Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

PUOLUSTUSMINISTERI ELISABETH REHN KOTITALOUSOPETTAJIEN LIITON TILAISUUDESSA 24.10.1992

ITSENÄINEN SUOMI KANSAIVÄLISTYVÄSSÄ MAAILMASSA

Euroopan Yhteisö tänään

Eurooppa on muuttunut lyhyessä ajassa käsittämättömän
paljon. Meille suomalaisille suurin osa
muutoksista heijastuu tiedotusvälineiden kautta.
Lehtien otsikot ja tekstit kertovat valtioista ja
kansoista, joista ennen tiedettiin vähääkin vähemmän.
Televisio välittää kuvia pakolaisia vastaan
suunnatuista mielenosoituksista Saksassa,
taisteluista Balkanin vuorilla tai rekkajonoista
Italian rajalla. Radiossa luetaan uutisia, joiden
sisältö olisi muutama vuosi sitten kuulostanut
heprealta: sopimus Euroopan talousalueesta on
allekirjoitettu Portossa, Suomi hakee Euroopan
Yhteisön jäsenyyttä, Tanskan kansa äänesti Maastrichtin
sopimusta vastaan...

Kadulla kävellessä näkee yhä useammin ihmisiä,
jotka ilmiselvästi ovat kotoisin jostain muualta
kuin Suomesta. Kaupassa keskustellaan siitä,
tuoko yhdentyminen hyllylle halvempaa makkaraa.
Olisi harhaista väittää, että kaikki näkyvät muutokset
ovat vain parin viime vuoden kehityksen tulosta.
Suurin osa asioista on tapahtunut
hitaasti, mieluummin vuosikymmenten kuin vuosien
muutoksen tuloksena.

Berliinin muurin murtumisen myötä kylmän sodan
aikainen Euroopan kahtiajako jäi menneisyyteen.
Todellista eriarvoisuutta ihmisten ja kansojen väliltä
se ei poistanut. Vapaus ei lopettanut Itä-Euroopan
kansojen nälkää. Ihmiset Romaniassa ja Bulgariassa
ansaitsevat edelleen mitättömän vähän ja elävät
kurjuudessa. Puolan kansantalouden
selkäranka on maatalous, jonka tuotteista on
lännessä huimaava ylitarjonta.
Toinen maailmansota halkaisi Euroopan sydämeen
kuilun, jonka ylittämiseen on kulunut yhden sukupolven
elämäntyö. Tänään voi sanoa, että kuilun yli on
rakennettu aatteen ja ajatuksen silta. Paljon on vielä
työtä tehtävänä ennen kuin silta kantaa ajatusta raskaampia kuormia.
Taloudellisen ja poliittisen yhdentymisen ideaa
ja sitä toteuttavan Euroopan Yhteistön painoarvoa
kahtiajaon päättyminen lisäsi valtavasti. Kahdentoista
valtion talousyhteisöstä kasvoi muutamassa
vuodessa koko maanosan johtava, jonon tänään
kaikki ripustavat tulevaisuuden toiveensa. Voi
sanoa, että koko Euroopan taloudellinen ja
poliittinen yhdentyminen nojaa nykyisellään Euroopan
yhteisöön. Läheisempää yhteistyötä havittelevat
lähes kaikki Euroopan valtiot joko jäsenyyden
tai yhteistyösopimusten muodossa.
Samalla kun EY:n valtapiiri on laajenemassa
maantieteellisesti, on se myös tavoittelemassa
nykyistä suurempaa toimivaltaa. Tavoitteena on
muodostaa nykyistä huomattavasti kiinteämpi
yhteisö.

Yhdentymiseksi tätä kehitystä kutsutaan siksi,
että kaikkien osapuolten päämääränä on talous- ja
turvallisuuspoliittisen päätöksenteon lähentäminen.
Tämä koskee myös Itä-Euroopan maiden kanssa
solmittuja sopimuksia, joiden tavoitteena ei ole
pelkästään kauppavirtojen vapauttaminen, vaan
koko järjestelmän muuttaminen markkinatalouden ja
demokraattisen poliittisen järjestelmän periaatteita
vastaavaksi.

