Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabeth Rehnin juhlapuhe Kouvolassa 8.8.1993 Rintamanaisten kesäpäivillä

Arvoisat kesäpäiville kokoontuneet rintamanaiset, hyvät kuulijat!


Puoli vuosisataa sitten mitattiin Suomen kansan tahto ja kyky pysytellä itsenäisenä itsenäisten kansakuntien joukossa. Käytyihin talvi- ja jatkosotaan oli pienen ja vähäväkisen maamme koottava kaikkien kansalaistemme yhteiset voimavarat. Niin miesten kuin naistenkin. Kuten hyvin tiedämme ja Te itse muistatte, sotien ja ponnistelujen vaikutukset koskivat ainakin välillisesti melkein jokaista kotia ja perhettä.

Samaan aikaan kun miehet, kunnioitetut sotaveteraanimme, taistelivat asevelvollisina rintamajoukoissa, yli satatuhatta vapaaehtoista naista osallistui rintamalla ja rintaman takana puolustusvoimien tukemiseen sen monissa aseettomissa tehtävissä. Muun muassa Lotta Svärd-järjestön ansiosta monet Suomen naiset olivat Talvisodan syttyessä hyvin valmennettuja ja valmiita ottamaan merkittävän vastuun.

Talvisodan aikana maanpuolustustyössä palveli noin satatuhatta Lottaa, joista neljäsosa toimi rintamalla. Vaikka Lotta Svärd oli valmistautunut sodanajan toimintaa varten kahden vuosikymmenen ajan, jouduttiin sotaan kuitenkin osittain valmistautumattomina. Tehtävien runsaus ja koulutuksen saaneiden Lottien suuri tarve yllätti. Tekninen kehitys puolestaan oli tuonut kokonaan uusia ulottuvuuksia sodankäyntiin ja aiheutti tilanteita, joihin vain osittain oli varauduttu. Lotat hoitivat moninaisia huoltoon liittyviä tehtäviä sekä toimivat viestitystehtävissä ja ilmavalvonnassa.

Jatkosodassa Lotta Svärd-järjestö luettiin ylipäällikön päätöksellä puolustusvoimien osaksi sille annettujen maanpuolusutustehtävien vuoksi. Jatkosodan lottatyövoiman tarve kasvoi sekä kenttäjoukoissa että kotirintamalla. Jatkosodan viimeisinä vuosina lottia toimi lähes kaikilla mahdollisilla aloilla. Lotat vapauttivat kymmeniätuhansia miehiä taistelutoimintaan.

Lotta Svärd-järjestöön kuuluvien naisten lisäksi suuren joukon muodostivat myös muut, pääasiassa kotirintamalla toimineet naiset. Kaikki Te viime sotiemme naiset piditte itseänne säästämättä monet elinkeinoelämän rattaat pyörimässä. Te vastasitte myös kodin ja koulun eri tehtävistä ja hoiditte sodasta palanneita puolisoitanne rauhan vuosina. Ja moni hoitaa vielä tänäänkin. Ilman tätä panostanne yhteiskuntamme ei olisi selvinnyt veteraaniemme auttamisesta. On vain niin, että sotainvalidiemme vanhetessa myös heidän puolisonsa - Teidän, arvoisat kuulijani - askel alkaa painaa ja suorituskyky heiketä.

Nyky-yhteiskuntamme tuleekin huolehtia velvollisuuksistaan sotiemme aikana arvokkaan panoksensa antaneita kansalaisiaan kohtaan. Eräs työni tärkeimmistä tavoitteista kuluneina vuosina on ollut rintamapalvelutunnuksen saaminen kaikille sotatoimialueella työskenneille naisille ja sen myötä samat eläke- ja kuntoutusedut kuin rintamasotilastunnuksen omaavilla miehilläkin on. Tunnus on myönnetty tähän mennessä 64 600:lle naiselle ja 2 300:n anomus on parhaillaan käsiteltävänä. Valitettavasti yhteiskuntamme ei ole kyennyt ulottamaan rintamapalvelutunnukseen liittyviä etuuksia kaikille maanpuolustukseen osallistuneille jäsenilleen.


Haluan tässä kiitollisena tekemällenne työlle, lainata puolustusvoimain komentajan, amiraali Jan Klenbergin viime kansallisena veteraanipäivänä lausumaa tunnustusta veteraaneillemme - niin miehille kuin naisillekin: "Te olette halunneet kehittää ja turvata omaa maatanne ja jättää sen lapsillenne parempana kuin itse sen saitte. Olette taistelleet voidaksenne rakentaa".

Hyvät kuulijat!

Viime vuosina on puhuttu kovasti kriisinhallinnasta ja kriisinsietokyvyn luomisesta. Sotaiset tapahtumat esimerkiksi Kaakkois-Euroopassa osoittavat, että puhe ei ole turhaa. Kuulin vuosia sitten väitettävän, että "kriisit ovat normaalioloamme". Kun tätä väitettä lähtee lähemmin tarkastelemaan, on helppoa todeta sen paikkansa pitävyys. Arkipäivämme on täynnä tilanteita, joita emme ole valmiita kohtaamaan. Ne tapahtuvat kodissamme, työpaikoillamme, ne voivat olla äkillisiä sairastumisia, tapaturmia tai näinä päivinä niin monta kertaa työolosuhteiden muutoksia. Mutta ne voivat olla myös ydinvoimalaonnettomuuksia, öljyvuotoja, tuhoisia liikenneonnettomuuksia tai voimakkaita väkivaltaisuuksia.

