Arkistonumero
3523
Luokka
Puheet
Puhuja
Ulkoministeri Timo Soini
Lähde
Alkuperäinen kieli
Suomi
Kieli
Päiväys
19.10.2016

Ulkoministeri Timo Soinin puhe Tampereen Paasikivi-Seuran tilaisuudessa 19. lokakuuta 2016

Noin 100 suomalaista sotilasta on tälläkin hetkellä Pohjois-Irakissa kouluttamassa ja neuvomassa Pohjois-Irakin Kurdistanin Peshmerga –joukkoja. Peshmergat ovat mukana ISILin vastaisessa sotilaallisessa toiminnassa ja osallistuvat myös Mosulin vapauttamiseen. ISILin kukistaminen on yhteinen tavoite, mutta siviilien suojelusta on huolehdittava myös Mosulissa.

Afganistanissa Suomi jatkaa sotilaallista kriisinhallintaosallistumista. Operaatio on ollut Suomelle, samoin kuin ehkä koko kansainväliselle yhteisölle, kautta aikain haastavin ja vaarallisin kriisinhallintaoperaatio.

Olemme kulkeneet pitkän taipaleen siitä, kun ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät YK:n operaatioon Suezin kanavalle - 60 vuotta sitten. Jo tuolloin - 50-luvun taloudellisesti ankeissa olosuhteissa - osoitimme, että olemme valmiita kantamaan vastuuta kansainvälisen rauhan turvaamisessa.

Konfliktien luonne on muuttunut ja toimintaympäristöjen riskit kasvaneet. Myös keinovalikoima ja työtavat ovat toiset. Toimijoiden määrä konfliktialueilla on entistä suurempi – on järjestöjä, valtioiden koalitioita ja kansalaisjärjestötoimijoita. Kun kyseessä ovat hauraat valtiot, erilaisia aseellisia joukkoja tai ryhmittymiä voi olla toiminta-alueella lukuisia. Terrori-iskut ovat päivittäisiä. Viralliset turvallisuusrakenteet ovat usein heikot. Hallintorakenteet eivät toimi tai ovat romahtaneet.

Hybridivaikuttaminen vaikeuttaa sekä konfliktin luonteen ymmärtämistä että sen ratkaisua. Sekä valtiolliset että ei-valtiolliset toimijat käyttävät sosiaalista mediaa ja tietoverkkohyökkäyksiä osana konflikteja omiin tarkoituksiinsa.

Kriisinhallinnasta on tullut vaarallisempaa, ja joukot varustetaan sen mukaisesti. Näin myös hintalappu nousee. Vaikka kaikki mahdollinen tehdään turvallisuuden eteen, riskejä ei voi aina välttää. Tämä koskee myös suomalaisjoukkoja.

Väkivaltaisten konfliktien määrä on kokonaisuudessaan maailmassa vähenemässä, mutta samalla yksittäisissä konflikteissa kuolee aiempaa enemmän ihmisiä. Valtiot ja hallitukset ovat edelleen osallisina konflikteissa, mutta jo pitkään vaikeimmat kriisit on koettu valtioiden sisällä. Kysyntää kriisinhallintaan olisi enemmän kuin mihin kansainvälisen yhteisön rahkeet riittävät. YK on edelleen suurin toimija ja hyvä niin. Mutta kriisinhallintaa tekevät myös EU, Nato, Etyj, Afrikan unioni ja monet muut alueelliset järjestöt.

Syyriassa sisällissota on jatkunut vuosia, eikä loppu ole valitettavasti näkyvissä. Aleppon kaupungin tilanne on katastrofaalinen. Siviilit on jätetty taistelujen keskelle. Tästä ovat vastuussa ennen muuta al-Assadin hallinto ja sitä tukeva Venäjä. Uskonnon symboleja väärin-käyttävä, äärimmäisen väkivaltainen ISIL luo pelkoa niin alueella kuin globaalisti. Vyyhtiin kietoutuvat öljy, asekauppa, suurvaltapeli, alueellinen kilpailu, muuttoliikkeet.

Kirkonkellojen soittaminen ei väkivaltaisuuksia lopeta, mutta on se kuuluva viesti siitä, että me välitämme.

Tämä välittäminen on nyt saatava konkretisoitumaan myös alueen maiden ja suurvaltojen johtajille. Kaikkiin konflikteihin löytyy poliittinen ratkaisu, jos niin halutaan.