Yleinen käsitys on, että vain yhdentymisen avulla
Euroopassa voidaan päästä pysyvään rauhaan,
pysyvään taloudelliseen kasvuun ja pysyvästi nykyistä
tasapainoisempaan työn ja elintason jakoon.
Menneiden vuosikymmenten aikana yhdentyminen on
edennyt hyppäyksittäin, ja melkein aina kriisien
kautta. Useimmiten on tarvittu joko ulkoinen
paine tai yhteisön jäsenmaiden välinen ristiriita,
jonka laukaisemiseksi on päädytty tiiviimpään
yhteistyöhön. Koko yhteisö syntyi toista maailmansotaa
seuranneesta poliittisesta kriisistä. EY
laajeni kahteenkin otteeseen, kun se ei oikein
muutakaan voinut. Päätös EY:n sisämarkkinoista
syntyi 1980-luvulla, kun suurten eurooppalaisten
kansantalouksien kilpailukyky oli pahasti
rapautunut.

Suomessa keskustelu eurooppalaisesta integraatiosta
ryöpsähti valloilleen melko myöhään. Tänään,
aamun lehtiä selatessa EY:n tapaa liki joka
sivulta. EY:hyn vedoten vaaditaan Tasavallan
presidentin valtaoikeuksien leikkaamista,
sotilasliittojen ulkopuolelle jäämistä tai niihin
liittymistä, tilauslentojen verottamista, ruoan
ja alkoholin hinnan alentamista. Yksi puhuu
verotuksen kiristämisestä, toinen sen keventämisestä.
Joku luottaa halpojen euroautojen tuloon, jollekin
EY merkitsee pelkoa vääränväristen ihmisten
massamuutosta. EY:n arvellaan johtavan Suomen
rantojen alennusmyyntiin tai kaikkinaiseen
itsenäisyyden menettämiseen.

Yleensä on niin, että suurimmat toiveet sekä
pahimmat pelot eivät käy toteen, ja ennustukset
osuvat useimmiten pieleen. Turvallisinta lienee
vain uskoa, että Euroopan Yhteisö on muodossa tai
toisessa tullut suomalaistenkin elämäään jäädäkseen.

 

Suomi kansainvälistyy

EY-kehitys on osa laajemmista kehityspiirteistä
maapallolla. Perimmiltään on kyse välimatkojen ja
tiedonkulun rajoitusten häviämisestä. EY ei siis
ole perussyy siihen, että Suomen riippuvuus ympäröivästä
maailmasta on lisääntynyt.
Suomen on sopeuduttava EY-kehitykseen, kuten se
jo on sopeutunut myös muiden ylikansallisten
organisaatioiden vaikutusvaltaan. Mikään maa ei
enää pysty täysin itsenäiseen päätöksentekoon,
vaan kaikkien on huomioitava muut maat ja
ylikansalliset elimet päätöksenteossaan.

Suomen ja sen talouselimien on kansainvälistyttävä
pärjätäkseen kovenevassa kilpailussa ja taatakseen
markkina-asemansa maailmalla. Suomen omat
markkinat ovat monelle yritykselle liian pienet
ja siksi yritysten on kansainvälistyttävä.
Monet asiat ovat myös luonteeltaan kansainvälisiä.
Esimerkiksi ympäristönsuojelu ei onnistu
kuin ylikansallisella päätöksenteolla. Yksittäisen
maan hyvätkin toimet jäävät merkityksettömiksi,
jos ei pääosa myös muista maista tee samansuuntaisia
päätöksiä.

Suomen kannattaa olla mukana vaikuttamassa
ylikansallisiin päätöksiin. Joudumme joka tapauksessa
sopeutumaan esimerkiksi EY:n. päätöksiin, olimme
jäseniä tai emme. Mieluummin siis vaikuttamassa
kuin passiivisti sopeutumassa.

Euromat tili Finland?
Det dröjde en bit efter EG:s 20-årsdag innan
gemenskapen beslöt att låta Europa förbli
mångkulturellt också på matområdet. Det förutsatte
att maten var ofarlig och länderna lät grannens
matprodukter konkurrera om kundernas gunst.

