Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe Kaatuneitten Omaisten Liiton Suvijuhlilla Marielundissa 28.7.1991 klo 13.00
Arvoisa juhlayleisö!
Minulla on mieluisa kunniatehtävä Suomen
puolustusministerinä tuoda valtiovallan tervehdys tänne
luonnonkauniille paikalle kokoontuneelle Suvipäiväjuhlan
juhlayleisölle.
Vaikka viime sodistamme on kulunut jo hyvin pitkä
aika, eivät sodan jättämät jäljet ole vieläkään
häipyneet yhteiskunnastamme. Meitä ovat edelleen
muistuttamassa useita perheitä koetelleet
ihmiskohtalot. Sotiemme seurauksena oli 30 000 sotaleskeä,
50 000 sotaorpoa ja 100 000 kaatuneiden vanhempaa.
Kun tähän lisätään sotainvalidit, voidaankin sanoa,
että sota kosketti järkyttävällä tavallaan lähes
jokaista suomalaista perhettä. Lohdutuksenamme on
kuitenkin tunne ja tietoisuus siitä, että joskus
kohtuuttomiltakin tuntuneet uhraukset isänmaamme
hyväksi eivät menneet hukkaan.
Pysytyimme säilyttämään itsenäisyytemme, jonka
arvon tänne kokoontuneet juhlavieraat tuntevat
erittäin syvästi ja henkilökohtaisesti. Sotaleskiliä
ja kaatuneiden omaisilla ovat juuret kiinteästi
isänmaassamme.
Sodanaikaisen sukupolven uhraukset tulee historiamme
opetuksessa saattaa myös jatkossa tulevien
sukupolvien tietoon. Historiamme tuntemus on tullut
esille puolustusvoimien suorittamien valtakunnallisten
keräysten yhteydessä. On todettu, että
varusmiesten ennen palvelustaan saamat tiedot esimerkiksi
sotaleskistä ja kaatuneiden omaisista
ovat niukat. Tästä johtuen varusmiehillemme on
ennen keräysten toimeenpanoa selvitetty, miksi
nuorten apu on välttämätöntä.
Nuorisomme korkea maanpuolustustahto on osoitus
kiinnostuksesta turvallisuuteemme liittyviin kysymyksiin.
Suomessa osataan arvostaa edellisten
sukupolvien työtä nykyisen hyvinvointimme ja
turvallisuuspoliittisen asemamme rakentajina. Jotta
tämä kiinnostus ja arvostus säilyisi myös tulevaisuudessa,
tulee jokaisen kansalaisen tuntea menneisyytensä - historiansa.
Vuorina 1975 Helsingissä allekirjoitettu Euroopan
turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirja
on mahdollistanut aivan uudenlaisen Euroopan
kehityksen. Tilanteet muuttuvat nopeassa tahdissa.
Kehitys koskettaa kaikkia sen valtioita taloudellisen
yhteistyön tiivistymisestä aina kansallisuustunteen
heräämiseen saakka. Pidän erittäin valitettavana
kuitenkin sitä, että eturistiriitojen ollessa
riittävän suuret, ei voida välttää aseiden käyttöä
tai jopa sisällissotia. Tämän tilanteen edessä
ollaan paraikaa muun muassa Jugoslaviassa.
Yhdistyneiden Kansakuntien ulkopuoliset, tiettyjen
alueiden tai maanosien omat rauhanturvajoukot, eivät
ole ratkaisu kriiseihin. Siinä vaiheessa, kun
tarvitaan kansainvälisiä joukkoja, soveltuvat
rauhanturvaamistehtäviin parhaiten YK: n rauhanturvajoukot.
Jotta yleensä aseelliset yhteenotot ja sodat
olisivat ennakolta vältettävissä, tulisi eri tahojen -
niin myös Suomen - tehdä kaikkensa eri foorumeilla
rauhantilan säilyttämiseksi maanosassamme ja koko
maailmassa.
Rauhantilan järkkymisellä Euroopassa tulisi olemaan
arvaamattomia seuraamuksia. Muun muassa taloudelliset
ja elinympäristöömme liittyvät ongelmat saisivat
sellaiset mittasuhteet, jotka järkyttäisivät koko
maanosamme tasapainoa. Tämä korostaa meidän vastuutamme
olla mukana YK:n rauhanturvaamistoiminnassa
sekä aktiivista aloitteellisuutta rauhan
säilymisessä.
Minulle osoitetuissa yhteydenotoissa on joskus
kysytty kriisivalmiuden ja erityisesti sotilaallisen
maanpuolustuksen tarpeellisuutta Suomessa.
