Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Elisabeth Rehnin vaalikampanjan avajaispuhe Mäntsälässä lauantaina 23.10.1993 klo 14.00

Jotkut saattavat ihmetellä sitä, että olen valinnut esiintymisen Mäntsälässä varsinaisen vaalitoimintani avaukseksi. Syy, että tänään puhun teille tältä paikalta, on varsin ilmeinen. Mäntsälä oli parinkymmenen ensimmäisen elinvuoteni ajan kotipaikkakuntani, joka on merkinnyt minulle paljon "lapsuuden maisemana" ja nuoruuden virikeympäristönä. Sain täältä hyvät eväät myöhempää elämääni varten ja sen vuoksi minusta tuntuu vain luonnolliselta ponnistaa täältä siihen ankaraan toimintaan, joka minulla on lähiviikkoina ja -kuukausina edessäni.

Suunnitelmani oli, että tämä tilaisuus olisi pidetty Mäntsälän Seurojentalossa. Aikaa on kuitenkin kulunut ja ajan kuuluisa hammaskin tehnyt tehtäväänsä niistä vuosista, jolloin itse kuuluin esiintyjiin Seurojentalossa järjestetyissä tilaisuuksissa.

Monet yhdistävät Mäntsälän Seurojentalon (entisen Mäntsälän
Suojeluskuntatalon) kapinaan laillista esivaltaa vastaan ja muuhunkin
toimintaan, johon liittyy kielteisiä piirteitä.

Mutta jos symboleja halutaan etsiä, Mäntsälän Seurojentalo liittyy
paljon kiinteämmin viime sotia edeltäneeseen suojeluskunta- ja
Lotta Svärd-toimintaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että näille
järjestöille on palautettava se ansio ja kunnia, joka niille kuuluu
itsenäisyystahdon ja maanpuolustusvalmiuden rakentajina eräässä
maamme historian vaiheessa. Tunnen tyydytystä siitä, että omillakin
toimillani olen voinut myötävaikuttaa asenteiden ja mielipiteiden
muutokseen.

Emme kuitenkaan ole kokoontuneet tänne miettimään menneisyyden
mahdollisia vääryyksiä tai ansioiden ja kunnian oikeaa jakautumista
edellisissä sukupolvissa. Olemme kokoontuneet ennen
muuta pohtimaan tulevaisuutta. Edessä ovat itsenäisen Suomen
ensimmäiset presidentinvaalit, jossa äänioikeutetut kansalaiset
ilmaisevat mielipiteensä suoraan. Uudistusta on ehditty moittia. On
oudoksuttu ehdokkaitten suurta määrää; on sanottu, että vaalin
tulos voi olla sattumanvarainen; on väitetty, että kansalaisilla ei
ole selkeää kuvaa presidentiltä vaadittavista tiedoista, taidoista ja
muista ominaisuuksista.

Itse luotan meidän suomalaisten arvostelukykyyn. Arvelen kansalaisten
hahmottavan presidenttinsä mielipiteenmuodostajaksi,
kansakuntaa ajassa ja kehityksessä eteenpäin luotsaajaksi,
avoimeksi, rehelliseksi, suvaitsevaiseksi, sanassaan pysyväksi.
Presidentin valankaava korostaa sitä, että presidentin toimenkuvan
keskeisin asia on pitää aina mielessään "Suomen kansan
menestys"!

Presidenttiehdokkaat ovat nyt tiedossa. Kansalaisten tehtävä on
arvioida, kenen meistä voi odottaa johdonmukaisimmin ja voimakkaimmin
ajavan Suomen kansan menestystä. Korostan sitä, että
kysymys on koko kansan menestyksestä ja kaikinpuolisesta
menestyksestä. Presidentti ei ole maanviljelijöiden tai vientiteollisuuden,
maaseudun tai kaupunkien, eläkeläisten tai nuorten,
luonnonsuojelijoiden tai yrittäjien presidentti. Presidentin on pyrittävä
toimimaan kaikkien suomalaisten menestyksen hyväksi.