Konsumentpolitik nämndes över huvud taget inte i
Romfördraget. Befolkningen i de sex länderna
betraktades inte så mycket som konsumenter, som
arbetande vars ekonomi och levnadsvillkor skulle
förbättras. Det tog många år innan konsumentgrupper
med stöd från Europaparlamentet fick in
konsumentfrågor på EG:s dagordning.
Men ministerrådets första direktiv om livsmedel
antogs redan 1962. I ett svep förbjöd rådet 60
procent av alla färgämnen som användes i mat.
Sedan hände inte mycket förrän livsmedelsfrågorna
gick in i en återvändsgränd 1969.
En övermodig EG-kommission fick för sig att vad
behövdes var harmonisering på bred front av alla
livsmedelsstandarder. För att även livsmedelsprodukter
skulle kunna dra nytta av frihandeln så
skulle en europeisk standard för godkänd mat
införas. Den skulle ersätta medlemsländernas
enorma mängder av specifikationer. Kommissionen
tänkte sig ett recept för godkänd eurokorv och
ett recept för euroöl, och så vidare. En idé dömd
att misslyckas.

Mycket långsamt började kommissionen att arbeta
fram definitioner och direktiv för till exempel
snabbkafte, choklad, honung, sylt och mineralvatten.
Vissa EG-recept blev snart föråldrade på
grund av ny teknik i livsmedelsindustrin. Det var
också svårt att harmonisera medlemmarnas vildvuxna
skog av nya och ålderstigna lagar och administrativa
procedurer. Alla länders mål var egentligen
att skydda medborgarnas hälsa men ändå
resulterade det ibland i motsägelsefulla lagar.
Medlemmarnas skilda uppfattningar, traditioner
och vanor på ett så känsligt område som den dagliga
maten gjorde det inte lättare. Danskarna
kunde absolut inte tänka sig att skiljas från sin
röda varmkorv.

"Eurokorven" behövdes inte

Räddningen undan kommissionens förmynderistrategi
blev ET-domstolens utslag i det berömda fallet
med den franska likören Cassis, de Dijon 1979.
Domstolen slog fast att en produkt som lagligen
tillverkades och marknadsfördes i ett EG-land
måste också få säljas i alla EG-länder. Villkoret
var förstås att produkten inte var till fara för
människors hälsa och säkerhet. Alltså fick nationella
regler inte bli handelshinder. Och euromaten
behövdes inte.

Därmed kunde tankesättet svänga hos kommissionen. Under arbetet med vitboken för den inre marknaden övergick kommissionen till allmänna bestämmelser. EG förklarade 1985 att EG skulle begränsa sig till fyra arbetsområden inom livsmedelspolitiken:

1. Skydda allmänhetens hälsa.
2. Genomföra livsmedelskontroller.
3. Försäkra att konsumenterna fick bra information.
4. Ge konsumenterna valmöjligheter genom fri konkurrens.

EG:s direktiv blev nu "horisontella", det vill säga de rörde ett stort antal varor. Tidigare var de "vertikala" och beskrev kraven på en varutyp i detalj. Varorna slapp den juridiska tvångströjan som talade om hur de skulle vara beskaffande för all framtid oavsett möjligheter till teknik- och produktutveckling.
Konsumenterna blev mer betrodda. Större vikt lades vid vilken mat de tyckte om och valde själva.
EG-lagarna skulle inte föreskriva att de skulle äta eurosylt eller något annat.

