Puolustusministeri Elisabet Rehn, Maakuntalehtien päätoimittajien neuvottelupäivät Helsinki 25.5.1992

SUOMEN ULKOISEN TURVALLISUUDEN UHKAKUVAT

Minun pitäisi kaiketi aloittaa kertomalla teille sen, minkä
ole usein aikaisemminkin tuonut esille: en pidä keskustelua
uhkakuvista erityisen hedelmällisenä, vaikka sitä on nykyisessä
työssäni kovin vaikea välttää muodossa tai toisessa.
Uhkakuva-käsitteeseen liittyy usein kielteisiä arvioita
lähiympäristöstä ja parhaassa tapauksessa - tai pitäisikö
sanoa pahimmassa tapauksessa - syyttävääkin sormella
osoittamista. Ehkä voisimme paremminkin puhua vaara- tai
riskitekijöistä, jotka liittyvät ulkoiseen turvallisuuteemme.

Ne riskit, jotka kytkeytyvät ulkoiseen turvallisuuteemme
koskettavat kaikkia elämän osa-alueita kovista sotilaallista
tekijöistä poliittiseen ja taloudelliseen painostukseen,
yhteiskunnallisiin mullistuksiin ja ympäristötuhoihin.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan viime viikolla
julkaiseman mielipidetutkimuksen mukaan suomalaiset tuntevat
itsensä tänään turvattomammaksi kuin puoli vuotta sitten.
Vapaasti muotoilluissa vastauksissaan haastatellut
mainitsivat useimmiten vaaratekijäksi kehityksen entisessä
Neuvostoliitossa. Seuraavina uhkatekijöinä mainittiin ydinvoiman
käyttöön liittyvät riskit ja Suomen huono taloudellinen
tilanne.

Valmiiden kysymysten kohdalla Suomen ulkoisen turvallisuuden
suurimmaksi uhaksi koettiin ydinvoiman käyttö energian
tuotantoon rajojemme läheisyydessä (86%). Myös ydinaseet
(78%) ja entisen Neuvostoliiton tilanne (71%) koettiin
turvallisuuteemme negatiivisesti vaikuttaviksi tekijöiksi.

Ehkä kuitenkin erityisen mielenkiintoista tämä
mielipidetiedustelun tuloksissa oli suomalaisten usko
kansainvälistymisen lisäävän maamme turvallisuutta - "lintukoto"
metafori näyttää siis menettäneen oikeutustaan. Onkin
luonnollista, että sotilaallinen liennytys Euroopassa koetaan
turvallisuutta lisääväksi tekijäksi, samoin kuin kansainvälinen
kauppa ja integraatiokehitys.

Asiat eivät kuitenkaan ole usein yksiselitteisiä. Positiivisiin
kehityssuuntiin saattaa liittyä kielteisiäkin piirteitä.
Niiden esille tuominen ei aina tunnu poliittisesti
järkevältä tai oikeutetulta, mutta aion kuitenkin puuttua
eräisiin mielestäni kannalta aiheellisiin kysymyksiin
otsikkoaihetta ajatellen.

Kuten jo aivan alussa sanoin, en ajatellut piirrellä teille
ulkoisia uhkakuvia. Sen sijaan yritän selittää teille
sotilaallista ja strategista tilannekuvaa lähialueellamme ja
ehkä hieman arvuutella miltä tulevaisuus voisi näyttää.
On selvää, että suursodan mahdollisuuden väistyminen on
haihduttanut suurimman riskitekijän. Suursodalla tarkoitan
Euroopassa käytävää kahden liittokunnan välistä sotaa.
Vanhojen turvallisuuspoliittisten rakenteiden purkaantuminen
tai niiden muuntuminen ja nyt olemassa olevien kehitysvaiheessa
olevien rakenteiden (ETYK, EY, WEU, NATO, NACC) toinen
toistaan tukevan toiminnan ydinajatuksena on nimenomaan
estää minkäänasteinen palautuminen lähimenneisyyteen.
Suursotaa alemman asteisten kriisien puhkeaminen ei ole
ollut yllättävää (niiden raakuus kylläkin), kuten ei myöskään
turvarakenteiden kykenemättömyys toistaiseksi vaikuttaa
ratkaisevasti kehityksen kulkuun. Alueellisten kriisien
hallinta ja konfliktinesto tuleekin olemaan Eurooppaan
mahdollisesti luotavan uuden turvallisuusjärjestelmän
keskeisin kysymys 1990-luvulla. Tällä kysymyksellä on myös
meille merkitystä; Olemmehan IVY-maista suurimman, Venäjän,
naapurina ja Suomenlahden eteläpuolella ovat äskettäin
itsenäisyytensä takaisin saaneet Baltian tasavallat, joiden
turvallisuuspolitiikka ja -asema ovat vasta muotoutumassa.

