Ulkoasiainministeri Pertti Paasio Sata-Häme soi -päätösjuhlassa Ikaalisissa 17.6.1990

Arvoisat musiikin harrastajat,

Hyvät kuulijat,

On hauska kokoontua kauniina kesäisenä päivänä viettämään miellyttävän musiikkitapahtuman päätösjuhlaa. Kulttuurilla ja varsinkin musiikilla on ollut suuri merkitys Suomen kansan perinteessä myös sen vaikeina aikoina. Hanurimusiikilla kerrotaan olleen eräässä maamme kohtalon vaiheessa aivan erityistäkin merkitystä.

Suomalainen kulttuurin koulutusjärjestelmä on luonut menetelmän, että lähes kaikilla taidealoilla erittäin lahjakkaat lapset poimitaan kotien ja koulujen toimesta koulutukseen ja näin on heistä itsestään kiinni, mihin asti he lahjakkuuttaan kehittävät. Lahjakkaille tie on avoin, eikä siihen ole muuta kuin hyvää sanottavaa.

Mutta taiteen alojen huiput eivät aina edusta näitä erityisen lahjakkaita. Joukossa on myös sellaisia, jotka ovat raivanneet tiensä pitkän ja sitkeyttä vaativan koulutuksen läpi. Se on merkinnyt heille pyrkimistä ja mahdollista hylätyksi tulemista useaankin otteeseen. Mutta heidän rakkautensa omaan taiteeseensa, intonsa ja kunnianhimonsa sekä tinkimätön työnsä on vienyt heidät huipulle.

Taideoppilaitoksetkin valitsevat oppilaikseen pyrkijöistä kaikkein lahjakkaimmat. Ne testaavat pyrkijöiden musikaalisuuden lisäksi myös heidän soittotaitoaan. Mutta voidaan kysyä, missä oppilaat olisivat sen voineet hankkia? Kuka sen on heille opettanut? Pitääkö lahjakkuuden
lisäksi syntyä jonkin tasoisena pelimannina vai mistä voi saada ne taidot, joita korkeamman tason musiikkoppilaitoksiin pyrittäessä vaaditaan. On tietenkin kunnioitettavaa, että on perheitä, joissa harrastetaan musiikkia ja joista löytyy opetusta jälkikasvulle. On myös lasten musiikkileikkikouluja, mutta ei läheskään kaikkien lasten tavoitettavissa.

Muuttuvassa maailmassa ja muuttuvassa Euroopassa meidän tulisi kuitenkin tavoitella sitä, että koko kansalla on mahdollisuus harrastaa kulttuuria. Olemmehan me nykyisin kovin huolissamme siitä, miten isänmaaton massakulttuuri runnoo alleen sitä aidointa suomalaisuutta, joka tulee kaukaa menneisyydestä ja arvostettuna voisi elää kauas tulevaisuuteen ja rikastuttaa myös muita kulttuureita. Meidän tulee pitää huoli, että meillä on tulevaisuuden maailmassakin kulttuurin saralla annettavaa emmekä ole pelkän tuontitavaran varassa.

Toisaalta on myös sellaisia taiteen kuluttajia, jotka nuorina tai jo aikuisikään ehtineinä haluaisivat kokeilla osaisivatko piirtää tai vaikkapa soittaa. Näille ihmisille olisi mahdollistettava helppo tie taiteen aikeitten äärelle. Heille jatkuva taiteen opiskelu saattaa olla liian vaativaa, mutta ajoittain saatu kurssimuotoinen impulssi voisi pitää harrastuksen sopivasti hengissä ja taitojen kehittyessä omaksi ja jossain vaiheessa mahdollisesti jopa muiden iloksi.

Näitä taiteen harrastajia on maassamme viljalti peruina niiltä ajoilta, jolloin taidekasvatus ei poiminut lahjakkuuksia elitisöitymään. Maakunnasta löytyy taitavia ihmisiä, jotka ovat oppineet kotona tai kaverilta soittamaan, rikastamassa tasavallan kulttuurielämää kansan parissa iltamissa, toreilla ja turuilla. Lisäksi löytyy vielä ihmisiä, jotka pystyvät myös opettamaan asioita uusille halukkaille. On vain usein niin, että tälläiseen toimintaan ei löydy rahaa riittävästi, jotta voisimme järjestäytyneesti antaa ihmisille näitä oppeja.

Aina on olemassa ihmisiä, jotka soittavat ja laulavat mieluummin kuin hyvin. He eivät ehkä koskaan nouse estraadille tai tuo työtään näyttelyyn tai esittele sitä julkisissa tilaisuuksissa, mutta saatuaan edes hiukan taidekoulutusta heistä tulee taiteen kuluttajia ja tietävämpää ja taitavampaa sekä vaativampaa yleisöä.

Tässä yhteiskunnassa, koulun heiveröisen taideopetuksen jatkoksi ei tehdä riittävästi taiteen kuluttajavalistustyötä, vaikka lisääntyvässä määrin satsataankin taiteen tuotantoon.

Muutama päivä sitten luin valtakunnan päälehden kulttuuriosastolta artikkelin, jossa kerrottiin että musiikkikoulupaikka koko Suomessa on kiven takana. Kun Suomessa valmistaudutaan olemaan entistä tiiviimpi osa Länsi-Eurooppaa meidän tulisi myös kulttuurin saralla pitää huoli, että kansallista kulttuuria voisi opiskella jokainen sitä haluava. Tämän vuoksi meidän tulisi uhrata tämän rikkaan kansan varoja jonkin verran enemmän myös musiikin harrastelijakoulutuksen järjestämiseen. Uskon, että tällöin verraten vaatimattomilla rahoilla voimme pitää yllä kansallista kulttuuriamme ja omaleimaisuuttamme, jolloin mahdollisimman
monet kansalaisemme saavat sellaisia taitoja elämänsä varrelle, että niistä on jatkuvaa iloa ja hyötyä sekä heille itselleen että kanssaihmisille.