Arkistonumero
2878
Luokka
Puheet
Puhuja
Ulkoministeri Pertti Paasio
Lähde
Ulkoasiainministeriö
Alkuperäinen kieli
suomi
Päiväys
13.3.1990

Ulkoministeri Pertti Paasio suurlähettiläskokouksessa Helsingissä 13.3.1990

ULKOPOLIITTINEN YLEISKATSAUS

On mielenkiintoista todeta, että vuonna, joka oli Ranskan vallankumouksen 200-vuotisjuhlavuosi, Euroopassa käynnistyi rauhanomainen vallankumous 110 miljoonaa ihmistä kattavalla Euroopan alueella, jonka merkitys saattaa olla vähintään samaa luokkaa, ehkä suurempikin, kuin Ranskan vallankumouksen
aikanaan oli. Olennaista on nimenomaan, että kansat järjestävät olojaan ja valtioiden välisiä suhteita ohi johtajien.

"Kansojen syksy" 1989 voi tosin muuttua valtiojohtajien vuodeksi 1990, mutta epävarmuus jatkuu. Vaikka epävarmuus yleensä lisää jännitystä, kansainvälistä ilmapiiriä ei voida luonnehtia tällä hetkellä jännittyneeksi sanan perinteisessä merkityksessä.

+++

Kansainvälisen järjestelmän perusluonne, valtioiden ja niiden muodostamien liittymien välinen kilpailu, ei ole muuttumasssa. Se saa vain uusia muotoja. Euroopassa kahtiajaon jäykkä järjestys antaa tilaa uudenlaisille muodoille ja kehityksille, jotka ovat jonkin aikaa, jotkut kauankin, olleet kehittymässä. Ja kun sanomme, että emme vähän aikaa sitten osanneet ennustaa näitä tapahtumia, meidän tulee kysyä itseltämme, olisiko ollut kohtuullista, että ne olisi sittenkin osattu ennustaa, jos olisi kyetty ajattelemaan riittävän avarasti. Mutta siihen emme kyenneet eri syistä.

Euroopassa ja kenties yleisemmin kehittyneiden teollisuusmaiden välisissä suhteissa voima on edelleen ratkaiseva, mutta yhä vähemmän sotilaallisessa mielessä. Suhteet rakentuvat yhä enemmän taloudellisen ja teknologisen - ja kenties sivistyksellisen - kilpailukyvyn varaan. Samalla kansainvälinen yhteistyö saa yhä suuremman merkityksen. Siitä on tullut välttämättömyys.

Meillä on usein taipumus pyrkiessämme tulkitsemaan kansainvälisiä tapahtumia lähteä siitä, että "se on nyt sitten tällaista miltä se nyt näyttää vuosikymmenet
läpeensä." Historia näyttää kuitenkin toisin. Meillä on syytä ottaa arvioissa huomioon myös se, että kehitys voi myös saada toisenlaisia suuntia kuin miltä tällä hetkellä näyttää.

Huolimatta siitä, että tervehdimme tyydytyksellä aseriisuntaa ja sen konkreettisia muotoja ja aseellisen jännityksen ja vastakkainolon häipymistä, niin tietenkin
kannattaa ottaa huomioon se, että Euroopassa on vielä paljon aseita. Poliittisen liennytyksen ja vastakkainolon myötä tulee miettiä mahdollisia uhkakuvia tai kehityskulkuja vielä hyvinkin pitkään, sillä vaikka puhumme ns. tavanomaisista aseista, niin niilläkin voidaan Eurooppa hävittää perusteellisesti.

+++

Alkanut vuosi tulee olemaan Saksan vuosi. Viimeaikainen kehitys Euroopassa antaa realistiset perusteet odottaa, että Saksojen yhdistymistä koskevat neuvottelut johtavat tarkoitettuihin tuloksiin.

Tämä neuvotteluprosessi (ns. 2+4) kahden Saksan ja neljän voittajavaltion kesken käynnistyy näinä päivinä.

Tärkeä edellytys Saksan kysymyksen kestävälle ratkaisulle on Eurooppaan sijoitettujen tavanomaisten asevoimien merkittävä vähentäminen ja sotilaallisen vakauden saavuttaminen.

