Ministeri Rehnin juhlapuhe Marttojen valtakunnallisessa kesätapahtumassa Tampereella 14.6.1991

Arvoisat juhlivat Martat, hyvät kutsuvieraat!

Ajanjaksoa, jolloin marttajärjestö perustettiin
viime vuosisadan lopussa, voidaan luonnehtia
yhteiskunnallisesti ja poliittisesti epävakaaksi,
mutta henkisesti vireäksi kaudeksi, jolle oli
tunnusomaista kansallinen herääminen, osuustoiminta- ja
naisliikkeen sekä kansanvalistustyön
aktivoituminen.

Muistamme järjestön alkutaipaleelta, että jopa
järjestön alkuperäinen nimi "Sivistystä kodeille"
koettiin siinä määrin uhkaavaksi, ettei järjestöä
suostuttu rekisteröimään. Vasta kun nimi oli
muutettu tavanomaiseksi ja vaarattomaksi Martta-
järjestöksi, ruotsiksi Martha-Förening, senaatti
hyväksyi sen. Tosin aikalaiskirjat kertovat että
Alli Nissinen, järjestön perustajajäseniä, oli niin
ovela - nykyisin kai sanottaisiin hänen käyttäneen
vain naisen logiikkaansa - että hän tarkoituksella
antoi järjestöstä naivin, vaarattoman kuvan,
jotta kukaan ei voinut epäillä sitä. Sen sijaan
kaikki, jotka tunsivat Alli Nissisen, tiesivät hänet
aikaansaseuraavaksi ja valveutuneeksi
naiseksi, joka tunsi mm. Snellmanin opit ja joka
ymmärsi, että vain henkisesti ja taloudellisesti
valveutunut kansakunta pystyy puolustamaan
elämisen oikeuksiaan ja itsenäisyyttään ja
että elämisen varmuutta lisää vielä naisten valveutuneisuus.

Myös Lucina Hagmanilla, jonka aloitteesta
varsinaisesti marttajärjestö perustettiin,
oli ollut vastaavanlaisia määrätietoisia
pyrkimyksiä, joista hän kertoi aikanaan
tänä vuonna 90 vuotta täyttävän Emäntä -lehden
palstoilla. Lucinan mukaan "katse oli käännettävä
kansan sivistykseen, työn ja henkisen
arvostelukyvyn voimaan, tiedon ja taidon
aarteet oli vietävä Suomen koteihin ja
ennen kaikkea kodin varsinaiselle
valtiaalle, naiselle, jotta hänestä kasvaisi
Suomen sivistyksen suoja, itsetietoinen
maan oikeuksien taistelija". Huomaamme,
että Allilla ja Lucinalla on ollut hyvin
selkeät ja määrätietoiset tavoitteet siitä
miten tulee toimia ja mihin toiminta
kohdentaa. Tunnemme syvää ihailua
näitä rohkeita esikuviamme kohtaan.

Suomalaisten naisten sankaritarinat
eivät lopu Alliin ja Lucinaan. Jos tutustumme esimerkiksi
tällä hetkellä muodikkaiksi tulleisiin
elämäkertoihin, löydämme niistä
runsaasti mielenkiintoista ja hyödyllistä
tietoa esiäitiemme elämäntilanteista ja -vaiheista.

Tutkijoiden mukaan miesten elämäkerroille
ominaista on se, että miehet kertovat
minä-muodossa kronologisesti työkeskeisestä
elämästään. He saattavat esimerkiksi luetelle
omistamansa autot vuosilukuineen ja
rekisterinumeroineen. Naisilla taas elämäkerrat
vilisevät tekijöitä ja toimijoita eli nainen itse
ei ole ainoa vaikuttaja. Siellä on lapsia, äitejä,
isiä, puolisoita, ystäviä, työtovereita sekä tietysti
työtä eli elämän koko kirjo.

Varsinkin itsenäisyyden ajalle tyypilliset naisten
tarinat kertovat kovasta työstä ja uurastuksesta.
Niiden mukaan naiset siinä missä miehetkin
ovat olleet rakentamassa ja puolustamassa tätä
maata. Tyttölapsen elämäntarina alkaa siitä
kun hän ruokkii lehmät, separoi maidot ja
tekee kotona "pikkuaskareet" hoidettuaan
ensin nuoremmat sisarukset. Yleensä opintie
ei avaudu tytölle. Aikuisena nainen hoitaa sitten
taloustyöt sekä passaa lapset, sairaat ja vanhukset.
Sota-aikana naiset valvoivat ilmavalvontatorneissa,
huolehtivat peltotöistä ja polttopuiden teosta
metsässä. Emme voi muuta kuin ihmetellä miten
sen ajan naiset selvisivät tuosta kaikesta. He
olivat todellisia sankarittaria ja heidän elämäntarinansa ovat todellisia
sankaritarinoita, joita virallinen historiankirjoitus ei tunne.

