Arkistonumero
2900
Luokka
Puheet
Puhuja
Ulkoministeri Pertti Paasio
Lähde
Ulkoasiainministeriö
Alkuperäinen kieli
suomi
Päiväys
30.8.1990

Ulkoasiainministeri Pertti Paasio Pressin neuvottelupäivillä 30.8.1990

SUOMEN ULKOPOLITIIKKA JA YHDENTYVÄ EUROOPPA

Olemme tottuneet puhumaan yhdentyvästä Euroopasta tarkoittamalla sillä ennen muuta Länsi-Euroopan taloudellista integraatiota. Viime vuonna maanosamme
kahtiajako lopulta murtui ja kehitys asetti myös Euroopan yhdentymisen uuteen valoon. Nyt on meneillään prosessi, jossa talouskehitykseltään erilaiset, markkinatalouteen nojaavat vapaat tai sellaisiksi pyrkivät demokratiat pyrkivät järjestämään taloudelliset, poliittiset ja turvallisuuteen liittyvät suhteensa niin, että voisimme joskus elää todella yhdentyneessä maanosassa.

Olen toistuvasti kuitenkin korostanut, että olemme nyt itse asiassa astuneet Euroopassa vasta ylimenokauteen. Monet epävarmuustekijät varjostavat muutoin valoisampaa yleiskuvaa. Poliittinen murros on ollut nopea. Taloudellinen murros kestää paljon kauemmin ja se voi olla hyvinkin vaivalloinen. Nyt on luotava vanhat jakolinjat peittäviä taloudellisia ja poliittisia siteitä.

Eurooppaan on rakennettava turvallisuuden perustaksi yhteiskunnallis-sosiaalinen vakaus.

Emme myöskään saa antaa uuden Neuvostoliiton ja muun Euroopan välisen geopoliittisen jakolinjan vakiintua. Euroopan on oltava yhteinen koti, jossa on avara tila
lopulta kaikille ETYK-yhteisössä mukanaoleville tai siihen luontevasti kuuluville valtioille.

Maanosan poliittinen muutos on mennyt myös käynnissä olleiden aseidenriisuntaneuvottelujen edelle. Turvallisuuden suurin uhka ei enää ole ollut "vastapuolen" hyökkäyskyky, vaan kasvava epävarmuus omien kehitysprosessien hallitsemisesta.

Jos aseidenriisuntaneuvottelut kuitenkin edistyvät odotusten mukaisesti--kuten itse uskon--, Euroopan turvallisuus tulee vastedes perustumaan sotilaallisen pelotteen ja voimankäytön uhkan asemesta aseistuksen valvontaan. Aseistuksen valvonnasta tulee kansainvälisen yhteistyön aiempaa keskeisempi osatekijä.

Saksojen yhdistyminen on epäilemättä käynnissä olevan poliittisen muutoksen ydintapahtuma. Sen tervehdyttävää vaikutusta ei voitane kiistää. Saksan jako oli ratkaisemattomien poliittisten ongelmien symboli. Oli saavutus välttää aseelliset selkkaukset Berliinin asemasta --ja Saksan jaosta--syntyneidena kriisien yhteydessä. Oli vielä suurempi saavutus päästä irti luonnottomasta jaosta.

Suomi odottaa yhdistyvän Saksan muodostuvan maanosamme taloudellisen ja poliittisen kehityksen kannalta myönteiseksi tekijäksi. Ymmärrämme myös, että yhdistyvä Saksa herättää henkiin vanhoja pelkoja. Mutta kysehän ei tällöin ole vain Saksasta; kyse on laajemminkin siitä, että nopean muutoksen oloissa vahvistuvat toiveiden ohella myös pelot.

Maanosan kahtiajaon murtuminen pakottaa meidät entistä tarkemmin paneutumaan kansainvälisen asemamme perusteisiin. On kyettävä erottamaan kestävät arvot. Yhtä tärkeää on erottaa muutoksesta rakentavat tekijät.

Maamme ulkoinen ympäristö on murroksessa, joka saa monet olettamaan, että voisimme rakentaa kansainvälisen asemamme kokonaan uudenlaiselle perustalle. Tällainen houkutus on ymmärrettävää samalla kun sen esittäjän on valmistauduttava kohtaamaan myös perusteltua kritiikkiä.

Suomen ulkopolitiikan kestävät arvot--hyvät naapurisuhteet ja puolueettomuus--eivät meneillään olevassa muutoksessa ole menettäneet merkitystään.

Turvallisuuspoliittisten blokkien murtuminen on kuitenkin odotetusti kirvoittanut keskustelun puolueettomuudesta.

Jyrkän kahtiajaon aikana puolueettomille valtioille annettiin tehtäviä ja niiden tarjoamille ns. hyville palveluksille oli kysyntää. Huolehtimalla puolustusvelvotteistaan puolueettomat valtiot vaikuttivat myös siihen, että ne eivät olleet poliittisten tai sotilaallisten spekulaatioiden kohteena.