Keskeinen kysymys kriisinhallinnassa on, kuinka saavutamme kestäviä tuloksia? Esimerkiksi Afganistanissa myönteisiä tuloksia on. Tyttöjen koulunkäynti on lisääntynyt. Päävastuu turvallisuudesta on siirretty jo vuosia sitten Afganistanin turvallisuusjoukoille – poliisille ja armeijalle. Toisaalta väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet eikä maan talous ole kestävällä pohjalla. Hallinto ei toimi ja politikointi vie uskottavuutta. Meidän ei pidä sulkea silmiä siltä, että Afganistanin tilanne on huolestuttava ja maa tarvitsee vielä pitkään kansainvälistä tukea.

Jotta kriisinhallinnassa saadaan kestäviä tuloksia on vahvistettava kahta perusehtoa:

Ensinnäkin paikallisen omistajuuden lisääminen. Tavoitteena on oltava, että paikalliset viranomaiset ja turvallisuusrakenteet pystyisivät kohtuullisen ajan kuluttua kantamaan vastuun maan turvallisuudesta ja vakaudesta. Konflikteja ei ratkota sillä, että ulkopuolelta istutetaan vieraita malleja siitä, miten valtioiden pitää asioitaan hoitaa. Viime kädessä jokaisen valtion pitää lopulta kyetä ottamaan vastuu oman maansa tulevaisuudesta. Paikallisten viranomaisten, asevoimien ja poliisin kouluttaminen ja tukeminen onkin entistä tärkeämpää. Yhteistoiminnan merkitys paikallisten toimijoiden kanssa korostuu. Suomi toimii näin muun muassa Pohjois-Irakissa, Afganistanissa, sekä Somaliassa ja Malissa. Koulutus, neuvonanto ja kapasiteettituki ovat toiminnassa etusijalla.

Toisekseen kriisinhallinnan on oltava kokonaisvaltaista. Kansainvälisen yhteisön tulee olla liikkeellä laajalla keinovalikoimalla - sotilaallinen kriisinhallinta, siviilikriisinhallinta, humanitaarinen apu, kehitysponnistelut ja tietenkin myös poliittiset prosessit. Suomi on ajanut voimakkaasti tätä kokonaisvaltaista näkökulmaa. Pyrimme kaikin tavoin toimimaan niin, että kokonaisvaltainen tulokulma toteutuu myös kentällä. Tässä on vielä paljon tehtävää. Taustalla on haluttomuutta ja taitamattomuutta, mutta myös oman edun tavoittelua. Tosiasia on kuitenkin, että kehitystä ei ole ilman turvallisuutta, eikä turvallisuutta voida kestävästi vahvistaa ilman kehitystä.

Tällä hetkellä yhteensä noin 650 suomalaista palvelee 13 sotilaallisessa ja 21 siviilikriisinhallinta-operaatiossa. Suurin joukkomme, noin 300 sotilasta, on YK:n UNIFIL-operaatiossa Libanonissa.

Siviilikriisinhallinnan merkitys on viime vuosina korostunut. Pitkälti juuri siitä syystä että haluamme vahvistaa kokonaisvaltaista toimintaa. Tuhannet siviilit – poliisit, tuomarit, tasa-arvo-asiantuntijat – ovat osallistuneet siviilikriisinhallintatehtäviin. Myös tästä vahvasta osallistumisesta Suomi saa paljon kiitosta maailmalta. Siviilikriisinhallinnassakin riskit ovat läsnä. Lähes 30 siviiliasiantuntijaa on tällä hetkellä Ukrainassa Etyjin monitorointitehtävissä. Suomalaiset asiantuntijat tekevät merkittävää työtä vaikeissa olosuhteissa.

Erityisen iloinen olen siitä, että neljä suomalaista naista toimii siviilikriisinhallintaoperaatioiden johdossa: Afganistanissa EUn poliisioperaation päällikkönä toimii Pia Stjernvall; Nigerissä EU:n koulutus ja kapasiteetin tukea koskevaa operaatiota johtaa Kirsi Henriksson;

Etyjin kenttäoperaatiota Makedoniassa johtaa Nina Suomalainen ja hiljattain Tuula Yrjölä aloitti Etyjin Tadzhikistanin operaation päällikkönä.

