Arkistonumero
2662
Luokka
Puheet
Puhuja
Puolustusministeri Elisabeth Rehn
Lähde
Valtioneuvoston kanslia
Alkuperäinen kieli
suomi
Päiväys
25.9.1990

Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe Lahden valtakunnallisessa II rakennekehityssymposiumissa

25.9.1990 klo 09.30


MIKÄ ASEMA PUOLUSTUSJÄRJESTELYILLÄ TULEE OLEMAAN
EUROOPAN UUSISSA ASETELMISSA

Arvoisat symposiumiin osallistujat!
Hyvät naiset ja herrat!

Kuva siitä miltä Eurooppa näyttää tulevaisuudessa
ei ole yhtä selkeä kuin vielä jokin aika sitten.
Viime vuodet ja varsinkin viimeksi kulunut vuosi
on sekoittanut toisen maailmansodan päättymisestä
lähtien vallinneita asetelmia. Euroopan kahtiajako
toisiinsa vihamielisesti suhtautuviin leireihin,
itään ja länteen, on osoittautunut väliaikaiseksi
turvallisuuspoliittiseksi ratkaisuksi.
Se on nopeasti korvautumassa uusilla yhteistyösuhteilla,
joissa idän ja lännen ohella myös
muilla ilmansuunnilla on merkitystä.
Mikä asema puolustusjärjestelyillä - ja erityisesti
puolustustahdolla - tulee olemaan Euroopan
uusissa asetelmissa?

Ensiksi on todettava, että Euroopan turvallisuuspoliittinen
asetelma hakee vielä muotoaan viime
vuosien tapahtumien seurauksena. Ideologinen
vastakohtaisuus on selvästi hellittänyt. Taloudellinen
integraatio Länsi- ja Keski-Euroopan
maiden demokratisoitumiskehitys, Saksojen yhdistyminen
ja Neuvostoliiton uudistuspolitiikka ovat
kaikki uuteen asetelmaan vaikuttavia tekijöitä.
Sotilasliittojen asema on myös nopeasti muuttumassa.
Tämä havainto koskee erityisesti Varsovan
liittoa, jonka sotilaallisesta roolista ei tuskin
ole enää rippeitäkään jäljellä. Sodanjälkeisenä
aikana sotilasliittojen tehtäväkuva oli selvä:
pelottaa, uhata ja tarpeen tullen taistella vastapuolen
joukkoja vastaan yhteistyössä muiden liittolaisten
kanssa. Nyt niiden viholliskuva ei enää
ole uskottava. Ei tsekkejä ja puolalaisia saataisi
tänä päivänä hyökkäämään neuvostojoukkojen mukana
belgialaisia ja hollantilaisia vastaan, vielä
vähemmän leipzigiläisiä muncheniläisiä vastaan.
Tässä suhteessa Euroopan tilanne on ratkaisevasti
muuttunut.

Olisi kuitenkin kovin optimistista ajatella, että
Euroopan turvallisuuspoliittinen tulevaisuus olisi
tästedes kokonaan seesteinen. Kuten kansainvälisen
turvallisuusjärjestelmän murrosvaiheisiin
aina, liittyy nyt meneillään olevaan murrokseenkin
lukuisia epävarmuustekijöitä. Nyt jo on osin
nähtävissä, osin ennustettavissa, että kansallisuustekijät
nousevat jälleen esille tulevaisuuden
Euroopassa. Ne työnnettiin toisen maailmansodan
jälkeisissä ratkaisuissa rautaisella kädellä
sivuun ja ne pysyivät siellä niin kauan kun
sotilasliitot olivat voimissaan, mutta mitä
ilmeisimmin ne tulevat muodostamaan epävarmuutta,
mahdollisesti jopa aseellisia konflikteja aiheuttavan
tekijän.

Toinen epävakaisuutta aiheuttava tekijä on se
huomattava taloudellinen eriarvoisuus, joka
Euroopassa idän ja lännen välillä vallitsee.
Länsi-Euroopan ja itäisen Keski-Euroopan sekä
Neuvostoliiton kansantalouksien läheisempi
yhteensitominen tulee kestämään vuosia, todennäköisesti
jopa vuosikymmeniä. Taloudellinen
integraatio on kuitenkin eri Euroopan osien
välillä äärettömän tärkeätä. Mikään ei olisi
kohtalokkaampaa Euroopalle kuin se että, maanosa
jäisi uudenlaisen "köyhyysesiripun" jakamaksi.
Ennen pitkää sellainen tilanne loisi myös poliittista
ja pahimmassa tapauksessa ehkäpä sotilaallistakin
vastakkainasettelua.

