Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe Haminassa Zonta-järjestön kevätseminaarissa 20.3.1993

Meillä on kaikkea paljon.
On ruokaa, vuoteet
maailman parhaiten rakennetut talot ja
turvat
kirjoja enemmän kuin jaksamme koskaan lukea
laiturimme nojaavat pohjolan kesän heleään
hiljaisuuteen
lauhkeasti humisevan metsän laidassa.
Talvi-iltojen ikävyyttä viihdyttävät värikkäät
uutiset
maailman kaikilta kulmilta.
"Onneksi meillä ei ole sellaista" huokaamme
kääriydymme kerälle kuin siilit, tuhisten
näemme unta, ei mitään suurta unelmaa
pieniä mainospaloja vain
niin jatkamme elämistä
ilman muuta.
(Liisa Laukkarinen)

Hyvät kuulijat!

Täällä pohjolassa me saamme elää maailmassa, jossa
meillä on yltäkyllin asioita, jotka ruokkivat meidän
materiaalisia tarpeitamme ja arvojamme. Nopean
taloudellisen kasvun aika on kuitenkin täälläkin
ohi. On tullut aika pysähtyä tutkiskelemaan henkisten
arvojemme todellisuuspohjaa. Kun taloudellinen
hyvinvointi sortuu, onko henkinen perustuksemme
kyllin vahva kestämään muutokset silloin, kun
ne sattuvat kohdallemme arkipäivässä eikä vain
television välityksellä. Valmius mukautua uusiin
tilanteisiin ja olosuhteisiin on elinehto.

Uskallan väittää, että loppujen lopuksi naisilla on
miehiä enemmän mukautumiskykyä ja muutosvalmiutta.
Onhan nainen aina joutunut mukautumaan perheen,
kodin, työelämän ristipaineisiin. Meiltä kaikilta
suomalaisilta vaaditaan nyt uudenlaista asennetta
ja voimaa, jotta kykenisimme vastaamaan edessä
häämöttäviin haasteisiin tai selvittämään tulevai-
suuden monimutkaisia ongelmia.
Ilman naisten sitkeyttä ja henkistä vahvuutta emme
selviä tämän päivän vaikeuksista kuten emme myöskään
vuosikymmeniä sitten, jolloin uhka tuli ulkopuolelta.

Naisten panos itsenäisen Suomen rakentamisessa on
ollut vahva. Naiset ovat kantaneet vähintäinkin
miehen mittaisen vastuun niin maanpuolustamisessa
kuin yhteiskunnan rattaiden pyörittämisessä. Meillä
on ollut rohkeita ja viisaita esikuvia entisajan
naisissa. Tässä haluan erityisesti mainita Lotta
Svärd -järjestön mittavan työsaran maanpuolustuksen
hyväksi unohtamatta kuitenkaan niitä lukuisia muita
historiassamme vaikuttaneita tai nykyään toimivia
naisjärjestöjä.

Poikkeukselliset olosuhteet vuosisadan alun Suomessa
loivat otollisen maaperän muuallakin maailmassa
huomiota herättäneen järjestön perustamiselle.
Lotta Svärd -järjestö rekisteröitiin vuonna 1920,
vaikka sen syntyhistorian tausta voidaan ajoittaa
aina niihin tapahtumiin, jotka johtivat itsenäisen
Suomen syntyyn. Muun muassa Ruotsissa vielä tänäänkin
toimiva Lotta-järjestö perustettiin Suomen
Lotta Svärdiltä saatujen vaikutteiden innostamana.
Talvisodan aikana maanpuolustsutehtävissä työskenteli
lähes satatuhatta lottaa, joista neljäsosa
toimi rintamalla. He hoitivat moninaisia huoltoon
liittyviä töitä sekä toimivat viestitystehtävissä
ja ilmavalvonnassa. Valtaosa toimi muonituslottina.
Suuri joukko oli sairaanhoitajina ja lääkintälottina
kenttäsairaaloissa ja rintaman lähellä olevissa
sotasairaaloissa. Työ oli sekä fyysisesti että
henkisesti erittäin rasittavaa, sillä kenttäsairaaloissa
jouduttiin hoitamaan kuljetuskuntoon vaikeasti
haavoittuneita sotilaita. Niiden lääkintälottien
työ, jotka kaatuneiden evakuointikeskuksissa
tekivät viimeiset palvelut kotiseudulle lähetettäville
vainajille, oli henkisesti niin raskasta,
että samoissa tehtävissä olevat lääkintämiehet
anoivat usein siirtoa etulinjan taistelujoukkoihin.
Historia kertoo myös, että tehostettaessa
ilmapuolustuksen toimintaa jatkosodan loppupuolella
koulutettiin lottia valonheitinpattereiden miehistöksi.
Heille opetettiin myös sotilaskiväärin käyttö