Suurvaltasuhteiden lähentyminen ja solmitut sopimuksen
tavanomaisten aseiden rajoittamisesta sekä
strategisista aseista eivät ole tekemässä puolustusvoimiamme
tarpeettomiksi. Turvallisuuspolitiikkaamme sisältyy paljon
eri ulottuvuuksia. Monet
uudet teknilliset ja kaupalliset siteet ovat omiaan
vahvistamaan vakautta ja rauhaa, mutta vielä
on ajassamme nähtävissä paljon epävarmuutta. Riskien
ottaminen turvallisuuteemme liittyvissä kysymyksissä olisi
hyvin lyhytnäköistä toimintaa.
Tapahtumat Persianlahdella sekä myös Euroopassa
osoittavat, että emme ole siirtyneet ikuisen rauhan aikaan.
Tähän luonnollisesti aloitteillamme ja
toiminnallamme pyrimme. Nyt kuitenkin tilanne
maailmassa on se, että kriisivalmiudesta puhumattakaan
myös sotilaallista puolustuskykyä tarvitaan
varmistamaan ettemme uudelleen ajautuisi sotien
kurjimukseen.
Puolustusvoimiemme materiaaliset toimintaedellytykset
tulee hoitaa myös taloudellisesti vaikeina
aikoina, Yhteiskuntamme turvallisuusjärjestelmiä ei
voi luoda tyhjästä. Tärkeätä on oivaltaa, että
kriisivalmius on luotava rauhan aikana. Vaikeuksien
keskellä olemme auttamattomasti myöhässä.
Kansallisten puolustusjärjestelyjen kannalta on
materiaalisen valmiuden lisäksi suuri merkitys
kansalaistemme maanpuolustustahdolla. Tämän ylläpitäjänä
merkittävässä asemassa ovat puolustusvoimamme. Olenkin
useissa puheenvuoroissani tuonut
esille, että koko puolustushallinnossa tulee kiinnittää
huomiota maanpuolustustahtoon. Tähän liittyen
olen asettamassa kesän loppupuolella työryhmän
selvittämään asevelvollistemme koulutusjärjestelyjä.
Työryhmään kutsutaan puolustusministeriön ja
pääesikunnan sekä muiden hallinnonalojen asiantuntijoiden
lisäksi varusmiesten edustus.
Selvitystyössä ei ole pelkästään kysymys koulutusmenetelmien
tutkimisesta. Tehtävänä on saada aikaan
esitys koulutuksen uudesta sisällöstä. Tällöin tulee
pohtia sotilasaiheiden lisäksi kansalaiskasvatukseen
liittyvät aihepiirit, turvallisuuspolitiikkamme
opettaminen sekä miksi meillä tarvitaan puolustusvoimia.
Tärkeätä on myöskin opettaa varusmiehille
kriisivalmiuteen liittyvät asiat. Ympäristönsuojeluun
liittyvä opetus tulee myös ottaa esille.
Selvitystyö tulee painottumaan ennakkoluulottomaan
opetuksen tarkasteluun. Ennakkoluulottomuus ja
uudet ajatukset koulutuksesta voidaan taata sillä,
että työryhmän jäsenet edustavat koulutuksen
huippuasiantuntijoita.
Perinteisesti koulutusjärjestelyt puolustusvoimissamme
ovat hyvin hoidetut ja korkealla tasolla.
Mielestäni kuitenkin oloissamme tapahtuva kehitys
vaatii myös ennakkoluulotonta keskustelua ja selvitystyötä
tällä alalla. Jo aikaisemmin alullepanemani selvitystyön
pohjalta varusmiehen sosiaalisen aseman suunnittelukehykset
ja toimintamallit
ovat olemassa. Parannusehdotusten toteuttaminen ei
luonnollisesti ole hetkessä mahdollista. Kaikki
hyvät ajatukset vaativat rahaa. Tästä johtuen
saatamme joutua pitämään selvitystöiden tuloksena
saatavat uudet ajatukset säästölippaassa odottamassa.
Uudistukset toteutetaan sitten taloudellisen tilanteen
sallimalla kokonaisuutta palvelevalla tavalla. Tärkeätä
on nyt tietää suurimmat
ongelma-alueet ja kehittämislinjat. Tämä on tavoitteena niin
varusmiestemme koulutusjärjestelyjen kuin myös
varusmiesten sosiaalisten olosuhteiden parantamisen osalta.