Ajoittain minultakin kysytään, miksi Suomi nykyään osallistuu kriisinhallintaan.

Ihmisenä lähtökohtani on yksinkertainen. Hädän tullen on autettava. Lähellä ja kaukana. Harva enää muistaa, että YK:n lastenrahasto UNICEF ruokki 1940-luvun lopulla yli sataatuhatta suomalaislasta, ja apu jatkui pienimuotoisena vielä pitkälle 1960-luvulle asti.

Poliitikkona arvioin isompaa kuvaa. Suomi on vastuullinen toimija kansainvälisessä yhteisössä. Aktiivinen kriisinhallintaosallistuminen on vakiintunut osaksi Suomen kansainvälistä kuvaa. Saamme tästä tunnustusta ja tämä tuo Suomelle ulko- ja turvallisuuspoliittista vaikuttavuutta.

On Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeää tukea vakautta myös maantieteellisesti kaukaisilla alueilla. Uhkat eivät ala eivätkä lopu ulkorajoillamme.

Olemme avoin, kansainvälisistä verkostoista riippuvainen maa: olipa kyse raaka-aineista, kaupasta tai ympäristön tilasta. Aatteet, tavarat ja ihmiset liikkuvat - myös Suomen - rajojen yli. Parasta on tukea ihmisiä ja vakautta heidän kotimaassaan, jotta kenenkään ei olisi pakko jättää kotiaan esimerkiksi konfliktin vuoksi.

Muutama vuosikymmen sitten Afrikan kriisit saattoivat ehkä tuntua etäiseltä. Nyt tilannekuvaa konfliktialueilta näytetään 24/7 periaatteella. Alueelliset konfliktit leviävät ja seurannaisvaikutukset tuntuvat myös meillä – terrorismi, pakolaisvirrat. Jos kriisinhallinnalla saadaan väkivaltaisuudet laantumaan, on se myös meidän etujemme mukaista. Osallistuminen kriisinhallintaan palvelee aidosti omaa turvallisuuttamme.

Osallistuminen kansainvälisiin sotilaallisiin operaatioihin vahvistaa myös kansallista puolustusta. Yhteistyöstä ja yhteensopivuutta ja omaa osaamistamme testataan vaikeissakin olosuhteissa.

Silti on katsottava tarkkaan, missä olemme mukana ja missä voimme vaikuttaa ja tuoda lisäarvoa. Kaikkeen eivät rahkeemme riitä. Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan perustuu kattavaan harkintaan. Linjaukset tehdään yhdessä tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kesken. Eduskunnalla on ratkaisuissa vahva rooli.

Hallitusohjelman hyväksymisen yhteydessä nousi julkisuudessa esille huoli siitä, että Suomen kriisinhallintaosallistuminen olisi heikkenemässä. Ehkä joiltain jäi huomaamatta hallitusohjelman selkeä kirjaus – "Suomi jatkaa aktiivista osallistumistaan kansainväliseen kriisinhallintaan". Näin on myös toimittu.

Olemme vahvistaneet osallistumista Libanonin UNIFIL-operaatiossa, Pohjois-Irakin Erbilissä, ja myös Malin osallistumisen lisäämisestä on tehty päätös. YK:n rauhanturvatoiminnassa lisäämme poliisihenkilöstöä – valmistelussa on poliisien lähettäminen Somaliaan, Maliin, Liberiaan ja Etelä-Sudaniin. Suomen vahva rooli kriisinhallinnassa jatkuu.

Kun konfliktien luonne on syvässä murroksessa, niin on syytä pohtia, millainen tulisi olla Suomen rooli tulevaisuudessa?

Dialogin ja rauhanvälityksen edistäminen on ollut jo pitkään Suomen ulkopolitiikan tärkeä painopistealue. Se on myös oma prioriteettini ulkoministerinä. Henkilökohtainen tavoitteeni on, että vastaisuudessa panostamme oikeasti enemmän ennaltaehkäisyyn. Olen pyrkinyt siihen, että otamme aktiivisesti osaa erilaisten dialogiprosessien tukemiseen tai aikaansaamiseen. Kansalaisyhteiskunnan rooli on ratkaisuja etsittäessä keskeinen. Tästä hyvä esimerkki on Suomen tukema uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkosto. Kumppaneina on kymmeniä merkittäviä järjestöjä, jotka tukevat paikallista rauhanvälitystyötä konfliktimaissa ympäri maailman. Eräs keskeisistä ongelmista, joissa verkosto pystyy vaikuttamaan, on väkivaltaisen radikalisaation torjunta ja ennaltaehkäisy.