Pohjoismaiden ulkoministerit korostivat viime viikolla Turussa, että Euroopan ja Saksan jaon purkamisen on jatkossakin tapahduttava rauhanomaisesti ja hallitusti. Turun lausuman mukaan on ETYK tärkeä väline tässä tarkoituksessa. Ja lausumassa alleviivattiin Helsingin päätösasiakirjan kaikkien periaatteiden kunnioittamista, mikä selväkielellä tarkoittaa Saksan ulkoisia rajoja koskevan epävarmuuden poistamista.

Kysymys Saksan itärajasta on tällä hetkellä huomion keskipisteessä. Neuvostoliitto vastustaa Saksan pysymistä NATO:ssa, mitä puolestaan länsivallat edellyttävät. Miten saksalaiset tähän suhtautuvat jatkossa? Miten Varsovan liitto sopeutuu uuteen tilanteeseen? Mikä tulee olemaan sotilasliittojen suhdejärjestely sen jälkeen kun Saksan kysymys on selvitetty?

Nämä ovat lyhyitä kysymyksiä, mutta vastaukset voivat olla pitkiä. Mutta ongelman ydintä ei pitäisi päästää näkyvistä. Se on Saksan ja Neuvostoliiton suhteiden muovautuminen nyt käynnistyneen prosessin tuloksena tässä yhteydessä. Olen kuullut senkin kaltaisen maininnan, että 2+4 prosessin aikana voitaisiin myös nähdä 3+3 asetelma. Taustana on se, että Neuvostoliitto saattaa nähdä tulevan yhtyneen Saksan potentiaalisena auttajanaan ja yhteistyökumppaninaan
todennäköisemmin kuin jonkun muun suurvallan, jolloin keskustelu saattaisi saada tämänkin tyyppisiä piirteitä. Spekulointi on aina virkistävää.

Yhdistyvä Saksa muuttaa keskisen Euroopan karttaa. Saksasta tulee yhä selvemmin taloudellis-teknologinen voimakeskus.

On luultavasti sekä Neuvostoliiton että Saksan etujen mukaista luoda edellytykset suotuisalle keskinäiselle yhteistyösuhteelle. Tällä haavaa on mahdotonta molempien maiden kehitysvaiheen vuoksi ennakoida, minkälaisia muotoja se tulee saamaan.

Saksan aseman kehitys riippuu tärkeällä tavalla EY:stä. NATO:lla tulee olemaan turvallisuuspoliittinen rooli jatkossakin.

Saksan ja Neuvostoliiton suhteiden kehittymisestä tulee ratkaisevasti riippumaan, kuinka vakaa ja kitkaton turvallisuusjärjestelmä Eurooppaan syntyy käynnissä olevan murroksen jäljiltä.

ETYK - todennäköisesti jo tämän vuoden lopulla järjestettävä 35 maan huippukokous - tulee vahvistamaan Saksan kysymyksen ratkaisun Helsingin periaatejulistuksen puitteissa, jos kehitys kulkee siihen suuntaan kuin miltä näyttää.

Mitä Saksan asiassa 35 maan kokoukselle muodollisesti jää avoimina kysymyksinä ratkaistaviksi ja mitä sille esitetään käsiteltäväksi, nähdään vasta 2+4-prosessin edetessä.

Mahdollista on, että Saksan kysymystä ei tässä yhteydessä kokonaan kyetä ratkaisemaan.

Saksan yhdistymisratkaisu on osa Euroopan jaon purkamista. Euroopan tulevaisuuden kannalta on tärkeätä, että yhdistyvällä Saksalla on rakentava rooli ETYK-prosessissa. Tähän on kaikki edellytykset.

+++

Suomen intressit Saksan kysymyksen ratkaisussa ovat vähintään yhtä suuret kuin muidenkin eurooppalaisten valtioiden. Sen oivaltaa jokainen, joka harrastaa historiaa tai lukee päivälehtiä.

