Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabeth Rehn maakunnallisessa OP-viikkojuhlassa 10.10.1992 klo 12.55 Seinäjoen urheilutalolla

PIENEN KANSAKUNNAN PITKÄ TAIVAL

Kansainvälisen mittakaavan mukaan Suomen tasavallan
yltäminen 75:een ikävuoteen ei ole järin
korkea ikä. Vanhan eurooppalaisen kaavan mukaan
kyseessä on päinvastoin lyhyt taival. Suomen
itsenäistyminen ensimmäisen maailmansodan jälkeen
ajoittuu erääseen merkittävään taitteeseen, jossa
Euroopan ja koko maailman kartta piirrettiin
uuteen muotoon. Versaillesin rauhankonferenssi
vuonna 1919 merkitsi täydellistä Euroopan uudelleen
hahmottamista. Saksa oli hävinnyt sodan ja
kaikki siirtomaansa. Ranska olisi toivonut täydellistä
Saksan kukistamista, mutta britit estivät sen.
Saksan potentiaali jäi kaikesta huolimatta
kytemään. Eurooppa toivoi voimakasta tukea
Amerikalta, mutta apu jäi pitkälti tulematta.
Silloinen presidentti Wilson rakensi uuden järjestyksen,
joka tukeutui kansakuntien itsemääräämisoikeuteen.
Tämä merkitsi oleellista eurooppalaisten valtioiden
vallan heikkenemistä, koska ne
ennen pitkää joutuisivat luopumaan
siirtokunnistaan. Afrikassa, Intiassa, Kiinassa ja Aasiassa
valtio toisensa jälkeen pääsi itsenäistymään.
Tämä oli varmasti viisas maailmanjärjestyksen
muutos. Kansakunnat, Suomi mukaan lukien, kykenivät
vähitellen hengittämään vapaasti. Hitaasti,
mutta varmasti tämä merkitsi taivalta oikeudenmukaisuuteen
ja demokratiaan. Ainakin joksikin
aikaa tämä merkitsi tappiota väkivallalle.
Aika ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli teollistumisen
ja jälleenrakentamisen aikaa Euroopassa. Suomelle se
merkitsi ns. ensimmäisen tasavallan hahmottamista.
Suomessa kehiteltiin kansanvaltaa. Oikeuslaitosta
modernisoitiin, joskin
perusta yhä edelleen nojautui suuriruhtinaskauteen,
osin jopa Ruotsin vallan järjestelmään.
Tämä perusta ei ollut mitenkään huono, päinvastoin
Suomi nopeammin kuin moni muu valtio, kykeni
kehittämään kansainvälistä uskottavuutta.
Ennen toista maailmansotaa Suomi myös koki
vastoinkäymisiä. Kun vähitellen oli kyetty rakentamaan
yhteyksiä entisten sisällissodan vastapuolten
välille, taloudellinen lama iski päälle. Jo
silloin taloudellinen ahdinko syntyi Suomen
ulkopuolella. Se vain levisi kulovalkean tavoin Suo

