Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe pioneeriaselajin 75-vuotisjuhlissa Keuruulla lauantaina 25.7. klo 13.00

Arvoisat sotiemme veteraanit! (jos on paikalla)
Hyvät juhlavieraat!

Aivan aluksi haluaisin esittää parhaimmat kiitokseni
Teille pioneereille siitä, että minulle on
suotu mahdollisuus ottaa osaa 75-vuotisjuhlallisuuksiinne.
Nuorimman pioneerisukupolven sotilasvalan
sovittaminen päivän ohjelmaan oli mielestäni
erinomainen ajatus. Valatilaisuudet ovat,
kaikessa koruttomuudessaan, hyvin vaikuttavia
tapahtumia ja oletettavasti myöskin sellaisia,
jotka jäävät pysyvänä muistona mieleen.

Tähänastinen kosketukseni pioneeriaselajiin
rajoittuu pitkälti viime vuotiseen tutustumiseeni
YK:n käytössä Kroatiassa olevaan suomalaiseen
rakentajapataljoonaan ja sen työskentelyolosuhteisiin.
Tämä pataljoonahan edustaa omalla tavallaan
pioneerien toista päätoimialaa, rakentamista,
joskin sotilaat yleensä kuulemma nimittävät
tätä toimintaa liikkeen edistämiseksi. Olen
ymmärtänyt, että tällöin ei niinkään rakenneta
taloja kuin esimerkiksi teitä ja siltoja. Oli
miten oli, me suomalaiset voimme olla ylpeitä
tästäkin YK-joukostamme. Odotan mielenkiinnolla
tämänpäiväistä toimintanäytöstä, joka toivottavasti
antaa meille kaikille kuvan siitä, mihin
pioneerit tarvittaessa pystyvät.

Olen huomenna jälleen lähdössä tutustumaan YK-
joukkojemme toimintaan Balkanilla. Käyn matkani
aikana Makedoniassa, yhteispohjoismaisen
rauhanturvapataljoonan toiminta-alueella sekä palaan
Suomeen rakentajapataljoonan kotiuttamislennolla.
Tilanne entisen Jugoslavian alueella on varmasti
askarruttanut monien mieliä viime aikoina.
Suomalaisten suhtautumista tilanteeseen ja sen
ratkaisumahdollisuuksiin on myös tutkittu - kuinkas
muuten - mielipidemittauksen avulla. Tällöin tuli
esille eräs jossain määrin hämmentävä, mutta
siitä huolimatta ymmärrettävä tutkimustulos.
Suomalaiset ovat pitkälti sitä mieltä, että kriisin
ratkaisuun tulisi tarvittaessa käyttää sotilaallista
voimaa. Samalla tutkimus kuitenkin
osoittaa, että me suomalaiset emme olisi kovinkaan
halukkaita lähettämään omia sotilaitamme
tämäntapaiseen toimintaan. Perinteinen
rauhanturvatoiminta sen sijaan kyllä hyväksytään varsin
yksituumaisesti.

Kysymys sotilaallisen voiman käytöstä rauhan
aikaansaamiseksi, rauhaan pakottaminen on usein
käytetty termi, on viime aikoina saanut paljon
tilaa myös tiedotusvälineissä. Mielipiteitä on
esitetty puolesta ja vastaan. Itse olen suhtautunut
hyvin varauksellisesti ajatukseen, että
suomalaisia sotilaita käytettäisiin tähän toimintaan.
Asiaan liittyy myös se näkökohta, että se
ei edes ole voimassa olevan lainsäädännön mukaan
mahdollista. Monissa maissa, mm. muissa pohjoismaissa,
vaikuttaa siltä, että valmius osallistua
rauhaan pakottamiseen on suurempi kuin meillä.
Ruotsi on esimerkiksi koonnut pataljoonan vahvuisen
osaston käytettäväksi esimerkiksi Bosniassa,
jos YK sitä pyytää.

Saattaa olla niin, että meidän on vaikeaa kokonaan
jättäytyä tällaisen toiminnan ulkopuolelle.
Meidän on todennäköisesti kannettava osavastuumme
kansainvälisen yhteisön toiminnasta tässäkin
suhteessa. On kuitenkin muistettava, että on
muitakin tapoja tukea YK:n tai alueellisten
järjestöjen toimia kuin pelkästään joukkojen lähettäminen.

 

Äskettäin olen asettanut puolustusministeriöiden
ja ulkoasiainministeriön korkean tason virkamiehistä
koostuva työryhmä, jonka nopealla aikataululla
on määrä pohtia maamme periaatteellista
suhtautumista rauhanturvaamistoiminnan uusiin
ulottuvuuksiin. Yleisten kannanottojen lisäksi
meidän on luonnollisesti joka kerta erikseen
otettava kantaa mahdolliseen osallistumiseemme
eri operaatioihin. Tällaisen päätöksen perusteena
tietyt seikat on oltava tiedossa.