Meillä ei ole asiaa varsinaiseen 2+4-prosessiin. Pariisin rauhansopimuksen mukaan Suomi on sitoutunut tunnustamaan niiden järjestelyjen sitovuuden, joista Liittoutuneet Vallat sopivat Saksaan nähden rauhan palauttamiseksi.

Sotakorvausvaatimukset on esitetty molemmille Saksoille suhteiden solmimisen yhteydessä. Niiden statusta on arvioitava tapahtumien edetessä. Nyt ei ole oikea hetki puhua sotakorvauksista julkisuudessa. Missään nimessä emme ole tekemässä niistä kitkatekijää Suomen ja Saksan välisiin suhteisiin.

Pariisin rauhansopimus ei aseta Suomelle rajoituksia osallistua täysivaltaisesti Saksaa koskevien asioiden käsittelyyn ETYK:n puitteissa. Päin vastoin meidän on aktiivisesti tuettava Saksan aseman vakiinnuttamista ETYK:n periaatteiden pohjalta.

Sitä kautta Suomi voi myös vaikuttaa myönteisesti Saksan ja Neuvostoliiton suhteiden kehitykseen - oman etumme vuoksi.

+++

Käynnissä on ylimenovaihe. Tehtävämme on tässä epävarmuuden ajassa olla mukana vahvistamassa myönteisiä kehitystrendejä, rohkaisemassa muutosta. Ongelmana on nähdä, mikä on myönteinen kehitystrendi. Arvokkaaksi koettu olisi osattava säilyttää.

Tammikuussa järjestetyssä Itä-Euroopan aluekokouksessa teimme arviota Itä-ja Keski-Euroopan tapahtumista. Saatoimme tuolloin todeta, että käynnissä oleva muutos ei ole oleeellisesti muuttanut asemaamme.

Ulkopolitiikkamme prioriteetit - hyvät naapurisuhteet ja puolueettomuuspolitiikka - ovat osoittautuneet kestäviksi.

+++

Neuvostoliiton uudistuspolitiikka on mullistanut Keski-Eurooppaa. Tulokset alkavat näkyä, vaikka muutos on vielä kesken. Suomen kannalta ne ovat tärkeitä.
Suomen ja Neuvostoliiton suhteet ovat vakaat. Se on tekijä, jonka merkityksen voi oivaltaa uudella tavalla viime kuukausien murroksen keskellä.

Neuvostoliiton uudistuspolitiikan välittömät vaikutukset kahdenvälisiin suhteisiimme alkavat olla tuntuvia.

Presidentti Gorbatshovin syksyinen valtiovierailu merkitsi uutta vaihetta suhteissamme. Kanssakäymisemme on entistä luontevampaa, yhteistyö suuntautuu pragmaattisesti molempia osapuolia kiinnostaville ja hyödyttäville aloille.

Suhteissa korostuvat sellaiset uudet kysymykset kuin ympäristönsuojelu ja taloudellis- sosiaaliset tekijät. On merkittävä muutos, sekä käytännössä että periaatteessa, että Neuvostoliiton glasnost-kulttuuri on johtanut asioiden käsittelyyn niiden oikeilla nimillä. Nyt on ryhdytty nimittämään ympäristöongelmia ympäristöongelmiksi. Tämä on tavattoman tärkeä alue maittemme välisten suhteiden kehittymisessä. Siinä on voimakkaasti Suomen oma intressi mukana.

Ihmisten entistä olennaisesti vapaampi liikkuminen Neuvostoliiton sisällä ja sieltä ulos alkaa sävyttää suhteiden arkipäivää.

Kanssakäyminen lähialueidemme kanssa on kasvussa. Osaksi on kysymys kaupallisten mahdollisuuksien kehittämisestä, osaksi inhimillisestä ja kulttuuripoliittisesta kiinnostuksesta. Elintaso- ja kehityserojen vuoksi asetelmaan sisältyy latausta: onko Suomen alettava auttaa naapuria?

Äsken sivuttiin jo ympäristöongelmia, jossa meidän on oivallettava se, että on osallistuttava Neuvostoliiton hyvin suurten ympäristöongelmien ratkaisuprosessiin huomattavasti kaupallisia normaaliehtoja pitemmälle menevillä periaatteilla. Se on meidän oma etumme. Metsät, ilma ja Itämeri ovat tuolloin tämän prosessin parametrejä.

