Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe 74.Maanpuolustuskurssin kokoontumisessa 19.10.1992 klo 19.00 Iltalehden tiloissa Kaivokselassa

Arvoisat 74.maanpuolustuskurssin osanottajat!

Minulle on hyvin mieluisa tehtävä saada esittää
Teille muutama ajatus, niin kuin minulta on pyydetty,
"ajankohtaisista maanpuolustusasioista".
On tietysti mukava todeta, että Teillä, varsinaisen
maanpuolustuskurssin jälkeenkin, riittää
mielenkiintoa perehtyä maanpuolustukseen liittyviin
asioihin.

Tilanne on tänä päivänä se, että pelkkä
maanpuolustukseen liittyvistä ajankohtaisista asioista
tehty luettelo muodostuisi melko pitkäksi.
Onhan tällä hetkellä sekä toteuttamisvaiheessa,
että suunnitteilla lukuisa määrä hankkeita
maanpuolustuksen eri aloilla. Joudun näin ollen
keskittymään muutamaan ehkä mielenkiintoisimpaan
asiaan.

Puolustushallinnon eri johtoportaita viime vuosina
eniten työllistänyt muutos on luonnollisesti
johtamis- ja hallintojärjestelmän uudistus.
Uudistuksen tavoitteena on sekä yksinkertaistaa
että madaltaa puolustusvoimien johtamisjärjestelmää
sekä tehostaa sen toimintaa.
Puolustusvoimien korkeimman johtoportaan, pääesikunnan,
henkilövahvuus supistuu noin 350:llä.
Henkilöstöä siirtyy Tampereelle sijoitettavaan
Puolustusvoimien materiaalilaitokseen, Koulutuksen
kehittämiskeskukseen sekä aluehallinnon esikuntiin
ja, ainakin alkuperäisen suunnitelman
mukaan, joukko-osastoihin. Uudelleen organisoitu
Pääesikunta jakaantuu henkilöstö-, operaatio,
huolto- ja maavoimaesikuntiin. Pääesikunnan
palvelukseen jää yhteensä noin 450 työntekijää.
Viime aikoina on, osittain epätarkoituksenmukaisella
tavalla, keskusteltu ns Ojalan raportissa
esitetystä ajatuksesta yhdistää Puolustusministeriö
ja Pääesikunta. Nykyinen asetelma jossa ministeriö
johtaa, henkilöstövahvuudeltaan samaa
suuruusluokkaa olevaa, hallinnonhaaran ainoaa
keskusvirastoa, herättää eittämättä ajatuksen,
että toimintoja yhdistämällä voitaisiin saada
säästöjä aikaan.

Mielestäni ajatusta ei ainakaan voida sivuuttaa
olankohautuksella, kyllä se on ainakin tutkimisen
arvoinen asia. Näin ollen olenkin asettanut
työryhmän jonka tehtävänä, 28.2.1993 mennessä, on
tehdä ehdotus puolustushallinnon keskushallinnon
rationalisoinnin jatkotoimenpiteiksi. Työryhmä
ei, kuten tehtävänannostakin selkeästi (?) käy
ilmi, luonnollisestikaan ole ennakkoon sitoutunut
mihinkään malliin, lopputuloksesta puhumattakaan,
joten odotan mielenkiinnolla työryhmän ehdotuksia.
Haluamatta ennakoida työryhmän työskentelyn
tuloksia, sanon varmuuden vuoksi kuitenkin, että
tarkoitus ei ole siirtää resursseja tai päätäntävaltaa
järjestelmässä ylöspäin, esimerkiksi
puolustusministeriöön. Tämänkin uudistuksen hengen
on oltava juuri päinvastainen, päätösvaltaa ja
resursseja on siirrettävä lähemmäksi toteuttajia.
Uudistuksen yhteydessä, lähinnä poikkeusolojen
varalta muodostettavat, kolme maanpuolustusaluetta
ja niiden esikunnat käsittelevät alueensa
operatiivisia sekä henkilöstöhallinto- ja
koulutusasioita. Näissä asioissa maanpuolustusalueitten
komentajat ovat kaikkien alueellaan olevien
sotilasläänien ja maavoimien joukkojen sotilaallinen
esimies sekä maanpuolustusalueiden esikunnat
niiden hallinnollinen johtoporras. Maanpuolustusalueiden
esikunnat sijoitetaan Ouluun,
Hämeenlinnaan ja Mikkeliin.

