Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Suomen Pakolaisapu ry:n 40-vuotisjuhlaseminaarissa
Lämpimät onnittelut 40 vuotta täyttävälle Suomen Pakolaisavulle! Järjestönne on tehnyt hyvin arvokasta työtä, joka on edesauttanut pakolaisasioiden tuntemuksen lisäämistä Suomessa. Te olette olleet mukana kehittämässä Suomea pakolaisten vastaanottajamaana ja myös kansainvälisen pakolaistyön tukijana. Kansalaisyhteiskunta on demokratiassa kansankasvattaja ja sen viestinviejä. Pitkäjänteistä työtä pakolaisten hyväksi tarvitaan edelleen sekä täällä Suomessa että kansainvälisesti.
Haluan myös omasta puolestani toivottaa YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun, António Guterresin, lämpimästi tervetulleeksi Suomeen. Olen tuntenut hänet vuosia ja tavannut häntä eri yhteyksissä erityisesti EU:n piirissä. Hänen työkenttänsä maailman pakolaisten suojelemiseksi on todella mittava ja inhimillisesti erittäin merkittävä. Mutta uskon, että hän on mies paikallaan. Suomi on tukenut ja tukee jatkossakin UNHCR:n tärkeää työtä.
Pakolaisuus ja sen taustalla olevat ihmisoikeuksien loukkaukset ja vaino ovat olleet tunnettuja ilmiöitä läpi ihmiskunnan historian. Toisen maailmansodan jälkeen nopeasti edennyt kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeussopimusten kehitys on auttanut meitä antamaan näille ilmiöille niiden nykyiset nimet ja kehykset. Valtioiden vastuu yksilön oikeuksien turvaamisesta on selkiytynyt ihmisoikeusnormiston kehityksen myötä.
Tänä päivänä kansainväliset ihmisoikeussopimukset – YK:n vuoden 1951 pakolaissopimus niiden joukossa – ovat laajasti tunnustettuja ja ratifioituja. Ne eivät kuitenkaan toteudu itsestään. Sanan- ja kokoontumisvapauden puute, mielivaltaiset pidätykset, kidutus ja muut vakavat ihmisoikeuksien loukkaukset ovat valitettavan jokapäiväistä todellisuutta. Miljoonat ihmiset joutuvat pakenemaan jouduttuaan vainotuksi esimerkiksi mielipiteensä, uskontonsa, kansallisen alkuperänsä tai sukupuolensa vuoksi.
Maailmassa on edelleen lähes 20 miljoonaa ihmistä, joista UNHCR huolehtii. Luvusta noin puolet on kansainvälisiä pakolaisia, ja lisäksi mukana on maansisäisiä pakolaisia, turvapaikanhakijoita sekä paluumuuttajia. Vaikka maailman pakolaisten määrä on huippuvuosista jonkin verran laskenut onnistuneiden paluumuuttojen myötä, on järjestön tehtävä edelleen mittava.
Ihmiset pakenevat kodeistaan lähimpään turvalliseen paikkaan. Valtaosa pakolaisista on sen vuoksi edelleen Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan alueella – usein maissa, jotka muutenkin ovat köyhiä. Maansisäiset pakolaiset ovat usein erityisen vaikeassa asemassa. Heidän tarpeitaan kansainvälinen yhteisökään ei aina ole pystynyt riittävästi hoitamaan. Suurin osa pakolaisista on naisia ja lapsia. Suomi onkin perinteisesti painottanut heidän oikeuksiensa huomioon ottamista.
* * *
Globalisaatio ja lisääntyvä kansainvälinen kanssakäyminen vaikuttaa monin tavoin myös pakolaisuuden kuvaan ja yleisemminkin ihmisten liikkumiseen maailmassa. Kansainvälinen työjärjestön, ILOn, asettama globalisaation sosiaalisista ulottuvuutta käsitellyt maailmankomissio, jonka työtä johdin yhdessä Tansanian presidentti Benjamin Mpakan kanssa, tutki myös sitä, miten ihmisoikeudet, ihmisten liikkuminen ja globalisaatio liittyvät yhteen ja mitä me voisimme ihmisten hyväksi tehdä.
Globalisaation hyötyjen on jakauduttava tasaisemmin sekä maiden sisällä että maailmanlaajuisesti. Tämä oli maailmankomission avainviesti. Globalisaatiosta saatavan etujen ja haittojen epätasainen jakautuminen on myös ihmisoikeuksien kannalta ongelmallista. Se johtaa esimerkiksi naisten ja erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten aseman heikkenemiseen.