Toinen seikka on tietysti elintarvikeapu, josta Karjalan yhteydessä on ollut puhetta. Mielestäni siltä osin kuin avusta on kyse, sen tulee olla tilapäistä. Ei voi kuvitella, että Suomi ryhtyisi elintarvikeapuna huolehtimaan väestöllisesti itseään huomattavasti suuremmasta alueesta. Suomen maatalouden ylituotantoa ei myöskään voi pysyvällä tavalla perustella rajan takaisella nälällä, kuten joissakin yhteyksissä on viime aikoina tehty.

+++

Lähialuepolitiikkamme erikoistapaus on suhtautuminen Baltian tasavaltoihin. Liettuan äskeinen päätös osoittaa, minkälaiseen asemaan ja valintatilanteeseen Baltian itsenäistymispyrkimykset voivat Suomen asettaa.

Baltit saattavat toivoa saavansa Suomen - kuten muidenkin länsimaiden - tuen pyrkimyksilleen irrottautua Neuvostoliitosta, ts. palauttaa itsenäisen asemansa. Minkäänlaisen Moskovan vastaisen rintaman synty ei ole näköpiirissä. Johtavat länsivallat näyttävät omaksuneen varovaisen linjan.

Realistisesti ottaen voitaneen tätä nykyä pitää selvänä, että virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset eivät hellitä ennen kuin ovat saavuttaneet tavoitteensa. Tietenkin on mahdollista, että ne joutuvat voittamattomaan vastakkainasetteluun Moskovan kanssa.

Kunnioitamme kansojen itsemäärämisoikeutta. Olemme valmiit tunnustamaan Baltian tasavaltojen itsenäisyyden, mutta lähden siitä, että näiden maiden tärkein naapuri on Venäjä, jonka kanssa niiden on tultava toimeen.

Suomi ei ole koskaan muodollisesti tunnustanut Baltian tasavaltojen liittämistä Neuvostoliittoon. Tällä seikalla ei kuitenkaan tässä tilanteessa ole suurtakaan merkitystä meidän ratkaisullemme. Se on joka tapauksessa kaikessa olennaisessa poliittinen. Voidaan tietysti pohtia, mitä kaikkea voi tapahtua tunnustamisen suhteen. USA:n reaktio, jossa se vaati Neuvostoliittoa kunnioittamaan Liettuan itsenäisyysjulistusta, oli verraten maltillinen. Se on ehkä signaali muuallekin. Juridisesti ottaen Euroopan maat ovat aika kirjavassa asemassa sen suhteen, miten ne virallisesti suhtautuvat Baltian maitten kansainvälisoikeudelliseen
asemaan.

Neuvostoliitosta irrottautuminen ja todellisen itsenäisyyden saavuttaminen konfliktin kautta voi olla pitkä ja vaivalloinen tie. Mutta tuskin meidän kannattaa lähteä baltteja neuvomaan.

Kanssakäymisemme Baltian tasavaltojen, erityisesti Viron kanssa on voimakkaassa kasvussa. Me voimme avustaa heitä rakentamaan uudestaan suhteitaan ulkomaailmaan. Tällaisen viestin pohjoismaiset ulkoministerit lähettivät Turun kokouksestaan viime viikolla.

Itämeren valtioiden piiri on luonnollinen yhteisö Baltian maiden palaamiselle kansainväliseen yhteistyöhön - riippumatta valtiollisesta statuksesta.

Näiden yhteyksien kautta baltit voivat itse parhaiten arvioida pyrkimyksiensä ja toimiensa kansainvälistä merkitystä.

Baltian tasavallat muovaavat nyt suhteensa uudestaan Neuvostoliittoon. Kaikkien kannalta olisi hyvä, että se tapahtuisi Euroopan nykyisen muutoksen hengessä.

Baltian kehityksessä on Suomella paljon pelissä. Sen vuoksi meillä myös on paljon voitettavaa Baltian kysymyksen rauhanomaisessa ja kestävässä ratkaisussa.