Uuden järjestelmän mukaiset sotilasläänien esikunnat
käsittelevät puolestaan alueensa hallintoasioita
kuten huoltoa, asevelvollisuuskysymyksiä,
tiedottamista sekä yhteistoimintaa muiden
viranomaisten kanssa. Näissä asiakokonaisuuksissa
sotilasläänien esikunnat ovat pääesikunnan alaisena
kaikkien alueellaan olevien maavoimien joukkojen
hallinnollinen johtoporras. Sotilasläänien
rajat noudattavat siviililäänien rajoja lukuunottamatta
Uuttamaata, jossa Helsinki, Espoo, Vantaa
ja Kauniainen on erotettu omaksi sotilasläänikseen.
Nykyiset sotilaspiirit lakkautetaan ja
niiden tehtävät siirretään perustettaville
sotilaslääneille.

Yleisöpalvelun tason ylläpitämiseksi perustetaan,
pääosin sellaisille paikkakunnille joilta
sotilaspiirin esikunta lakkaa eikä tilalle perusteta
uutta johtoporrasta, maakunnalliset
sotilastoimistot. Tällaisia paikkakuntia ovat Kemi,
Oulainen, Seinäjoki, Pori, Tampere ja Savonlinna.
Uskon, että hallintojärjestelmän uudistuksen
myötä puolustusvoimat siirtyy uuteen aikakauteen
johtamistoiminnassaan. On kuitenkin muistettava,
että näin mittava uudistus todennäköisesti kaipaa
hienosäätöä tulevaisuudessa. Tämän takia on
tärkeää, että kaikki kokemukset uudesta järjestelmästä
ennakkoluulottomasti otetaan huomioon, ja
tehdään sen mukaiset täsmennykset myöhemmin.
Eräs uudistuksen tavoite tosin jää, ainakin osittain,
saavuttamatta. Uudistuksen yhteydessä tarkoitus
oli nimittäin vapauttaa henkilöstöä
hallintotehtävistä ja kohdentaa ne koulutustehtäviin
joukko-osastoihin. Valtionhallinnon
henkilöstösäästövelvoitteista johtuen joudutaan säästyvä
henkilöstömäärä suurelta osin käyttämään
henkilöstön vähentämiseen, kohdentamisen sijasta.
Säästöpäätökset purevat muutenkin voimakkaasti
puolustushallinnon toimintaan. Me emme tule
saavuttamaan säästötavoitteita irtisanomatta
henkilöstöä. Palkattomia lomia joudutaan mahdollisesti
myös käyttämään. Parhaillaan laaditaan
virkamiestyönä puolustusministeriössä selvitystä siitä,
minkälaiset puolustusvoimat me tulevaisuudessa
voimme ylläpitää ja toisaalta tarvitsemme. Varmaa
on, että me emme tulevaisuudessa kykene ylläpitämään
nykyisenkaltaista rauhan ajan organisaatiota
lukuisine toimipisteineen. Selvitykseen sisältyy
näin ollen myös ehdotukset lakkautettavista
joukko-osastoista ja varuskunnista. Ehdotus tuodaan
lähiviikkoina minun pöydälleni.

Puolustushallinnon alalla on lukuisa määrä asioita
tällä hetkellä niin sanotusti työn alla.
Varusmieskoulutuksen uudistamista pohditaan
työryhmässä. Uudistuksen eräinä lähtökohtina ovat
puolustusvoimien käyttö uusiin tehtäviin
tulevaisuudessa sekä nykynuorison muuttuneet valmiudet
ja erilainen kyky vastaanottaa tietoa ja muuta
opetusta. Odotan mielenkiinnolla työryhmän muutaman
viikon kuluttua valmistuvan työn tuloksia.
Parlamentaarinen toimikunta pohtii parhaillaan
mahdollisuuksia parantaa naisten mahdollisuuksia
osallistua maanpuolustukseen. Puolustushallinnossa
työskentelee tällä hetkellä noin 20 000 henkilöä,
joista noin puolet on siviilejä. Siviilihenkilöstöstä
puolestaan enemmistö, 55 % eli 6 400
henkilöä, on naisia. Valtaosa naisista työskentelee
tehtävissä, joiden arvostus ja uralla
etenemismahdollisuudet ovat vähäiset. Naisten
vaikutusvallan lisääntyminen yhteiskunnan ja työelämän
eri aloilla sekä ympäristössä ja yhteiskunnassa
tapahtuvat muutokset ovat erittäin painavia syitä
arvioida uudelleen naisten rooli niin sotilaallisen
maanpuolustuksen alueella kuin yleensä
poikkeusolojen toiminnassa.

