Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Poista kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe Kielten ja kulttuurin kohtaaminen Studia generalia luentosarjassa Tampereen yliopistossa 30.9.1991

Arvoisat kuulijat!

SUOMI POHJOISMAISENA KIELENÄ

Maamme suomenkielisen väestön mielenkiintoisessa
asemassa kuvastuu geopoliittinen asemamme: suomalaiset
kuuluvat pohjoismaiseen ja samalla
länsieurooppalaiseen kulttuuripiiriin, mutta heidän
kielelliset juurensa ja osa kulttuuriperintöään
ovat idässä, suomalais-ugrilaisten kansojen
historiassa .

SUOMI - VIRALLISESTI KAKSIKIELINEN MAA

Suomessa on ikimuistoisista ajoista alkaen
puhuttu kolmea kieltä: suomea, ruotsia ja saamea.
Suomen kielen kehittyminen sivistyskieleksi
tapahtui monien vuosisatojen kuluessa. Upea
kehityskaari, joka lähinnä alkaa Agricolan Uudesta
testamentista 1548, saavuttaa läpimurtonsa
1800-luvulla, mm. Snelmannin, Lönrothin ja Kiven
elämäntyön ansiosta.
Silloin elettiin suurten aatteiden aikaa.
Romantiikan virtaukset loivat kiinnostusta
kansalaisuusvaltioon, jonka keskeiseksi symboliksi nousi
kansaa yhdistävä kieli. Vuonna 1851 suomen kielen
professori Mathias Castren kiteytti ajatuksen
kielen tärkeydestä virkaanastujaisesitelmässään
seuraavasti: "Kielen mukana seisoo ja kaatuu ei
ainoastaan meidän kansallinen kulttuurimme, vaan
myös koko olemassaolomme kansakuntana.
Näiden ajatusten vanavedessä muuttui myös maamme
kielitilanne ainoalaatuisella tavalla. Suomen
kieli, joka vielä 1800 -luvun puolivälissä oli
kansan syvien rivien kieli, kehittyi
kulttuurikieleksi, kun taas ruotsin kieli, joka
vuosisatojen ajan oli ollut maamme politiikan, hallinnon
ja kulttuurin kielenä, joutui vähitellen toisen
virallisen kielen asemaan.

Övergången från ett språk till ett annat var inte
lätt. Följderna var långt utdragna spårkstrider,
vilka delvis fortsatte ända till1930-talet.
Vissa senkomna efterdyningar har vityvärr fått
uppleva t.o.m. de senaste åren.
Under den sjudande självständighetstiden kunde
politikerna till all lycka komma överens om
grundrättigheterna för båda språkgrupperna - både för
de finskspråkiga och de svenskspråkiga. De
garanteras i regeringsformens kända 14 paragraf, och
kompletteras av språklagen från 1922 och en
riklig mängd stadganden om bl.a. en- och tvåspråkiga
kommuner samt tjänstemännens språkkrav.

Tämä 1920 -luvulta peräisin oleva kielilainsäädäntö
oli aikaansa edellä. Vielä nykyäänkin,
lähes 70 vuotta myöhemmin, Suomea pidetään yhdessä
Sveitsin ja Kanadan kanssa uranuurtajamaana
kielivähemmistöjen oikeuksien huomioon ottamisessa.
Tosiasia, joka meidän on hyvä tiedostaa nyt,
kun vähemmistöjen oikeudet omaan kieleensä,
kulttuuriinsa ja inhimilliseen elämään tulevat
entistä polttavammiksi ongelmaksi Euroopassa.
Suomen kansainvälinen maine kielivähemmistöjen
oikeuksien tunnustamisessa ei kuitenkaan ole
aivan niin tahraton kuin usein luullaan;
saamelaisten ja romaaniväestön olot vaativat yhä
parannusta.