Eikä sekään enää riitä. Maailmassa, jossa monenlainen vuorovaikutus
jatkuvasti lisääntyy, Suomenkin presidentillä on laajempi
vastuu: Suomen kansan menestys edellyttää, että maailmanyhteisö
kehittyy hyväksymään ristiriitojen rauhanomaiset ratkaisut, että
maailman köyhimpiä kansakuntia tuetaan niiden pyrkimyksessä
turvata asukkaittensa oikeudet koulutukseen, perussairaanhoitoon
ja edes kohtuulliseen toimeentuloon.

Arvelen, että Suomen presidenttinä joutuisin välittömästi kohtaamaan
talouteen liittyviä ongelmia, joutuisin pohtimaan tasa-arvon
toteutumista, minun olisi kannettava huolta suomalaisten turvallisuudesta,
ja minun olisi jatkuvasti mielessäni harkittava tulevaisuutta ja
sen vaihtoehtoja.

Talouden kehittymistä, kuten säätäkin, pystymme ennustamaan
tarkasti vain muutaman päivän tai parin viikonkin aikavälillä. Edes
ystäväni Juha Föhr ei pysty kertomaan meille, mikä esimerkiksi
ensi vuoden kesäkuun sää voisi olla. Eivät taloustieteen parhaimmat
professoritkaan voi kertoa meille täsmällisellä varmuudella,
missä taloudessamme ensi kesäkuussa mennään. Tähän yhtäläisyys
päättyy. Säätilamme ei reagoi poliittisiin muutoksiin Venäjällä
tai siihen, pystyykö presidentti Clinton viemään läpi suuren
sairausvakuutusuudistuksen Yhdysvalloissa, puhumattakaan siitä, mikä
on Saksan ensi vuoden liittopäivien tulos. Taloutemme reagoi
tällaisiin asioihin, hyvin herkästi ja reaaliajassa.

Talouspolitiikkaamme hahmotettaessa on muistettava, ettemme
ole maailmassa yksin. Meidän pitää rakentaa talousjärjestelmäämme
joustoa ja puskureita. Tämä edellyttää Suomen talouden
perustan jatkuvaa vahvistamista. Tätä tehtävää vaikeuttaa
kestämättömän korkea työttömyytemme ja varsinkin nuorisotyöttömyytemme.
Kokonainen sukupolvi uhkaa sulkeutua yhteiskunnan
normaalin toiminnan ulkopuolelle.

Suomen kansantalouden perustaa murentaa tällä hetkellä kaksi
vakavaa ongelmaa. Toinen niistä on suhdanteiden aikaansaama,
toinen koskee taloutemme rakenteita.

Aivan ensimmäiseksi meidän on tunnustettava resurssiemme
rajallisuus näiden haasteiden edessä. Meidän on tunnustettava,
ettemme kykene ratkaisemaan kumpaakin ongelmaa samanaikaisesti.
Siksi meidän on valittava, kumpi ongelma ratkaistaan ensin.

Työ suhdanneongelman ratkaisemiseksi on aloitettava heti. Kotimarkkinat
kattavat taloudestamme kaksi kolmannesta. Niiden
elvyttämiseksi on nyt tehtävä kaikki voitava.

Pelkkä korkoelvytys ei tähän riitä. Vaikka korot saataisiin vielä
reilustikin nykyistä alemmalle tasolle, se ei sittenkään takaa
investointien käynnistymistä. Syy on se, että meillä on monella
alalla reilusti ylikapasiteettia. Lisäinvestointeja ei ole luvassa, ellei
myös kysynnän uskota kasvavan.

Itse olen valmis piristämään kotimaista kysyntää keventämällä
kansalaisten verotaakkaa. Erityisesti tuloihin kohdistuvat verot
ovat nousemassa sietämättömän korkealle tasolle myös pieni- ja
keskituloisten osalta. Ilman tätä kouriintuntuvaa ja samalla
psykologisesti tärkeää sysäystä investointeja ei saada liikkeelle.

