Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Ranskan ulkopoliittisessa instituutissa IFRI:ssä

(muutosvarauksin; puheen kieli englanti)

Minulle on suuri kunnia puhua tänään tällä arvovaltaisella foorumilla. Ranskan ulkopoliittisen instituutin työ on tunnettua kaikkialla maailmassa. Tunnettua on myös Ranskan kiinnostus kansainvälisiin asioihin.

Vierailuni Ranskassa on sujunut erinomaisesti ja meillä oli aiemmin tänään mielenkiintoiset ja antoisat keskustelut presidentti Jacques Chiracin kanssa. Keskustelimme muun muassa Euroopan tulevaisuudesta, asiasta jota käsittelen tämän iltaisessa puheessani.

Taustaksi kuitenkin muutama sana siitä, miten Suomi on päätynyt nykyiseen asemaansa Euroopassa, koska se vaikuttaa mielestäni vielä tänäänkin suomalaisten ajatteluun.

Euroopan integraatio on ollut vastaus toisen maailmansodan kokemuksiin. Myös suomalaisten integraatioajattelun taustalla ovat yli kuuden vuosikymmenen takaiset tapahtumat.

Saksa ja Neuvostoliitto sopivat etupiirijaosta loppukesällä 1939. Seuraavana talvena Suomi joutui taistelemaan puna-armeijan hyökkäystä vastaan säilyttääkseen itsenäisyytensä ja välttääkseen tulemasta Neuvostoliiton miehittämäksi. Jouduimme tekemään tämän yksin, ilman merkittävää ulkopuolista apua.

Myös viisi vuotta myöhemmin, kesällä 1944, kykenimme pysäyttämään puna-armeijan yritykset valloittaa Suomi. Maatamme ei miehitetty missään vaiheessa, ei sodan aikana eikä sen jälkeen. Menetimme osan maastamme, mutta saavutimme torjuntavoiton. Säilytimme itsenäisyytemme sekä demokraattisen poliittisen järjestelmämme ja taloudellisen järjestelmämme.

Meille maailmansota merkitsi erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan, eikä meille syntynyt kiitollisuudenvelkaa muita kohtaan. Sodan jälkeinen aika oli kovaa meillä niin kuin muuallakin Euroopassa. Me kuitenkin saatoimme kulkea erilaista tietä kuin muut Neuvostoliiton länsirajalla olleet maat. Kylmän sodan aika ei ollut kansakunnallemme kaikilta osin helppo, mutta ei varsinaisesti traumaattinen.

Me suomalaiset rakensimme maatamme. Meille oli tärkeää, että pystyimme jo 1960-luvun alussa liittymään Länsi-Euroopan taloudelliseen integraatioon. Olimme mukana siinä markkinoiden avautumisessa, jota tapahtui 1960- ja 70-luvuilla. Tämä mahdollisti osaltaan Suomen muuttumisen maatalousvaltaisesta teollisuusvaltaiseksi maaksi ja pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen.

Pidimme tarkoituksenmukaisena hakeutua vasta 1980-luvun lopussa Euroopan neuvoston täysjäseneksi, vaikka olimme olleet aktiivisesti mukana järjestön toiminnassa jo pitkään. Mutta varsinaisesti meidät kai muistetaan aloitteellisuudestamme Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin toteuttamiseksi. Kaiken kaikkiaan suhtauduimme pragmaattisesti Euroopan integraatioon ja pyrimme tekemään sen mitä oli mahdollista kahtiajakautuneessa maailmassa.

* * *

Suomi ja muut EFTA-maat pysyivät aivan kylmän sodan loppuvuosiin Euroopan talousyhteisön ulkopuolella. Etäisyyden pitäminen ei ollut pelkästään oma ratkaisumme, vaan siihen vaikutti myös EY:n politiikka. Sisämarkkinoiden luominen 80-luvun lopulla pani EFTA-maat miettimään uudelleen suhdettaan yhteisöihin. Meille ei tuolloin tarjottu täysjäsenyyttä. Sen sijaan tarjottiin komission puheenjohtaja Jacques Delorsin ideoimaa kolmatta tietä, Euroopan talousaluetta. Suomi ja muut pääsisivät mukaan sisämarkkinoille ja niihin liittyviin EY:n politiikkoihin, muttei muuhun.