SUOMENKIELISET VÄHEMMISTÖT MUISSA POHJOISMAISSA

Ruotsinsuomalaiset

Suomen kielellä on kiistaton kotipaikkaoikeus
Ruotsissa: sitä on puhuttu läntisessä
naapurimaassamme lähes 1000 vuotta. Esim. 1500 - ja 1600
-luvuilla suomen kieltä käytettiin Ruotsissa
useinjulkisissa tilanteissa ja sillä oli valta-asema
nykyisen Pohjoiskalotin alueella.
Tilanteen muutti 1800 -luvulla voimistunut
näkemys kansallisuusvaltiosta, jonka yhtenäisyyden
symboliksi käsitettiin yksi yhteinen kieli. Tämän
ajatuksen ilmaisi Snellman meillä Suomessa
tunnetussa iskulauseessaan: "yksi mieli, yksi kieli".
Mielenkiintoista on havaita, että
kansallisuusvaltioon liittyvät ideat vahvistivat meidän
maassamme suomen kielen asemaa, mutta sitä vastoin
Ruotsissa ja Norjassa ne kavensivat suomenkielisten
vähemmistöjen kielellisiä oikeuksia.
Kansakunnan yhtenäisyyttä haluttiin tukea myös
kielipolitiikalla.

Vuoden 1809 traumaattisten kokemusten jälkeen
Ruotsissa alettiin ajatella, että valtion
turvallisuus ja puolustus edellyttivät selvää
kielirajaa naapurimaiden välille. Ruotsalaiset
pelkäsivät sekä venäläisten vaikutusta että myöhemmin
fennomaanien kiihkoa. Suomalaisväestö taas tuskin
silloin edes tiedosti oman äidinkielen merkitystä
yksilölle ja alistui nurkumatta silloiseen
ankaraan koulupolitiikkaan. Esim. Tornionjokilaaksossa
rangaistiin koululaisia, jos heidän havaittiin
puhuvan suomea välitunnilla.
Vasta 1935 valtiovalta päätti, että kielivähemmistön
tulisi saada myös äidinkielen opetusta.
Sen kehittäminen vahvistui kuitenkin vasta 1960-
luvulla, kun suomalaisia siirtolaisia alkoi
virrata maahan.

