Puolustusministeri Rehnin puhe 121. maanpuolustuskurssin avajaisissa 11.11.1991
Arvoisat maanpuolustuskurssin osanottajat!
Hyvät naiset ja herrat!
Suomen puolustuskyvystä ollaan tekemässä kauppatavaraa.
Kuvitellaan, että maanpuolustus on sellainen
toimiala yhteiskunnassamme, jota voidaan muutella
suhdanteiden mukaan.
Puolustusmenojen leikkausesitysten tekeminen
on tietysti helppoa, koska puolustushallinnon menoluokkaan sisältyy
varsin vähän lakisääteisiä menoja. On houkuttelevaa tehdä vertailuja siitä,
miten monia asioita voitaisiin saada muille yhteiskuntasektoreille
leikkaamalla puolustusmenoja. Samassa yhteydessä unohdetaan
kuitenkin kertoa, kuinka pienin rahallisin uhrauksin muihin maihin verrattuna
Suomi ylläpitää yhtä itsenäisen päätäntävaltansa
peruspilareista. Samoin sivuutetaan
puolustusvoimien lakisääteiset tehtävät ja huolenpito
näiden tehtävien täyttämisedellytysten ylläpidosta.
Vaarallista on tässä yhteydessä se, että mielipiteitä
muokataan harhaanjohtavin perustein.
Eräässä viime perjantain (8.11.) pääkirjoituksessa
esiteltiin presidenttien Bush ja Gorbatshovin sinänsä
myönteisiä aseriisuntaehdotuksia. Taktisten
ydinkärkien ja ydinasein varustettujen risteilyohjusten
mahdollinen käytöstä poistaminen ja osittainen
tuhoaminen nähtiin perusteluksi sille, että
torjuntahävittäjiemme hankinta olisi pantava jäihin.
Pääkirjoituksen perustelu oli kuitenkin vain osa
totuudesta, jota olisi tullut täydentää esimerksi
siten, että Bushin ehdotus poistaa 350 kappaletta
ydinkärjin varustettua risteilyohjusta, mutta
jättää noin 200:een alukseen tavanomaisin kärjin
varustetut risteilyohjukset ja että jokainen B-52
pommikone kantaa edelleen 12-20 risteilyohjusta.
Edelleen olisi asiaa ehkä selventänyt maininta
siitä, että risteilyohjustuotanto on jatkunut ja
jatkuu herkeämättä. Esimerkiksi viimeisen kolmen
vuoden aikana Neuvostoliitto on tuottanut yli 3 700
ja Yhdysvallat yli 2 000 risteilyojusta.
Bushin risteilyohjusehdotus ja Gorbatshovin vastaus
on johtanut siihen, että molemmat osapuolet piakkoin
tietävät mahdollisten alueelleen suuntautuvien
risteilyohjusten olevan ilman ydinkärkiä. Tämä on
luonnollisesti omiaan vähentämään tuhoisan ydinsodan
riskiä, mikä on hyvä asia. Vaarallista on puolestaan
se, että Persianlahden sodan aikana, jolloin
risteilyohjuksia ammuttiin yli 200, ylitettiin
tämän aseen käyttökynnys. Risteilyohjus ei enää ole
arvoituksellinen pelote, vaan taistelukentän
päivittäistavaraa.
Risteilyohjus ei ole kuitenkaan käyttöikänsä loppua
lähestyvien torjuntahävittäjien uusimisen pääsyy.
Me haluamme huolehtia ilmatilamme koskemattomuuden
valvonnasta ja turvaamisesta.
Yksinkertaisin selitys torjuntahävittäjiemme
uusimistarpeeseen on siis koneiden rakenteellisten
lentotuntien loppuunkuluminen, jolloin koneilla ei
enää voida turvallisuusyistä lentää. Käyttöiän
päättyminen oli tiedossa jo nykyisiä koneita
ostettaessa. Siksi uudistamista on voitu ennakoida.
Ellei uusintaa kuitenkaan saada suunnitellussa
aikataulussa käyntiin laskee kykymme huolehtia
ilmatilan koskemattomuudesta nopeasti. Tällöin
olemme tilanteessa, jossa on tehtävä päätös siitä,
mikä osa maamme ilmatilasta voi pahimmassa tapauksessa
joutua vieraiden valtioiden kävttöön.
