Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe 128. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 27.9.1993 klo 08.30 Helsingissä

Herra amiraali
Maanpuolustuskurssin johto ja kouluttajat
Arvoisat 128. maanpuolustuskurssin osanottajat

Kun sanon, että kurssinne sattuu poikkeuksellisen
mielenkiintoiseen aikaan, toistan itseäni. Olen
nimittäin todennut saman aiemminkin tältä paikalta.
Mutta sattuu vain olemaan niin, että muutoksia
ja mullistuksia niin lähialueillamme kuin
kauempana tuntuu riittävän jokaisen kurssin ajalle.
Tällaiset tapahtumat ovat omiaan elävöittämään
kursseja. Mutta ne osoittavat myös
maanpuolustuskurssien tarpeellisuuden. Niinpä kurssin
aikana kriisinhallinnan tarpeisiin jaettavalla
tiedolla on myös välitöntä käyttöä; Se auttaa
meitä ymmärtämään ehkä hieman paremmin eri puolilla
maailmaa vallitsevia kriisejä.

Suomen turvallisuuspoliittisen aseman kannalta
kehitys Venäjällä on meille ensiarvoisen tärkeää.
Oli se sitten Paasikivi vai Stalin, molempien
suuhunhan sanontaa "maantieteelle emme mitään
voi" on sovitettu, oli se Suomen ja
Neuvostoliitto/Venäjän suhdetta ajatellen laittamattomasti
sanottu.
Sanonnan sisältämä totuus on vain syventynyt
merkittävästi näiden herrojen keskustelun jälkeen:
Heidän ajatuksissaan oli lähinnä Leningradin
sijainti. He eivät voineet aavistaa, että
Suomeen rajoituva Kuolan niemimaa tulisi kerran
olemaan Neuvostoliitolle ja sittemmin Venäjälle
sotilaallisesti ensiarvoisen tärkeä. Onhan jo nyt
Kuolan alueelle tukeutuviin sukellusveneisiin
sijoitettu viidennes Venäjän kaikista strategisista
ydinkärjistä. START II sopimus, paitsi
vähentää Venäjän ydinkärjet yhteen kolmannekseen
nykyisestään, lisää sukellusveneisiin sijoitettujen
strategisten ohjusten merkitystä. Sopimuksen
seurauksena kolmannes, eräässä tapauksessa noin
puolet Venäjän strategisesta ydinaseesta tukeutuu
Kuolan satamiin, joista lähimmät ovat vain 200 -
300 kilometriä Inarinjärvestä itään.
Tästä maantieteellisestä kohtalonyhteydestä johtuen
on meidän kannaltamme ensiarvoisen tärkeää,
että niin poliittinen kuin taloudellinenkin kehitys
Venäjällä kulkisi myönteiseen suuntaan. Ensimmäisenä
Venäjän tapahtumat vaikuttavat Baltian
maihin. Venäläisten joukkojen vetäytymisen viipyminen
Virosta ja Latviasta on osittain seurausta
Moskovan valtakamppailusta. Joukkojen poistaminen,
jonka Venäjä runsas vuosi sitten Helsingin
ETY-kokouksessa lupasi suorittaa loppuun
täydellisesti ja viivyttelemättä, on tuon tuostakin
keskeytetty. Se, että vetäytyminen on jatkunut
keskeyttämisilmoituksesta huolimatta, todistaa
että kysymys on ollut Venäjän sisäpolitiikasta.
Huomattava osa Virossa ja Latviassa vielä viipyviä
Venäjän asevoimia edustaa Itämeren laivastoa,
joka menettää Latvian maiden mukana puolet
satamakapasiteetistaan. Siksi Latvian kanssa käydyissä
neuvotteluissa on edelleenkin ollut esillä
mahdollisuus pitää tukikohtaa Liepajan ja Ventspilsin
satamissa. Näiden satamien menetys siirtää
Venäjän meripuolustuksen painopistealueen Itämerellä
siirtyvän pohjoiseen, Suomen lahden suulle.
Se puolestaan nostaa esille Ahvenanmaan aseman.
Emme ole nähneet kuitenkaan syytä ryhtyä muuttamaan
sen demilitarisoitua statusta. En ole voinut
huomata myöskään EY-maissa sellaista kiinnostusta
Ahvenanmaata kohtaan, joka ennakoisi alueen
aseman nousemista esille käymissämme
jäsenyyskeskusteluissa.

Eräs tämän kurssin yhteydessä todennäköisesti
esille tuleva asia on Pohjois-Atlantin liiton
mahdollinen laajeneminen. Lähinnä Saksan
puolustusministeri Volker Ruhen käynnistämä keskustelu
sai vauhtia, kun presidentti Boris Jeltsin
elokuisen Puolan-vierailunsa yhteydessä antoi
ymmärtää, ettei Venäjällä olisi mitään Puolan Nato-
jäsenyyttä vastaan. Tosin jälkikäteen on Venäjällä
eri tavoin pyritty selittämään ja lieventämään
Jeltsinin lausuntoa. Se ei ole kuitenkaan lopettanut
keskustelua, jossa nopeimmat ovat olleet
liittämässä Suomeakin Natoon.