Mutta sankarittarien joukko ei ole vieläkään
loppunut. Sankaruus vain toteutuu tänä päivänä
erilaisissa olosuhteissa ja eläntilanteissa kuin
ennen. Tämän päivän suomalaisia sankarittaria on
monia: yksinhuoltajaäiti, joka yrittää yhdistää lastensa
kasvatuksen, itsensä kehittämisen ja ansiotyön.
Sankaritar on myös maaseudun ja saariston urhea
nainen. Sitä on myös nykyajan virkanainen, joka
raahaa kotiin kassikaupalla lukematta jääneitä
työpapareita ja käsilaukkumikron voidakseen
syventyä virkatöihin perheen mentyä levolle.
Me kaikki suomalaiset naiset olemme sankarittaria.
Monet ulkomaiset sisaremme ihailevat meitä, ehkä
siksi koska me edustamme heille kuvaa itsenäisestä
naisesta. Toisaalta he myös tuntevat säälinsekaista
myötätuntoa meitä kohtaan kuultuaan minkä
hinnan me maksamme tästä "itsellisen naisen
ihanasta elämästä". Ehkäpä meistä suomalaisista
naisista on aikojen ja koettelemusten karaisemana
kehittynyt sitkeä ihmislaji, joka kestää myös
tulevaisuuden tuiskut ja haasteet.

Yhteiskuntamme on Allin ja Lucinan päivistä
muuttunut paljon. Meidän kaikkien poliittiset,
taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet
on turvattu useissa kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjoissa
ja niiden toteutumista valvotaan monien kansainvälisten
järjestöjen toimesta. Mutta kaikesta tästä turvallisuudesta
huolimatta meillä on omat ongelmamme. Monet
ihmiset kokevat tämänpäivän maailman liian suurena,
kiivasrytmisenä ja monimutkaisena, jotta siihen
voisi vaikuttaa ja josta saada otetta. Eli vaikka
meillä on kaikki parlamentarismin suomat
keinot käytettävissämme, saatamme ehkä
kokea, ettei meillä ole riittävästi keinoja
hallita elämäämme ja ympäröivää
yhteiskuntaamme. Uskon kuitenkin, että
naiset yhdessä naisliikkeenä ja naisten
järjestöinä voivat löytää ja kehittää ratkaisuja
näihin ongelmiin niin että naiset voisivat
vastata tämän ajankohdan ja tulevaisuuden
haasteisiin, joita nousee sekä kansalliselta
että kansainväliseltä pohjalta. Olen ottanut
tähän kaksi ajankohtaista naisia
koskettavaa asiaa: hyvinvointiyhteiskunnan
muuttumisen ja EY:n vaikutukset.

Pohjoismaista hyvinvointivaltiota voidaan
pitää "naisen liittolaisena" sillä se on
tarjonnut naisille työpaikkoja, usein samojen
tehtävien piirissä kuin mitä naiset ovat tehneet
sitä ennen kodeilla, mutta nyt kodin ulkopuolisena
palkallisena työnä. Jotta naiset voivat mennä
työhön, on naisten vastuulla oleville lapsille,
sairaille ja vanhuksille pitänyt järjestää hoitoa.
Tutkijat sanovat tätä naisten ja yhteiskunnan
väliseksi sukupuolisopimukseksi. Tällä on luotu
perusta naisten taloudelliselle ja sosiaaliselle
itsenäisyydelle, asia, jota me naiset osaamme arvostaa.
Kun tällä hetkellä olemme joutuneet taloudellisen
laman kouriin on myös julkinen sektori ja
hyvinvointivaltio joutunut tulilinjalle ja
säästötoimenpiteiden kohteeksi. Työttömyys
on lisääntynyt myös perinteisillä naisten
hoito- ja hoiva- sekä opetussektoreilla,
samoin sosiaalipalveluja on karsittu. Mikäli
tämänsuuntainen kehityssuunta jatkuu
pitempään, on olemassa vaara, että naiset
joutuvat palaamaan tilanteeseen, jossa he
olivat vuosikymmeniä sitten eli siirtymään
koteihin miehistään taloudellisesti riippuvaisiksi
ja huolehtimaan läheistensä hoidosta ilman
palkkaa ja sosiaaliturvaa. Jottei tämä pahin
vaihtoehto toteutuisi, tulisi myös naisten ja
naisten järjestöjen täyspainoisesti osallistua
siihen keskusteluun, joka on käytävä tällä hetkellä
käytettävissä olevien niukkojen varojen kohdentamisesta
niin että ne tulevat mahdollisimman hyvin
käytetyiksi ja jotta ne palvelisivat myös naisten,
lasten ja muiden vähäosaisten tarpeita. Asia on
liian suuri ja vaikea jätettäväksi yksin miesten päätettäväksi.

Toinen asia on EY: n vaikutukset suomalaiseen
yhteiskuntaan ja suomalaisen naisen asemaan.
Kuten me kaikki tiedämme, EY tarjoaa meille sekä
mahdollisuuksia että uhkatekijöitä.