Voidaankin jopa kysyä, mitä osaa itsenäistä
isänmaastamme ei puolustettaisi. Tekeekö päätöksen
eduskunta
ja antaako se puolustusvoimille valtuudet toimia lakisääteisten
tehtäviensä vastaisesti.
Vanhentuvien torjuntahävittäjiemme uusinnasta puhuttaessa
ei siis todellakaan ole kysymys asevarustelusta,
kuten on väitetty. Vertailun vaoksi
voin todeta, että naapureillamme on varovaisestikin
laskien tällä hetkellä käytössään yhteensä yli
2 000 taistelukonetta.
Eräs yleinen virhekäsitys näyttää olevan myös se,
että hankinta tehtäisiin normaalin puolustusbudjetin
ulkopuolella. Koko tälle vuosikymmenelle ulottuvan
hankinnan rahoitus on kuitenkin suunniteltu
mahdutettavan puolustusbudjettiin siten, että mm.
maavoimiemme kalustohankinnoista on jouduttu tinkimään.
Sotilaallisen maanpuolustuksen BKT-osuus on
edelleenkin tarkoitus säilyttää noin 1,5 %:n tasolla.
Kun materiaalihankintojen osuus sotilaallisen maanpuolustuksen
menoista on ollut BKT:lla mitattuna vajaat 0,5 % vuodessa,
hävittäjähankinnan osuus tulee vuodesta -94 alkaen olemaan
muutaman vuoden aikana noin 0,25 % BKT:sta eli
hankinta on toteutettavissa puolustushallinnon sisäisin hankintajärestelyin.
Haluan samalla todeta, että hävittäjähankinta on
tarkoitus toteuttaa 100 %:sin vastaostoin. Tämähän
yksinkertaistaen tarkoittaa sitä, että hankintaan
käytettävää rahaa vastaavalla summalla myydään
suomalaisia tuotteita ulos. Voidaankin kysyä, millä
muulla tavalla nykytilanteessa voitaisiin yhtä
tehokkaasti edistää Suomen vientiteollisuutta. Ilman
vastaostoja ei hävittäjähankintaa luonnollisesti
suoriteta. Teollisuuttamme edistävät ja teknistä
tietämystämme vaativat esikompensaatiokaupat ovat
jo eräin osin käynnistyneet. Näin laman aikana
asialla on tavanomaista suurempi merkitys.
Maanpuolustusta vastustavat henkilöt väittävät usein
muiden maiden huomattavan korkean varustelutason unohtaen,
että Suomen kannalta on kauneusvirhe olla
osallistumatta yleiseen aseriisuntaan. Itsenäisyydestään
huolta pitävän valtion puolustuspoliittinen
päätöksenteko ei voi kuitenkaan perustua tällaiseen
"kauneusvirhe"-ajatteluun tai lyhytnäköiseen
suhdannepolitiikkaan. Lähtökohtana ovat pidettävä
kaiken aikaa omat turvallisuustarpeemme.
Toimivan puolustusjärjestelmän rakentaminen kestää
10-15 vuotta. Se edellyttää lisäksi järjestelmän
jatkuvaa, pitkäjänteistä ja tasaista ylläpitoa.
Voimakkaat heilahtelut tai poikkeamat suuntaan tai
toiseen ovat signaali, joka aiheuttaa epävarmuutta
niin meillä kuin ympäristössämme. Näin on
nimenomaan siksi, että liikumme todella alhaisella
resurssitasolla. Joten mitattuna millä tahansa
rahallisella tai kalustollisella mittarilla olemme
edelleen aseriisunnan edelläkävijöitä.
Kaikkea vanhentuvaa kalustoa ei nykyisillä resursseilla
voida korvata. Tämä merkitsee
siten kalustomäärämme tosiasiallista vähenemistä.
Täysin puolustuksellinen doktriinimme on kuitenkin
ollut vielä toistaiseksi ylläpidettävissä käytettävissä
olevalla kalustolla. On tosin myönnettävä,
että vähäiset resurssit ovat jossain määrin
vaikuttaneet myös suoritevaatimusten määrittämiseen ja
tehtävien toteuttamiseen.