Entä mistä rahat? Miten pienempi verokertymä korvataan? Velkaelvytystä
vastustan voimakkaasti. Se tie vie turmioon. Meillä on
muitakin keinoja. Ensinnäkin on muistettava, että osa verojen
kevennyksistä lisää taloudellista toimeliaisuutta ja vähentää
julkisyhteisöjen menoja. Tämä lisää samalla verotuloja. Toiseksi
voimme purkaa tasetta. Voimme myydä valtionyhtiöiden osakkeita
ja muuta omaisuutta. Tähän meillä on monia käyttämättömiä
mahdollisuuksia.

Rakenteellisen ongelmamme ratkaisemiseen tarvitsemme aikalisän.
Ylisuuret julkiset menot on saatava alas - mutta aikataulua
on hidastettava. Nyt on kaikki voimavarat käytettävä suhdanneongelman
ratkaisemiseen. Samalla meidän on selkeästi kerrottava
kansalaisille, miten rakenteita tullaan lähivuosina purkamaan ja

miten se auttaa taloutemme tervehdyttämisessä. Uskon, että
suomalaiset ovat valmiita hyväksymään kipeätkin leikkaukset,
kunhan niiden myönteiset vaikutukset tehdään selväksi - kun
tiedetään, mihin tehdyt uhraukset käytännössä johtavat.

Haluan vielä korostaa, ettei Suomen taloudellinen tervehtyminen
toteudu velkaannuttamalla maa henkihieveriin. Uskoa Suomen
nousuun ei voi lainata. Tämäkin työ meidän on tehtävä itse.

Eräs talouteen tiiviisti liittyvä haaste on uuden tiedon ja osaamisen
jatkuva kehittäminen. Valtiovallan säästötoimet ovat iskeneet
kerrassaan raskaasti yliopistoihin, korkeakouluihin ja koko
koulujärjestelmään. Oikeutetusti on todettu, että tällä tavalla sahaamme
aitamme sitä oksaa, jolla istumme. Toisaalta ei voi kieltää, etteikö
korkeakoululaitostamme olisi menneinä vuosina laajennettu jopa
holtittomasti. Edessä on hyvin raskas korkeakoululaitoksen
sopeuttaminen kansantaloutemme kantokyvyn mittoihin. Karsimalla
päällekkäisyyksiä, poistamalla arvovallan monumentit, ja supistamalla
rajusti raskasta hallintoa, uskon, että huippututkimuksen
edellytykset voidaan tulevaisuudessakin turvata; niitä voidaan jopa
parantaa.

Se, joka väittää tasa-arvon jo toteutuneen Suomessa, paljastaa
tarkastelunsa pinnallisuuden. Tasa-arvotarkastelu on kovin helppoa
rajata koskemaan vain kansalaisten poliittisia oikeuksia. Ja
kovin helppoa on todeta tasa-arvon niiden osalta toteutuneen.

Mutta kun yhteiskunnan vastuu kansalaisten tasavertaisuudesta ei
rajaudu poliittisten oikeuksien takaamiseen!

Suomalaiset eivät ole vain äänestäviä kansalaisia. He ovat samalla
naisia, työntekijöitä, opiskelijoita, potilaita, asukkaita. He kuuluvat
kielellisiin, uskonnollisiin, rodullisiin, kulttuurillisiin vähemmistöihin.
Ja suomalaisina heillä on oltava oikeutensa ominaispiirteistään ja
elämäntilanteestaan riippumatta.

Mutta kuinka on? Puolelle Suomen kansalaisista -naisille- ilmaistaan
yhä tilinauhassa, että heidän kyvykkyytensä ja työpanoksensa on
vähempiarvoinen. Muodot on täytetty, mutta silti tasa-arvo
asiallisesti edelleen ontuu.

