Arkistonumero
2889
Luokka
Puheet
Puhuja
Ulkoministeri Pertti Paasio
Lähde
Ulkoasiainministeriö
Alkuperäinen kieli
suomi
Päiväys
24.4.1990

Ulkoasiainministeri Pertti Paasion puhe 24.4.1990 Metallityöväen liiton ympäristökonferenssissa

ITÄMEREN SUOJELU - NYKYTILA JA TULEVAISUUS

Hyvät seminaarin osanottajat,

Vuonna 1980 voimaan tullut Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskeva yleissopimus - Helsingin sopimus - oli ensimmäinen ja on edelleenkin ainoa kokonaisvaltainen yleissopimus meriympäristön suojelusta. Tässä mielessä se oli historiallinen. Sopimus tehtiin Suomen aloitteesta ja Suomi on sopimuksen tallentajahallitus. Kuten tiedätte, myös komission pysyvä kansainvälinen sihteeristö sijaitsee Helsingissä.

Sopimus koskee maalta, ilmasta ja laivoistakin peräisin olevaa saastekuormitusta. Siinä kielletään jätteiden tahallinen upotus eli ns. dumppaus. Sopimus edellyttää yhteistyötä tutkimuksessa ja öljy- ja kemikaalivahinkojen torjunnassa. Sopimus asettaa tiukat rajoitukset aluksista tuleville päästöille, kieltää DDT:n, PCB:n ja PCT:n maalta peräisin olevat päästöt ja kehottaa rajoittamaan haitallisten aineiden, mm. raskasmetallien
ja öljyn, päästöjä mereen sekä suoraan maalta että ilman kautta kulkeutuvana kuormituksena.

Helsingin sopimus oli merkittävä, joskin vielä riittämätön hallitusten toimi. Kalojen ja lintujen DDT-pitoisuudet ovat vähentyneet. Myös PCB-yhdisteiden vähenemistä on havaittu joillakin merialueilla. Elohopean pitoisuudet ovat avomerialueiden kaloissa Pohjanmeren ja Pohjois-Atlantin ns. luonnollisten pitoisuuksien suuruisia.

Täällä on jo yksityiskohtaisesti puhutu Itämeren ympäristön tilasta. Huolestuttavaa on etenkin ravinteiden lisääntyminen. Ravinteiden lisääntyminen on vaikuttanut happikadon ja rikkivedyn esiintymiseen entistä useammin Itämeren syvillä alueilla. Kattegatissa ja Tanskan salmissa havaitut levien massaesiintymät ovat myös hälyttävä osoitus liian suuresta ravinnekuormituksesta. Pohjanmeren vettä purkautuu Itämereen syöksyinä, jotka tuovat mukanaan hapekasta mutta ravinteikasta vettä. Ennen vanhaan happitilanne tällöin korjaantui, mutta kun ravinnetasapaino on pahasti järkkynyt, Pohjanmerestä tulevan veden ravinteet saattavat entisestään pahentaa tilannetta.

Ravinteista fosfori on peräisin pääasiassa puhdistamattomista yhdyskuntien jätevesistä ja maataloudesta. Typpiyhdisteitä tulee samoista lähteistä, mutta lisäksi suuri osa siitä kulkeutuu Itämereen ilmasta. Kaukokulkeutuvat typen oksidit aiheuttavat siten sekä sisävesien ja maaperän happamoitumista että Itämeren rehevöitymistä. Aloitetut kansainväliset toimet typen oksidien päästöjen vähentämiseksi ovat erittäin tärkeitä
myös Itämeren suojelulle.

Helsingin sopimuksessa ei suoranaisesti määrätä monistakaan konkreettisista toimista Itämeren suojelemiseksi. Käytännön toimet riippuvat poliittisesta tahdosta ja kunkin maan valmiuksista panna toimeen suositukset, joita Itämeren suojelukomissio eli Helsingin komissio antaa. Tämä komissio on sopimuksen mukaan perustettu toimielin. Se ei tietenkään ole ylikansallinen, joten sen päätöksistä suurin osa on nimenomaan
suosituksia.