meen, samalla tavoin kuin nyt vallitsevan
laskusuhdanteen aikana. Jo silloin ns. markkinavoimat
osoittivat oikkunsa. Oli kieliriitaa ja sosiaalista
sopeutumattomuutta, oli lukuisia muita
ongelmia, mutta Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa
rakennettiin sisulla ja voimalla.
Kun olosuhteet sitten Hitlerin valtaan nousun
jälkeen vääjäämättömästi muuttuivat täydellisen
sodan suuntaan, Suomella oli tarvittava perusta.
Suomen kansa oli riittävän yhtenäinen ja yksituumainen.
Siksi Suomi pystyi uskomattomaan, ylsi
ihmeisiin, säilyi itsenäisenä toisesta maailmansodasta.
Tämä vaati suuria uhrauksia. Koskaan
emme unohda niitä urheita miehiä ja naisia, jotka
antoivat kaikkensa itsenäisyyden eteen, koskaan
emme unohda kiittää heitä siitä vapaudesta, jonka
he meille loivat. Suomi pysyi maailmankartalla,
haavoittuneen ja kärsineenä, mutta itsenäisenä.
Kun nyt 1990-luvun alussa, käymme läpi uuden
taloudellisen lamakauden, tuntuu välillä siltä,
kuin me olisimme unohtaneet olennaisimman, sen
että ne kärsimykset, jotka nyt käymme läpi eivät
sittenkään ole yhtä koettelevia, yhtä totaalisia.
Kyllä ihmiset nytkin sivuuttavat elämän ja kuoleman
kysymyksiä, mutta tämä tapahtuu nyt kuitenkin
paljon vankemmalta perustalta. Meillähän kuitenkin
on itsenäisyytemme, vapautemme ja aivan toisenlaisia
taloudellisia resursseja. Kai me nyt,
niin kuin silloinkin, olemme valmiit taistelemaan
maamme puolesta, tänä päivänä toisin keinoin ja
asein. Nyt meidän on keksittävä sellainen
kansantaloudellinen ja sosiaalinen malli, joka vie
meitä eteenpäin ja joka edistää kokonaisuuksia.
Onko meillä tällaista valmiutta? Onko niin, että
sittenkin olemme vielä liian hemmoteltuja, liian
tottumattomia vastoinkäymisiin. Kuinka olemme
voineet unohtaa kaiken näin lyhyessä ajassa?
Kuinka me ikäänkuin tyystin unohdamme kaikkein
tärkeimmän; sen, että meillä kaikesta huolimatta
edelleen on mahdollisuus saada aikaan sellainen
taloudellinen järjestelmä, joka takaa leivän
jokaiselle suomalaiselle.
En tietenkään voi antaa tyhjentävää vastausta
yllä esittämiini kysymyksiin. Maassamme elää
tänään sukupolvia, jotka kokevat elämän toisistaan
poikkeavalla tavalla. On suuri joukko, joka
ei mitenkään voi suhteuttaa tämän päivän oloja
sotaoloihin. On vaikeaa esittää heille mitään
vertailuja sotaoloihin, kun koko heidän
elämänkokemuksensa liittyy jatkuvaan nousukauteen.
Toisaalta TV:n välityksellä saamme joka ilta
konkreettisen kuvan siitä, että meitä hyvin lähellä
olevat ihmiset kokevat todellisen hädän. Tätä
taustaa vastaan tilanne on vielä hyvä meidän
maassamme. Vanha sotajermu toisesta maailmasodasta
- talvisodan tai jatkosodan konkari - ei paljoakaan
hätkähdä tämän ajan talousongelmista.
Kyllä se tästä... eihän tässä vielä särvintä ole
viety.

Toivo ja toivon olemus ovatkin hyvin suhteellisia
käsitteitä. Jos elämä ja olot pitemmän päälle
käyvät liian mukaviksi, pienikin vastoinkäyminen
tuntuu mahdottomalta. Toisaalta tiedän ja tunnen
ihmisiä, jotka tänä vuonna ovat käyneet läpi
todellisia inhimillisä nöyryytyksiä. Mene sitten
heidän luo ja huomauta itsenäisyydestä ja
vapaudesta!

Kun me tänä vuonna vietämme Suomen 75-vuotisitsenäisyyttä,
me emme voi ylhäältä käsin määrätä
tai pakottaa ihmisiä viettämään se jollakin
tietyllä tavalla. Kukin viettäköön sen omalla
henkilökohtaisella tavallaan, kunhan ihminen
sisimmässään tietää ja tuntee, miten tällainen
kolmeneljännes vuosisataa pitkä matka on taivallettu.
Olen sitä mieltä, että täällä tällä tavalla vietettävä
juhla on oivallinen toteutus tasapainoisesta
itsenäisyysjuhlasta.

Olen puheessani sivuuttanut eräitä tapahtumia
itsenäisyytemme alkuvaiheista 75 vuotta sitten.
Suomi sai itsenäisyytensä, voidaan sanoa ensimmäisessä
aallossa ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Olen toisaalta kertonut näkemyksiäni niistä
tapahtumista, jotka johtivat Euroopan ja maailman
uudelleenhahmottamiseen toisen maailmansodan
jälkeen. Voisimme nimittää siinä yhteydessä
muodostettuja valtioita ja valtiomuodostelmia toisen
aallon valtioiksi.