Jotkut tarkkailijat ovat nähneet Baltian tilanteen osana itäisen Euroopan kehitystä. Tällöin ajatellaan, että Baltian tasavallat ovat Neuvostoliitolle jotenkin samassa asemassa kuin Puola, SDT, Tsekkoslovakia, Unkari jne.

Vakava konflikti Moskovan ja Baltian tasavaltojen välillä voisi muodostua rasitteeksi Neuvostoliiton suhteissa länsivaltojen kanssa. Baltian maiden itsenäisyyden tunnustaminen voisi muodostua osaksi Gorbatshovin ulkopolitiikan pääpyrkimystä: luoda suotuisat suhteet länsimaihin. Tietenkin on mahdollista, että toisenlainenkin kehityskulku voittaa alaa. Voidaan ennakoida, että kummallakin osapuolella on äärimmäisiä voimia, jotka saattavat etsiäkin konfliktia, mutta sen korostaminen nyt tässä suhteessa ei varmaan ole paikallaan.

+++

Gorbatshovin vierailu ratkaisi vanhan ongelman Neuvostoliiton suhtautumisesta Suomen puolueettomuuteen. Laajemmassa yhteydessä se oli selvä osoitus Neuvostoliiton halusta kehittää uudella tavalla kansainvälisiä suhteitaan. Kun tästä asiasta on ollut puhe mm. kansainvälisen lehdistön kanssa, olen korostanut sitä, että Gorbatshovin lausumat heijastavat muutosta Neuvostoliitossa, eikä niinkään muutosta Suomessa ja Suomen puolueettomuuspoliikassa.

Euroopan murroksen seurauksena on Suomessa - lähinnä tutkijoiden ja eräiden lehtimiesten toimesta, viimeksi eduskunnan puhemiehen toimesta - virinnyt keskustelua Suomen ja Neuvostoliiton suhdejärjestelyistä, etenkin yya-sopimuksesta ja sen asemasta.

On kysytty, olisiko sopimus avattava ja pantava ajan tasalle.

Yya-sopimuksen tehtävä on luoda kestävä pohja Suomen ja Neuvostoliiton suhteille. Tässä suhteessa sopimus on ollut Suomelle edullinen ja tuloksellinen.

Sopimusteksti sellaisenaan heijastaa laatimisajankohdan kansainvälisen tilanteen osatekijöitä. Tältä kannalta katsoen voidaan sanoa, että se on palvellut tehtäväänsä historiallisesti katsoen pitkän ajan.

Toisaalta Euroopassa ei 40 vuoteen tapahtunut merkittäviä poliittisia muutoksia.

Sopimuksen merkitys perustuu siihen, että se sovittaa yhteen Suomen ja Neuvostoliiton tärkeät intressit: Suomen puolueettomuuden ja Neuvostoliiton tarvitsemat turvallisuustakuut. Tämä perusajatus on usein ymmärretty väärin ja se on ollut lähteenä moneen epäluuloon.

Presidentti Gorbatshov totesi lokakuussa Helsingissä, että yya-sopimus ja Suomen puolueettomuus eivät ole ristiriidassa. Se oli tärkeä lausunto ja puhdisti ilmaa.

Kun kansainvälinen tilanne on murroksessa, meillä on oltava malttia odottaa, minkälaiseksi asetelma vakiintuu.

Meidän on ennen muuta nähtävä, minkälaiseksi yhdistyneen Saksan ja Neuvostoliiton suhteet vakiintuvat, jos ylimalkaan vakiintuvat. Vasta sen jälkeen on mahdollisuus realistisesti arvioida sopimuksen asemaa ja sitä, onko sen tarkistamiseen aihetta. Kestävä pohja suhteilla on joka tapauksessa oltava.

Erääseen seikkaan ei julkisessa keskustelussa ole kiinnitetty mielestäni kovin paljon huomiota. Tässä yhteydessä voisi nimittäin tarkastella sitäkin kuvaa, minkätyyppinen prosessi syntyisi jos nyt ryhdyttäisiin Neuvostoliiton kanssa yya-sopimuksen substanssia uudistaviin neuvotteluihin. Miltä se näyttäisi tässä tilanteessa? Tällainen prosessi sattaisi kiinnittää Suomeen epäedullistakin ulkopoliittista huomiota. Se saattaisi lähettää sellaisia signaaleja maailmalle, joita ei ole ollut tarkoitus lähettää.