Suomen kieli on vielä nykyäänkin Ruotsin suurin
vähemmistökieli. Sen merkitystä korostaa myös sen
asema maan suurimpana siirtolaiskielenä. Osa
ruotsinsuomalaisista asuu vanhoilla
suomalaisalueilla Norrbottenin läänissä, Värmlannissa ja
Tukholmassa. Osa heistä on siirtolaisia, jotka
ovat muuttanee viime vuosikymmeninä Suomesta
Ruotsiin ja asettuneet asumaan eri puolelle
Ruotsia. Heidän keskuudessaan on myös toisen ja
kolmannen polven siirtolaisia.
Suomalaisuuden liitto on viime vuosina vaatinut
ruotsinsuomalaisille samaa asemaa Ruotsissa kuin
suomenruotsalaisilla on Suomessa. Tällainen
perustelu tuskin vie ruotsinsuomalaisten asioita
eteenpäin. Nämä kaksi kansanryhmää poikkeavat
monessa suhteessa toisistaan: niillä on erilaiset
historialliset perinteet, erilainen juridinen ja
yhteiskunnallinen tausta, erilaiset asutusolot,
Suomenruotsalaisilla on vuosikymmenien
määrätietoisen työn tuloksena oma koululaitos ja
hiippakunta, kustantamoja, sanomalehtiä jne.
Ruotsinsuomalaisilta puuttuu ymmärrettävistä syistä
tällaiset yhteiskunnalliset instituutiot,
vaikkakin heillä on runsaasti erilaisia aitioita,
juhlia, seminaareja ja yhdistyksiä.
Ruotsinsuomalaisten yhteiskunnallisia oloja on
parannettava, mutta kehittämistyössä ei voida
suoraan soveltaa suomenruotsalaisia malleja,
Ruotsinsuomalaisten asema on määriteltävä heidän
omasta lähtökohdastaan. Kehittämistyön vauhdittajana
on oltava heidän oma halunsa vahvistaa
identiteettiään. omaa äidinkieltään ja kulttuuriaan.
Ruotsi on nykyisin monikielinen maa ja samalla
myös esikuva niille Euroopan maille, joissa on
paljon vieraskielisiä siirtolaisia.
Ruotsinsuomalaisten kulttuuripyrkimysten
keskeisenä tavoitteena on viime vuosikymmeninä ollut
suomenkielisten kouluopetuksen, erityisesti
äidinkielen opetuksen järjestäminen. Pyrkimystä
omiin suomenkielisiin kouluihin Ruotsissa on
voimakkaasti tuettava.
Näkemys äidinkielen merkityksestä yksilön
ajattelumaailman ja persoonallisuuden kehittymiselle on
nykyisin yleisesti hyväksytty. Esim. UNESCO on
antanut useita suosituksia, joissa korostetaan
äidinkielen merkitystä yksilölle, ensimmäinen
niistä julkaistiin jo 1953. Myös Pohjoismaiden
kulttuurisopimuksessa todetaan, että sopimuspuolten
tulee edistää Pohjoismaiden kielten, kulttuurin
ja yhteiskuntaolojen opetusta.
Ruotsi on ollut kansainvälisestikin katsottuna
edelläkävijämaa siirtolaisten kouluopetuksen
järjestämisessä. Kotikielenopetuksen kehittäminen
1970-luvulla toi mukanaan hyviä tuloksia.
Siirtolaisten kasvaminen kaksikielisiksi ruotsalaisen
yhteiskunnan tasa-arvoisiksi jäseniksi edellyttää
opetusta äidinkielessä ja äidinkielellä. Sen
rinnalla he tarvitsevat ruotsin kielen opetusta
vieraan kielen opetusmenetelmien mukaan. Tässä
Ruotsi on osoittanut tietä niille maille, joissa
on runsaasti siirtolaisia.
Vaikuttaa siltä, että Ruotsi on taloudellisten
vaikeuksien vuoksi nyt muuttamassa
siirtolaispoliittista kurssiaan. Tämä heijastuu myös
siirtolaislasten opetukseen. Pidän sitä hyvin
valitettavana. Euroopan nykyisessä poliittisessa
aallokossa toivoisi todella, että 70-luvulla aloitettu
arvokas ja humaani kehitys saisi jatkua. Se
antaisi samalla myös miljoonille siirtolaisille
ympäri Eurooppaa toivoa siitä, että heidän
lapsiaan ei tulevaisuudessa enää kohdeltaisi toisen
luokan kansalaisina. Jokaisen lapsen perusoikeuksiin
kuuluu saada riittävät mahdollisuudet
terveeseen henkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen
kehitykseen.

Ruotsinsuomalaiset ovat Suomen suurin henkinen
resurssi ulkomailla. Heidän viihtymisensä ja
elämänolojensa parantaminen on sekä Suomen että
Ruotsin etujen mukaista. Suomen poliittinen johto
on vuosien kuluessa monissa tilanteissa tukenut
heidän pyrkimyksiään. On kuitenkin avoin kysymys,
onko tämä tuki ollut riittävää.

Norjansuomalaiset

Norjassa suomalaisten yhteiskunnallinen tilanne
vaihtelee. Ruijassa ja Pohjois-Tromssassa on
vanhaa, vakiintunutta suomalaisasutusta:
kveeneillä on pitkät aina 1500-luvulle asti ulottuvat
perinteet.
Suomalaisten lukumäärää on viime vuosikymmeninä
lisännyt Jäämeren rannikon teollisuusalueille
suuntautunut uussiirtolaisuus. Koko sodan jälkeisen
ajan on Pohjois-Norjan teollisuuteen hakeutunut
suomalaista työvoimaa. 1970-luvulla suomalaisten
työntekijöiden määrä kasvoi jyrkästi.
Viime vuosina Norjassa on virinnyt yhä voimakkaampi
kiinnostus suomalaista kulttuuria ja erikoisesti
kveenikulttuuria kohtaan. Kveenien perinteistä
ei ole kovin paljon jäljellä. Suomalaista
kulttuuria edustavat kuitenkin mm. monet
kansanlaulut ja -sävelmät. Myös saunaan, juhliin,
maanviljelyyn ja kalastukseen liittyviä perinteitä
on säilynyt.

