Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe 131. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 7.3.1993 klo 08.30 Helsingissä

Herra Amiraali!
Arvoisat kutsuvieraat!
Hyvät kurssilaiset!

Kuten olen viime aikoina niin useasti
Maanpuolustuskurssien avajaisten yhteydessä todennut,
kulkee poliittinen kehitys maanosassamme ja maailmassa
huimaa vauhtia. Eräs virstanpylväs ohitettiin kun
Suomi ja Euroopan Unioni pääsivät neuvottelutulokseen
Suomen jäsenyysehdoista.

Jäsenyysneuvottelujen alkaessa ja niiden kuluessa
sekä viimeksi Presidentti Koiviston suulla hänen
jäähyväispuheessaan viikko sitten on todettu,
että Suomi ei tällä hetkellä hae eikä tarvitse
uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Toisaalta
meillä ei ole mitään syytä sulkea joitakin
mahdollisuuksia pois laskuista tulevaisuutta
silmällä pitäen. Hallitus totesi EY-jäsenyyshakemusta
jätettäessä, että tarkoituksemme edelleen
on ylläpitää kansallinen, turvallisuusympäristöön
nähden uskottava puolustuskyky.

Meillä ei siis ole mitään syytä juuri nyt muuttaa
puolustusvoimiemme tehtäviä tai rakennetta. Meillä
on kaikki syyt jatkaa maanpuolustuksemme kehittämistä
voimassa olevien suuntaviivojen mukaisesti. Kuten
tunnettua sotilaalliseen maanpuolustukseen varatut
määrärahat ovat viime vuosien
kuluessa jatkuvasti pienentyneet. Tällä hetkellä
tilannetta voisi kuvata sanomalla, että pää juuri
ja juuri pysyy pinnan yläpuolella. Jos
puolustushallinnon voimavaroja vielä nykyisestäkin
vähennetään, voidaan asettaa kysymys: onko
puolustuskykymme vielä silloin ulkopuolisten
silmissä uskottava?

Tänään puolustusvoimien materiaalinen valmius on
kaiken kaikkiaan parempi kuin vuosikymmeniin.
Hävittäjähankinta etenee suunnitelmien mukaan ja
maavoimien varustusta on voitu täydentää Saksasta
ostetulla materiaalilla. Yksistään materiaalilla
ei kuitenkaan ylläpidetä puolustuskykyä. Lisäksi
tarvitaan ennen kaikkea hyvin motivoitunut ja
koulutettu henkilöstö.

Ainakin tähän päivään asti olemme olleet siinä
onnellisessa asemassa, että henkilöstömme, niin
palkattu henkilöstö kuin asevelvollisetkin, on
kiitettävällä tavalla täyttänyt edellä mainitut
vaatimukset. Puolustushallinnon johdon velvollisuus
on huolehtia siitä, että näin on jatkossakin.

Palkatun henkilöstön asemaan onkin kiinnitetty
huomiota viime aikoina. Syksyllä solmittu
valtiontyöntekijöitä koskeva työehtosopimus antoi
mahdollisuuden taata puolustushallinnon palkatun
henkilöstön työpaikat vuosien 1994 ja 1995 aikana.
Irtisanomisiin tai lomautuksiin ei siis ole
tarvetta turvautua lähiaikoina. Saattaa kuulostaa
hätkähdyttävältä, että työpaikkojen pysyvyyttä
pidetään puolustushallinnossa mainitsemisen
arvoisena etuna. Kun huomioidaan nykyinen suurtyöttömyys
ja käytettävissä olevien voimavarojen väheneminen,
näin mielestäni kuitenkin kiistattomasti on.
Haittatyökorvausten ja harjoituspäivärahojen selvä
väheneminen vaikuttaa, paitsi erityisesti nuoremman
kouluttajahenkilöstön ansiotasoon, myös
asevelvollisten motivaatioon.
Käytännön harjoittelun väheneminen vaikuttaa ajan
oloon myös joukkojen toimintakykyyn.

Sodan ajan puolustusvoimien tehokkaan toiminnan
kannalta asevelvolliset ovat luonnollisesti
avainasemassa. Asevelvollisten koulutukseen ja
motivointiin onkin kiinnitetty runsaasti huomiota.
Puolustusvoimilla on tarkoitus uudistaa varusmiesten
koulutusjärjestelmä vuoden 1995 tammikuussa.

Millaisia sitten ovat tämän päivän varusmiesikäiset
nuoret suomalaiset? Viime syksyn kutsunnoissa
tarkastetuista 34 300 asevelvollisesta noin 5
%:lla todettiin pysyvä terveydellinen este ja 5
%:lla tilapäinen este. Palvelukseen astuessaan he
ovat tavallisesti 19-20 vuotiaita, joista noin
puolet tulevat palvelukseen suoraan työttömyydestä
ja heidän lisäksi neljäs osa määräaikaisesta
työsuhteesta, jonka jatkuminen on epävarmaa.
Työttömyyskortistoon kotiutuu noin 70 % varusmiehistä.

