Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabeth Rehnin esittämä valtiovallan tervehdys vapaussodan 75-vuotismuistojuhlassa Seinäjoella 28.1.1993 klo 13.30.

Hyvä juhlayleisö! Ärade festpublik!

Minulle on suuri ilo ja kunnia saada tuoda tähän
tilaisuuteen valtiovallan tervehdys.

Det är för mig en stor glädje och ära att få
framföra statsmaktens hälsning vid detta
tillfälle.

Maamme itsenäistymiseen liittyvistä vaiheista ja
tapahtumista on kuluneiden vuosien aikana
toisaalta esitetty osittain hyvinkin tunneperäisiä
mielipiteitä, ja toisaalta vältetty ottamasta
niihin selkeästi kantaa.

Eräs tällainen maamme itsenäistymiseen liittynyt
tapahtumasarja on luonnollisesti itsenäisyysjulistusta
seurannut sota, vapausssota. Haluan
tässä yhteydessä muutamalla sanalla kosketella
itse käsitteen "vapaussota" merkitystä ja taustaa.

Jag vill, i detta sammanhang, med några ord beröra
begreppet "frihetskriget"'s innebörd och
bakgrund.

Suomen kohdalla oli vuonna 1918 kyse irtautumisesta,
vapautumisesta Venäjän vallan alta, jota
itsenäisyysjulistus ja sitä seuranneet useat
itsenäisyyden tunnustamisetkaan eivät näyttäneet
käytännössä tuovan. Maassa oli edelleen noin
40 000venäläistä sotilasta sekä laivastovoimia.
Laillisen hallituksen joukot kävivät siis,
varsinkin aluksi, taistelua Suomessa olevia
venäläisiä joukkoja vastaan sekä venäläisten avun
torjumiseksi Kannaksella.

I Finlands fall var det år 1918 frågan om att
lösgöra, frigöra sig från det ryska väldet.
Självständighetsförklaringen och de därpåföljande
flere erkännandena av vår självständighet föreföll
inte att, i praktiken, medföra denna frigörelse.
Det fanns ännu drygt 40 000 ryska soldater
samt flottstyrkor i landet. Den lagliga regeringens
armé stred alltså i första hand, i vart fall
i första skedet av kriget, mot de ryska trupperna
i landet och, på Karelska näset, för att förhindra
understödet från Ryssland.

Vapaussota-käsitettä voidaan perustella monella
tavoin. Rauhan solmiminen Tartossa 14.10.1920
Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä sinetöi vapauden
maallemme. Kansalais- tai sisällissota ei
pääty ulkovallan kanssa solmittavaan rauhansopimukseen.

Kaikista yhteiskuntaluokista peräsiin olevat
jääkärit eivät lähteneet Saksaan käydäkseen aikanaan
kansalaissotaa, vaan ollakseen mukana vapauttamassa
Suomea Venäjän vallan alta.

Vapaussota nimitystä on myös käytetty useissa
virallisissa yhteyksissä kuten: Puolustusministeriön
virallinen historia, vapaussodan historia
komitea, vapauden ristit ja muistomitalit jne.

Kuten tiedämme vapaussodasta käytetään edelleenkin
muitakin nimityksiä: kansalaissota, veljessota,
punakapina ja kapinan kukistaminen, muutamia
mainitakseni. Kaikille näille nimityksille on
omat perustelunsa.

Huolimatta siitä, että sota oli leimallisesti
nimenomaan vapaussota, on syytä pitää mielessä
sodan luonteen muuttuminen kansalaissodaksi sen
myöhemmässä vaiheessa.

Me, jotka emme henkilökohtaisesti ole kokeneet
vuoden 1918 tapahtumia voimme, tiedotusvälineiden
entisen Jugoslavien aluueelta välittämien tietojen
perusteella, saada kalpean aavistuksen siitä,
mistä voi olla kysymys kun rintamalinjat vedetään
kansan, kylän ja jopa perheen läpi.

Olen hyvin tietoinen siitä, että vapaussota-käsite
vielä nykyäänkin joidenkin mielestä voi tuntua
vieraalta tai harhaanjohtavalta. Kukin valitkoon
ja käyttököön sitä käsitettä tai termiä, joka
parhaiten sopii omaan arvomaailmaan. Minulle
valinta on aina ollut helppo. Omasta näkökulmastani
katsottuna kävimme nimenomaan vapaussotaa.
Meidän on tässäkin tilaisuudessa syytä muistaa ja
kunnioittaa niitä ihmisiä, jotka kukin omista
lähtökohdistaan, talven ja kevään 1918 kuluessa,
pyrkivät omiin tavoitteisiinsa. Me tiedämme nyt
tapahtumien lopputuloksen, eikä mielestäni ole
syytä hairahtua spekuloimaan miten olisi käynyt
jos....Objektiivisuuteen pyrkivä historiantutkimus
on tietenkin eri asia.

Tärkeätä on tässä yhteydessä muistaa kuinka lyhyen
ajan kuluessa vapaussodan kansakunnan keskuuteen
repimät haavat umpeutuivat.

Puolitoista vuosikymmentä vapaussodan päättymisen
jälkeen, kun kansamme itsemääräämisoikeus seuraavan
kerran oli vaakalaudalla, ei enää kysytty
olitko itse tai olivatko vanhempasi olleet valkoisten
vai punaisten puolella. Tällöin oltiin
omaksuttu ajattelutapa, joka asettaa yhteisen
hyvän kaiken muun edelle. Talvisodan henki oli
syntynyt. Olisiko tällaiselle ajattelulle tilaa
tänäkin päivänä?

Lisää kirjanmerkki