Tämä kolmannen tien luominen jäi loppujen lopuksi vain alaviitteeksi Euroopan integraation historiassa muutosten vyöryessä yli Euroopan. Euroopan talousalueesta tuli eräänlainen suojaverkko niille EFTA-maille, jotka eivät sitten kuitenkaan halunneet liittyä EU:hun. Euroopan talousaluetta ei tarjottu vaihtoehdoksi nykyisille uusille jäsenmaille. Niiden osalta tavoitteena alusta pitäen oli täysjäsenyys.

* * *

Suomen oma myönteinen kokemus osallistumisesta Euroopan integraatioon on vaikuttanut myönteiseen suhtautumiseemme jatkolaajentumiseen. Haluamme antaa saman mahdollisuuden myös muille Uskon sen tuovan ajan myötä myös Euroopalle vakautta ja vaurautta Se voi luoda uuden yhteisen Euroopan syntymisen. Onnistunut laajentuminen vahvistaa Euroopan unionia myös kansainvälisenä toimijana.

Suuri laajentuminen näyttää tähän asti onnistuneen hyvin. Se on myös selvästi lisännyt unionin jäsenyyden houkuttelevuutta vielä ulkopuolella olevissa maissa. Vain tavoite EU:n täysjäsenyydestä tuntuu olevan riittävä houkutin saada uudistusprosessit liikkeelle. Vastaavasti jäsenyydelle on asetettava selvät kriteerit ja ne on täytettävä ennen kuin liittyminen tulee kyseeseen.

Kööpenhaminan kriteerit ovat edelleen voimassa ja tarpeen. Olisi vahingollista sekä unionin että hakijamaan kannalta, jos kriteereistä poikkeaminen sallittaisiin. Erityisesti valtion perustan, kuten demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion, pitää olla kunnossa. Kyse ei ole pelkästään lakien säätämisestä vaan myös täytäntöönpanosta.

Unionin on sovellettava samoja periaatteita kaikkiin hakijoihin, ja jokaisen hakijan on edettävä jäsenyyteen omien ansioittensa mukaan. On myös muistettava, että kriteerien joukossa ei ole uskonto tai kulttuuri. Kulttuurien monimuotoisuus on päinvastoin Euroopan rikkaus. Unionin on oltava avoin kaikille ehdot täyttäville eurooppalaisille valtioille. Kyse on aikataulusta, siitä milloin hakija on kypsä liittymään ja myös EU:n omasta sulatuskyvystä..

Nyt kun meillä on uusi komissio ja uusi parlamentti on aloittanut työnsä, alamme nähdä selvemmin, mitä haasteita 25 jäsenvaltiota asettaa päätöksenteolle. Oma vastauksemme on ollut Eurooppa-politiikkamme tehostaminen. Lisäksi luotamme perustuslaillisen sopimuksen voimaantullessaan takaavan mahdollisuudet kehittää unionia kaikkia jäsenmaita ja niiden asukkaita hyödyttävällä tavalla. Meille on tärkeintä, että unioni kykenee täyttämään tehtävänsä ja että jäsenvaltioiden tasavertaisuus säilyy. Unionia on tärkeää kehittää kokonaisuutena, kaikkien jäsenvaltioiden osallisuudella.

Kaiken kaikkiaan laajentuminen on osoittautunut tärkeäksi unionille ja välttämättömäksi Euroopalle. Integraation syventäminen on tarpeen unionin kaikkien kolmen päätavoitteen, hyvinvoinnin, rauhan ja vapauden saavuttamiseksi.


* * *

Me Suomessa odotamme paljon sisämarkkinoiden toteutumiselta ja Lissabonin strategialta. Kilpailukyvyn kehittymisen pitäisi vahvistaa kasvua ja työllisyyttä. Vain tällä tavalla meillä on varaa pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa.

Jouduimme Suomessa 1990-luvun lamassa kokemaan syviä rakennemuutoksia. Samalla kuitenkin rakensimme pohjaa, jolle vahva taloutemme ja kilpailukykymme perustuvat. Markkinoiden avaaminen on ollut tärkeää. Esimerkiksi televiestinnän vapauttaminen myötävaikutti tämän sektorin voimakkaaseen kehittymiseen Pohjoismaissa. Lisäksi olemme panostaneet vahvasti tutkimus- ja kehitystoimintaan. Suomi onkin menestynyt erittäin hyvin kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa.