Naisten kannalta myönteisinä asioina kannattaa
muistaa tasa-arvodirektiiveistä saatava tuki
samapalkkaisuusvaatimuksien toteuttamiseksi
sekä yhdenvertaisen kohtelun vakiinnuttamiseksi
eli välittömän ja välillisen syrjinnän poistamiseksi
yhteiskunnastamme.

Joillekin yhteiskuntaelämän alueilla kuten
esimerkiksi maataloudelle ja siihen liittyville
elinkeinoille EY saattaa aiheuttaa uhkatekijöitä,
jotka toteutuessaan merkitsevät mm. näillä aloilla
toimivien ihmisten toimeentulon jatkuvuuden vaarantumista.
Mielestäni koko yhteiskunnan tulisi toimenpiteillään
tulla näiden väestöryhmien avuksi, jotta heille löydettäisiin
uusia toimeentulon turvaavia työmahdollisuuksia.

Vastatessaan arkipäivän sujumisesta kodeissa ja
perheissä naiset tekevät kuluttajapäätöksiä ja
hankintoja eli he edustavat huomattavaa kuluttajaryhmää.
EY:llä on vaikutusta myös kuluttajien asemaan. Jotkut
EY:n normit ovat pitemmälle meneviä kuin meillä. Esimerkiksi
pakkauksia ja pakkausjätteitä koskevissa
direktiiviesityksissä on hyvin yksityiskohtaisia
määräyksiä niiden kierrätyksestä ja kompostoinnista
- meille naisille tutuista asioista, jotka nyt
ilmeisesti halutaan nostaa kaikkien kansalaisten
hyveeksi ja tavoitteeksi. Joillakin alueilla taas,
esimerkiksi elintarvikelainsäädönnössä meillä on
EY:tä tiukempia määräyksiä. Näkisinkin EY:hyn menon
hedelmällisenä vuorovaikutussuhteena, jossa meillä
on EY:stä jotain opittavaa, toisissa asioissa taas
heille annettavaa.

Kuluttajan asemasta puhuttaessa nostaisin
kuluttajan oikeuksien ja niiden toteuttamisen
valvonnan rinnalle kuluttajan tietojen, taitojen ja
aktiviteetin lisäämisen, sillä vasta niiden avulla
meillä on mahdollisuus hyötyä EY:n mukanaantuomista
laajenneista markkinoista. Teillä naisjärjestönä on
tässä hyvin tärkeä tehtäväalue.

Toivottavasti nykyinen maailmanlaajuinen
taloudellinen lama ja sen mukana lisääntynyt
hyväosaisten itsekkyys ei vie pohjaa yhteisvastuulta,
joka on ilmennyt huolehtimisena kolmannen
maailman väestöstä ja erityisesti sen
huonompiosaisista kuten naisista, lapsista ja
sairaista. Tälläkin alalla te Martat olette tehneet
esimerkillistä työtä kehitysyhteistyöhankkeittenne
muodossa tarjoten hyvää esimerkkiä muille.

Yhteistyötä olette laajentaneet myös lähiympäristöön
kuten Viroon ja Karjalaan.
Toivon myös, että syntyisi yhä tiiviimpää
yhteistyötä Marttojen ja vapaaehtoisessa
maanpuolustustyössä toimivien järjestöjen
sekä viranomaisten kesken. Varautumisessa
yhteiskuntaa koetteleviin kriiseihin tarvitaan
kaikkien naisten ja naisjärjestöjen kokemus ja
käytännön elämäntaidot,
jotta varautuminen voi perustua todellisiin kaikki
elämänalueet kattaviin tarpeisiin. Martoilla on juuri
sellaista toimintaa, jota tarvitaan kriisitilanteissa.
Lisäksi Martat voisivat toimia oivallisina välittäjinä,
kun naiset kaipaavat selkeitä tietoja ja ohjeita miten
selvitä arkipäivän elämästä kriisitilanteissa.

Minusta tuntuu, että meillä suomalaisilla naisilla
on ollut riittävästikin rohkeita ja viisaita esikuvia
entisaikojen allien, lucinoiden ja monien muiden
naisten hahmossa. Me ehkä olemme unohtaneet,
että suomalaisten naisten sankarittarien joukko jatkuu
edelleen ja että me itsekin olemme eräänlaisia sankarittaria,
joilla kaikilla olisi kerrottavanamme oma elämäntarinamme,
huonosti ilmaistuna selviytymisstrategiamme. Tämä on jo
riittävä näyttö sille, että me suomalaiset naiset olemme
kestäneet monet koettelemukset, joten tulevaisuudessakin
me varmasti tulemme selviytymään
uusista haasteista, tilanteista ja vaatimuksista.
Voimme hyvällä syyllä olla itsemme tyytyväisiä ja
luottaa itseemme, toisiimme ja naisten yhteistyöhön.