Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabeth Rehn, 120. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 23.syyskuuta 1991

Arvoisat 120. maanpuolustuskurssin osanottajat
Hyvät naiset ja herrat

Viime vuosien suuret mullistukset ovat tavoittaneet
lähiseutumme. Baltian maiden paluu itsenäisten
maiden joukkoon, itänaapurin historiallinen murros,
itäisen Keski-Euroopan vapautuminen sekä yleinen
kehitys kohti uutta eurooppalaista järjestystä
vaikuttavat väistämättä myös Suomen
turvallisuusympäristöön.

Puolustushallinnon piirissä meidän tehtävänämme on
arvioida myös asioiden kielteiset puolet. Painotamme
helposti epävarmuuden tuomia uusia riskejä,
nostamme esille omaa asemaamme vaikeuttavia
tekijöitä. Tämä on luonnollista, sillä varautuminen
pahimman varalle on puolustushallinnon työtä.
Lähiympäristössämme meneillään oleva muutos ei
välttämättä helpota Suomen sotilaallista asemaa.

Silti on mielestäni tärkeä todeta selkeästi, että
Baltian maiden itsenäisyys on Suomelle mieluisa
asia.
Vielä tässä vaiheessa on liian aikaista esittää
kokonaisvaltaista analyysia Suomen
turvallisuuspolitiikasta uudessa tilanteessa. Kestävät
johtopäätökset voidaan tehdä sitten kun pöly on hieman
laskeutunut.
Se kuitenkin voidaan todeta, että eräiltä osin
muutokset koskevat myös meitä. Kaikki tärkeimmät
puolueet ovat todenneet tarpeen tarkastella
vanhentunutta YYA-sopimusta. Näin varmaan tapahtuu
jo suhteellisen nopeasti, sillä onhan myös Moskovan
taholta todettu, että uudelleen arvionti sopii
hyvin Venäjä-Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan, josta
parhaillaan karsitaan vanhentuneita ideologisia
jäänteitä.
Tällaiset sopimukset kuuluvat auttamattomasti
menneisyyteen. ETA-sopimuksen luonnollinen jatko
tullee olemaan neuvottelut EY:n jäsenyydestä. Jäsenyys
taas ei ole mahdollinen, jos Suomella on
sotilaallisia velvoitteita koskeva sopimusjärjestely
kolmannenosapuolen kanssa.

Euroopan Yhteisöstä puheenollen haluaisin kiinnittää
huomionne seikkaan, jolla on suuri merkitys
kun turvallisuuspoliittista ympäristöämme arvioidaan.
Viittaan turvallisuuspolitiikan käsitteen
muuttuneeseen sisältöön, joka on seurausta
kansainvälisessä käytännössä tapahtuneista muutoksista.
Täällä Suomessa olemme tottuneet kaavaan, jonka
mukaan "turvallisuuspolitiikka on yhtä kuin
ulkopolitiikka plus puolustuspolitiikka, jossa
ulkopolitiikalla on ensisijainen asema". Määritelmä
vakiintui Noottikriisin jälkeen tilanteessa, jossa
puolustuspolitiikasta alettiin puhua myös julkisesti
suomessa. Tapahtuneen merkitys puolustushallinnon
kannalta oli siinä, että se nosti puolustuspolitiikan
virallisestikin ulkopolitiikan aisapariksi.
Samalla määritelmä selkeästi alleviivasi sitä, että
Suomi hoitaa turvallisuuttaan ensi sijassa
ulkopolitiikan keinoin.
Määritelmässä ei sinällään ole vikaa. Tärkeysjärjestys
on yhä sama. Aika on kuitenkin ajanut tuon
määritelmän ohitse. Se on liian suppea eikä se ole
yhteismitallinen kansainvälisen terminologian
kanssa.