EG antog fyra ramdirektiv med generella regler
för livsmedel 1988-89:

1. Etiketter och reklam. Direktivet kräver att
till exempel på etiketten måste framgå sista
förbrukningsdag, huvudingrediensernas kvantitet,
vikt, tillagningssätt och energivärde. Bland
varor som inte behöver datummärkas hör färsk
frukt och grönsaker, vin, koksalt och tuggummin.
2. Förpackningsmaterial och andra material som
kommer i kontakt med livsmedel får inte avge
hälsovådliga ämnen.
EG har en lista för godkända material. Dessa
skall granskas kontinuerligt och tas bort från
listan om vetenskapliga upptäckter visar att de
är farliga.
Ett land får be om tillstånd från EG för att
använda icke godkända material på försök i två
år. Sedan utvärderas försöket för att se om
materialet kan godkännas.
Omvänt får ett land stoppa ett material om det
misstänks vara farligt. Landet måste sedan
informera EG som har ett snabbalarmsystem till
övriga medlemmar. Sedan rekommenderar den stående
livsmedelskommitténm lämpliga åtgärder.
3. Tillsatsämnen som färgämnen, smakämnen och
konserveringsämnen med mera bar en lista för
godkända ämnen som fungerar som listan för
förpackningsmaterial.
I den känsliga frågan om tillsatsämnen har
ministerrådet inte överlåtit kontrollen till
kommissionen (som för andra områden) utan behållit
den själv.
För att användas måste tillsatserna vara nödvändiga,
ofarliga, inte förleda konsumenten och inte
göras på ett annat ekonomiskt rimligt sätt. De
måste också begränsas till minsta möjliga mängd,
som måste vara en acceptabel mängd vid norma
daglig förtäring.
Maxvärden har bestämts för rester av bekämningsmedel
i frukt och grönsaker med mera. Tillväxthormoner
är förbjudna för slaktdjur.
4. Hälsomat och specialmat får inte innehålla
vilseledande information om speciella näringsef
fekter. De får inte ge sken av att bota sjukdomar.
(Barnmat ingår här.)

Dessutom skall EG försöka harmonisera
livsmedelskontrollen. En rimlig balans måste hittas
mellan fri rörlighet för livsmedel och nödvändigheten
av gränskontroller för att hindra epidemier av
matförgiftning. Hälsokontrollerna vid
gränsen får inte bli handelshinder.
Livsmedelskontrollen inom länderna ger stor frihet
åt de nationella systemen. Inspektion och
kontroll skall ske i hela kedjan från produktion
till konsumtion. EG siktar på att förbättra
kontrollen och öka samarbetet mellan
kontrollmyndigheterna för att skapa ömsesidigt förtroende.
På så vis kan också gränskontrollerna minskas.

Suomalainen ruokakulttuuri ei siis häviä EY-jäsenyyden
myötä. Tarjonta monipuolistuu ja hinnat
laskevat eli kuluttajat hyötyvät. Suomalaisen
elintarviketeollisuuden ja maatalouden on jatkettava
rakennemuutostaan ja sopeutumistaan kiristyvään
kilpailuun. Elintarviketuotanto ja
maatalous eivät kuitenkaan lopu Suomesta
EY-jäsenyyden myötä.

Haasteet koulutukselle

Koulutus on erityisessä avainasemassa
kansainvälistymiskehityksessä. Vastasyntyneellä ei ole
tietoa maasta eikä valuutasta maailmaan tullessaan.
Hänestä kasvatetaan tietyn maan kansalainen.
Kansalaistaminen alkaa heti syntymän jälkeen.
Vanhemmat ja lapsen ympäristö muokkaavat
sen todellisuuden, josta kansallisuus kehittyy.
Muokkaus tuottaa tulosta - kansallistunto on
suomalaisella maailman huippuluokkaa.
Kasvatuksen keinoin on myös luotava kansainvälisyyteen
luontevasti suhtautuva, riittävät tiedot
ja taidot hallitseva ihminen. Pelkät tiedot ja
taidot eivät kuitenkaan riitä. Tarvitaan uudentyyppistä
asennetta oppimiseen, itsensä kehittämiseen.
Passiivisista vastaanottajista on tehtävä
aktiivisia toimijoita. Kansallistamiskasvatuksen
rinnalla tarvitaan läpi elämän kulkevaa
kansainvälistämiskasvatusta.
Koulun tasolla on panostettava oppilas- ja
opettajavaihtoon. Vieraat kielet ja kulttuurit on
kohdattava oikeassa elämässä, ei vain kirjan
sivuilta tiiraillen. Henkilövaihtoa olisi hyödynnettävä
kaikissa oppiaineissa; jokainen niistä
luo pohjaa omalta osaltaan kansainvälistymiselle.
Nimikkoluokkatoiminta yli valtakuntien rajojen on
oikeista lähtökohdista lähtevää kansainvälistymistä.
Nuoret tapaavat nuoria, oppivat elämää
perheiden välityksellä; saavat aidon kuvan siitä,
mitä vieras kulttuuri on ja ei ole.