Kolmas huomioni koskee Euroopassa vauhtiin päässyttä
aseiden riisuntaa. Vuonna 1988 Yhdysvallat
ja Neuvostoliitto päättivät luopua kokonaan keskimatkan
yhdinohjuksista. Tämän vuoden lopulla
tultaneen sopimaan strategisen eli pitkän kantaman
ydinaseistuksen vähentämisestä (START-sopimus).
Euroopan kannalta kaikkein tärkeimpiä neuvotteluja
käydään tällä hetkellä kuitenkin Wienissä Euroopan
tavanomaisten asevoimien vähentämisestä sotilasliittoihin
kuuluvien maiden kesken.
Keskimatkan aseita koskevaa sopimusta lukuunottamatta
muissa neuvotteluissa on kysymys aseiden
rajoittamisesta, ei niiden riisumisesta kokonaan.
Jos esimerkiksi START-sopimus toteutuu, tarkoittaa
se sitä, että strategisia aseita vähennetään sille
tasolle millä ne olivat neuvottelujen alkaessa 80-
luvun alussa. Myös Euroopan tavanomaista aseistusta
koskevat neuvottelut jättävät maanosaamme
jäljelle valtaisat määrät aseita. Esimerkkinä vain
todettakoon, että tämänhetkisten näkymien mukaan
supistusalueelle, alueelle "Atlantilta Uralille"
tulee jäämään NATO:n ja Varsovan liittoon
kuuluville maille yhteensä 40 000 panssarivaunua.
Jotta tämä valtava luku asettuisi johonkin käsitettäviin
mittasuhteisiin, voidaan vertailun
vuoksi todeta, että kesällä 1941 Saksalla oli
käytössään noin 3500 panssarivaunua maan hyökätessä
Neuvostoliittoon.

Sopimus jättää siis Eurooppaan jäljelle suuret
määrät kalustoa, eikä kaluston laatukehittelyä
tulla millään tavalla rajoittamaan. Lisäksi on
mahdollista, että sopimuksella tulee olemaan
nimenomaan Pohjolan kannalta epäedullisia vaikutuksia.
Kaluston supistukset tulevat nimittäin
kohdistumaan raskaimmin sotilasliittojen tärkeimpään
saumakohtaan, keskiseen Eurooppaan, ja on
mahdollista, että siellä tapahtuvien supistusten
seurauksena sivustoille, myös meidän lähialueillemme,
tulee väliaikaisesti tai pidemmäksi aikaa
sijoitettavaksi Keski-Euroopasta poisvedettäviä
asejärjestelmiä. Tämä ei Suomen kannalta luonnollisesti
ole suotavaa, eikä pohjolan turvallisuustilanteen
kokonaisuuden kannalta edullista.
Yhdysvaltojen päätös lakkauttaa lähivuosina yli
sata tukikohtaa vastaa Neuvostoliiton muutaman
vuoden aikana suorittamiin supistuksiin.
Supistusten painopiste kummallakin suurvallalla on
Euroopassa. Tämä aiheuttaa joukon kysymyksiä tämän
hetken ja tulevaisuuden turvallisuuspoliittisesta
järjestelmästä maanosassamme. Eli voidaan kysyä,
onko Euroopan sotilaspoliittinen perusrakenne
tällä hetkellä vakaa ja selkeä? Vastaus on, että
ei ole. Toiseksi onko paljon puhuttu uusi
turvallisuusjärjestelmä jo luotu? Vastaus on jälleen ei.
Tällä hetkellä ei ole varmaa kuvaa edes siitä,
minkä varaan uusi turvallisuusjärjestelmä tulee
rakentumaan. Halukkaita tai mahdollisia halukkaita
tähän rakennustyöhön on kyllä runsaasti: ainakin
NATO, Euroopan yhteisö, Länsi-Euroopan unioni WEU
ja ETYK ovat olleet esillä. Viime viikolla EY:kin
paranteli asemiaan tuomalla esiin sotilaallisen
yhteistyön tiivistämisen Euroopan yhteisön sisällä.
Tämä pohdinta Euroopan uudesta turvallisuuspoliittisesta
järjestelmästä on osoitus siitä, että
huolimatta suurvaltaliittoutumien loitontumisesta
toisistaan Euroopassa, ei maanosamme ole jäämässä
sotilaalliseksi tyhjiöksi. Euroopan kehitys näyttää
johtavankin kansallisten asevoimien merkityksen kasvuun,
johon liittyy myös yhdistyvän Saksan
painoarvon lisääntyminen. Saksan liikkumavara niin
poliittisesti kuin myös sotilaallisesti tulee
lisääntymään.