Liian suppea määritelmä on siksi, että turvallisuus
ei enää synny ainoastaan puolustuspolitiikan ja
ulkopolitiikan yhteistoiminnasta. Turvallisuuden
takaamiseen tarvitaan myös taloudellista ja ekologista
panosta sekä kansainvälistä yhteistoimintaa.
Euroopan Yhteisön piirissä tuntuu vahvistuneen
selkeästi jako kolmeen: ulkopolitiikkaan,
turvallisuuspolitiikkaan ja puolustuspolitiikkaan.
Eurooppalaisen turvallisuuspolitikan piiriin luetaan
asevalvonta, aseidenriisunta, ETYK:iin ja YK:n
liittyvät turvallisuuskysymykset, kuten
rauhanturvatoiminta, taloudellinen ja tekninen yhteistyö
aseistuksen alalla, asevientipolitiikan koordinointi
sekä ydinaseiden leviämisen estäminen. Eurooppalaiseen
turvallisuuspolitiikkaan luetaan niinikään
joukko "pehmeitä" ei-sotilaallisia uhkia. Tällaisia
ovat esimerkiksi ympäristöongelmat ja hallitsematon
maasta toiseen tapahtuva joukkomuutto.
Epäsoinnussa kansainvälisen käytännön kanssa oma
määritelmämme on siksi, että kansainvälisessä
kielenkäytössä puolustuspolitiikka ei lainkaan sisälly
turvallisuuspolitiikan käsitteeseen.
Sen sijaan sotilaallista puolustuspolitiikkaa ei
nykyisessä EY-keskustelussa lueta osaksi
turvallisuuspolitiikkaa: se on erotettu omaksi alueekseen.
Kun turvallisuuspolitiikan keinot ovat luonteeltaan
poliittisia ja taloudellisia, kuuluu
puolustuspolitiikan keinoihin myös sotilaallinen varautuminen.
On luonnollista, että nämä käsitteet ovat lähellä
toisiaan, mutta on tärkeää huomata ne oleelliset
erot, jotka eurooppalainen käytäntö on tuonut
turvallisuuden käsitteiden kenttään.
Meidän väärinkäsityten välttämiseksi syytä
yhdenmukaistaa omat käsityksemme "euronormien" mukaisiksi.
Tällä kohdin suomalainen käytäntö on itse asiassa
jo pitkälle sopeutunut eurooppalaiseen käytäntöön.
Esimerkiksi sopinee hallituksen syksyllä 1990
eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle antama
turvallisuuspoliittinen selonteko.
Valiokunnalle annettu selonteko perustui laajaan
turvallisuuskäsitteeseen. Siinä puututtiin niin
Itämeren ympäristönsuojeluun kuin ydinvoimaloiden
turvallisuuteen Suomen lähialueilla. Myös Euroopan
eri osien välistä taloudellis-sosiaalista kuilua
pidettiin turvallisuuspoliittisena uhkana.
Kommentoidessaan selontekoa valiokunta kiinnitti
huomiota "mahdolliseen tarpeeseen uudistaa
turvallisuuspolitiikan käsitteistöä". Eli valiokunta
kiinnitti huomiota juuri samaan asiaan, kysymykseen
turvallisuuspolitiikan määrittelystä.
Ensimmäinen askel tällä uudistamisen tiellä onkin
se, että hyväksymme turvallisuuspolitiikan
käsitteen laajenemisen. Seuraava askel, jonka voimme
ottaa sitten kun Suomen integraatioratkaisut
alkavat hahmottua, on tarkemmin tutkia eurooppalaista
terminologiaa ja sen soveltamisesta Suomeen.

Hyvät kuulijat,

On paikallaan korostaa, että edellä kuvaamani
turvallisuuspolitiikan käsitteellinen laajentaminen ei
mitenkään vie pohjaa sotilaalliselta maanpuolustukselta.
Vain sellainen maa otetaan vakavasti, jolla
maanpuolustus on kunnossa.
Suurvaltojen jännityksen liennyttyä ja aseiden
vähentyessä ratkaisevalla tavalla Keski-Euroopasta
on meilläkin kuultu puheenvuoroja, että
aseistariisunnan pitäisi ulottua myös Suomeen. Tällaisia
puheenvuoroja kuitenkin vaivaa optinen harha. Ei
muisteta, että niissä maissa, jotka nyt karsivat
sotilasmenojaan, saavat supistukset jatkua vielä
pitkään, ennenkuin ne ovat lähelläkään sitä 1,5
prosenttia bruttokansanrtuotteesta, jonka
Suomessa on katsottu riittävän maanpuolustuksen tarpeisiin.
Pääministeri Esko Aho totesi syyskuun alussa, että
Suomen punnitessa EY-jäsenyyden etuja ja haittoja
kaksi kysymystä nousee ylitse muiden: jäsenyyden
turvallisuuspoliittiset ja taloudelliset vaikutukset.
Tulkitsen pääministerin käyttäneen perinteistä
turvallisuuspolitiikan määritelmää, joka toisin
kuin käsitteen länsi-eurooppalaisessa merkityksessä
sulkee sisälleen myös puolustuspoltiikaan. Hänen
pohdintoihinsa EY:n turvallisuuspoliittisista tai
oikeammin puolustuspoliittisista ulottuvuuksista
kuuluu myös YYA-sopimuksen aseman tarkastelu. Me
emme voisi pitävästi puolustaa EY:n jäsenyyshakemusta
nykyisen kaltaisen sopimuksen voimassaollessa.
Meidän on niinikään pidettävä puolustuskykymme
uskottavana, sillä EY tuskin haluaa keskuuteensa
maata, joka haluaa pysytellä sotilaallisten
liittoutumien ukopuolella, mutta joka ei pysty
tarvittaessa huolehtimaan alueensa koskemattomuudesta.

Arvoisa 120. maanpuolustuskurssi.

Kokemuksesta tiedän maanpuolustuskurssin luennot ja
tilanneharjoitukset erittäin antoisiksi. Teidän
kurssinne sattuu lisäksi poliittisesti
poikkeuksellisen kiintoisaan kauteen. Siksi tiedänkin
toivotukseni toteutuvan, kun nyt toivotan teille
antoisia kurssipäiviä.

Lisää kirjanmerkki