Globalisaatio ja lisääntynyt kansainvälinen kanssakäyminen on myös avannut uusia mahdollisuuksia ihmisoikeustilanteen edistämiselle. Kansainvälinen kanssakäyminen on parantanut kansalaisyhteiskunnan verkottumista ja tiedonlevitystä, mikä on tehnyt ihmisoikeusloukkausten salaamisen entistä vaikeammaksi, ja ihmiset ovat tulleet tietoiseksi oikeuksistaan. Lisääntyvä vauraus antaa paremmat mahdollisuudet ihmisoikeuksien – erityisesti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien – toteuttamiseen.
Painotimme maailmankomission raportissa sitä, että globalisaatioprosessin tulee perustua yleismaailmallisille arvoille: ihmisoikeuksien ja ihmisarvon periaatteille. Tehokas globaalihallinta edellyttää kansallisella tasolla demokratiaa, oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista ja hyvää hallintoa. Kansainvälisellä tasolla se toteutuu parhaiten tehokkaalla multilateraalisella järjestelmällä. Demokratian, ihmisoikeuksien – myös vähemmistöjen oikeuksien – ja oikeusvaltioperiaatteiden parempi toteutuminen luonnollisesti poistaa pakolaisuuden syitä. Vaikka konfliktien määrä maailmassa on vähentynyt, ne ovat tänä päivänä usein maiden sisäisiä ja kohdistuvat aiempaa enemmän siviiliväestöön.
On selvää, että lisääntynyt kansainvälinen kanssakäyminen ja parantuneet yhteydet lisäävät ihmisten liikkumista maiden rajojen yli. Lisäksi maailman väestön epäsymmetria – teollisuusmaiden vanheneva ja kehitysmaiden ylipursuva nuori väestö – hakee tasapainoa. Laillinen ja hallittu liikkuminen olisi nykyistä parempi tilanne. Hallitsemattoman ja laittoman liikkumisen ja siihen liittyvän rikollisen toiminnan estäminen vaatii laajaa kansainvälistä yhteistyötä, joka ei ole ollut aina riittävän tehokasta. Toisaalta tämä yhteistyö ei luonnollisestikaan saa estää suojelun tarpeessa olevien ihmisten oikeuksien huolehtimisesta.
Pakolaisten suojelemiseksi rakennettu kansainvälinen järjestelmä perustuu kansainväliseen sopimukseen. Sitä valvoo ja toteuttaa UNHCR. Tavoitteena on, että vastaanottavan valtion vastuut on määritetty eikä oikeudenloukkauksia näin pääse tapahtumaan. Toisaalta UNHCR voi esimerkiksi uudelleensijoitustoiminnan kautta pyrkiä tasaamaan vastuuta eri maiden kesken. Näitä asioita kannattaisi tutkailla myös siltä kannalta, mitä niistä voisi oppia pohtiessamme ihmisten liikkumista yleensä maiden rajojen yli ja miten sitä voitaisiin säännellä. Tässä tulisi tietysti ottaa huomioon sekä vastaanottajamaat, lähtömaat että muuttavat ihmiset itse.
* * *
Suomi on valmistautumassa vuoden 2006 jälkipuoliskolle ajoittuvaan EU-puheenjohtajuuskauteensa. EU:n ihmisoikeuspolitiikan vahvistaminen tulee kuulumaan tavoitteisiimme. Samoin on tarkoituksena jatkaa edellisellä puheenjohtajuuskaudella hyväksytyn Tampereen ohjelman mukaisesti vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen vahvistamista.
Puheenjohtajuuskaudellemme ajoittuu myös YK:n siirtolaiskysymyksiä koskeva korkean tason dialogi, jossa tullaan tarkastelemaan ihmisten kansainväliseen liikkuvuuteen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Pyrimme myös parhaamme mukaan edistämään viime syyskuussa pidetyn YK:n huippukokouksen tulosten toimeenpanoa. Esimerkiksi perusteilla olevilla YK:n uusilla elimillä, ihmisoikeusneuvostolla ja rauhanrakentamiskomissiolla, on selvät liittymäkohdat myös pakolaiskysymyksiin. Toivon, että näiden uusien YK-elinten työhön saadaan mukaan enemmän naisia.