+++

Viime kuukausien murros Euroopassa, erityisesti idän ja lännen vastakohtaisuuden lientyminen, on herättänyt puolueettomissa maissa keskustelua puolueettomuuspolitiikan tulevaisuudesta. Onko puolueettomuudella roolia Euroopassa,jossa kansainvälisiä suhteita ei enää leimaa yksi suuri jakolinja, vaan jossa niitä on kenties useita tai ei ollenkaan?

Tällaisia kysymyksiä asetetaan harkitusti ennakoiden tulevaa kehitystä. Niissä on sen vuoksi tietty määrä epätodellisuutta. Silti kysymyksen asettelu ei ole täysin vailla perää.

Suomessa, kuten myös muissakin puolueettomissa maissa, kysymystä puolueettomuuden tulevaisuudesta selvästi motivoi kiinnostus Euroopan yhteisöjen jäsenyyteen. Puolueettomuutta tarkastellaan silloin esteenä, ei etuna. Voiko puolueeton maa päästä nauttimaan jäsenyyden etuja vai jääkö se niitä ilman?

Paitsi että hallitus ei taloudellisin perustein näe jäsenyyttä tavoitteena, tällaiseen kysymykseen on tietysti tällä hetkellä ainoa realistinen vastaus, että Suomi ei voi puolueettomuuspolitiikkansa vuoksi harkita jäsenyyttä.

Tämä vastaus johtuu lähinnä EY:stä, sen luonteesta ja kehitystavoitteista. Toisaalta viime kuukausien tapahtumat keskisessä Euroopassa merkinnevät, että EY:n kehityksen ennakointia ei ole enää tehtävissä pelkästään lukemalla vuosien takaisia peruskirjoja ja julistuksia.

Miten esimerkiksi Saksan yhdistymisen seuraukset ja Saksan kiinnostus avautuviin mahdollisuuksiin idässä vaikuttavat yhdentymisnäkymiin? Miten käy samankeskisten ympyröiden?

Nämä ovat vain kysymyksiä, eivät vastauksia. Mutta lienee joka tapauksessa kohtuullista jättää puolueettomuuden mahdollisuus kehittyvässä EY:ssä edes jossakin määrin avoimeksi. Keskustelua ei kannata kieltää.

On vain korostettava, että meidän on syytä tehdä ratkaisumme ja linjanvetomme niiden asioitten perusteella, jotka ovat tiedossamme, eikä niiden, joiden luulemme tai toivomme vallitsevan joskus tulevaisuudessa.

Sen vuoksi on olennaisen tärkeää korostaa, että keskustelun käyminen tällä hetkellä siitä, missä kauppapoliittisessa tai ulkopoliittisessa asemassa Suomi on tämän vuosikymmenen loppupuolella, on turhaa sen rinnalla, että meidän tulee yrittää parhaamme, jotta edes jonkinlainen järjestelmä EES:n puitteissa saataisiin aikaan ja toimimaan nyt nähtävissä olevana aikana, jolloin integraatio maagisena vuonna 1992 saavuttanee sille asetetut tavoitteet Euroopan puitteissa.

Toinen kysymys on sitten, onko puolueettomuudella enää merkitystä uudessa Euroopassa. Ja minkälaisella puolueettomuudella? Minkä asioiden funktiona puolueettomuus halutaan määritellä?

Suomen osalta ainoa realistinen vastaus on tällä hetkellä, että puolueettomuus vastaa Suomen pysyviä etuja. Muutosta ei tässä suhteessa ole näkyvissä.

Puolueettomuus merkitsee Suomelle - muun ohella, mutta keskeisesti - mahdollisuutta ja keinoa välttää ristiriitaa naapurimme Neuvostoliiton kanssa.