Toiminnan rahoitus on oltava varmistettu ennen
operaation aloittamista. Meillä ei, varsinkaan
nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, ole
mahdollisuuksia osallistua operaatioihin, joiden
taloudellinen perusta ei ole järjestetty
etukäteen. Rauhaanpakottamistoiminnasta puhuttaessa on
myös muistettava, että se on kustannuksiltaan
huomattavasti raskaampaa kuin perinteinen rauhanturvatoiminta.

 

Operaation tarkka mandaatti eli tehtävä sekä sen
johtosuhteet on myös oltava tiedossa
osallistumispäätöstä tehtäessä. Mielestäni on myös tärkeää
- jo YK:n arvovallankin takia - että tehtävät ja
voimavarat ovat oikein suhteutettuja toisiinsa.
Toisin sanoen: operaatiota ei kannata edes aloittaa,
jos ei ole suurta varmuutta sen onnistumisesta.
Jos nimittäin YK toistuvasti epäonnistuu
johtamissaan operaatioissa, sen mahdollisuudet
onnistua seuraavilla kerroilla vastaavasti pienenevät.

 

Minulla, niin kuin ilmeisesti ei kovin monella
muullakaan, ole valmista mallia Bosnian kriisin
ratkaisemiseksi. Olen kuitenkin yhä useammin
esittänyt itselleni kysymyksen: Onko meillä varaa
olla puuttumatta tilanteeseen nykyistä pontevammin?
Vaarana nimittäin on, että muuallakin todetaan
kansainvälisen yhteisön haluttomuus puuttua
alueellisiin kriiseihin. Tämä saattaa puolestaan
johtaa uusien Bosnian kaltaisten tilanteiden
syntymiseen. Voimmeko loputtomasti vain tyytyä
kyyniseen sivustakatsojan rooliin veristen sotien
- vaikkakin alueellisesti rajattujen - riehuessa
ympärillämme. Ymmärrän tietysti hyvin myöskin ne
mielipiteet, joiden mukaan me emme voi hyväksyä
suomalaisten sotilaiden osallistumista operaatioihin,
- joihin väistämättä liittyy henkilötappiodenkin
vaara -, kaukana rajojemme ulkopuolella.

Nämä ovat hyvin vaikeita kysymyksiä meille kaikille.
Tärkeintä olisi nyt suhteellisen pikaisesti
aikaansaada yleisesti hyväksytty toimintalinja,
strategia, jonka pohjalta voimme ottaa kantaa
yksittäisiin osallistumispyyntöihin, jos ja kun
sellaisia meille esitetään. Varojen osoittaminen
tällaiseen toimintaan tulisi nykyisessä tilanteessa
joka tapauksessa olemaan hyvin vaikeaa.

Hyvät juhlavieraat ja varsinkin varusmiehet!

Yleiseen asevelvollisuuteen perustuva
puolustusjärjestelmämme on käsittääkseni meille soveltuva
ratkaisu myös näköpiirissä olevan tulevaisuuden
aikana. Tämä järjestelmä edellyttää nuorilta
miehiltämme isänmaallisuuden osoittamista
käytännössä varusmiespalveluksen suorittamisen
muodossa. Sanottakoon varmuuden vuoksi, että tällä en
tietenkään tarkoita, etteikö siviilipalveluksen
valinneetkin olisi omalla tavallaan isänmaallisia.
Varusmiespalvelukseen ei yleensä liity kovin
paljon hohtoa ja loistoa. Palvelus on pääasiassa
sarja jokapäiväisiä, joskus yksitoikkoisiakin
suorituksia. Palveluksen mielekkyyden lisäämiseksi
on tehty - ja tehdään edelleen - lujasti töitä.
Säästötoimet vaikeuttavat valitettavasti tätä
työtä ikävällä tavalla. Hyvätkin ideat osoittautuvat
voimavarojen puutteessa vaikeiksi toteuttaa
käytännössä. Koulutuksen paras mahdollinen taso
on mielestäni kuitenkin selkeä päämäärä.
Tämä on paitsi tietysti pioneeriaselajin, myös
teidän varusmiesten juhla. Toivon, että palveluksenne
on sujunut mielekkäästi ja että jäljellä
oleva osa palvelustanne vastaa niitä odotuksia,
joita puolustusvoimille ja palvelukselle siellä
olette asettaneet.

Onnittelen pioneeriaselajia sen 75-vuotisen taipaleen
johdosta ja toivotan teille kaikille hyvää
kesän jatkoa.

Lisää kirjanmerkki