Kilpailukykymme vahvistamisen rinnalla olemme keskittyneet huolehtimaan siitä, että taloudellinen kasvu on ollut ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Olemme hoitaneet ympäristömme hyvin, koulujärjestelmämme on arvioitu OECD-maiden parhaimmaksi ja sosiaalisen suojelun taso on Suomessa korkea. Tämä osoittaa mielestämme, ettei avoimen markkinoiden ja vahvan kilpailukyvyn tarvitse olla ristiriidassa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kanssa. Meillä ei ole myöskään samassa määrin kuin muissa Pohjoismaissa oltu huolestuneita siitä, että EU-jäsenyys tai yhteinen valuutta sinänsä muodostaisivat uhan hyvinvointijärjestelmällemme.

Olemme tietoisia puutteistamme ja talouden haasteista, mukaan lukien väestömme nopea ikääntyminen. Pääosin muutokset ovat kunkin jäsenmaan omalla vastuulla. Olen mielenkiinnolla seurannut Ranskan 35-tuntisen työviikon kokeilua. Kunkin jäsenmaan omien toimien lisäksi tarvitaan kuitenkin edelleen myös Euroopan tason toimenpiteitä. Sisämarkkinoiden epäoikeudenmukaiset esteet pitää poistaa ja kilpailua vääristävistä toimista on luovuttava. Samaan aikaan yhteisön sosiaalista ulottuvuutta ja ympäristölainsäädäntöä on kehitettävä ja työlainsäädäntöä unionin toimivaltaan kuuluvilta osin parannettava.

Nämä ovat asioita, joista kansalaiset ovat kiinnostuneita. Jos EU on jäänyt eurooppalaisille etäiseksi, niin tilanteen korjaamiseksi heille on osoitettava, että unionin toimin Eurooppa kykenee myös vastaamaan globalisaatiohaasteeseen, edistämään kestävää kasvua ja turvaamaan kansalaistensa hyvinvoinnin. Oma näkemykseni on, että sosiaalinen suojelu, työntekijöiden oikeuksien turvaaminen ja työmarkkinajärjestöjen sopimukset ovat nekin globaalitalouden kilpailukeinoja. Ja mainittakoon erikseen, että Suomessa, missä työntekijöiden järjestäytymisaste on 80 %, ammattiyhdistysliike on tukenut Euroopan yhdentymistä.

* * *

Jo jonkin aikaa on käyty neuvotteluja unionin tulevista rahoituskehyksistä. Pidän vaarana, että pitkittyessään neuvottelut maksuosuuksista aiheuttavat kansalaisten piirissä epätietoisuutta siitä, mitkä ovat unionin ensisijaiset tavoitteet. Parikymmentä vuotta sitten budjettiasiat tuntuivat olevan yhteisön keskeisimmät kysymykset. Nyt ei ole syytä palata tähän asetelmaan. Toivommekin, että Luxemburg onnistuu puheenjohtajakaudellaan saattamaan neuvottelut tasapainoiseen ratkaisuun.

Vakaus- ja kasvusopimus on toinen EU-asia, joka todennäköisesti jonkin verran hämmentää ihmisten mieliä. Suomi on pyrkinyt noudattamaan sopimuksen velvoitteita tinkimättömästi ja suhtautuu kielteisesti maakohtaisiin poikkeuksiin. Syntyneet ongelmat ovat saattaneet viedä unionin uskottavuutta ja herättää epäilyksiä, että isoille ja pienille jäsenvaltioille säännöt olisivat erilaisia. Tämän vuoksi kysymys olisi hyvä saada ratkaistuksi tulevien viikkojen aikana vahvistamalla sopimuksen tulkinta ilman, että keskeisistä tavoitteista tingitään.