Kannaltamme ei liioin ole yhdentekevää mitkä rakenteista ja
instituutioista saavat minkäkinlaista turvallisuuspoliittista
sisältöä ja mikä meidän ja naapurivaltioittemme asema
niiden suhteen tulee olemaan. Rakenteellinen eriarvoisuus
ei sellaisenaan ole välttämättä ongelma, mutta vaaratilanteissa
rakenteiden on kyettävä joustavaan yhteistyöhön.

Esimerkiksi "kylmästä sodasta" irtipysyttäytyneet puolueettomat
ovat hakeutumassa EY:hyn ja sen myötä mahdolliseen
turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön Länsi-Euroopan kanssa,
mutta ovat pysyttäytyneet ymmärrettävistä syistä entisiä
sosialistimaita etäämpänä lännen sotilaallisesta yh-
teistyöjärjestöstä NATO:sta. Tilanne on hieman paradoksaalinen,
mutta selittyy tarpeiden ja Eurooppaan syntyneen
uuden tilanteen pohjalta.

NATO:n aloitteesta luotu Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvoston,
NACC:n, tärkeimpänä tehtävänä on luotsata entiseen
entiseen Varsovan liittoon kuuluneet maat mahdollisimman
nopeasti ja pysyvästi demokratian tielle. Jos poliittisia
reformeja Itä-Euroopassa eivät seuraa tarpeelliset taloudelliset
ja yhteiskunnalliset uudistukset, voi seurauksena
olla syvä ja laaja epävakaus, joka epäilemättä vaikuttaisi
koko maanosamme tulevaan kehitykseen. Makrotasolla tämä on
vakavimpia vaaroja nykypäivän Euroopassa. Pienenä maana
Suomi voi antaa esimerkiksi taloudellista ja teknologista
apuaan vain lähialueelleen. Sen toteuttamisella on kuitenkin
selvä turvallisuuspoliittinen ratio. Rakenteiden
selkiintymättömyys ja yleisen turvatilanteen epävakaus
edellyttävät meiltä uskottavaa itsenäistä puolustuskykyä, jolla
pystymme hoitamaan alueellisen koskematttomuutemme ja viime
kädessä puolustamaan maatamme.

Eilen neljä strategisia ydinaseita hallussaan pitävää IVY-
maata (Venäjä, Ukraina Valko-Venäjä ja Kazashtan)
allekirjoittivat strategisia ydinaseita rajoittavan
START-sopimuksen. Jo aikaisemmin nämä raaat olivat ilmoittaneet
noudattavansa START-sopimusta. Venäjää lukuun ottamatta
strategiset ydinaseet ovat muille IVY-maille olleet lähinnä
poliittisen vaikuttamisen välineitä Neuvostoliiton perinnön
jaossa. Venäjälle kysymys on edelleen ydinasetasapainon
säilyttämisestä Yhdysvaltain kanssa. Tämä tavoite puolestaan
merkitsee, että Kuolan ydinasetukikohdat säilyttävät
strategisen merkityksensä vuosia eteenpäin. Se tarkoittaa
myös sitä, että Murmanskissa olevia sotilaallisia kohteita
maalitetaan jatkuvasti poliittisesta kehityksestä
huolimatta.

Entisen Neuvostoliiton ehkä peräti 37 000 ydinaseen
hallittavuus ja niiden salaisuudet tuntevien henkilöiden
tulevaisuus ovat turvallisuusriskejä maailmanlaajuisesti.
Ydinaseita on runsaasti Kuolan alueella ja todennäköisesti
muuallakin Leningradin sotilaspiirissä. Suomen etujen mukaista
on, etteivät nämä aseet joudu missään olosuhteissa vääriin
käsiin. En kuitenkaan väitä, että näin olisi käymässä tai
että nämä aseet olisivat suora turvallisuusvaara Suomelle.
Huonokuntoiset ydinvoimalat sitä sen sijaan ovat, kuten
hyvin tiedämme.