Alkaneen varusmiespalveluksen on viime vuosina
keskeyttänyt terveydellisistä syistä noin 6-8 %
ikäluokasta. Mielenterveydellisten syiden osuus
on viime vuosina ollut laskemaan päin. Siviilipalvelukseen
siirtyi noin 2 % varusmiehistä.

Kansalaisvelvollisuuttaansuorittavien varusmiesten
taloudellinen asema on vähitellen muuttunut
lähes kestämättömäksi. Viikon päivärahakertymä,
133 mk, ei kata edes ns kasarmikulutusta
tyydyttävällä tavalla, puhumattakaan viikonlopun
viettämisestä johtuvia tai lomamatkakustannuksia.
Lisääntyneiden lomien johdosta varusmiehet joutuvat
kustantamaan noin 1/3-osan lomamatkoistaan
itse. Varusmiesten omaiset eivät nykyisessä
taloudellisessa tilanteessa pysty, niin halutessaankin,
tukemaan poikiaan riittävästi. Asevelvollisuuslain
hengen ja kirjaimen mukaan tämän ei
pitäisi olla tarpeenkaan. Paine varusmiesten
taloudellisen tilanteen parantamiseksi onkin ilmeinen.
Päivärahan tuntuva korotus tai ruokarahan
maksaminen lomapäivinä voisivat olla keinoja
tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Muitakin
mahdollisuuksia tulee tietysti tutkia.

Meidän on myös kyettävä huolehtimaan siitä, että
siviilimaailman ja varusmiehen arkipäivän välillä
ei ole liian suurta eroa. Sosiaaliset olot ovat
yhteiskunnassamme muuttuneet olennaisesti viimeisten
vuosikymmenien aikana. Esimerkiksi asuminen on
aivan toisella tasolla tänään verrattuna
1960-luvun jälkipuoliskoon. Puolustushallinnon on
seurattava aikaansa myös tässä suhteessa ja
huolehdittava siitä, että olosuhdetekijät eivät
oleellisesti vähennä halukkuutta asevelvollisuuden
suorittamiseen.

On ilmeistä, että meidän hyvin lyhyellä tähtäimellä
tulee kohdentaa voimavaroja kalusto- ja
materiaalihankinnoista tärkeimmän voimavaramme,
henkilöstön, taloudellisten etuisuuksien ja
koulutuksen parantamiseen. Muussa tapauksessa
seurauksena on asevelvollisten ja kantahenkilökunnan
palvelusmotivaation oleellinen lasku. Tällöin on
mahdollista, että syntyy yleinen epäluottamus,
niin Suomessa kuin muuallakin, puolustusjärjestelmämme
kykyyn suoriutua rauhan ja varsinkin
kriisinajan tehtävistään. Tällainen kehitys ei
ole kenenkään etujen mukaista.

Minulle tulleiden varusmiesten ja henkilökunnan
taloudellista ja sosiaalista asemaa koskevien
viestien määrä on lisääntynyt selvästi. Simputuksesta
sensijaan kerrotaan ja valitetaan yhä vähemmän.
Tulkitsen asian niin, että ne toimenpiteet joihin
puolustusvoimissa on ryhdytty simputuksen
poistamiseksi, ovat tehonneet. En väitä
ilmiön kokonaan hävinneen vieläkään, mutta selvää
parannusta on havaittavissa. Uskon, että kehitys
kulkee edelleen myönteiseen suuntaan etenkin jos
ja kun varusmiesjohtajille annetaan enemmän
henkilökohtaista vastuuta erilaisten harjoitusten ja
palvelustapahtumien johtamisesta.

Yleinen asevelvollisuus on puolustusjärjestelmämme
peruspilari. Mahdollisimman monen miespuolisen
kansalaisen tulee saada sellainen hyvin järjestetty
aseellinen koulutus, että hän pystyy luottavaisin
mielin täyttämään tehtävänsä sodan ajan
puolustusvoimissa sekä puolustamaan itseään,
lähimmäisiään ja ennen kaikkea isänmaataan.

Hyvät kurssilaiset!

Maanpuolustuskurssin opettajakunta on äskettäin
vaihtunut, mutta olen täysin vakuuttunut siitä,
että opetusta ja ohjausta edelleenkin annetaan
totutun korkealla tasolla. Mielenkiintoisista
aiheista ei Teillä tule olemaan puutetta. Toivotan
Teille antoisaa kurssia.

Lisää kirjanmerkki