Toinen tärkeä aloitteemme on Helsinki Policy Forum. Se on sarja keskusteluja, joilla rakennetaan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maiden kansalaisyhteiskuntien välistä keskinäistä ymmärrystä ja luottamusta ja luodaan edellytyksiä yhteisille ratkaisuille alueen ongelmiin. Olemme myös järjestäneet kaksi kansallisia dialogeja ja rauhanvälitystä käsittelevää kansainvälistä konferenssia Helsingissä; ja kolmas konferenssi on tarkoitus järjestää ensi keväänä.

Tavoitteenani on myös naisten ja tyttöjen aseman vahvistaminen. Eniten konflikteissa kärsivät ne, jotka muutenkin ovat muita heikommassa asemassa – usein tytöt ja naiset. Tuemme vahvasti YK:n päätöslauselman 1325 tavoitteita. Naisten osallistuminen rauhanrakennukseen, rauhanneuvotteluihin ja konfliktien ehkäisyyn on edellytys kestävälle rauhalle. Suomi pyrkii omalla toiminnallaan nostamaan naiset keskeisempään rooliin. Esimerkiksi Afganistanissa naisia on pyritty saamaan osaksi yhteiskuntaa – osallistuviksi tomijoiksi, ettei naisia jätetä passiivisiksi sivustaseuraajiksi.

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle kesäkuussa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon. Selonteossa määritellään painopistealueet tulevien vuosien ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Selonteko antaa hyvän pohjan jatkaa aktiivista linjaa rauhanrakentajana.

Euroopan unionissa kriisinhallintaosallistuminen on ollut keskeinen keino kehittää yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. EU-operaatioihin osallistuminen on johdonmukaista jo siksi, että olemme itse näistä operaatioista päättämässä. Unioni toteuttaa samanaikaisesti lukuisia pienehköjä sotilaallisia ja siviilikriisinhallinnan operaatioita. Ajankohtaisena esimerkkinä EU:n operaatioista on Välimerellä toteutettava pakolaisten ja siirtolaisten salakuljetuksen torjuntaan liittyvä operaatio.

Tästä operaatiosta on ollut oma - joskin rajallinen - hyötynsä. Kuitenkin pitkän päälle avainkysymys on, kuinka lähtömaiden taloutta ja tilannetta voidaan kohentaa niin, ettei sieltä jouduta lähtemään tai haluta lähteä muualle. Tiivistäen voi sanoa: Joko otamme vastaan näiden maiden tuotteet tai ihmiset.

Kriisinhallinnassa YK:lla on keskeinen rooli. Syyrian tilanne osoittaa, että tosi paikan tullen YK:n turvallisuusneuvosto ei välttämättä kykene toimeenpanemaan perustehtäväänsä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden takaajana. Tämä nähtiin kuun alussa, kun Venäjä esti veto-oikeudellaan Aleppon pommitusten lopettamiseen tähdänneen päätöksen.

Suomenkin on kysyttävä yhä uudelleen, mitä odotamme YK:lta kriisien hallinnassa ja ennaltaehkäisyssä. Uuden pääsihteerin valinta tuo toivoakseni uutta dynamiikkaa myös YK:hon. On erittäin tärkeää, että pääsihteeri on aloitteellinen ennaltaehkäisyn ja rauhanoperaatioiden kehittämisessä.

Vaikka jäsenmaiden rooli yleiskokouksen kautta ja erityisesti turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten rooli ovat YK:ssa keskeisiä - myös pääsihteerillä on valtaa. Sitä pitää osata ja uskaltaa käyttää. Suomen ensisijaisena tavoitteena oli saada valituksi pätevä ja vahva pääsihteeri. Tämä tavoite toteutuu Guterresin myötä. On syytä tässä yhteydessäkin todeta, että pätevyyden ohella Suomi on ottanut kantaa naispääsihteeriyden puolesta. Pääsihteerillä onkin nyt näytön paikka sen suhteen, kuinka tarmokkaasti hän ajaa naisten aseman vahvistamista YK:n toiminnassa.