Geopoliittiset muutokset Itämeren piirissä vaikuttavat
nekin Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan. Venäjän Itämeren
laivasto joutuu Varsovan liiton hajottua ja Baltian
maiden itsenäistyttyä hakemaan uusia tukialueita
todennäköisesti Suomenlahden itäosista Narvajoen - Viipurin
väliltä. Sotilaallinen painopiste on siirtynyt pohjoiseen
lähemmäs Suomen aluevesiä. Vanhempaa aluskalustoa poistetaan
käytöstä ja uudempaa saatetaan siirtää Muurmanskiin Pohjoisen
laivaston haltuun. Saksa puolestaan siirtää osia laivastostaan
Pohjanmeren puolelle.

Pietarin puolustusalueen maa-, meri- ja ilma-alueet supistuvat
lännestä tulevaa uhkaa vastaan. Pietarin puolustuskysymykset
nousevat jälleen esille kunhan Venäjä pääsee
vaikeuksistaan jaloilleen. Ratkaisujen sisältö riippuu paljolti
siitä, millaiseksi turvallisuuspoliittinen järjestel-
mä on kehittynyt, kuka Venäjää hallitsee ja missä määrin
meille tärkeä itäinen naapurimme on integroitunut läntiseen
markkinatalousmaailmaan.

IVY-maiden ulkopuolella olevat joukot kuuluvat Venäjän
hallintaan. Baltian maista, Puolasta ja Saksasta vedettävät
joukot sijoitetaan siis Venäjälle, osa niistä Leningradin
sotilaspiiriin. Sijoittaminen saattaa hyvinkin olla tilapäistä,
niin kuin meille on vakuutettu, mutta se kuitenkin
kestännee useita vuosia. Sijoittaminen ei ole varmasti
suunnattu Suomea vastaan, vaan on olosuhteista riippuvaista,
pakon sanelemaa toimintaa. Asevoiman lisääntyminen rajojemme
tuntumassa ei ole kuitenkaan asia, jonka me voisimme
ohittaa olan kohautuksella. Aivan hiljan pääministeri
Esko Aho sanoi ottavansa tämän asian esille Venäjän
viranomaisten kanssa.

Joukkojen uudelleenryhmittämisen seuraukset ovat Suomelle
siksikin kiusallisia, että samalla kun Keski-Euroopan maat
voivat tuntea aseidenriisunnan myönteiset puolet
konkreettisesti turvallisuuspoliittiseen asemaansa kohdistuvina
parannuksina, Euroopan pohjois-sivustalla olevat maat
joutuvat todistamaan päinvastaista kehitystä.
Myönteisenä kehityspiirteenä haluan tuoda esille IVY-maiden
Tashkentin huippukokouksessa 15. toukokuuta saavuttaman
läpimurron entiselle Neuvostoliitolle TAE-sopimuksen
perusteella määrätyn aseistuksen uudelleenjyvityksessä.
Todennäköisesti läpimurto johtaa siihen, että TAE-sopimus
saatetaan muodollisesti voimaan Helsingin huippukokouksen
yhteydessä 9.-10. heinäkuuta.
TAE-sopimus on tarkoitus panna täytäntöön 40 kuukaudessa.
Käytänössä tämä merkitsee, että loppuvuodesta 1995
Euroopassa oleva tavanomainen asevoima olisi uudelleenryhmitetty
(jos se on tarpeen), ylimääräinen aseistus hävitetty ja
varuskuntien portit auki vieraiden valtioiden tarkastajille.
Samalla me todennäköisesti saamme melko hyvän yleiskuvan
lähialueella olevasta asevoimasta koko Pohjois-Euroopassa
tai Itämeren alueella kumpaa halutaankin käyttää referenssinä.
Nykyisellä muutosvauhdilla 40 kuukautta on kuitenkin pitkä aika,
eikä kukaan tiedä miltä turvallisuuspoliittinen kartta
Euroopassa tuolloin näyttää. Me elämme nyt ylimenokautta,
jossa rakenteet ja niiden ainesosat joutuvat jatkuvalle
koetukselle. Tilanne Baltiassa on esimerkki tästä.
Jokaisessa Baltian maassa on poliittisia, taloudellisia ja
sotilaallisia ongelmia, joiden ratkaisuun omat voimat eivät
tahdo riittää. Ja jokaisessa maassa on venäläinen vähemmistö
ja venäläisiä sotilaita, joiden olemassa olo kärjistää
ristiriitoja.