Vaikka Lotta Svärd oli valmistautunut sodanajan
toimintaa varten yli kahden vuosikymmenen ajan,
jouduttiin sotaan kuitenkin osittain
valmistautumattomina. Tehtävien runsaus ja koulutuksen
saaneiden lottien suuri tarve yllätti.

Myös kotirintamalla toimivien naisten taloudellinen
ja henkinen panos oli valtava. Pienet esimerkit
kertovat parhaiten työn mittavuudesta. Parhaiden
päivien työsaavutuksena syntyi 103 000 kiloa leipää,
jouluna 1942 lotat lähetivät 220 000 pakettia.
Psykologisen tuen mittaa voi vain arvailla.

Onko historiamme ennakkoluulottomampaa kuin
nykypäivä? Historiaa tutkimalla voimme selvittää usein
nykyelämäämme vaikuttavien tapahtumien taustat ja
motiivit, mutta emme osaa tarpeeksi hyödyntää
historian antamaa opetusta tulevien ongelmien
ratkaisussa. Historiaa tulisi arvostaa ja ottaa siitä
opiksi. Suomen itsenäisyyden taival on sisältänyt
monta jaksoa, joista selviäminen on edellyttänyt
vastuun kantamista ja yhteiseen hiileen puhaltamista.
Näitä ominaisuuksia nyt peräänkuulutetaan.
Ovatko ne tyystin unohtuneet 80- luvun huumassa?
Viime vuosikymmenen hullujen vuosien perintönä on
tapahtunut jotakin positiivistakin, jonka helposti
tämän päivän vaikeuden ja valituksen rinnalla
unohdamme. - Se on avoimuus ja uudenlaisten
keskusteluyhteyksien löytyminen.- On vähemmän tabuja,
jotka vaietaan olemattomiksi. Erittäin hyvänä olen
pitänyt sitä keskustelua, jota on käyty naisista
sotilaallisen maanpuolustuksen alueella.Mielipiteiden
vaihtoon on osallistunut yhä usempi taho.

On kuitenkin ollut havaittavissa myös vaikeus
irrottautua vanhasta vaikenemiskulttuurista. Esimerkkinä
voin mainita erään asettamani parlamentaarisen
toimikunnan työskentelyn, jota jossakin vaiheessa
moitittiin liiasta julkisuudesta.
Tämän toimikunnan tehtävänä on ollut muun muassa
selvittää mahdollisuuksia avata naisille vapaaehtoinen
asepalvelus ja sitä kautta sotilasura. Eikö
ole oikein, että tällainen yhteiskunnallisesti
merkittävä asia valmistellaan avoimesti ja että
keskustelua voidaan käydä silloin kun sillä on
mahdollisuus vaikuttaa. Tällä tavoin asia tulee
pohdittavaksi monelta kannalta.