Yhteinen maatalouspolitiikka kuuluu pitkän aikavälin asioihin. Suomi on Ranskan lailla pitänyt tärkeänä maatalouden turvaamista kaikissa Euroopan maissa. Omissa jäsenyysneuvotteluissamme mukautuminen unionin maatalouspolitiikkaan oli vaikein kysymys. Yhteinen maatalouspolitiikka ei ottanut , eikä edelleenkään ota riittävästi huomioon niitä pohjoisia olosuhteita, joissa maataloutta harjoittavat Suomessa tekevät työtään.

Tänään voimme sanoa, että maataloutemme on sopeutunut kohtuullisen hyvin Euroopan unioniin. Nyt haasteenamme on EU:n maatalouspolitiikan sopeutuminen globalisaation haasteisiin. Muutospaineita syntyy ympäristönäkökohtien korostamistarpeesta ja tarpeesta säilyttää elintarviketuotantoa eri puolilla maapalloa samoin kuin WTO-neuvotteluista, unionin laajentumisesta ja kuluttajien vaatimuksista. Muutokset on toteutettava oikeudenmukaisella tavalla niin maailmanlaajuisesti kuin Euroopan unionissa.

* * *

Kun suomalaiset vuonna 1994 äänestivät Euroopan unioniin liittymisen puolesta, jäsenyys käsitettiin osaksi turvallisuuttamme.

Presidentti, hallitus ja eduskunta vahvistivat viime vuonna uudelleen Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan. Yhteinen kanta oli olla muuttamatta turvallisuuspoliittista perusratkaisuamme. Mitä Natoon tulee, jäsenyys ei ole meille ajankohtainen asia, mutta säilyy mahdollisuutena. Tällä politiikalla on suomalaisten suuren enemmistön tuki. Suomessa vallitsee niin ikään yksimielisyys siitä, että meidän on säilytettävä uskottava kansallinen maanpuolustus ja että puolustusvoimamme jatkossakin perustuvat asevelvollisuuteen ja hyvin koulutettuun reserviin.

Liittyessämme unioniin hyväksyimme Maastrichtin sopimuksen kirjaukset puolustuspolitiikasta ja yhteisestä puolustuksesta. Sittemmin maailma on muuttunut nopeasti ja turvallisuusuhat ovat kehittyneet muutoksen myötä. Amsterdamiin päättyneessä hallitusten välisessä konferenssissa tein yhdessä Ruotsin ulkoministerin kanssa aloitteen unionin kriisinhallintakyvyn kehittämisestä. Aloite johti tuloksiin, ja unioniin ollaan nyt rakentamassa tehokasta kriisinhallintakykyä.

Suomi osallistuu myös jatkossa täysipainoisesti Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ja on aloitteellinen sen kehittämisessä. Tulevaisuudessa on paneuduttava unionin voimavarojen parantamiseen tällä sektorilla ja kehitettävä EU:n ja Naton välistä yhteistyötä.

Unionilla on oltava kattava ja yhtenäinen rooli kriisinhallinnassa kriisien ehkäisystä kriisien jälkeiseen kansankunnan rakentamiseen. Kriiseihin on tarvittaessa oltava valmis puuttumaan sotilaallisesti kriisien varhaisvaiheessa, jotta jatkossa vältyttäisiin suuremmilta inhimillisiltä kärsimyksiltä. Suomi on päättänyt osallistua kahteen nopean reaktion taisteluryhmään, yhteen Ruotsin, Norja ja Viron kanssa ja toiseen Saksan ja Alankomaiden kanssa. Olemme tyytyväisiä, että näistä uusista EU-joukko-osastoista tulee aidosti monikansallisia.

Yhtä lailla tärkeää on kehittää unionin valmiuksia siviilikriisinhallintaan. Valmiuksia tarvitaan myös luonnonkatastrofeissa kuten Aasian tsunami osoitti.

Myös kriisien syihin on paneuduttava aikaisempaa tehokkaammin. Meidän on otettava huomioon uhat, jotka aiheutuvat köyhyydestä. EU:n on kiinnitettävä enemmän huomiota globalisaation hallintaan kauppapolitiikassa ja kehitysyhteistyössä. Myös kansainvälisten järjestöjen suhteen tarvitaan yhtenäisempää yhteistyötä, mm. tiiviitä yhteyksiä yksityissektorin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoihin. Itselläni on ollut ilo tehdä yhteistyötä presidentti Chiracin kanssa YK:n Millennium-julistuksen toimeenpanon edistämiseksi. Mutta meidän pitää vahvistaa myös EU:ta kansainvälisenä toimijana ja sen eri toimintalohkojen koherenssia.