Ehkä Yrsa Stenius tuoreessa kirjassaan "Makten och kvinnligheten"
(Valta ja naisellisuus) tulee lähelle totuutta. Tasa-arvo toteutuu
näennäisesti ja vain, jos naiset valtaavat uudet asemansa
miesten ehdoilla, itsensä ja naisellisuutensa kieltäen. Kuitenkin
samainen Yrsa Stenius on eräässä kirjoituksessaan, - siitä huolimatta
tai ehkä juuri siksi - väittänyt, etten ole uskottava, kun
kerron kerääväni sieniä, hoitavani lastenlapsiani tai silittäväni
mieheni paitoja. Myönnän, että "naiselliset" kotitaloustoimet ovat
itselleni rentouttavaa terapiaa, mutta samalla myös osoitus siitä,
että tasa-arvo on mahdollinen myös naisen omilla ehdoilla.

Tasa-arvo ei ole pelkkä iskusana, tasa-arvon tavoitteleminen ei
ole pelkkä asenne. Meidän on tavoiteltava tasa-arvoista
yhteiskuntaa, mikä ei suinkaan merkitse vain sukupuolten tasa-arvoa,
vaan tasa-arvoa laajemmassa ja kattavammassa merkityksessä.
Tähän on pyrittävä ja tähän on päästävä satunnaisista suhdanteista
riippumatta. Kun presidentin ohjenuorana on jokaisen
suomalaisen menestys, siihen sisältyy myös tasa-arvon edistäminen.

Olen pyrkinyt omassa toiminnassani Suomen puolustusministerinä
avoimuuteen. Olen korostanut ennakkoluulottoman analyysin ja
avoimen asenteen merkitystä myös turvallisuuteen liittyvissä
kysymyksissä. Olen pyrkinyt osoittamaan, että myös puolustuksesta
voidaan käydä julkista keskustelua ilman salamyhkäisyyttä
ja ammattisanastoa. Toisin sanoen olen pyrkinyt "demystifioimaan"
puolustusta.

Mielestäni tulokset ovat olleet hyviä. Turvallisuuspoliittinen keskustelu
on Suomessa avointa. Erilaisia vaihtoehtoja puidaan
ennakkoluulottomasti niin virkamiesten, tutkijoiden kuin poliitikkojen
keskuudessa. Lehdistö raportoi sekä Suomen että lähialueemme
puolustusvoimien kehityksestä aktiivisesti. Kiinnostus
maanpuolustukseen on kasvanut.

En toki ota ansiota muutoksesta itselleni. Silti on miellyttävää
todeta, että turvallisuuspoliittinen kulttuuri on kehittynyt juuri siihen
suuntaan kuin on oman näkemykseni mukaan ollut tarpeellista.

Olen pääpiirteittäin tyytyväinen Suomen turvallisuus- ja
puolustuspolitiikan nykytilaan. Eräs huolenaihe minulla kuitenkin on.
Huolenaiheeni on se, että emme aseta tavoitteitamme tarpeeksi
korkealle.

Sen sijaan, että suhtaudumme edessä oleviin haasteisiin passiivisesti,
meidän tulisi pyrkiä aktiivisempaan panokseen. Toisin
sanoen, Suomen pitäisi pyrkiä sopeutujasta vaikuttajaksi. Sen
sijaan, että pohtisimme, kuinka sopeudumme EU:n yhteiseen
ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, meillä tulisi olla valmiuksia vaikuttaa
yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen. Sen
sijaan, että rajoittuisimme lähialueyhteistyöhön Venäjän kanssa,
meidän pitäisi nostaa katseemme ylemmäksi. Meidän pitäisi pohtia mahdollisuuksia tukea Euroopan, Venäjän ja Yhdysvaltain välisen uuden turvallisuusyhteistyön rakentamista. Sen sijaan, että suhtaudumme kielteisesti rauhanturvaamisen uusien muotojen kehittämiseen, meidän tulisi muodostaa näkemys siitä, millä tavoin pienet valtiot yhteisesti voivat osallistua muuttuviin kriisinhallinnan muotoihin. Suomen on oltava mukana rauhanturvaamisen uusissa tehtävissä muiden YK:n jäsenmaiden tavoin. Helposti ajatellaan, että eihän pieni Suomi...Päinvastoin pienen maan pitää olla paljon valppaampi ja valmiimpi edistämään rauhaa.