Vaikka olettaisimme, että kaikki merkittävät ristiriita-aiheet Neuvostoliiton ja läntisten valtojen välillä purkautuisivat - joltinenkin oletus - ei sellaisten esiin
nousemista uudestaan voi mitenkään sulkea pois laskuista. Myönteinen kehitys voi siis - vaikka ei nyt siltä näytäkään - kääntyä huonompaan suuntaan. Voi syntyä uudentyyppisiäkin vastakkainasetteluja, jolloin äskenmainittu suhde Suomen ja Neuvostoliiton välillä on syytä pitää mielessä.

Historiallisesti katsoen on Suomen asema suuresti riippunut Venäjän/Neuvostoliiton ja Saksan suhteista. Viime kuukausien murroksesta johtuu, että tämä Paasikiven "kohtalon kolmio" on taas hyvin todellinen.

Maantieteenkin pakosta Suomen asema ja edut Neuvostoliiton naapurina eivät ole muuttumassa. Siksi myös kiinnostuksemme puolueettomuuteen on pysyvää.

Jos liennytyskehitys jatkuu, saattaa tietenkin käydä, että puolueettomien välittäjä- ja palvelurooli muuttuu, kenties vähän lakastuu. Se voi olla tilapaistä tai pysyvää.

Jotkut merkit viittaavat siihen, että puolueettomien erityisasema voi menettää suhteellista merkitystään. Puolueettomien määrä voi esimerkiksi kasvaa. Seuraus olisi, että neljä perinteellistä puolueetonta joutuvat samalle lähtöviivalle suuremman joukon kanssa. Puolueettomuushan on aika usein mainittu näiden keskieurooppalaistuvien Itä-Euroopan maitten eräänä poliittisena ratkaisuna myös niiden omasta toimesta.

Tällaista näkymää ei pitäisi murehtia, mutta epäilemättä se asettaisi meille aiempaa suurempia vaatimuksia. Ajatellen esimerkiksi ETYK:n 1992 alkavaa seurantakokousta, ei ainakaan Suomelta tule lähitulevaisuudessa puuttumaan haasteita tai toimintamahdollisuuksia.

+++

Euroopan muutos on korostanut ETYK-prosessin merkitystä rauhanomaisen muutoksen välineenä. ETYK:ssä on mahdollista nähdä muutoksen koko kuva ja löytää keinoja uusien ongelmien ratkaisemiselle. Eri puolilla on myös lisääntynyt kiinnostus ETYK-prosessin kehittämiseksi, myös sopivien pysyvien
instituutioiden luomiseen.

Tämä kiinostus kuvastanee arviota, jonka mukaan ETYK voisi ainakin osittain korvata liittokuntien rakoilevan sisäisen yhteistyön.

Uusia yhteistyömuotoja tarvitaan esimerkiksi maanosan ympäristöongelmien voittamiseksi, samoin taloudellisen kanssakäymisen alueella.

Ensi viikolla alkavassa Bonnin talouskonferenssissa on pyrkimyksenä tehdä poliittisia ratkaisuja uusien yhteistyömuotojen kehittämiseksi. Taloudellinen yhteistyö koko Euroopan puitteissa voi saavuttaa luontevia muotoja vasta kun idän ja lännen kehityseroja on kyetty kaventamaan.

Melkoinen yksimielisyys vallitsee siitä, että Euroopan ajankohtaisten kysymysten tarkastelemiseksi on tarpeen järjestää ETYK-maiden huippukokous jo vuoden 1990 aikana.

Alkuaan ehdotus huippukokouksesta kytkeytyi TAE-sopimuksen allekirjoittamiseen. Kuten edellä Saksan kysymyksen yhteydessä todettiin, nykytilanteessa se saa laveampia tehtäviä.

Eräs esimerkki: Uudeksi tavoitteeksi ETYK-yhteistyölle on ehdotettu moniarvoisen demokratian ja vapaiden vaalien takaaminen osanottajamaissa.

Tavanomaisia asevoimia koskevissa TAE-neuvotteluissa on jouduttu tilanteeseen, jossa tosiasiallinen kehitys osin uhkaa ajaa neuvottelijoiden ohitse.