Ruijassa elää nykyisin noin 20 000 kveeniä. Heistä
puolet osaa suomea jonkin verran ja vain runsaat
2000 käyttää suomea päivittäin. Suomen kielen
taito on monilta päässyt unohtumaan ja sen
elvyttäminen nykyvaiheessa on haasteellinen tehtävä.
1980-luvun alussa tehtiin tutkimus Ruijan
suomalaisten asemasta. Se kuvastaa monia ongelmia sekä
yksilö- että ryhmätasolla. Monet eivät hallinneet
riittävästi norjan kieltä, heidän tietonsa Norjan
verotuksesta ja sosiaaliturvasta saattoivat olla
puutteellisia. Oli myös psyykkisiä ongelmia.
Raportista kävivät myös ilmi suomalaisten hartaat
toiveet oman kulttuurin säilyttämisestä ja
kehittämisestä ja yhteyksien parantamisesta Norjan
yhteiskuntaa. Siirtolaisten lapset tarvitsevat
luonnollisesti kipeästi suomen kielen opetusta.
Viime aikoina on Norjassa perustettu useita
suomalais-yhdistyksiä. Toivottavasti ne voivat
vaikuttaa siihen, että siirtolaispolitiikkaa
Pohjois-Norjassa tehdään siirtolaisten omilla
ehdoilla.

Ilahduttavaa on todeta, että Finnmarkenissa on
nykyisin mahdollista opiskella suomea valinnaisena
aineena sekä peruskoulussa että lukiossa.
Aikuisopetuksen piirissä järjestetään myös suomen
kielen ja kulttuurin opetusta. -Suomen kielen
opetuksen elvyttäminen Norjassa edellyttää
oppimateriaalien ja opettajankoulutuksen kehittämistä.

Meidän pitäisi selvittää, miten me voisimme tukea
norjansuomalaisten yhteiskunnallisten olojen
parantumista ja kulttuurin kehittämistä.

Tanskansuomalaiset

I Danmark finns det inte en gammal finsk bosättning
så som i Sverige och Norge. Där bor nu endast
en par-tre tusen finnar. Av deras barn blir
de flesta helt tvåspåkiga.
Mellan danskarna och finnarna finns, som vi alla
vet, de största språksvåringheterna i Norden.
Olika informationsstrategier och tolktjänster har
utvecklats för att hjälpa upp läget. Och många
ser sig tyvärr vara tvungna att gå över till
engelska. Viktigt är att kommunikationen fungerar.
Finland och Danmark förenas av medvetenheten
om att de hör till samma nordiska kulturkrets.
Båda länderna är brobyggare inom vårt kulturområde.
Danmark mot syd och Finland mot öst.

Suomen kieli vieraana kielenä

Suomen kielen ja kulttuurin opetuksella on
pohjoismaisissa yliopistoissa pitkät perinteet:

* Omassa maassamme suomea vieraana kielenä voi
opiskella mm. Helsingin yliopistossa.
* Ruotsin yliopistoissa on Uppsalassa annettu
suomen opetusta kauimmin - aina 1890-luvulta
lähtien. Opetus tapahtuu suomalais-ugrilaisten
kielten laitoksessa. Eniten opiskelijoita on
Tukholman yliopistossa, jossa suomea on opetettu
jo vuodesta 1930 lähtien. Opetusta on myös
Lundin, Göteborgin ja Uumajan yliopistoissa.
* Norjassa suomen opetus aloitettiin Oslon
yliopistossa jo 1840. Sitä voi nykyisien opiskella
myös Tromssan yliopistossa ja Finnmarkin
korkeakoulussa .
* Tanskassakin on suomen opetuksella toistasataa
vuotta vanhat perinteet: ensimmäinen suomen
alkeiskurssi pidettiin Kööpenhaminan yliopistossa
jo 1870-luvulla. Suomea voi opiskella myös
Århusin yliopistossa.
* Islannin yliopistossa Reykjavikissa ylioppilaat
ovat voineet opiskella suomen kieltä 1960-luvulta
lähtien.