Kuten tiedämme Latviassa tilanne on tältä osin vaikein,
sillä asukkaista noin puolet on venäläisiä. Riian väestöstä
vain 30% on latvialaisia. Kansalaisuuden saaminen edellytää
16 vuoden asumista Latviassa, riittävää kielitaitoa,
perustuslain tuntemista ja valan tekemistä. Virossa kielilaki on
selvästi maltillisempi. Presidentti Boris Jeltsin on joka
tapauksessa ilmoittanut, että Venäjä suojelee venäläisiä
rajojensa ulkopuolellakin.

Baltiassa olevien venäläisten joukkojen määrästä liikkuu
kovastikin erilaisia lukuja. Usein esitetyn arvion mukaan
joukkoja olisi kaikkiaan noin 150 000 miestä. Näiden
joukkojen suhteet paikalliseen väestöön ovat huonot. Baltit
haluavat vieraat joukot pois alueeltan mahdollisimman
nopeasti, viimeistään kuluvan vuoden aikana. Venäjän uusi
puolustusministeri puolestaan arvioi äskettäin, että joukot
voisivat poistua 1997-1999 mennessä, eli huomattavasti TAE-
aikataulua hitaammin.

Joukkojen vetäytymiselle Venäjän taholta esitetty pitkä
aikajänne ja maiden väliset tulehtuneet suhteet tekevän
Baltian tilanteesta riskitekijän, jonka laukaiseminen
hallitusti rauhanomaisin keinoin on kaikkien osapuolten etujen
mukaista. Venäläisten vetäytymisen myötä Baltiaan syntyy
sotilaallinen tyhjiö, jonka toivottavasti baltit itse
täyttävät asteettain kehittämällä omaa puolustuskykyään. Tässä
me voimme antaa lähinnä virolaisille koulutusapua, jota on
jo jonkin aikaa suunniteltu. Virolaisten kouluttajien
koulutus on tarkoitus aloittaa kuluvan kesän aikana.

Olen yllä lyhyesti tarkastellut ulkoiseen turvallisuuteemme
liittyviä vaara- ja riskitekijöitä ennen kaikkea lähialueemme
ajankohtaisten tapahtumien ja eurooppalaisten turvarakenteiden
kehittämisen näkökulmasta. Turvallisuuteemme
vaikuttaa myös pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuus.
Pohjoismainen viiteryhmä EY:n turvallisuuspolitiikan yhtenä
tekijänä voisi hyvinkin palvella etujamme. Sillä olisi aivan
eri painoarvo kuin yksittäisellä maalla.
Kykymme vastata ulkoisiin haasteisiin ja puolustuskykyymme
kohdistuviin odotuksiin edellyttää meiltä teknologisesti
ajanmukaista puolustusmateriaalia. Sotilasteknologian raju
kehitys ja uudenaikaisen materiaalin kalleus ovat niitä
todellisia vaikeuksia, joihon meillä täytyy olla lääkkeet
vastata. Mielestäni Suomen hävittäjäpäätös ja sitä edeltäneet
perusteelliset testit, joita ei voi verrata mihinkään
aiempaan hankintaan, ovat osoitus siitä, että me kykenemme
oikeisiin ratkaisuihin vaikeidenkin valintojen
edessä.

Hyvät Kuulijat

Ulkoiseen turvallisuuteemme kohdistuvat vaarat ja riskit
voidaan parhaiten voittaa yhtenäisenä, oman identiteettinsä
säilyttävänä kansana. Meillä on viime kuukausina käyty ennen
näkemättömän laajaa turvallisuuspoliittista keskustelua
julkisuudessa. Yhtenäisyys ja vapaa keskustelu eivät ole
ristiriidassa keskenään. Tämäkin tilaisuus on vahva osoitus
siitä.