Asia ei kuitenkaan ole meidän kannaltamme
ajankohtainen. Sen etene- minen on meidän osaltamme
sidottu EY-jäsenyysprosessiimme. Jos Suomen EY
jäsenyys toteutuu, kuten mielestäni ehdottomasti
pitäisi, olemme Maastrichtin sopimuksen mukaisesti
mukana, kun EY alkaa 1996 keskustella yhteisestä
puolustuspolitiikasta, mikä saattaa johtaa
yhteiseen puolustukseen, kuten sopimuksessa
todetaan. Nyt olemassa olevan sopimuspohjan mukaan
meille EY:n jäsenenä tarjotaan mahdollisuutta
joko täysjäsenyyteen tai tarkkailijajäsenyyteen
Länsi-Euroopan Unionissa, WEU:ssa. Emme tosin voi
tänään tietää, mikä WEU on vuonna 1996 ja mikä on
sen suhde Natoon.

Mutta tämä ei merkitse sitä, etteivätkö tulevat
turvallisuuspoliittiset ratkaisut olisi meidän
kannaltamme äärimmäisen tärkeä keskustelunaihe.
Pääministeri Esko Ahon merkittävän puheenvuoron
vajaat kaksi viikkoa sitten toivoisi olevan avaus
keskustelulle, jossa eri tahoilla ja tasoilla
pohdittaisiin julkisuudessa sitä, minkälaiseen
turvallisuuspoliittiseen Eurooppaan Suomi haluaisi
liittyä.

Rauhanturvalain uudistamishanketta on aivan viime
aikoina arvosteltu. On sanottu mm, että suomalaisia
ei pidä lähettää ulkomaille sotimaan. Ymmärtääkseni
kielteiset reaktiot perustuvat ainakin
osittain väärinkäsityksiin. Haluan sen vuoksi
painottaa kahta asiaa. Ensinnäkin: Me emme ole
lähtemässä mukaan valtioiden sotilaalliseen
pakotetoimintaan, se rajataan nimenomaan pois
rauhanturvalainsäädännön uudistusehdotuksessa.
Toiseksi: Voidaan perustellusti esittää kysymys onko
meillä moraalinen oikeus vetäytyä kokonaan
esimerkiksi YK:n uusista toimintamuodoista, ja minkä
kuvan tämä antaisi Suomesta ja sen valmiuksista
kantaa vastuuta maanosamme ja maailman kehityksestä?

Hyvät kurssilaiset

Tulette seuraavan kolmen viikon aikana kuulemaan,
kuinka ahtaalle budjettileikkaukset ovat ajaneet
maanpuolustuksen. Varusmiesten maastoharjoituksia
joudutaan supistamaan rahanpuutteessa ja
kertausharjoitusten määrästä on jouduttu tinkimään
tavalla, joka heikentää valmiuttamme. Hankintoja
on lykätty ja nimimoitu yhtä poikkeusta
lukuunottamatta: Jos torjuntahävittäjähankintaa
ei olisi aloitettu tehdyllä tavalla, meillä ei
olisi muutaman vuoden kuluttua torjuntatehtäviin
pystyviä ilmavoimia. Leikkaukset johtavat väistämättä
myös eräiden varuskuntien ja toimintojen
lakkauttamiseen. Koska varuskunta on
sijaintipaikalleen merkittävä työllistäjä, olen yrittänyt
käydä ankaraa viivytystaistelua talouden rautaisia
lakeja vastaan siinä ainakin jossain määrin
onnistuen. Kuten puolustusvoimain komentajalta
äsken kuulimme, edessä saattaa kuitenkin olla
hyvinkin rajuja toimenpiteitä. Komentajan esille
tuomien toimenpiteiden seurannaisvaikutukset ovat
moninaisia ja sekä hallinnonhaaran, että
yksittäisten työntekijöiden kannalta erittäin hankalia.
Jos emme kuitenkaan löydä muita keinoja
rahoitusvajeemme korjaamiseksi, ne saattavat
tästäkin huolimatta olla tarpeellisia. Se on joka
tapauksessa jälleen kerran todettava, että toistuvia
kymmenen prosentin leikkauksia ei maanpuolustus
kestä ilman että sen toimintakyky merkittävästi
ja pahimmassa tapauksessa pitkälläkin tähtäimellä
laskee.

Mutta kaikesta taloudellisesta synkkyydestä
huolimatta toivotan teille antoisaa kurssia. Sen
antoisuutta ei lamakaan pysty leikkaamaan.

Lisää kirjanmerkki