Suomen kielen ja kulttuurin opetusta ulkomailla
tukee Helsingissä toimiva Ulkomaanlehtori- ja
kielikurssiasian neuvottelukunta (UKAN). Se tekee
aloitteita ja auttaa oppimateriaalikysymyksissä
sekä järjestää ulkomaan lehtoreiden neuvottelu-
ja koulutuspäiviä. UKANin tärkeä työmuoto on myös
neljä viikkoa kestävät suomen kielen kurssit,
jotka järjestetään kesäisin täällä Suomessa.
Suomen kielen opetusta vieraana kielenä olisi
syytä tehostaa Pohjoismaissa. Keinoja on monia,
mm.
* Opettaja ja oppilasvaihdon sekä
stipendimahdollisuuksien lisääminen
* Suomea ja suomen kieltä koskevan tiedotustoiminnan
tehostaminen. Tähän toimintaan voisivat osallistua
koulut, yliopistot, aikuiskoulutus ja myös
Norden-yhdistykset.
* Pohjoiskalotin alueella olisi helpotettava rajojen
yli tapahtuvaa kulttuurivaihtoa, jotta saataisiin
luotua motivaatiota suomen kielen opiskelulle.
* Oppimateriaalikysymykset ovat olleet usein
ongelmallisia. Tarvitaan moderneja ja
mielenkiintoisia oppikirjoja ja niihin liittyvää
oheisaineistoa kuten kieli- ja musiikkiäänitteitä.
* Opettajapula on myös usein ollut jarruttava
tekijä. Eri Pohjoismaissa toimivat suomen kielen
opettajat tarvitsevat koulutuspäivä ja
jatkokoulutusmahdollisuuksia.
* Tarvitaan lisää korkeatasoisia radio- ja TV-
ohjelmia. Ne tukevat monin tavoin suomen kielen
opetusta: naapurimaissamme opiskelijoilla pitäisi
olla mahdollisuuksia kuulla sujuvaa suomea
päivittäin.

Pohjoismainen kielitilanne

Suomi on osa Pohjoismaita ja suomen kielellä on
näin ollen itseoikeutettu paikkansa pohjoismaisella
kielikartalla (Kalvo). pohjoismaissa kukoistaa
kielten moninaisuus. Kulttuurialueellamme
puhutaan kahdeksaa kotimaista keiltä ja niiden
lisäksi on nykyisin kymmenittäin
siirtolaiskieliä.

Kielitiede jakaa Pohjoismaiden perinteiset kielet
kolmeen pääryhmään:
1. Pohjoismaiset tai pohjoisgermaaniset kielet,
joita puhuu noin 18 miljoonaa pohjoismaalaista.
Tämän ryhmän ytimenä ovat skandinaaviset kielet
ruotsi, tanska ja norja, jotka ovat niin lähellä
toisiaan, että ymmärtäminen on mahdollista.
2. Islannin ja fäärinkielen kehitys on eriytynyt niin
paljon, että niiden ymmärtäminen ei käy yhtä
helposti.
3. Suomalais-ugrilaiset kielet

* Suomea puhuvia Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa
on noin 5 miljoonaa.
* Saamenkielisiä n. 30 000, lähinnä Pohjoiskalotin
alueella.