Meidän tulisi olla aikaisempaa sitkeämpiä luodaksemme EU:lle yhtenäistä ulkopolitiikkaa, koski se sitten Yhdysvaltoja, Venäjää tai Kiinaa tai muita yhteistyökumppaneitamme. Suomelle Venäjän rajanaapurina pohjoinen ulottuvuus ja alueellinen yhteistyö ovat tärkeä osa EU:n ulkoista toimintaa. Meillä Euroopassa vallitsee mielestäni presidentti Bushin äskeisen vierailun jälkeen optimistinen tunne, että keskinäinen yhteisymmärryksemme on kasvamassa.

Suomi on EU:n puheenjohtajamaa ensi vuoden jälkipuoliskon. Yksi prioriteettejamme tulee olemaan EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja ulkosuhteiden tehostaminen sekä unionin kansainvälisen aseman vahvistaminen. Meidän on huolehdittava, että siirtyminen perustuslaillisen sopimuksen uusiin instituutioihin ja järjestelyihin tapahtuu myös ulkosuhteiden alueella sujuvasti.

* * *

EU:sta on tulossa yhä enemmän yhteisiin arvoihin perustuva yhteisö. Perusoikeudet on otettu osaksi uutta perustuslaillista sopimusta, unioni on juurruttamassa oikeusvaltioperiaatetta uusiin jäsenmaihin ja EU on globaalisti aktiivinen ihmisoikeuksien toteuttamiseksi kolmansissa maissa.

EU:n tavoitteena on luoda vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue. Vapaus tässä yhteydessä ei voi olla vain vahvemman vapautta, vaan sen on yhdistyttävä veljeyteen ja tasa-arvoon.

EU:n lainsäädäntö ja tiivis yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa ovat myös haaste. Kansalaisia kiinnostavat suuresti henkilöiden vapaa liikkuvuus mutta he tietävät myös siihen liittyvät ongelmat. Miten esimerkiksi taistella tehokkaasti terrorismin leviämistä tai rajat ylittävää rikollisuutta vastaan ja samalla kunnioittaa tinkimättömästi jokaisen perusoikeuksia. Joudumme yhä uudelleen palaamaan perusasioihin, jotta saamme tasapainon vapauden turvallisuuden ja perusoikeuksien välille.

Euroopan unionin pitää nähdä aidosti Euroopan neuvosto ja ETYJ kumppaneina eikä kilpailijoina. Haluan tässä yhteydessä kiittää hyvään tulokseen johtaneesta yhteistyöstä maittemme välillä. Euroopan neuvoston yhteyteen perustettu romanifoorumi on konkreettinen keino parantaa tämän eurooppalaisen vähemmistön asemaa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella.

* * *

Olemme Suomessa lähteneet siitä, että yhtä lailla Suomi kuin EU on osa globaalia maailmaa. Euroopan yhdentymisen vahvistaminen on hyvä meille, mutta se voi olla myös mielenkiintoinen ja hyödyllinen esimerkki muille alueellisen yhteistyön ja globaalin kumppanuuden rakentamisessa.

Perustuslaillisen sopimuksen ratifiointi on hyvässä vauhdissa. Toivon kansanäänestyksen lopputuloksen olevan myös Ranskassa positiivinen. Ensi vuoden syksyllä, Suomen puheenjohtajakauden puolivälissä, perustuslaillinen sopimus on toivottavasti voimassa. Silloin unioni voi keskittyä taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin edistämiseen, kansainvälisen vakauden lisäämiseen, laajentumisprosessin hallittuun eteenpäin viemiseen sekä kansalaisten turvallisuuden ja oikeuksien vahvistamiseen.

On tärkeää siirtää painopistettä organisaatioista sisältöön. Välineet ovat olemassa. Tarvitaan poliittista tahtoa niiden käyttämiseen. Jokaisen on katsottava lyhyen aikavälin kansallisia etua edemmäs. Siten me voimme saavuttaa tuloksia, jotka näkyvät kansalaistemme elämässä.