Muutos on tänään lähinnä siinä, että hyviä palveluksia voivat nyt tarjota muutkin kuin perinteelliset puolueettomat maat.

Puolueettomien maiden erityisesti tähdentämät turvallisuusperiaatteet ovat kokeneet läpimurron Euroopassa: Euroopan turvallisuutta uhannutta hyökkäyskapasiteettia eliminoidaan, yhteistyön rakenteita luodaan ja kansoja erottavia viholliskuvia pyritään heikentämään. ETYK-yhteisöön kuuluvien valtioiden välisissä suhteissa ovat Suomelle läheiset käyttäytymisperiaatteet vahvistumassa.

Puolueettomuuspolitiikkaa harjoittavien valtioiden ei todellakaan ole syytä perätä moraalista kunniaansa kansainvälisessä yhteisössä. Niiden ei myöskään tarvitse häpeillä osaansa kun maanosan kahtiajaon tilalle syntyy laaja-alaisia yhdentymisen rakenteita. Puolueettomat maat voinevat--mikäli maanosan muutoksen myönteinen perussuunta jatkuu--ajaa entistä ongelmattomammin perustavoitteitaan laajemmissa eurooppalaisissa rakenteissa.

Edellä todettu ei muuta sitä, että puolueettomuuden merkitys sittenkin kulminoituu sen klassisessa merkityksessä: valtion uskottavuudessa sen pyrkiessä rauhan aikana noudattamaan sellaista politiikkaa, että se mahdollisen sodan syttyessä säilyisi puolueettomana-- sen ulkopuolella.

Vuonna 1966 presidentti Urho Kekkonen määritteli maamme puolueettomuuden tavoitteen seuraavasti:

"Me pyrimme pitämään Suomen rauhan aikana suurvaltojen ja suurvaltablokkien ristiriitojen ulkopuolella sekä niiden välisen aseellisen selkkauksen sattuessa säilyttämään Suomen puolueettomuuden".

Kekkosen elinaikana maailma oli syvästi jakautunut kahteen vihamieliseen idelogiseen blokkiin. Tämä tarkoitti, että rauhan aikana perinteellinen puolueettomuus on edellyttänyt pidättymistä yleensäkin turvallisuuspoliittisista sitoumuksista, sotilaallisista liittoutumista. Mutta Kekkosen lähtökohta--pysyttäytyminen suurvaltablokkien ristiriitojen ulkopuolella--on kuitenkin Suomen kannalta määräävä. Samalla se on maanosamme ja maailmanlaajuisen kahtiajaon murtumisen jälkeen muuttumassa yhä enemmän periaatteeksi, jolle on--jos kehitys jakuu myönteisesti--yhä vähemmän käytännön sovellutustarvetta.

Käsitykset vaihtelevat kuitenkin siitä, kuinka pitkälle puolueettomuus edellyttää pidättymistä poliittisista sitoumuksista tai taloudellisesta riippuvuudesta--ottaen huomioon niiden mahdolliset turvallisuuspoliittiset seuraamukset.

Minkälaisia rajoituksia puolueettomuus asettaa sitä noudattavalle valtiolle rauhan oloissa--erityisesti nykyisessä syvenevän rauhan oloissa?
Keskustelu on Suomessa--kuten muissakin puolueettomissa maissa--kiertymässä kysymykseen siitä,onko EY muuttumassa siten, että se tekisi puolueettomille maille täysjäsenyyden mahdolliseksi. Esillä on ollut kaksi tulkintaa: toisaalta on väitetty, että puolueettomuus on pysyvä este EY:n täysjäsenyydelle, koska EY on itse asiassa yhä selvemmin turvallisuuspoliittinen yhteisö, eli puolueettoman maan on joko pysyttävä EY:n ulkopuolella tai luovuttava puolueettomuudesta; toisaalta on esitetty tulkinta, että EY on muuttumassa siten, että myös puolueettomuuspolitiikkaa harjoittava Suomi voisi siihen--ainakin joskus-- liittyä. Eräissä puheenvuoroissa on jopa väitetty, että puolueettomuus on taakka, josta olisi päästävä eroon. Tämännäkökulman jätän kuitenkin omaan arvoonsa. Se ei vastaa hallituksen politiikkaa eikä suomalaisten enemmistön ajattelua, vaikka senkin väitteen esittämisen on vapaassa maassa täysi oikeus.

Olen korostanut, että meidän ei tule mennä asioiden edelle. On nähtävä, että Suomen kannalta keskeisiä integraatio- ja turvallisuuspoliittisia ratkaisuja ei tehdä tempoilemalla. Ei etenkään silloin kun muutoksessa on myös yhä edelleen runsaasti tuntemattomia yhtälöitä.

EFTA-maat neuvottelevat parhaillaan EY:n kanssa eurooppalaisesta talousalueesta. Samaan aikaan EY:n pöydällä on Itävallan jäsenyysanomus.