3. Inuiittikielet
* Grönlannin kieltä puhuu noin 55 000 henkilöä.

Kielten moninaisuus on luonnollisesti kulttuurinen
rikkaus. Skandinaavisia kieliä puhuu noin 18
miljoonaa ja muita kuin skandinaavisia kieliä yli
5 miljoonaa. Viimeksimainituista suomenkieliset
muodostavat suurimman ryhmän.
Koska skandinaaviset kielet ovat lähellä toisiaan,
norjalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset
yleensä ymmärtävät toistensa kieliä ja voivat
näin ollen puhua omaa äidinkieltään. Tämä tekee
pohjoismaisesta yhteistyöstä ainutlaatuisen verrattuna
muuhun alueelliseen tai kansainväliseen
yhteisyöhön. Pohjoismaisella kieliyhteydellä on
monille suuri symboliarvo: Se luo pohjoismaista
identiteettiä ja yhteenkuuluvaisuudentunnetta
vahvistaen siteitä yhteiseen menneisyyteen.
Suomenkielisille tilanne ei ole näin yksinkertainen.
Pohjoismaiseen yhteistyöhön osallistuminen
edellyttää ruotsinkielen taitoa ja mieluummin
tanskan ja norjan ymmärtämistä.

Koululaitoksemme tarjoaa mahdollisuuden ruotsin
kielen opiskeluun. Yksilön omista asenteista ja
määrätietoisuudesta sitten riippuu kuinka hyvin
hän kieliopinnoissaan edistyy. Viimeaikaisessa
lehtikirjoittelussa on tullut esiin ikivanhaa
asenteellisuutta ruotsin kieltä kohtaan. Tämä
valitettavasti estää monia tajuamasta
kielitaidontarvetutkimusten tuloksia ja myös niitä
etuja, joita suomalaisilla on, kun he nykyisinä
myrskyisinä aikoina esiintyvät arvostetun
pohjoismaisen ryhmän jäsenenä kansainvälisissä
yhteyksissä.

Suomen kielellä tulisi olla selkeä asema yhtenä
Pohjoismaiden kielistä. Suomen kielen aseman
vahvistuminen edellyttää yleisen mielipiteen
tukea. Sen luomisessa poliitikoilla, koululaitoksella
ja julkisilla tiedotusvälineillä on keskeinen
osa.

Me poliitikot olemme antaneet apumme viime vuosina
monissa eri yhteyksissä. Esim 1982 järjestettiin
ministerikokous Tukholmassa, aiheena oli
suomen kielen ja ruotsinsuomalaisten asema
Ruotsissa. Suomen valtuuskuntaa johti silloinen
opetusministeri Pär Stenbäck.

Pohjoismaisen yhteisyön piirissä suomalaisten
kieliongelmiin on suhtauduttu vakavasti,
palaan aiheeseen hieman myöhemmin.

Pohjoismainen kielipolitiikka

Mahdollisimman sujuva ja toimiva kommunikaatio on
pohjoismaisen kielisuunnittelun lähtökohta.
Kannattaa suhtautua hieman varauksellisesti
käsitteeseen "pohjoismainen kielenymmärtäminen -
nordisk språkförståelse". Se on osittain myytti,
joka voi tulla meille kalliiksi. Kielivaikeuksien
esiintymistä pohjoismaisessa kommunikaatiossa
emme voi kieltää. On parempi tiedostaa ongelmat
ja pyrkiä sitten ratkaisemaan ne mahdollisuuksien
mukaan.

Puutteellinen kielen ymmärtäminen nimittäin:
* vaikeuttaa kontakteja monin eri tavoin
* rakentaa psykologisia esteitä Pohjoismaiden
välille
* vähentää kiinnostusta pohjoismaisiin yhteistyö-
pyrkimyksiin
* aiheuttaa siirtymistä englannin kieleen, kun
kielitilanne koetaan liian hankalana.