Erityisesti olen korostanut, että varusmiesten
koulutusjärjestelyissä tulee kiinnittää voimakasta huomiota
koulutuksen mielekkyyteen, joka motivoi heidät mieltämään
oikealla tavalla tehtävänsä. Koulutuksen saattaminen
nykyisen ajan vaatimuksia vastaavaksi on erityisen
tärkeätä, jotta myös tulevaisuudessa
kansalaistemme maanpuolustustahto olisi
vähintään yhtä korkealla kuin tänä päivänä.
Hyvät kuulijat!
Elämä vapaassa isänmaassamme ei sotien jälkeen
ollut helppoa. Erityisesti sotaleskien asema oli
vaikea, koska he joutuivat yksin vastaamaan
perheestään, jossa oli useimmiten monta alaikäistä
lasta. Ei ollut olemassa tämän päivän kaltaista sosiaaliturvajärjestelmää
taloudellisen toimeentulon tukena. Valtion osoittama
eläketurva oli niukka, eikä sen turvin voinut hoitaa
lapsiperheen taloutta. Jäljelle jääneen huoltajan oli usein
tehtävä kahtakin työtä kodin ulkopuolella sekä vielä
kolmas työ kodin parissa. Silloin ei tunnettu käsitettä
"yksinhuoltaja". Ylipitkät työpäivät asettivat ruumiillisen
kunnon kovalle koetukselle. Sen lisäksi suru kaatuneesta
aviopuolisosta asetti myös henkisen kestokyvyn
äärirajoille.
Tämä julkisuutta saavuttamaton uurastus jäi vaille
huomiota. Yksin suruineen, murheineen ja huolineen
olleet sotalesket ja kaatuneiden omaiset eivät
erottuneet jokapäiväisestä katukuvasta. Huolimatta
kovista koettelemuksista ja elämänkohtaloista
vaikeasta tilanteesta selvittiin. Yhtenä tärkeimmistä
avaintekijöistä on ollut Kaatuneiden Omaisten Liitto.
Heti perustamisestaan vuodesta 1945
lähtien liitolla on ollut merkittävä tehtävä julkisen
vallan rinnalla. Alkutaipaleella liiton
toiminta painottui taloudelliseen puoleen, kun
taas tänä päivänä keskitytään enemmän kuntoutukseen
ja henkiseen toimintaan.
Voimia kuluttaneiden työvuosien jälkeen ylirasittuneisuudesta
ja aikanaan saamatta jääneiden hoitotoimenpiteistä
johtuen sotaleskien keskuudessa
on paljon henkilöitä, jotka tarvitsisivat kuntoutusta.
Kaksi vuotta sitten kuntoutusmahdollisuus
ulotettiin koskemaan myös sotaleskiä. Kuten Kaatuneiden
Omaisten Liitonkin tavoitteena on myös valtiovallan
tavoitteena laajentaa kuntoutustoiminta
koskemaan yhä useampia tarvitsijoita. Valitettavasti
rajoitetuista resursseista johtuen kuntoutukseen
pääsyä on jouduttu ohjaamaan lapsiluvun perusteella.
Toivottavasti kuntoutusmäärärahoja voidaan tulevan
vuoden budjetissa hallitusohjelman mukaisesti nostaa.
Tämä huolimatta siitä, että valtiontaloudessa
eletään hyvin vaikeata aikaa.
Kaikki se työ mitä tehdään veteraaniemme, sotainvalidiemme
ja kaatuneiden omaisten hyväksi on erittäin
merkityksellistä. Erityisen tyytyväinen olen voinut
olla siitä, että vapaaehtoinen auttaminen on voinut
kulkea rinnakkain yhteiskunnallisten toimien kanssa.
Nämä täydentävät hyvin toisiaan. Jonkin verran
huolestuneena olen seurannut kuntien mahdollisuuksia
osallistua tähän auttamistyöhön. Meidän tulisi kuitenkin
pystyä kunnianosoituksena isänmaamme edestä
taistelleelle sukupolvelle pitämään ensi vuodeksi
myönnettävät määrärahat vähintään tämän vuotisella
tasolla. Juhlapuheet eivät riitä. Kauniista sanoista
on päästävä tekoihin.
Tervehtiessäni tänne kokoontuneita kaatuneiden omaisia ja
juhlayleisöä, kiitän Kaatuneiden Omaisten
Liittoa tarmokkaasta toiminnasta jäsentensä hyväksi.
Yhdistyksen jäsenille toivotan menestystä ja toivon
terveyttä sekä voimia myös tuleville vuosille.