Aktivoituminen ei ole tarpeellista oman itsensä takia vaan siksi, että aktiivisuudella pystymme vaikuttamaan oman ympäristömme ja oman asemamme kehittymiseen. Näin siksi, että nykyisessä kansainvälisessä järjestelmässä valta on entistä enemmän vaikutusvaltaa
ja sitä, että meidän on oltava mukana siellä, missä päätetään ja on mukana hyvin perustelluilla ja valmistelluilla ajatuksilla.

Tämä ei tietysti vähennä turvallisen henkivakuutuksen - pystyvien omien puolustusvoimien - arvoa. Puolustushallinto on tehnyt oman osansa raskaissa lamatalkoissa. Säästöt on tehty. Nyt aloitamme paluun normaaliin päiväjärjestykseen.

Suhde Venäjään on ollut ja on edelleen Suomen turvallisuuden
avainkysymyksiä. Se on sitä valtion tasolla ja se koskettaa meitä
myös yksityisinä kansalaisina.

Uskon, että jokainen meistä tunsi sydämessään huolta ja epävarmuutta
kuullessaan ensimmäiset uutiset parin viikon takaisista
tapahtumista Moskovassa. Helpotus oli suuri, kun mahdollisuus
demokraattisen kehityksen jatkumiselle varmistui.

Olen tällä viikolla käynyt useita neuvotteluja Venäjän puolustusministerin
Pavel Gratshovin kanssa. Olemme keskustelleet asioista,
jotka antavat aihetta optimismiin. Suurista vaikeuksista huolimatta
demokratia Venäjällä etenee. Kansainvälinen yhteistyö uuden
Venäjän kanssa kaikilla aloilla lisääntyy - samoin kaikinpuolinen
avoimuus. Suomen kannalta tämä kehitys on nähtävä hyvin
myönteisenä.

On luonnollista, että Suomi yhtenä pohjoismaana luotaa uusia
turvallisuuspoliittisia mahdollisuuksia myös Pohjolassa. Pohjoismaisen
puolustusyhteistyön - kuten kaiken pohjoismaisen yhteistyön- lisäämiselle
on monia painavia perusteita. Yhteistyötä on
kehitettävä ja mekanismien on oltava sellaisia, että ne soveltuvat
tulevaisuuden eurooppalaisiin turvallisuusratkaisuihin.
Yleiseurooppalainen vakaus ja sen turvarakenteiden kokonaisvaltainen asteittainen
kehittäminen olivat myös Naton mielessä, kun liittoutuma
päätti äskettäin lykätä uusien jäsenmaiden hyväksymistä, kunnes
epävarmuus Euroopassa hälvenee.

Suomalainen turvallisuus ei suinkaan ole vain poliittista ja sotilaallista
turvallisuutta. Turvallisuus merkitsee kansalaisillemme paljon
enemmän ja muuta kuin Hornet-hävittäjien hankkimista. Turvallisuutta
on työn jatkuminen, ympäristön suojeleminen, onnettomuuksien
ennalta ehkäiseminen, maailmanrauhan vakiintuminen
ynnä moninaiset muut asiat. Suomen presidentin tehtävänä on
välittää ja luoda kansalaisille turvallisuutta. Puolustusministerin
tehtävänä on hankkia Horneteja, presidentin tehtävänä on toimia
niin, ettei näitä koneita koskaan tarvitse taistelutehtävässä käyttää.

Suomalainen turvallisuus edellyttää myös sitä, että riittävä, turvallisuuden
takaava sosiaaliturva säilyy. Nykyinen lamamme ei saa
johtaa yhteiskuntamme hyvinvointitavoitteen romuttumiseen.
Kattavan tavoitteen pitää olla, että kaikki kansalaiset jälleen
kerran - toivottavasti jo läheisessä tulevaisuudessa - voivat kokea
elämän Suomessa turvalliseksi.