Kaiken kaikkiaan on siis todettava, että Euroopassa
meneillään olevassa siirtymävaiheessa kehitys sisältää
monenlaisia niin positiivisia kuin
myös epävakaisuutta aiheuttavia tekijöitä. Se,
että tilanteeseen liittyy niin paljon epävarmuustekijöitä
takaa sen, että sotilaallisten keinojen
valikoimaan tullaan ylläpitämään. Missään Euroopan
maassa ei ole luovuttu kansallisesta puolustuksesta.
Sotilasliittojen roolin muuttuessa
puolustus järjestelyjen luonne muuttuu:
liittolaisuskollisuuden sijasta painotetaan maanpuolustuksen
kansallisia lähtökohtia.
Suomen asema on tässä suhteessa muuttumaton.
Meidän maanpuolustuksemme on tähänkin asti ollut
lähtökohdiltaan puhtaasti kansallinen eikä Suomi
ole ennenkään rakentanut puolustustaan uhkakuvien
varaan. Päämääränä on ollut ja on edelleen itsenäisyyden
säilyttäminen kaikissa olosuhteissa.
Ehkäpä tämä on juuri ollut omiaan vaikuttamassa
siihen, että maanpuolustus on meillä mielletty
kaikkien yhteiseksi asiaksi, mikä on myös näkynyt
poikkeuksetta kaikissa maanpuolustustahtoa mittaavissa
tutkimuksissa. Niissä Suomi on ollut
aivan eurooppalaista huippua, huomattavasti
edellä sotilasliittoihin kuuluvia maita. Historiallisella
kokemuksella, tietoisuus siitä, että
olemme kyenneet saavuttamaan nykyisen asemamme
sitkeiden ponnistelujen kautta, on varmasti osaltaan
ollut vaikuttamassa Suomessa yleisen mielipiteen
maanpuolustusmyönteisyyteen.
Uudelleenarviointejakin joudutaan tekemään tilanteiden
muuttuessa, kuten viimeviikkoinen Pariisin
rauhansopimukseen liittyvä hallituksen päätös ja
Tasavallan Presidentin kannanotto osoittavat.
Puolustusvoimiemme kannalta on merkittävää, että
rauhansopimuksen sotilaalliset määräykset, poisluettuna
17.artiklaan sisältyvä atomiaseiden
kielto, on voitu todeta merkityksensä menettäneeksi.

Hyvät kuulijat!


Maanpuolustus järjestelyjen merkitys ei vähene
muuttuvassa Euroopassa. Myös liennytyskehityksen
aikana puolustusvoimia on määrätietoisesti kehitettävä.
Usein unohtuu, että maanpuolustuksen
tarpeita tulee tarkastella hyvin pitkällä aikajänteellä.
Nykyaikaisten asejärjestelmien elinikä
on pitkä. Kun viime aikoina on paljon keskusteltu
meidän torjuntahävittäjiemme uusimisesta, tämä
esimerkki puhuu puolestaan: ne lentokoneet, jotka
tämän vuosikymmenen mittaan Suomeen hankitaan,
lentävät taivaallamme vielä 2020-luvulla. Puolustus
järjestelyjä koskevat ratkaisut on siis kyettävä
tekemään pitkäaikaisten, kestävien kehityssuuntien
perusteella.

Nyt näyttää vahvasti siltä kuin eurooppalaisen
laajamittaiset sotilaallisen konfliktin uhka
olisi väistymässä. Oleellinen kysymys on kuitenkin se,
millaisessa maailmassa elämme parin
kolmen vuosikymmenen kuluttua.
Koska täysin vedenpitävää vastausta tuohon kysymykseen
emme voi tietää - ja viime vuoden mittaan
tapahtunut kehitys Euroopassa antaa mielestäni
aihetta tiettyyn varovaisuuteen suhtautumisessa
kovin varmana tietona esitettyihin ennustuksiin
- meidän on pyrittävä varautumaan eri tulevaisuuden
vaihtoehtoihin parhaan kykymme mukaan.
Puolustukseen panostettavat resurssit olisikin
ajateltava eräänlaisena vakuutusmaksuna, jonka
maksaminen yksityistalouksissakin saattaa
kirpaista, mutta jonka hoitamisesta voi olla huojentunut
siinä tapauksessa, että vahinkoja sattuu.
Mikäli tällaista "kotivakuutusta" emme halua pitää
voimassa, luovutamme suosiolla käsistämme välineen,
jolla valtiojohtomme voisi pyrkiä hallitsemaan
erilaisia eteen tulevia kriisitilanteita.
Kriisien kohdatessa on liian myöhäistä ottaa enää
vakuutusta. Vakuutusmaksut ovat joka tapauksessa
silloin huimasti korkeampia sikäli kuin vakuutuksia
on edes saatavilla.

Tämä puhe on tulostettu Ulkopoliittisen instituutin ylläpitämästä EILEN-arkistosta.

Suositeltava viittaustapa:
Elisabeth Rehn: Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe Lahden valtakunnallisessa II rakennekehityssymposiumissa , 25.9.1990, http://www.eilen.fi/fi/2662/ (6.12.2019)

Tulosta sivu Lisää kirjanmerkki