* * *
Suomen on perinteisesti katsottu olevan kansallisesti homogeeninen maa. On totta, että moniin Euroopan maihin verrattuna väestörakenteemme on erilainen. Suomeen ei ole toisen maailmansodan jälkeen kohdistunut laajamittaista työperäistä muuttoliikettä kuten moniin muihin maihin – itse asiassa suomalaiset ovat muuttaneet runsain joukoin muihin maihin. Suomeen tullut moniin muihin EU-maihin verrattuna suhteellisen vähän turvapaikan hakijoita. Esimerkiksi kuluvana vuonna lokakuun loppuun mennessä oli Suomesta hakenut turvapaikkaa runsaat 3000 henkilöä. Oma lukunsa on sitten vielä hyvin tiukka seula pakolaisstatuksen saamisessa.
Kuva ei kuitenkaan ole näin yksiulotteinen. Suomi on kaksikielinen maa ja olemme tottuneet siihen, että maassa asioidaan molemmilla kielillä ja että Ahvenanmaalla on itsehallinto. Suomessa on alkuperäiskansa – saamelaiset – joilla on kielellisiä oikeuksia ja jonka kulttuuri- itsehallintoa toimeenpanee vaaleilla valitut saamelaiskäräjät. Suomen vähemmistöistä esimerkiksi romanit ovat asuneet täällä jo satoja vuosia, mutta säilyttäneet suomen kielen ja kulttuurin ohella vahvana myös oman kulttuurinsa, jota on myös viime vuosikymmeninä ryhdytty eri tavoin tukemaan. Suomen perustuslaki tunnustaa nimenomaisesti saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana sekä vähemmistöjen, kuten romanien, oikeuden omaan kieleen ja kulttuuriin.
Suomeen on myös suuntautunut eri aikoina muuttoliikettä. Vaikka emme aina sitä muistakaan, on tänne siirtolaisuuden välityksellä saatu sellaista taloudellista ja kulttuurista pääomaa, joka tänä päivänä vaikuttaa olennaisena osana suomalaista yhteiskuntaa. Suomella on jo varsin pitkäaikainen kokemus kiintiöpakolaisten vastaanottajana, mikä on lisännyt valmiuksiamme kauempaakin tulevien kotouttamiseen. Viime aikoina on muun muassa väestön ikääntymiseen liittyen myös keskustelu entistä aktiivisemmasta siirtolaispolitiikasta noussut esiin, ja monille talouselämän sektoreille on jo aiempaa enemmän ulkomaisia työntekijöitä. Ihmisten liikkuminen tulee varmasti lisääntymään. Olen kuitenkin huolissani siitä, että ihmisiä käsitellään materialistisesti: työvoimana tai kuluttajina. Kun nykyisin pohditaan esimerkiksi eri elinkeinoalojen tarvitsemaa työvoimaa, unohdetaan että kyse on ihmisistä, jotka asettuvat tänne perheineen ja joilla on oikeus odottaa, että heistä pidetään huolta yhtä lailla kuin maan kantaväestöstäkin – kauan sen jälkeen kun yritysten työvoimatarpeet ovat taas kerran muuttuneet.
Suomella on hyvät edellytykset kantaa vastuunsa ihmisoikeuksia, demokratiaa, oikeusvaltiota ja hyvää hallintoa painottavana maana. Tämä pitää sisällään yhtäältä aktiivisen kansainvälisen roolin oikeudenmukaisen ja vakaan kehityksen edistämisessä. Suomi on sitoutunut kansainvälisen oikeuden ja monenväliseen järjestelmän vahvistamiseen, ja näin myös pakolaisuuden perussyiden ehkäisemiseen. Toisaalta Suomea pitää kehittää asenneilmapiirinsä ja järjestelmänsä puolesta avoimena yhteiskuntana, johon myös muualta tulevien on mahdollista sopeutua ja näin antaa yhteiskunnalle myös oma panoksensa.
Viime aikojen tapahtumat mantereellamme ovat korostaneet aktiivisen ja hyvän kotouttamispolitiikan merkitystä. Pakolaisiin ja muihin maahanmuuttajiin vihamielisille asenteille ei tule antaa pienintäkään kasvualustaa. Uskon, että tässä suhteessa suuri merkitys on hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteiden säilyttämisellä toimivina – sekä täällä syntyneelle että tänne muuttaneelle väestönosalle.
Toivotan antoisaa seminaaria ja menestystä jatkotyölle.