Suomalaiset nuoret ovat jo nyt mukana kymmenissä
kansainvälisissä koulutusohjelmissa. COMETTissa,
joka on huipputeknologian alan täydennyskoulutus-
ja kehitysohjelma, on useita satoja osallistujia.
ERASMUkseen, joka on korkea-asteen oppilaitosten
ja yliopistojen laaja opiskelija- ja
asiantuntijavaihto-ohjelma, oli lähes tuhat hakijaa.
Ulkomaisia harjoittelijoita oli Suomessa viime vuonna
yli 1 300, 45:stä eri maasta.

Kielitaito on meille suomalaisille tärkeä ja
herkkä asia. Me joudumme panostamaan sen oppimiseen
huomattavasti. Välttämättömyydestä olisi
kuitenkin tehtävä vahvuus. Jokaisen olisi
rohkaistuttava osaamis- ja käyttökynnyksen yli -
rapatessa roiskuu ja kieltä puhuttaessa tulee
virheitä.

Euroopan yhteisön jäsenmaat puhuvat virallisesti
yhdeksää kieltä. Käännettäessä ja tulkattaessa
syntyy yli 70 yhdistelmää. Uudet jäsenmaat tuovat
tullessaan tietysti lisää kieliä, ja yhdistelmiä
on silloin pitkälti toista sataa. Kielitaidon
merkitys korostuu siten entisestään. Määrän ohella
huomio kiinnittyy kielitaidon laatuun. Muuhun
Eurooppaan verrattuna suomalaisten kielitaito on
erittäin hyvä. Sujuvuus ja luontevuus eivät kuitenkaan
ole vahvoja puoliamme, joten siihen tarvitaan
lisäpanostusta.

Kansainvälisyyteen kasvattaja on tulevaisuudessakin
kovien haasteiden edessä. Opettajien tulee
saada valmiuksia uusien integroivien opetusmateriaalien
käytössä. Niukkenevien resurssien takia
tyhjänpäiväistä koulutusta ei jatkossakaan kannata
toteuttaa. Nyt on panostettava laatuun.
Opettajien tulee omakohtaisesti tutustua vieraisiin
kulttuureihin, avartua avartamaan.

Eurooppa ei ole koko maailma

Olen puhunut paljon Euroopasta ja integraatiosta.
Mutta Suomen riippuvuus maailmasta ja kansainvälisistä
tapahtumista on tietysti paljon laajempi
kysymys. Eurohuumassamme meillä on taipumus
unohtaa kehitysmaiden ongelmat ja riippuvuussuhteemme
niihin.
Kehitysmaiden tulevaisuus heijastuu konkreettisesti
Suomeenkin. Jopa niiden kansallismielisten
itsenäisen Suomen kannattajien, jotka eivät hyväksy
humanitäärisiä perusteita, tulee pitää
huolta kehitysmaista.

Maailma kutistuu jatkuvasti, ja tulee kuvainnollisesti
yhä pienemmäksi. Kaikki ovat riippuvaisia
toisistaan. Elintason ylläpitäminen täällä pohjoisessa
edellyttää köyhyyden vähentämistä etelässä.
Muun muassa ilmakehän muutokset johtuvat
merkittävästi ympäristöraiskauksesta kehitysmaissa.
Köyhyydessä elävillä ihmisillä ei ole vaihtoehtoa.
Metsäalueet hakataan paljaaksi, aavikko
leviää ja köyhyys lisääntyy. Ilman meidän apuamme
oravanpyörä ei pysähdy.

Lisää kirjanmerkki