Arkistonumero
2651
Luokka
Puheet
Puhuja
Puolustusministeri Elisabeth Rehn
Lähde
Valtioneuvoston kanslia
Alkuperäinen kieli
suomi
Päiväys
12.11.1990

Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe 117.MPK:n avajaisissa 12.11.1990 klo 08.30

Arvoisat maanpuolustuskurssin osanottajat,
kutsuvieraat ja opettajat!

Turvallisuus on yhteinen asiamme. Se koskettaa
tavalla tai toisella meitä kaikkia Suomen
kansalaisia. Olenkin iloinen siitä, että
turvallisuuspoliittinen keskustelu on lisääntynyt
yhteiskuntamme eri tasoilla. Eduskunnan
ulkoasiainvaliokunta on osoittanut kiinnostusta
turvallisuuspolitiikkaan pyytämällä hallitukselta
turvallisuuspoliittisen selonteon. Puolustusministeriö
on esittänyt oman kannanottonsa asiaan.
Pohjana puolustuspoliittiselle keskustelulle ovat
olleet ja tulevat olemaan parlamentaaristen
puolustuskomiteoiden mietinnöt. Odotamme
mielenkiinnolla parlamentaarisen puolustuspoliittisen
neuvottelukunnan loppuvuodesta valmistuvaa mietintöä.
Mistä kaikesta sitten tulisi keskustella? Kun
turvallisuus ymmärretään laajana käsitteenä tulisi
keskustelun lopputuloksena päästä selvyyteen
siitä, mitä me olemme valmiit tekemään olemassaolomme,
vapautemme, itsenäisen päätöksentekokykymme,
elinkelpoisen ympäristömme, hyvinvointimme,
yhteiskuntarakenteemme ja arvomaailmamme säilyttämiseksi.
Tulisi keskustella myös, kuinka suuret ja
millaiset ovat edellä lueteltujen etuuksien
menettämisen riskit. Lähtökohtana tulisi luonnollisesti
pitää sitä, että emme vaarantaisi kansallisia
etujamme turvallisuuspolitiikkamme huonolla
hoidolla. Olisi myös päästävä selvyyteen siitä
turvallisuuden edellyttämästä taloudellisen
panostuksen asteesta, joka samalla olisi sopusoinnussa
kansantaloutemme kantokyvyn kanssa. Meidän tulee
muistaa, että emme elä vain itsellemme, vaan myös
tulevilla sukupolvillamme tulisi olla ainakin
samat edut, joista itse olemme saaneet nauttia
nykyisessä yhteiskunnassamme.
Turvallisuuspolittisen keskustelun tulee mielestäni
olla avointa ja kaikkia koskevaa. Ei riitä,
että vain poliitikot, virkamiehet tai suppeat
asiantuntijapiirit keskustelevat keskenään. Meidän
tulee pystyä avaamaan keskusteluja kaikissa
kansalaispiireissä, ja keskustelujen tulee kattaa
kaikki turvallisuuspolitiikan sektorit.