YK on selvästi suurin rauhanturvaoperaatioita toteuttava järjestö. Guterres perii edeltäjältään vastuun yli 100 000:sta YK-rauhanturvaajasta. Järjestön operaatioista yli puolet sijoittuu Afrikkaan, jossa ne toimivat äärimmäisen vaativissa olosuhteissa. YK:n on voitava kehittää suorituskykyään. Tämä edellyttää ilmakuljetuskalustoa, taisteluhelikoptereita, tiedusteluresursseja sekä korkean tason kenttäsairaaloita. YK etsii keinoja rauhanturvatoiminnan tehostamiseen. Suomi tukee näitä pyrkimyksiä aktiivisesti. On hyvä, että YK pyrkii yhä useammin toteuttamaan kriisinhallintaa yhteistyössä alueellisten järjestöjen kanssa – kuten EU ja Afrikan unioni.

Samalla kun YK:n rauhanturva on koventunut, on se myös naisistumassa. Tämä on myönteinen kehityspiirre. Jo vuonna 1975 apulaispääsihteeri Helvi Sipilä totesi, että ”pysyvä rauha vaatii naisten täysivaltaista mukanaoloa”. YK:n tavoitteena on naispuolisten rauhanturvaajien määrän kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Tässä Suomellakin on rutkasti parantamisen varaa – nyt rauhanturvaajistamme naisia on prosentin verran.

Oma lukunsa – ja erittäin tuomittava sellainen - on rauhanturvaajien syyllistyminen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Vastoin kaikkia YK:n arvoja ja sääntöjä suojelijat ovat käyttäneet hyväkseen niitä, joita tulisi suojella. YK:lla – eikä kenelläkään – ole varaa syyllistyä yhteenkään tällaiseen tapaukseen.

Entinen puolustusvoimain komentaja ja rauhanturvan veteraani Gustav Hägglund on todennut, että suomalaisen rauhanturvaajan vahvuuksia Suezin operaatiossa olivat rauhallisuus ja luotettavuus. Nämä samat vahvuudet meillä on edelleen. Ja näitä vahvuuksia maailmalla arvostetaan. Nykyään vahvuuksiin voidaan lisätä hyvä valmistautuminen ja huippuosaaminen.Myös asenne on tärkeä, kun halutaan ansaita paikallisen väestön luottamus ja kehittää yhteistyötä paikallisten turvallisuustoimijoiden kanssa. Suomalainen mutkaton tapa toimia on ollut vahvuus vuosikymmenten ajan.

Yhteensä noin 50.000 suomalaista miestä ja naista on turvannut ja tuottanut rauhaa Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa. Kun Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1988 myönnettiin "sinibareteille" oli se monelle veteraanille arvokas – ja silminnähden liikuttava kokemus.

Kriisinhallintatehtävissä toimineet voivat olla ylpeitä tästä arvokkaasta työstä, ja tehtävissä toimineilta voi oppia paljon kokemuksista ja muistoista. Mutta on myös niin, että monelle rauhanturvaajalle on osallistumisesta jäänyt myös kovia muistoja, loukkaantumisia, traumoja. Sekin on osa toimintaa, eikä sitä tule unohtaa. Henkilöstöstä on huolehdittava myös komennuksen jälkeen. Hallitus on sen vuoksi antanut kriisinhallintaan osallistuneille sotilaille veteraaniaseman ja on parantamassa heidän oikeuttaan terveydenhoitoon.

Monella maailman alueella kriisinhallinta kestää vuosikymmenestä toiseen. On kuitenkin tärkeää, ettemme vaivu kyynisyyteen. On näyttöä siitä, että konflikteja on saatu päättymään. Samoin siitä, että kansainväliset tukitoimet hillitsevät konflikteja. Silloin säästyy ihmishenkiä, vältetään konfliktien seurannaisvaikutusten leviämistä, ja luodaan edellytyksiä kehitykselle konfliktialueilla.

Tämä puhe on tulostettu Ulkopoliittisen instituutin ylläpitämästä EILEN-arkistosta.

Suositeltava viittaustapa:
Timo Soini: Ulkoministeri Timo Soinin puhe Tampereen Paasikivi-Seuran tilaisuudessa 19. lokakuuta 2016, 19.10.2016, http://www.eilen.fi//3523/ (24.11.2017)

Tulosta sivu Lisää kirjanmerkki