Edessä oleva vuosituhannen vaihtuminen on tietenkin vain teknisen
ajankulun määre. Kuitenkin meidän on miellettävä ihmiskunnan
historian tietty murros omassa ajassamme. Muuttumattomuuden
aika on takana, edessä on monenlaisten osaksi varmaan
varsin tilapäisten muutosten, mutta kaiketi myös pysyviksi osoittautuvien
muutosten aika. Tämä edessä oleva häilyvä aika vaatii
myös Suomen presidentiltä jatkuvaa valppautta. Tulevaisuuden ja
tulevaisuutta analysoivan presidentin tehtävänä on ennen muuta
valmistaa kansakunta kohtaamaan muutokset.

Itse koen Suomen tulevan presidentin tehtävän sekä henkisenä
että poliittisena johtajana. Tämä kaksoisrooli on ajassamme varsin
haastava ja raskas tehtävä. En kuitenkaan olisi lähtenyt Suomen
tasavallan presidentin virkaa tavoittelemaan, jos en luottaisi
kykyihini suoriutua presidentin tehtävistä. Olen kokenut yhteiskuntamme
sekä kansalaisen sammakkoperspektiivistä että eduskunnan ja
valtioneuvoston lintuperspektiivistä. Tulos on, että uskon
Suomeen ja Suomen tulevaisuuteen ja siihen, että itselläni on
annettavaa johdettaessa Suomea kohtaamaan edessä olevat ajat.

Sanon uskovani Suomeen ja Suomen tulevaisuuteen. Suurimpana
ongelmana edessäpäin näen laman jälkeenkin uhkaavan pysyvän
suurtyöttömyyden ja sen monenlaiset heijastusvaikutukset
yhteiskuntaamme ja sen arvoihin. Työllisyystilanne tuskin paranee nopeasti. Suurtyöttömyyden poistaminen tulee olemaan mittava tehtävä. Siihen tarvitaan terve talous, kohtuullinen verotus, vakaa rahan arvo, vakaudesta seuraava alhainen korkotaso, vapaakaupan
edut, uusia yrityksiä, uutta osaamista ja uudistamista pelkäämätöntä henkeä.

Toinen ongelma on suhteemme Eurooppaan. Suomi on pieni maa Euroopan laidalla, joka tuskin voi eristyä laajemmista taloudellisista,
kulttuurillisista ja poliittisista yhteyksistä muuten yhtenäiseen Eurooppaan. Suomi on myös pieni maa, jolla suhdanteista riippumatta on suuri ja voimakas naapuri idässä. Historiamme osoittaa, että "itäisen turvallisuutemme" takaaminen on aina jäänyt omiin käsiimme. Näin varmaan on vastaisuudessakin. Turvallisuudestamme joudumme vastakin vastaamaan. Ei sitä voi siirtää muiden vastattavaksi. Miksi suhteemme yhdistyvään Eurooppaan muodostuukin,
se ei poista omaa vastuutamme Suomesta ja sen tulevaisuudesta. Tulevaisuutemme ei ole satunnaisesti asemalle liukuva tavarajuna. Tulevaisuus on omissa käsissämme. Tulevaisuuden
hyödyntäminen kuitenkin vaatii kansakunnalta rohkeita ja päämäärätietoisia ratkaisuja. Kuten sen, kuka valitaan maamme seuraavaksi presidentiksi!

Hyvät ystävät! Jouduin luopumaan Seurojentalosta tämänpäiväisenä
tapaamispaikkanamme talon nykyisen huonon kunnon
vuoksi. Myös Suomen kunto on huono. Vapaaehtoisella työllä
Seurojentalo saadaan varmasti aikanaan entiselleen. Kun Suomen
kunto rapistuu, ei liioin ole muuta tehtävää kuin saada se uuteen
nousuun, jos mahdollista niin talkoovoimin, ja sen jälkeen lähteä
maailmalle markkinoimaan Suomen kaikkia ulottuvuuksia.

Presidentti joutuu hahmottamaan ulottuvuudet. Tämän tehtävän
olen mieltänyt tehtäväkseni. Olen Suomelle tasapuolinen, valpas,
aktiivinen presidentti. Lähtekää kanssani rakentamaan tasa-arvoinen,
turvallinen ja taloudellisesti vahva tulevaisuuden Suomi!

Lisää kirjanmerkki