Euroopan viimeaikaisen poliittisen muutoksen
merkittävin osa on kenties ollut keskisen Itä-
Euroopan maiden muuttuminen totalitaarisista
yksipuoluejärjestelmistä kansanvaltaisiksi
monipuoluemaiksi ja Saksan yhdistyminen. Monien
valtioiden yhteiskuntarakenteisiin on kohdistunut
mullistuksia. Toisen osan muodostaa Länsi-Euroopan
integraatiokehitys. Tämä taloudellinen
yhdentyminen ulottunee ennen pitkää koskemaan
voimakkaasti myös ulko- ja puolustuspolitiikkaa.
Euroopan integraatiokehitys lisännee Suomen
suuntautumista yhä enemmän Eurooppaan. Tulevissa voimakkaan
kansainvälisen riippuvuuden oloissa tulee myös
Suomessa pystyä avoimesti keskustelemaan
kauppapoliittisten ratkaisujen turvallisuuspoliittisista
vaikutuksista. Samalla on tietysti myös seurattava
Euroopan yhteisöjen sisäisiä turvallisuuspoliittisia
ratkaisuja ja hiljalleen uudelleen muotoutuvia
turvallisuusjärjestelyjä. Tällöin on syytä tarkoin
pohtia, mitä vaikutuksia yhdentymiskehityksellä on
erityisesti Suomen puolueettomuuteen, valtiosopimusten
täyttämisedellytyksiin sekä siihen, aiheuttaako
yhdentymiskehitys ja voimakas murroksen tila
Euroopassa mahdollisesti Suomelta
turvallisuuspoliittisia uudelleenarviointeja. Nähtävästi viikon
kuluttua Pariisissa allekirjoitettavalla
tavanomaisten aseiden supistussopimuksella (TAE)
pienennetään aseistuksen määrää Keski-Euroopassa.
Nämäkin muutokset ja erityisesti niiden seuraukset
antavat aihetta pohdinnalle.
Turvallisuuteemme vaikuttavia tekijöitä
tarkasteltaessa kiinnittyy huomio siihen, että
vuosikymmeniä erityisesti Euroopassa vallinneen
stabiliteetin päätyttyä on myönteisten kehityspiirteiden
ohella nähtävissä arvaamattomuutta, epävarmuutta
ja levottomuutta sekä tietoja asevoimien
laadullisen kehittämisen jatkumisesta. Myöskään aseiden
uustuotannolle ei ole asetettu kattoa.
Suurvaltojen strategiset perusedut eivät ole
lähialueillamme muuttuneet. Pohjoinen ja keskinen
Skandinavia, Suomi mukaanlukien, toimii edelleen
tärkeänä varoitus- ja suojavyöhykkeenä erityisesti
Kuolan alueelle. Pohjois-Norjassa olevalla NATO:n
tukikohtaverkostolla on sotilasliitolle edelleen
huomattava merkitys Kuolan alueen valvomiseksi ja
Atlantin meriyhteyksien suojaamiseksi. Norja
painottaa vahvasti liittokunnan merkitystä maansa
puolustukselle. Myös Ruotsi painottaa pohjoisten
alueiden merkitystä. Tästä on osoituksena muun
muassa se, etteivät uudelleenorganisoinnit koske
pohjoisessa olevia tai siellä käytettäväksi
suunniteltuja joukkoja.
Meidän turvallisuuspoliittisesta näkökulmastamme
tärkeän Itämeren alueella on niin ikään
tapahtumassa sotilaallisen painopisteen muutoksia.
Neuvostoliiton joukkojen siirrot liittolaismaista
loitontavat sen puolustuslinjaa Itämeren
eteläisestä osasta kohti itää ja koillista. Tämä muutos
väistämättä lisää Itämeren itärannikon merkitystä
Neuvostoliiton oman alueen puolustamisessa ja
erityisesti sen ilmapuolustuksessa. Meidän
kannaltamme toisen maailmasodan jälkeen eteläiselle
Itämerelle sijoittunut sotilaallinen painopiste on
nyt siirtymässä pohjoisemmaksi, aivan meidän
eteläisen rannikkomme lähituntumaan.
Pohdittaessa Suomen puolustukseen tarvittavien
joukkojen määrää ja niiden teknistä tasoa tulisi
huomata, ettei sotilaallinen potentiaali
ympäristössämme näytä vähentyvän. Tämä siitä huolimatta,
että myönteisiä tuloksia oltaneenkin saamassa
aikaan eriasteisissa aserajoitusneuvotteluissa.
Neuvostoliitolla on edelleen, ja varmasti myös
tulevaisuudessa, suurvallan turvallisuustarpeet
luoteisosassaan. Maan nykyiset sisäiset ongelmat
korostavat vakauden tarvetta rajoilla. Johtopäätös
puolustukseen tarvitsemiemme joukkojen määrästä on
se, että juuri nyt tai lähivuosina olisi erityisen
lyhytnäköistä ryhtyä signaloimaan puolustuskykymme
laskusta. Tyhjiövaikutelmaa olisi kaikin keinoin
vältettävä, koska Neuvostoliiton puolustuksen
etulinja on jo työntymässä itään ja pohjoiseen,
eli lähemmäs meidän aluettamme.
Turvallisuuspolitiikkamme ei ole pelkästään
sotilaallisten kriisien varalta valmistautumista.
Kasvanut kansainvälinen riippuvuus ja monet
globaalista ulottuvuutta omaavat seikat ovat
johtaneet myös meidän turvallisuuteemme vaikuttavien
tekijöiden määrän lisääntymiseen. Tällaisia ovat
muun muassa jatkuva väestönkasvu, laajat
ympäristötuhot ja veden puute, joiden seurauksena
viljely- ja elinkelpoiset alueet pienenevät. Tästä on
seurauksena köyhyyttä, nälkää ja väestön vaikeasti
hallittavaa siirtymistä uusille alueille. Näitä
korostavat rikkaiden ja köyhien maiden välisen
eriarvoisuuden kasvu sekä toimintakyvyttömät
talousjärjestelmät.