Pohjoismaisen yhteistyön piirissä on viime
vuosikymmeninä kiinnitetty vakavaa huomiota
kieliongelmiin. Otan siitä pari esimerkkiä:
* Pohjoismainen kielipolitiikka tuli voimaan 1987
Sen tarkoitus on helpottaa Islannissa, Norjassa,
Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa asuvan tai siellä
vierailevan toisen Pohjoismaan kansalaisen
asioimista viranomaisten ja julkisten laitosten
kanssa. Mikäli henkilö ei hallitse maan kieltä,
hänen on tarvittaessa saatava käyttää omaa
äidinkieltään. Kielisopimusta sovelletaan kaikissa
pohjoismaissa. Se koskee sekä suullisia, että
kirjallisia kontakteja - ei puhelinkeskusteluja.
Käytännössä sopimuksen toteutuminen merkitsee,
että suomalainen voi ottaa suomen kielellä
yhteyttä esim. toisen pohjoismaan työvoima-, vero-,
terveydenhoito-, sosiaali-, koulu- ja
poliisiviranomaisiin sekä tuomioistuimiin.
Vastaavasti Suomessa oleskeleva toisen
Pohjoismaan kansalainen voi omalla äidinkielellään
asioida Suomen viranomaisten ja julkisten laitosten
kanssa. Mikäli kyseinen viranomainen ei itse
pysty palvelemaan vieraalla kielellä, sen on
tehtävä voitavansa tarvittavan käännös- ja
tulkkauspalvelun järjestämiseksi. Rikosasioissa on
aina saatava tarvittava tulkkausapu.
Pohjoismaat ovat kukin nimenneet oman
vastuuviranomaisensa seuraamaan sopimuksen soveltamista
ja tiedottamaan siitä. Suomessa tehtävää hoitaa
oikeusministeriö.
* Pohjoismaisella kieliyhteistyöllä on oma
toimintaohjelmansa vuosiksi 1990 - 91
Siinä kiinnitetään huomiota mm. niiden
pohjoismaalaisten kieliongelmiin, jotka eivät puhu
skandinaavista kieltä äidinkielenään. Keskeisiä
toimintamuotoja ovat koulutuksen tehostaminen ja
tulkkipalvelujen järjestäminen.

Toimintasuunnitelmassa painotetaan:
* säännöllisesti järjestettäviä kursseja sekä
äidinkielenopettajille että niille, jotka
* opettavat pohjoismaista kieltä vieraana kielenä
* ajankohtaisten ja mielenkiintoisten
oheismateriaalien kehittämistä
* opettajankoulutuslaitosten opettajille
suunnattuja kursseja
* pohjoismaisten kielten ymmärtämistä koskevan
tutkimuksen tukemista
* oppilasvaihdon lisäämistä
* sanakirjojen ja sanastoluetteloiden julkaisemista
* ammattitaitoisten suomenkielisten ja
islanninkielisten tulkkipalvelujen kehittämistä.

Pohjolan talossa, Reykjavikissa tehostetaan
pohjoismaisten kielten ja kulttuurien opetusta ja
välitetään tietoa Islannin kielestä ja
kulttuurista muihin Pohjoismaihin. Pohjoismaisia
naapurikieliä opettavien yliopistolehtorien asemaa
vahvistetaan kaikissa Pohjoismaissa.
Tämän ohjelman rahoituksesta päättävät
Pohjoismaiden hallitukset vuosittain.

Till slut

Vi lever under en tid av dynamiska förändringar.
Senast nu måste vi göra klart för oss själva, att
de nordiska länderna utgör vårt kulturområde. Nu
är tiden kommen att understryka och förstärka de
nordiska ländernas gemensamma roll i Europa.

En förutsättning för ett fungerande nordiskt
samarbete är en smidig kommunikation och ett
effektivt informationsutbyte. Vi behöver rikligt
med målmedvetna insatser för att utveckla
språkfrågarna. En del av det arbetet måste ta sikte på
att trygga de språkliga minoriteternas
rättigheter i Norden.
Vi europeer lever i en dramatisk brytningstid. Då
nya nationalstater föds och de inre
flyttningsrörelserna tilltar, står vi inför hetsiga
språkdiskussioner i vår världsdel. Olika grupper kommer
att hävda sin rätt till det egna språket och den
egna kulturen. På basen av våra egna erfarenheter
är det lätt för oss i Finland att känna
förståelse för berättigade krav. Och vi kan säkert också
bidra med synpunkter på hur de här problemen
kunde lösas.

Poista kirjanmerkki