Muistammeko, että yhteiskuntamme elinkelpoisuus ja toimivuus kaikissa oloissa perustuvat edelleenkin yksityisten kansalaistemme antamiin henkilökohtaisiin panoksiin. Kaikkien turvallisuusjärjestelmien tarpeellisuus perustuu todettuun tai arvioituun uhkaan, jota vastaan ja jonka varalle halutaan suojautua.

Maanpuolustuksen tarpeellisuus perustuu arviointiin, että tulevaisuuteen voisi sisältyä riittävällä todennäköisyydellä sellainen aseellinen konflikti, johon meidän tulee varautua. Tällainen arviointi on toki luonnollista ja sellainen tehdään joka maassa. On varsin epätavallista, että joku arvioisi kansainvälisen tulevaisuuden olevan vailla konflikteja. Uutisotsikoista voimme havaita huolen yleismaailmallisten ilmiöiden nopeista vaikutuksista omaan turvallisuuteemme. Tällaisia ovat sotilaalliset konfliktit, maailmantalouden heilahtelut, energian saanti ja tuotannon jatkuvuus, voimapolitiikan vaihtelut, pakolaiset, kansainvälinen rikollisuus, ympäristökatastrofit sekä kasvava teknologinen riippuvuus ulkomaista. Euroopan äärilaidalla sijaitseva Suomikaan ei jää vaille näiden ilmiöiden vaikutuksia. Sen olemme jo nähneet. On siis yhteiskuntamme edun mukaista ja välttämätöntä, että kansalaisillamme on valmiuksia selviytyä erilaisten kriisitilanteiden aiheuttamista seuraamuksista. Valmiudet on mahdollista saavuttaa vain koulutuksen kautta. Kriisien hallinnassa ja kriisinsietokyvyn luomisessa maanpuolustuksella on turvallisuusmielessä oma keskeinen tehtävänsä, jonka toteuttamiseen on jokaisella kansalaisella oltava oikeus. Viime vuosina onkin käyty voimakasta keskustelua naisten oikeudesta saada tietoja ja käytännön harjaannusta maanpuolustuksesta sekä sen aseellisesta elementistä, asepalveluksesta. Monilla tahoilla ymmärretään se, että viime sotiemme naisveteraaneilla oli Lotta Svärd-järjestönsä valmistamassa heitä poikkeusoloja varten. Ymmärretään myöskin se, että viimeisen viidenkymmenen vuoden on naisten vastuuntunnon ja uhrimielen katsottu riittäväksi taidoksi, kun tarvittaessa kokoonnutaan lippujen alle.

Arvoisat rintamanaiset!

Viime vuoden tammikuussa asetin toimikunnan selvittämään, miten naisten mahdollisuuksia osallistua maanpuolustukseen voitaisiin parantaa. Toimikunnan tehtävänä oli ensisijaisesti selvittää, onko tarvetta järjestää naisille mahdollisuus vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamiseen.
Toimikunta jätti mietintönsä tämän vuoden huhtikuussa. Päätehtävänä oli ottaa kantaa siihen, tulisiko naisille antaa mahdollisuus vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamiseen sekä tulisiko ja missä määrin naisille avata pääsy sotilasammattiin. Komitea otti työssään huomioon naisen asemassa tapahtuneen kehityksen, eikä näe perusteita sille, että sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät pidettäisiin edelleen suljettuina naisilta pelkästään sukupuolen perusteella. Kaikkien tehtävien tulisi olla avoinna kaikille kansalaisille kunkin yksilöllisten kykyjen ja ominaisuuksien mukaisesti. Mietinnön mukaan on tärkeää, ettei puolustusvoimat tässä suhteessa poikkea muusta yhteiskunnasta ja maanpuolustus näin tunntustetaan kaikkien yhteiseksi asiaksi. Ehdotuksen mukaisesti naisille avattaisiin mahdollisuus hakeutua vapaaehtoiseen asepalvelukseen osallistuakseen maanpuolukseen puolustusvoimien reserviin sijoitettuna tai sotilasammatissa. Naisten koulutus ehdotetaan toteutettavaksi kaikilla tasoilla nykyisen koulutusjärjestelmän puitteissa ja mahdollisimman vähin erityisjärjestelyin. Mietinnön mukaan jokaiseen tehtävään tulee sukupuolesta riippumatta voida sijoittaa se, joka täyttää tehtävän asettamat edellytykset ja on siihen asianmukaisesti koulutettu. Kaikki koulutus ja ja kaikki tehtävät olisivat näin ollen avoinna myös naisille. Pohjoismaisten esikuvien mukaisesti mietinnössä esitetään, että vapaaehtoiseen asepalvelukseen tulevalla naisella on koulutuksen alkuvaiheessa oikeus keskeyttää palvelus. Vastaavasti puolustusvoimilla olisi mahdollisuus peruuttaa asepalvelukseen annettu määräys, jos käy ilmi, että edellytyksiä asepalveluksen suorittamiseen ei ole. Edellä oleva molemmin puolinen harkinta tapahtuisi ennen sotilasvalan vannomista tai sotilasvakuutuksen antamista. Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneet naiset siirtyisivät kotiuttamisen yhteydessä miesten tapaan koulutuksensa edellyttämään tehtävään puolustusvoimien reservissä. Asepalveluksen suorittaminen mahdollistaisi naisille myös hakeutumisen upseerin ja opistoupseerin ammattiin samoilla edellytyksillä kuin miehille nykyisin. Edellä kuvaamani naisten vapaaehtoista asepalvelusta käsittelevä mietintö on parhaillaan laajalla lausuntokierroksella. Lausunnot kootaan jatkotoimenpiteiden pohjaksi jo lähiviikkoina.


Arvoisat kuulijat!

Toivotan Teille kaikille oikein menestystä elämässänne sekä antoisaa kesäpäivää.


Lisää kirjanmerkki