Itse en ole ollut naisille annettavan aseellisen
koulutuksen puolestapuhuja mutta vapaaehtoisen
asepalveluksen avaamista naisille ja sitä kautta
sotilasuralle pääsyä on toisaalta perusteltu varsin
loogisin argumentein. Moniarvoisessa yhteiskunnassa
ei enää tulisi olla tehtäväalueita, johin pääsy
sukupuolen perusteella on evätty. Tämä on asia,
joka tulisi voida ratkaista jokaisen oman
arvomaailman, eikä muiden asettamien rajojen perusteella.
Tähän mielipiteeseen on helppo yhtyä ja samalla
kysyä, onko meillä varaa jättää naisten
ulottumattomiin yli 10 000 virkaa ja onko meillä varaa
jättää käyttämättä kaikkien kansalaisten voimavarat
jollakin yhteiskunnan sektorilla. Eikö naisten
mukanaolo yhteiskunnan eri saroilla tulisikin nähdä
rikastuttavana ja myös ajattelua uudistavana voimana
eikä suinkanaan uhkana.

Toimikunta, joka otti nimekseen "naiset ja
sotilaallinen maanpuolustus", on työssään joutunut
punnitsemaan erilaisia argumentteja. Osa niistä
argumenteista, jotka puoltavat naisten maanpuolustustiedon
lisäämistä ja vapaaehtoisen asepalveluksen
avaamista, on tässä jo tullutkin esiin.
Esiin on tullut myös vastakkaisia, erilaiseen
arvopohjaan perustuvia argumentteja. On esitetty
näkemyksiä, ettei tasa-arvo vaadi tai edellytä
sotlasuran avaamista. Joissakin kannanotoissa naisten
mahdollisuus vapaaehtoiseen asepalvelukseen on
nähty eettisesti arveluttavana siksi, ettei nainen
elämää synnyttävänä voi olla elämää tuhoamassa. On
väitetty myös naisten mukaantulon aseelliseen
palvelukseen militarisoivan yhteiskuntaa. Viimeksi
mainittua kantaa edustavat ovat halunneet laajentaa
keskustelua myös kysymykseen puolustusvoimien
tarpeellisuudesta. Tämän kysymyksen pohtimiseen
toimikunnan tehtäväksianto ei kuitenkaan anna
valtuuksia.

Edellä vain pintapuolisesti ja lyhyesti esiin
tuotuja argumentteja ei ole syytä todistella joko
oikeiksi tai vääriksi. Avointa keskustelua on toki
aiheellista jatkaa. Jäämme odottamaan piakkoin
julkistettavaa toimikunnan kannanottoa asiasta.
Toivonkin, että maanpuolustuksen
vapaaehtoisjärjestöjen tavoin voitaisiin myös
viranomaisjohtoisen maanpuolustuksen alueella ennakkoluulottomasti
hyödyntää naisten erilainen kokemustausta ja
kääntää se voimavaraksi.

Vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä naiset ovat
olleet ja ovat vahvasti mukana. Näihin järjestöihin
kuuluu noin 20 000 naista. Erityisesti viimeisen
vuoden aikana järjestöt ovat tehostaneet
toimintaansa. Viime syksynä alkoivat kaikille
kansalaisille tarkoitetut kurssit. Kansalaisen turvakurssin
tavoitteena on antaa perustietoa
turvallisuuspolitiikasta sekä perustaitoja erilaisista onnettomuus
tilanteista selviytymiseksi. Suurimmaksi osaksi kurssille
hakeutujat ovat olleet naisia. Tämä on hyvä osoitus
siitä, että naisilla on tarve saada tietoa maanpuolustuksesta
ja siitä mitä kriisien sattuessa pitää tehdä.

Teidän joukkonne tänään täällä puolestaan edustaa
vahvaa nykynaista, jolta vaaditaan entistä enemmän
rohkeutta ja uskoa itseensä, kykyä nähdä yli tämän
päivän. On vain muistettava, että mitä vaikeammasta
asiasta ja suuremmasta muutoksesta on kysymys,
sitä enemmän sen puolesta on ponnisteltava.

Kaikki muuttuu
- vaan ei itsestään.
Sinä muutat kaiken
- vaan et yksinään
Kaikki muuttuu
kun moni tarttuu asiaan
ja auttaa ikuisesti
muuttuvaista muuttumaan.
(Matti Rossi)

Noiden sanojen saattelemana haluan toivottaa
teille antoisaa seminaaripäivää ja positiivista kevätmieltä!

Lisää kirjanmerkki