Helsingin komissio on tähän mennessä antanut 90 suositusta. Suurin osa uusimmista suosituksista edellyttää kuormituksen vähentämistä. Poliittisesti jokseenkin yhtä velvoittava kuin suositukset on Helsingin komission 9. istuntoon 1988 osallistuneiden Itämeren rantavaltioiden ympäristöministerien hyväksymä julistus kuormituksen vähentämisestä ja muiden meriympäristön suojelutoimien lisäämisestä. Julistuksen mukaan
muun muassa maalta peräisin olevaa ravinne-, raskasmetalli- ja myrkyllisten tai pysyvien orgaanisten yhdisteiden aiheuttamaa kuormitusta täytyy vuoteen 1995 mennessä vähentää noin 50 prosenttia vuoden 1987 määrästä. Pohjoismaiden ministerineuvosto on sisällyttänyt julistuksen tavoitteet maaliskuussa 1990 hyväksymäänsä Pohjoismaiden merensuojeluohjelmaan. Suomessa ne puolestaan on otettu huomioon sekä valtioneuvoston periaatepäätöksellä lokakuussa 1988 vahvistetussa vesien suojelun tavoiteohjelmassa että valmisteilla olevassa Suomen
merensuojeluohjelmassa.

Koska rehevöityminen nyt on suurin Itämeren uhka, siihen puuttuminen on kaikkein kiireellisin tehtävä. Itämeren alueiden valtioiden yhteistyötä on lisättävä ja syvennettävä niin, että sinänsä jo melko tavanomaiset puhdistusmenetelmät saadaan käyttöön kaikkialla Itämeren maissa. Taitamattmuudesta, välinpitämättömyydestä tai tietämättömyydestä johtuvaa ravinteiden huuhtoutumista maataloudesta on voitava olennaisesti
vähentää. Teollisuusprosesseja on uusittava nykyaikaisiksi ja tarvittaessa teollisuuden jätevedet vielä puhdistettava erillisissä puhdistamoissa. Lisäksi on toimittava tarmokkaasti typen oksidien kaukokulkeutumisen vähentämiseksi yhdessä kaikkien muiden Euroopan valtioiden kanssa. Kaikkia näitä toimia tukee Helsingin komission äskettäin edellyttämä selvitys kunkin maan rannikoiden ympäristön tilasta. Selvitykset osoittavat, miten kiireellisistä ja tärkeistä tehtävistä todella on kysymys.

Toiseksi on kehitettävä yhteistyötä öljy- ja kemikaalivahinkojen torjumiseksi. Tähän on olemassa poliittiset edellytykset. Muun muassa Suomi ja Neuvostoliitto allekirjoittivat lokakuussa 1989 sopimuksen käytännön yhteistyöstä öljyvahinkojen torjunnassa.

Välttämätön edellytys ympäristönsuojelutoimille on, että ympäristön tilasta saadaan asianmukaiset tiedot. Itämeren suojelussakin on tässä suhteessa ollut vaikeuksia. Tapahtuneet poliittiset muutokset ovat luoneet edellytykset tämän epäkohdan poistamiselle.

Ympäristönsuojelun alalla ovat odotukset nykyisin suuria ja tehtävät kiireellisiä. Kansainvälisen yhteistyön täytyy siksi ulottua myös asianmukaisen teknologian siirtoon. Ympäristö ja talous lähenevät näin toisiaan, kuten niiden täytyykin.

Suomen osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön ympäristönsuojelun alalla laajenee jatkuvasti. Kehitysyhteistyömme käy yhä enemmän ympäristöpainotteiseksi. Olemme toimineet aloitteellisesti ja vastuunalaisissa tehtävissä muun muassa otsonikerroksen suojelua koskevissa asioissa sekä ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumisen vastaisissa toimissa Euroopassa. Itämeren suojelussa Suomi on painottanut kahta asiaa,
oman kuormituksen vähentämistä ja vilpitöntä yhteistyötä kaikkien rantavaltioiden kesken. Jotkut pitävät tähänastisia toimia liian hitaina. Vauhtia taravitaan kieltämättä enemmän ja yhteistyön toimintatapojakin voidaan varmaan kehittää.

Vuonna 1989 ryhdyttiin Suomessa perusteellisemmin selvittämään, mitä Länsi-Euroopan yhdentyminen merkitsee ympäristönsuojelulle.
Tärkeimpiä vaikutuksia on ainakin kaksi. Ensinnäkään ympäristönsuojeluvaatimuksemme eivät vastedes saa olla olennaisesti erilaisia tai ainakaan lievempiä kuin Euroopan yhteisön normit. Toiseksi tavaroiden, palvelujen, ihmisten, ja pääoman entistä suuremmasta liikkumisvapaudesta aiheutuu välittömiä ympäristöriskejä. Integraation aikaansaama taloudellinen kasvu lisää myös välillisesti ympäristöhaittoja.