Viime aikoina on nähty ja kuultu myös väitteitä
siitä, että turvallisuus- ja sotilaspoliittinen
tilanne olisi Suomen lähialueella oleellisesti
muuttunut. Tällä perusteella sekä tulevaisuuden
epävarmuuteen vedoten on esitetty, että olisi
nopeasti saatava aikaan uusi parlamentaarinen
puolustuskomitea selvittämään asioita.
Ennakoimattomia muutoksia lähialueellamme, ei
mielestäni kuitenkaan ole toistaiseksi tapahtunut. On
totta, että itäisen naapurimme alueella on ollut
havaittavissa sotilaskaluston laadullista
paranemista kaikissa puolustushaaroissa.
Kuolan alueelle on tullut lisää hävittäjäpommittajia, aluskalustoa
on uusittu ja uusia joukkoja sijoitettaneen
lähialueillemme ainakin tilapäisesti. Nämä ovat
kuitenkin seurausta lähinnä Keski-Euroopasta jo
aloitetusta ja piakkoin myös Baltiasta alkavasta
vetäytymisestä sekä mittavana jatkuneesta aseistuksen
uustuotannosta. Esimerkiksi viimeisen kolmen vuoden
aikana on Neuvostoliitto saanut käyttöönsä mm. 6 500
uutta panssarivaunua ja yli 2 000 lentokonetta.
Olemme tienneet, että Kuolan strateginen merkitys
Venäjä/Neuvostoliitolle vähintäänkin säilyy tai
pikemmin kasvaa. Samoin oli nähtävissä, että
Pohjois—Itämeren ja Suomenlahden strateginen merkitys
lisääntyy, kun Pietarin ja sen meriteiden
turvallisuus on tulevaisuudessa varmistettava.
Epävarmuustekijöitä tai ainakin avoimia kysymyksiä,
ovat sen sijaan Venäjän muutosprosessin lopputulos
ja Baltian maiden tuleva turvallisuuspoliittinen
asema. Avoinna on myös ns uusi eurooppalainen
turvallisuusjärjestelmä.
Pääministeri Aho piti viime viikolla puheen, jossa
hän otti perustellusti kantaa. mahdollisen uuden
parlamentaarisen puolustuskomitean tai vastaavan
elimen perustamiseen. Hän totesi, että "ajatuksessa
sinänsä ei ole mitää vikaa - ainoastaan ajoitusta
voidaan arvostella". Aho totesi myös, että "juuri
ny on viisainta antaa pölyn laskeutua ja palata
asiaan sitten, kun tilanne Euroopan
turvallisuusrakenteiden osalta alkaa hieman selkiintyä".
Olen pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että
mitään kiirettä asialla ei nyt ole. Varsinkin, kun
Jaakko Iloniemen johtama parlamentaarinen
puolustuspoliittinen neuvottelukunta, joka jätti
mietintönsä viime vuoden joulukuussa, teki pätevää työtä.
Mikä on se epävarmuus jota varten me sitten puolustaudumme?
Se tilanne, joka voi syntyä ennalta-arvaamattoman
kehityksen myötä käytettäessä lähialueellamme
olevaa tai sinne siirrettävää sotilaallista
voimaa tavalla, joka tällä hetkellä ei ole
määritettävissä. Tavoitteemme on pysyä sotilaallisten
kriisien ulkopuolella, mihin päästäksemme meillä
tulee olla riittävä ja uskottava ennaltaehkäisykyky
maa- ja meri- sekä ilmavoimien osalta. Kykymme
uskottavuus perustuu puolestaan henkilöstön ja
kaluston laatutasoon, maanpuolustushenkeen sekä
sellaiseen järjestelmään, joka mahdollistaa
puolustusvälineemme käytön samanaikaisesti kaikkialla
Suomen alueella.
Realistinen, ei toiveisiin ja kuvitelmiin vaan
tosiasioihin perustuva tilannearvio osoittaa, että
maanpuolustuksemme taso on hyvä ylläpitää tulevaisuudessakin.
Tiedän, että teille tullaan kurssinne aikana antamaan
kaikki sellaiset perustiedot,
joiden perusteella itse voitte tehdä omat johtopäätöksenne
siitä, minkätasoisen maanpuolustuksen
itsenäinen Suomi tarvisee.
Toivotan Teidät pulustusneuvoston puolesta
tervetulleiksi maanpuolustuskurssille.