Hyvät kuulijat!

Turvallisuuteemme vaikuttavista tekijöistä
keskusteltaessa ja sitä analysoitaessa tulisi löytää
voimavaroihimme suhteuttuna sellaiset keinot,
jotka luovat kaikille yhteiskuntasektoreille
valmiudet selviytyä mahdollisista
kriisitilanteista.
Yksi keinoista on vakaa, turvallisuuspoliittiseen
ympäristöön nähden uskottava ja teknisesti
korkeatasoinen puolustuskyky, joka tukee
ulkopolitiikkaa, jolla ennalta ehkäistään maamme
joutuminen sotaan tai alueemme käyttö sotilaallisiin
tarkoituksiin, ja jolla voidaan tarvittaessa
menestyksellisesti puolustaa maatamme. Erityisen
olennaista on ainakin vielä 1990-luvun kestävässä
epävarmassa muutostilanteessa huolehtia siitä,
että puolustusvoimia määrätietoisesti kehitetään.
Puolustuskyky on luotava rauhan aikana.
Toinen keinoista on monipuolinen, korkea ja
kaikkia yhteiskuntasektoreita koskeva kriisivalmius,
jolla erityisesti varmistetaan kansallinen
huoltovarmuutemme, ja jolla voidaan hätätilanteissa
vaikuttaa myös lähialueillamme. Kriisivalmiuden
luominen edellyttää ennalta hyvin valmisteltua
lainsäädäntöä, varautumisen ja koulutuksen kautta
luotua toiminnallista yhteistyökykyä sekä
monipuolisten kauppasuhteiden ylläpitämistä.
Keskusteluun osallistuminen edellä mainitsemistani
keinoista olisi tarpeen. Jotta pystyisi ottamaan
osaa keskusteluun rakentavalla tavalla, tulee
luonnollisesti olla tarvittavat tiedot kyseisestä
alasta. Mielipiteen on tukeuduttava asiatietoon.
Turvallisuuspoliittinen keskustelu esimerkiksi
naisten piirissä on koettu vieraaksi. Jotta naiset
voisivat nykyistä paremmin osallistua kansallisen
kriisinkestokykymme luomiseen, tulisi osallistumisen
perusedellytykset saattaa vastaamaan ajan
vaatimuksia. Kysymys ei ole pelkästään
velvollisuudesta, vaan pitkälti yhteiskuntamme jäsenten
tasa-arvoisten oikeuksien korostamisesta.
Tärkeimmät toimenpiteet kohdistuisivat lainsäädäntöön,
eri hallinnonalojen henkilöstön varaamiseen ja
kouluttamiseen, sekä kaikille kansalaisille
suunnattavan tiedon jakamiseen. Puolustusministeriö on
ryhtynyt oma1ta osaltaan vauhdittamaan mainitsemieni
toimenpidekokonaisuuksiin kuuluvia asioita.

Hyvät kurssilaiset!

Tällä kurssilla Teillä on erinomainen mahdollisuus
turvallisuuspoliittisten tietojenne täydentämiseen,
keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon.
Teillä on käytettävissänne parhaita asiantuntijoita
turvallisuuspolitiikan eri sektoreilta,
joten käyttäkää kurssiaika tehokkaasti hyväksenne.
Toivotan Teidät puolustusneuvoston puolesta
tervetulleiksi tälle maanpuolustuskurssille.

Tämä puhe on tulostettu Ulkopoliittisen instituutin ylläpitämästä EILEN-arkistosta.

Suositeltava viittaustapa:
Elisabeth Rehn: Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe 117.MPK:n avajaisissa 12.11.1990 klo 08.30, 12.11.1990, http://www.eilen.fi/fi/2651/ (6.12.2019)

Tulosta sivu Lisää kirjanmerkki