Naisten suuri kiinnostus maanpuolustukseen yleensä
heijastuu siinä valtavassa kiinnostuksessa
jota naiset ovat osoittaneet vapaaehtoisten
maanpuolustusjärjestöjen tänä syksynä alkaneita
kursseja kohtaan. Paitsi että, kurssit ovat avoimia
myös naisille, kysymys on muutenkin hyvin
merkittävästä hankkeesta. Ensimmäistä kertaa sotiemme
jälkeen järjestetään tämänkaltaista koulutusta
puolustusvoimien ulkopuolella.
Naisten kiinnostusta osoittaa myös heidän suuri
kiinnostus YK-tehtäviä kohtaan. Huhtikuusta 1991
lähtien naiset ovat voineet hakeutua
rauhanturvajoukkoihin. Ensimmäisellä hakukierroksella viime
vuonna tuli yli 3 500 hakemusta, joista valittiin
34 koulutettavaa. Kokemukset naisten palveluksesta
YK-joukoissamme ovat pääosin myönteisiä. Aluksi
tosin naisten asema koettiin hiukan epämääräisenä,
hehän eivät ole sotilaita, eivätkä näin
ollen osallistu esimerkiksi vartiopalvelukseen.
Tämä seikka ei kuitenkaan ole estänyt naisia
palvelemasta ansiokkaasti, ja uskon tämänkin
ongelman ratkeavan ajan mittaan.
Hankinnat ovat aina enemmän tai vähemmän ajankohtaisia
asioita. Melko paljon julkisuutta saaneiden
hävittäjähankintojen, Kiinasta tehtyjen
rynnäkkökiväärihankintojen ja Saksasta tehtyjen
hankintojen johdosta on jopa puhuttu
puolustusvoimien ylimitoitetusta varustautumisesta. Haluan
tässäkin yhteydessä varmuuden vuoksi toistaa,
että kaikki hankinnat on tehty parlamentaaristen
toimikuntien suositusten mukaisesti ja niihin
käytetyt määrärahat on kaikissa tapauksissa
sisällytetty, kansainvälisesti erittäin
rajoitettuihin, puolustusmäärärahoihimme. Samoin on
arvosteltu sitä, että hankintoja ei, erityisesti
rynnäkkökivääreiden osalta, ole tehty kotimaasta.
Sekä entisestä Itä-Saksasta että Kiinasta
hankittu materiaali oli kuitenkin hinnaltaan erittäin
kilpailukykyistä, joten emme voineet sivuuttaa
näitä mahdollisuuksia. Tunnemme kuitenkin
vastuumme myös kotimaisen puolustusvälineteollisuuden
tulevaisuudesta. Luonnollisesti on
puolustushallinnonkin etujen mukaista, että kotimainen
tuotanto voidaan turvata.
Turvallisuuspoliittinen keskustelu on viime
aikoina ollut vilkastumaan päin. Erityisesti
Ahvenanmaan asemaan ja alueen puolustamiseen
liittyvät kysymykset ovat ollet esillä eri tavalla
kuin aikaisemmin on totuttu. En aio tässä
yhteydessä osallistua varsinaiseen keskusteluun,
sanon vain sen verran, että keskustelu sinänsä on
positiivista, kunhan se käydään asialliselta
pohjalta ja tosiasiat huomioiden. Tämä koskee
luonnollisesti myös korkeassa asemassa olevia
sotilashenkilöltä heidän tarkastellessaan asioita
omalta kannaltaan.

Puolustushallinnon alalla siis tapahtuu nykypäivänä
hyvin paljon. Näin pitää ollakin. Muutokset
eivät tietenkään saa muodostua itseisarvoiksi
mutta Puolustusvoimien on seurattava aikaansa ja
kehityttävä muuttuvan ympäristön asettamien
vaatimusten mukaisesti. Puolustusvoimat on omalla
tavallaan palveluja tuottava laitos. Tehtävämme
on tuottaa ympäristön haluamia eri tavoin
turvallisuuteen liittyviä palveluja mahdollisimman
tehokkaasti. Toivon, että pystymme tähän nyt ja
tulevaisuudessa.

Lisää kirjanmerkki