Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Presidenttiehdokas Elisabeth Rehn "Mitkä arvot pysyvät" - presidenttipaneelissa maanantaina 8.11.1993 klo 18.00

Kirkon tiedotuskeskuksen äskettäin Suomen Gallupilla teettämän selvityksen mukaan yli kolmannes suomalaisista uskoo ufoihin. Henkiparannukseen uskovia on lähes yhtä lukuisasti. Neljännes suomalaisista luottaa jälleensyntymiseen ja viidennes meistä yrittää järjestää elämänsä päivä- ja viikkolehtien horoskooppien mukaan. Peräti 13 % uskoo noituuteen ja joka kymmenes pitää kummituksia todellisina. Näitä uskomuksia ei ole vain vähiten koulutetulla kansamme osalla, päinvastoin selvitys, johon olen tässä viitannut, osoittaa, että esimerkiksi opiskelijat uskovat horoskooppeihin jopa muita useammin.

Kysymyksen "mitkä arvot pysyvät?" voisi siis kyynisesti kuitata vastaamalla: luuloon ja taikauskoon perustuvat! Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Päinvastoin kysymys keskeisten arvojen pysyvyydestä ja muuttumisesta on varsin mielenkiintoinen. Muutos ja muuttumattomuus kertoo paljon siitä yhteiskunnan "henkisestä tilasta", josta meilläkin on nyt alettu kantaa huolta.

Me voimme tuskin kiistää, etteikö tietomäärämme olisi jatkuvasti
lisääntynyt. Tämä lisääntynyt tieto on vaikuttanut ja vaikuttaa
jatkuvasti arkiseen elämäämme. Me käytämme tänään hyväksemme
lukuisia tieteen sovelluksia, joista tuskin uneksimme edes
parikymmentä vuotta sitten. Jossakin vaiheessa tämä "uusi tieto"
kohtaa moraaliset ja eettiset arvomme. Tulos on lähes poikkeuksetta,
että arvomme muuttuvat. Niinpä voimme päätellä, että
arvojen muutos kuvastaa yhteiskuntamme tieteellistä ja teknistä
kehitystä.

Tämä ajattelutapa johtaa päättelemään, että pysyvimpiä arvoja
ovat ne, joita tekninen kehitys ei ulotu sivuamaan, sanoisinko
abstraktiset arvot. Puolustusministerinä minun voisi arvella ajattelvan,
että tällaisia abstraktisia, muuttumattomai arvoja ovat esimerkiksi
itsenäisyys ja puolustustahto. Näin ajattelenkin. Monet kokemukseni
ovat osoittaneet puolustustahdon voimakkaaksi ja itsenäisyyden
suomalaisille ehdottomaksi arvoksi. Kuitenkaan emme saa
unohtaa arvojen sisällön suhteellisuutta. 1990-luvun suomalaisille
itsenäisyys ei välttämättä merkitse samaa kuin vanhemmillemme
heidän nuoruudessan 1920-luvulla. Puolustustahdolla ja -valmiudella
on samoin nykyään toiset ulottuvuudet (siksikin, että
nykyajan asetekniikalla on varsin vähän yhtymäkohtia siihen, mitä
esimerkiksi suojeluskuntalaisille opetettiin 70 vuotta sitten).

Päätelmäni onkin sen vuoksi, että arvojen muuttumista tapahtuu
yhteiskunnassamme jatkuvasti. Se on merkki tieteen ja tekniikan
kehityskestä, mutta myös yhteiskunnan dynamiikasta, eikä sitä
sen vuoksi pidä oudoksua tai tuomita. Muuttuviksi hyväksymiemme
arvojen rinnalla on "pysyviä arvoja". Näiden arvojen kokeminen
ikuisesti muuttumattomiksi on kuitenkin mielestäni itsepetosta,
koska jokainen omaksumamme arvo on suhteellinen. "Muuttumattomatkin
arvot" ovat vuorovaikutussuhteessa koko ajan muuttuvaan
yhteiskuntaan ja sen tiedon ja tekniikan tasoon.

Lähiympäristössämme ja koko Euroopassa tapahtuu voimakkaita
muutoksia. Nämä tulevat aiheuttamaan paineita meidän arvoihimme.
Toiset kokevat nämä paineet ahdistuksena ja toiset taas
näkevät arvomaailman myllerryksessä uusia mahdollisuuksia.
Yleensä muutospelokkuushan kasvaa iän myötä.

Martti Puohiniemi pohtii näitä kysymyksiä kirjassaan "Suomalaisten
arvot ja tulevaisuus". Siinä hän toteaa, että hyvin suuri osa
suomalaisista on asenteiltaan perinteisiä. Nämä arvoiltaan perinteiset
ihmiset eivät yllättäen modernisoidu. Paremminkin erot
modernin ja perinteisen kansanosan välillä ovat kärjistymässä.
Yhteiskuntamme jakaminen "menestyjiin" ja "menehtyjiin" alkaa
Puohiniemn mukaan olla hyvin ilmeistä.

Tässä paineessa pelkään, että sellainen ainakin minulle tärkeä
arvo kuin suvaitsevaisuus kutistuu. Se olisi meidän demokraattiselle
yhteiskunnallemme erittäin vaarallinen ilmiö. Yksi tämän
päivän muoti-ilmiöistä - epäluottamus poliitikkoihin ja valitettavasti
myös päinvastoin epäluottamus valitsijoihin - on lähtöisin
suvaitsemattomuudesta.

Poliittiset johtajat kantavat nyt todella vastuun Suomen tulevaisuudesta.
Heidän on näytettävä esimerkkiä. Heidän on osoitettava
suunta kansakunnallemme. Suomi ei tarvitse poliitikkoja, jotka
epäkriittisesti ja populistisesti kertovat kansalle, mitä se haluaa
kuulla. Suomi tarvitsee johtajia, jotka suomalaisten perinteisestä
arvomaailmasta lähtien pystyvät muuttamaan yhteiskuntaamme
niin, että se pystyy kohtaamaan tulevaisuuden laajemmassa
eurooppalaisessa arvomaailmassa.

Teen sen johtopäätöksen, että tärkeimpiä arvojamme on
tulevaisuusvisomme. Uskon, että se myös on pysyvimpiä arvojamme.
Mikä on se tulevaisuus, jonka nykyisillä tiedoillamme ja teknisillä
valmiuksillamme voimme ja haluamme Suomelle ja koko maapallolle
luoda. Ihmiskunta on aina tutkaillut tulevaisuuttaan. Aikaisemmin
etuoäässä rajatiedon varassa. Nyt on tilanne toinen: me
voimme rakentaa seuraavien sukupolvien tulevaisuutta tai laiminlyödä,
jopa tuhota sen.

Lisää kirjanmerkki