Meidän on oman etumme mukaista investoida lähiympäristömme tuotantolaitosten modernisointiin ja ympäristönsuojeluteknologiaan. Olenkin kevään kuluessa eri yhteyksissä esittänyt, että valtion budjettiin perustettaisiin oma luku kansainvälistä ympäristörahoitusta varten. Lähivuosien tavoitteena tulisi olla, että 0,3 % BKT:sta varataan tähän tarkoitukseen. Tämän ei olisi kehitysyhteistyörahoitusta, vaan se tulisi pitää kehitysavusta selvästi erillään. Kysymyksessä ei myöskään olisi lahjarahoitus, ainakaan suuremmassa mittakaavassa, emmekä siten kasvattaisi ulkoista velkaantumistamme. Nämä varat käytettäisiin pitkäaikaiseen "pehmeään" luototukseen ja korkotukeen huolellisesti tutkittujen teollisuus- ja
ympäristöinvestointien rahoittamiseksi pääasiassa lähialueillamme. Hankkeet toteutettaisiin yritystasolla esimerkiksi joint venture-tyyppisellä yhteistyöllä, jossa hyödynnettäisiin suomalaista teknologiaa ja tieto-taitoa. Asia on parhaillaan virkamiestasolla valmisteltavana. Alustavia kartoituksia on jo tehty kysymykseen tulevista hankkeista.

Suomi pyrkii osallistumaan hankkeisiin, joista on olennaista hyötyä Suomen oman ympäristön suojelemiselle tai Itämeren tilan parantamiselle laajemmin. Tärkeitä hankkeita ovat muun muassa rikkipäästöjen ja typenoksidipäästöjen vähentämistä edistävät hankkeet. Kiireellisintä on saada Kuolan niemimaan ja Viron palavakivialueen rikkipäästöt vähenemään. Vesiensuojelussa puolestaan tärkeintä on rehevöitymistä aiheuttavan
ravinnekuormituksen väheneminen. Tästä seuraa, että ainakin yhdyskuntien, elintarviketeollisuuden ja massa- ja paperiteollisuuden päästöjen vähentämistä täytyy pyrkiä edistämään. Myös ongelmajätteiden asianmukaisen käsittelyn aikaansaaminen olisi varsin sopiva yhteistyökohde.

Myös äskettäin Pohjoismaiden investointipankin yhteyteen perustettu rahoitusyhtiö (NEFCO) on käynnistämässä ympäristöhankkeiden rahoitustoimintaa.

Lähden siitä, että hallituksen tulisi tehdä periaatepäätös 0,3 % tavoitteesta, aikataulusta sen saavuttamiseksi ja varata ensimmäiset määrärahat ensi vuoden budjettiesitykseen. Tavoitetta tuskin saavutetaan hetkessä, mutta liikkeille olisi päästävä jo tulevissa budjettineuvotteluissa.

Ensi syyskuussa Tukholmassa pidettävän Itämeren-maiden pääministerikokouksen tarkoituksena on antaa uusi poliittinen sysäys ja tuki Itämeren suojelusopimukselle. Sopimusta olisikin hyvä lujittaa, siirtyä suosituksista sitovampiin sopimuksiin ja ehkä laajentaa sopimuksen soveltamisalaa. Meriympäristön lisäksi yhteistyön piiriin tulisi saada Itämeren alueen koko ympäristö. Erilliset Itämeri-aloitteet tulisi yhdistää koordinoiduksi toimintaohjelmaksi.

Myöhemmin syksyllä Helsingissä pidettävä Itämeren-maiden (ja eräiden muiden maiden) ympäristöministerikokous puolestaan tullee keskittymään monenvälisten ympäristörahoitusjärjestelmien, erityisesti NEFCO:n kehittelyyn.

Uskon, että Itämeren suojelusta päästään lähivuosina aivan uuteen vaiheeseen ja tuloksia alkaa näkyä. Poliittinen tahto Itämeren pelastamiseksi on olemassa. On vain toimittava yhdessä ja nopeasti.

Tämä puhe on tulostettu Ulkopoliittisen instituutin ylläpitämästä EILEN-arkistosta.

Suositeltava viittaustapa:
Pertti Paasio: Ulkoasiainministeri Pertti Paasion puhe 24.4.1990 Metallityöväen liiton ympäristökonferenssissa, 24.4.1990, http://www.eilen.fi/fi/2889/ (16.10.2019)

Tulosta sivu Lisää kirjanmerkki