Maassamme on voitu nojautua poikkeuksellisen laajaan yksimielisyyteen siitä, että valittu ETA-neuvottelulinja on oikea. Olemme tyytyväisenä panneet merkille, että meille tärkeissä viiteryhmämaissa--Ruotsissa ja Norjassa--on saavutettu samantapainen yksimielisyys.

Kehityksen perussuunta on selvä. ETA-ratkaisun toteutuminen on eräs askel maanosan yhdentymisprosessissa. Meidän on valmistauduttava kansallisesti nyt siihen, että ETA-ratkaisu syntyy; meidän on valmistauduttava siis ensisijaisesti tämän ratkaisun seurausvaikutuksiin.

Mutta on tietenkin selvää, ettei meille ole samantekevää, miten maanosamme eri muutosprosessit jatkossa kehittyvät.

Näin ollen kaikista maanosamme muutokseen ja kehitykseen liittyvistä tekijöistä on käytävä kiihkotonta keskustelua.

Suomen hallitus ei pidä EY-jäsenyyskysymystä kuitenkaan ajankohtaisena. Hallitus totesi syksyllä 1989 integraatioselonteossaan eduskunnalle, että "jäsenyys EY:ssä ei näkemyksemme mukaan ole sovitettavissa yhteen puolueettomuuspolitiikkamme kanssa, emmekä siten pyri yhteisön jäseneksi". Se oli tuon ajankohdan arvio eikä se ollut väärä arvio.

Käynnissä olevassa keskustelussa ovat monet kuitenkin halunneet asettaa kysymyksen siten, että EY:n kehitys pakottaa Suomen valitsemaan taloudellisten etujemme varjelemisen--siis jäsenyys EY:ssä-- tai puolueettomuuden--siis pidättyminen jäsenyydestä-- välillä. Toisin sanoen on edellytetty, että meidän on taloudellisten etujemme vuoksi luovuttava puolueettomuuden taakasta.

Tämän päivän tiedoilla ei voida päätellä, että Suomen olisi tuollainen valinta tehtävä.

Meidän on kuitenkin käytävä keskustelua puolueettomuuden sisällöstä kansainvälisessä politiikassa. Tällöin meidän on pyritävä ymmärtämään, minkälainen este puolueettomuus on jäsenyydelle tai kääntäen: minkälaisia rajoituksia jäsenyys asettaa puolueettomuuspolitiikan harjoittamiselle.

Keskustelkaamme siitä, minkälaisia näkymiä EY:n jäsenyys saattaa asettaa puolueettomalle valtiolle. Tällainen kysymyksenasettelu on mielekäs vaikkei vielä tämän päivän reaalipolitiikkaa. Onhan EY:n myös tehtävä itselleen selväksi, millaiseksi kansainvälisen politiikan toimijaksi se haluaa kehittyä.

Tutkiva katse olisi suunnattava siihen, mitä EY nyt on ja mitä siitä voi kehittyä ulkopoliittiselta kannalta arvioituna.

Tämänhetkisessä tilanteessa Suomen hallitus korostaa seuraavia lähtökohtia:

- Suomi pitää ulkopolitiikassaan kiinni puolueettomuuspolitiikasta; osallistumisemme yhdentymiskehitykseen ei saa estää puolueettomuuspolitiikan toteuttamista; toisaalta puolueettomuuspolitiikan toteuttamisesta ei kuitenkaan tarvitse muodostua yhdentymiseeen osallistumisen estettä.

- Eurooppaa tulee kehittää yleiseurooppalaisena yhteisönä. Yhdentyminen ei saa hidastaa, vaan vahvistaa tällaista kehitystä, jota toteutetaan ETYK:ssä, luotaessa vastakkainasettelun purkavaa turvallisuusjärjestystä ja laajennettaessa taloudellista integraatiota.

- Yhdentyvässä Euroopassa tulee pohjoismaisesta yhteistyöstä luoda eräs osallistumisemme strateginen peruspilari. Toisen peruspilarin tulee muodostua lähialueidemme kanssa harjoitettavan yhteistyön syventämisestä.

Euroopan yhdentymisen tuleva kehitys riippuu paljolti meistä riippumattomista poliittisista tekijöistä. Meillä ei ole kuitenkaan mitään syytä pessimismiin.

Viime viikot ja kuukaudet ovat itse asiassa Euroopan kohdalla merkinneet muutoskehityksen myönteisten tekijöiden vahhvistumista. Tällöin viittaan etenkin niihin poliittisiin tavoitteisiin, joita on luotu sekäsotilasliittoissa, kahdenvälisissä neuvotteluissa että ETYK-rintamalla.

Tämä puhe on tulostettu Ulkopoliittisen instituutin ylläpitämästä EILEN-arkistosta.

Suositeltava viittaustapa:
Pertti Paasio: Ulkoasiainministeri Pertti Paasio Pressin neuvottelupäivillä 30.8.1990, 30.8.1990, http://www.eilen.fi/fi/2900/ (18.10.2019)

Tulosta sivu Lisää kirjanmerkki