Monien muiden maiden tavoin Suomi on korostanut, että sotilaallista turvallisuutta koskeva ETYKin neuvotteluprosessi jatkuisi jossain muodossa Helsingin seurantakokoukseen asti.

Olemme hahmotelleet toiminnallista yhteyttä vuoden 1990 huippukokouksen ja Helsingissä maaliskuussa 1992 käynnistyvän ETYKin seurantakokouksen välille. Olemme saaneet ajatuksillemme myönteisiä reaktioita.

Pohjoismaiset ulkoministerit totesivat Turussa, että tänä vuonna pidettävän huippukokouksen tulisi johtaa neuvotteluprosessiin, jonka tarkoituksena on päätösten aikaansaaminen Helsingin seurantakokouksessa.

Jo nyt on laajalti vakiintunut käsitys, että Helsingin seurantakokouksen yhteydessä, mahdollisesti jo alkuvaiheessa, pidetään huippukokous.

+++

1990-luvusta on muodostumassa - tai siitä pitäisi muodostua - ympäristönsuojelun vuosikymmen. Tässä asiassa kansainvälisen yhteisön olisi päästävä nopeasti sanoista tekoihin.

Olen aiemmin esittänyt kehitysapumäärärahojemme nostamista 0,7 prosentista BKT:sta yhteen prosenttiin; tällöin lisämäärärahat -0,3 prosenttia BKT:sta - suunnattaisiin ympäristönsuojelullisiin hankkeisiin.

+++

Tämän vuoden lopussa päättyy Suomen toinen jäsenyyskausi turvallisuusneuvostossa. Ensi toukokuussa Suomi toimii neuvoston puheenjohtajana. Osallistumisemme tarjoamat kokemukset ovat sinänsä olleet arvokkaita.

Neuvosto on tehnyt monia hyviä päätöksiä, mutta olemme myös joutuneet monta kertaa pettymään, kun se ei ole kyennyt ratkaisemaan käsittelemiään ongelmia.

Eurooppalaisen jäsenen kannalta katsoen turvallisuusneuvoston kokemat vaikeudet ovat osoituksena siitä, että meidän maanosassamme käynnissä oleva liennytys ei vielä ole maailmanlaajuinen ilmiö. Tosin suurvaltojen vastakkainolon lientyminen alkaa näkyä monissa alueellisissa ristiriidoissa.

Jotta maailmanjärjestö voisi kehittyä toivomallamme tavalla, sen taloudelliset vaikeudet olisi voitava ratkaista.

YK:n rooli on viime vuosina merkittävästi vahvistunut maailman monien kriisien ratkaisuissa. Rauhanturvatehtävä on keskeinen. Namibian itsenäistymisen varmistamisessa YK:lla on ollut keskeinen rooli.

Namibia itsenäistyy ensi viikolla. Namibia säilyy erityisasemassa Suomen Afrikan suhteissa myös jatkossa.

Etelä-Afrikan poliittisessa tilanteessa on meneillään mahdollisuuksien aika. Osaltamme olemme valmiita politiikkamme tarkistuksiin heti kun apartheid-järjestelmän todellinen purkaminen on alkanut.

+++

Tämänvuotinen suurlähettiläskokous ajoittuu keskelle  vilkasta kansainvälispoliittista vaihetta. Näin tosin - tietyssä määrin - oli asian laita jo viime vuonna ja ehkäpä joitakin kertoja aiemminkin.

Muutoksesta on kenties tullut pysyvä ilmiö kansainvälisessä järjestelmässä. Sitä suuremmalla syyllä meidän on vakavasti paneuduttava haasteisiin, joita käsillä oleva tilanne tarjoaa. Visiotkin ovat tervetulleita, jos rohkeutta riittää.

+++

Tämä puhe on tulostettu Ulkopoliittisen instituutin ylläpitämästä EILEN-arkistosta.

Suositeltava viittaustapa:
Pertti Paasio: Ulkoministeri Pertti Paasio suurlähettiläskokouksessa Helsingissä 13.3.1990, 13.3.1990, http://www.eilen.fi/fi/2878/ (13.12.2019)

Tulosta sivu Lisää kirjanmerkki