Nyt on aivan viime vuosina tapahtunut niin
mullistavia muutoksia etenkin Itä-Euroopassa, että
on syntynyt kymmenkunta uutta valtiota. Nämä
kolmannen aallon itsenäisyytensä saaneet valtiot
ovat pitkälti muodostuneet siitä syystä, että
toisen aallon jälkeen muodostetut valtiot eivät
ole kestäneet. Liittorakenne, kuten esimerkiksi
Jugoslavia, on osittautunut keinotekoiseksi. Se
on koostunut erittäin voimakkaista kansoista,
jotka elämänsä kaupalla tyytyvät vain yhteen
asiaan: itsenäisyyteen. Miksi me emme ymmärtäisi
heidän pyrkimyksiään, vaikka emme hyväksyisikään
heidän mentelmiään. Luonnollisesti heidän tulisi
saada itsenäisyytensä. Mutta mitä ulkomaailma ovi
tehdä sille, että heidän itsenäisyytensä voi
toteutua ilman väkivaltaa.
Verratkaamme Jugoslavian osavaltioiden
itsenäistymisprosessia, vaikka Tsekkoslovakin vastaavaan
prosessiin. Siellä Tsekkien ja Slovakian johtajat
ovat neuvotelleet perimmäisistä kysymyksisä kovassa,
mutta rauhanomaisessa prosessissa. Ulkopuolisesta
näyttää siltä, että neuvottelijoiden
aikaansaannokset vastaavat melko hyvin osavaltioiden
ihmisten näkemyksiä. Nämä Tsekkoslovakian
itsenäisyysneuvottelut ovat - edelleen kerron
vain ulkoa tehdyistä havainnoista - sujuneet niin
rakentavasti, että nyt näyttää siltä, melko yllättäen,
että Tsekkoslovakia kaikesta huolimatta
saisi yhteisen valtiorakennelman uusille itsenäisille
valtioille Tsekinmaalle ja Slovakialle.
Kuinka vastakkainen tämä prosessi onkaan, jos
sitä vertaa Jugoslavian verisiin taisteluihin.
Jugoslaviassa kytee vahva viha, joka nyt epäinhimillisten
kärsimysten kautta saa uutta happea.
Ulkopuolisten on tässä tilanteessa vaikea päästä
väliin hyvillä neuvoilla. Jokaisen valtion itsenäistyminen
on ainutkertainen ilmiö. Entisen
Jugoslavian alueella veri vuotaa ja viha kasvaa

kuitenkin nyt siihen mittasuhteeseen, että
ulkopuolinen maailma ei voi olla toimettomana.
Sivistynyt maailma ei voi tänä päivänä hyväksyä vakavia
ihmisoikeusrikomuksia. En ota kantaa siihen,
mitä nyt konkreettisesti pitäisi tehdä. Mutta
inhimilliset kärsimykset riittävät jo.
Jos vielä pohdimme Euroopan valtioiden kolmannen
aallon itsenäistymisprosessia, totean, että kolme
Baltian maata; Viro, Latvia ja Liettua ovat jatkuvasti
vahvistuneet itsenäisinä valtioina. Nyt
myös vapaa Eesti on saanut presidentin, joka on
valittu demokraattisella tavalla suoritetuissa
vaaleissa. Sanon tämän nyt, kun Viron presidentti
Lennart Meri juuri tällä hetkellä vierailee Suomessa. Eläköön myös Viron ja muiden Baltian mai-
den itsenäisyys. Toivokaamme, että se vahvistuisi
ja johtaisi sellaiseen sisäiseen kehitykseen,
että myös he tulevaisuudessa pystyvät käymään
läpi kaiken maailman lamakaudet.

Suomi on 75-vuotisen itsenäisyytensä aikana käynyt
läpi monia koettelemuksia - sekä sisäisiä
että ulkoisia kriisejä. Aina se on pystynyt
vahvistumaan ja oppimaan ongelmista. Olisi hyvin
merkillistä, jos näin ei olisi asianlaita tämän
nykyisen kriisimme suhteen.

Me pyrimme hallituksessa kaikin keinoin parantamaan
yhteistyöhalukkuutta ja -edellytyksiä. Myönnän
kuitenkin, että tällä hetkellä on yllättävän
vaikeaa päästä nopeisiin kattaviin ratkaisuihin.
Iloitkaamme itsenäisyydestämme. Älkäämme olko
yltiöpäisiä, olkaamme iloisia, mutta samalla
itsekriittisiä. Sotaveteraanit ovat uhrautuneet
puolestamme. Antakaamme heille parhaat mahdolliset
olot tämän päivän Suomessa. Antakaamme myös
muille sukupolville mahdollisuus ja toivon kipinä
kehittää edelleen vapaata Suomea.

Lisää kirjanmerkki