Arkistonumero
2950
Luokka
Puheet
Puhuja
Ulkoministeri Pertti Paasio
Lähde
Ulkoasiainministeriö
Alkuperäinen kieli
suomi
Päiväys
22.11.1990

Ulkoministeri Pertti Paasio Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksessa Espoossa 22.11.1990

Hyvät liittokokouksen osanottajat,

Pariisissa päättyi eilen ETYK:n huippukokous, johon osallistuneet valtuuskunnat 34 maasta olivat todistamassa erään aikakauden siirtymistä lopullisesti historiaan. Kokouksen loppuasiakirja kertoo siitä myönteisestä muutoksen ilmapiiristä, mikä on ennennäkemättömän voimakkaasti ja nopeasti murtautunut esiin maanosaamme pitkään hallinneen vastakkainasettelun alta. Pariisissa allekirjoitetut sopimukset aseidenriisunnasta ja luottamusta lisäävistä toimista ovat toisen maailmansodan jälkeisen ajan merkittävimpiä edistysaskelia rauhantilan lujittamisessa Euroopassa.

Pariisin huippukokous kertoo myös ETYK:n voimasta eurooppalaisessa muutoksessa. ETY-prosessi on edustanut laajaa turvallisuuskäsitystä, johon kuuluvat sotilaallisen turvallisuuden lisäksi taloudelliset kysymykset, ihmisoikeudet ja ympäristöalan yhteistyö. Euroopalla on nyt historiallinen mahdollisuutensa rakentaa tulevaisuuttaan perustalle, jonka muodostaa tiivis yhteistyö kaikilla mainituilla aloilla. Pienille valtioille on tässä yhteistyössä ollut arvokasta myös ETYK:n päätöksentekoon olennaisesti kuuluva yksimielisyyden vaatimus. Näin myös pienten valtioiden näkemykset ovat tulleet kuulluiksi. Tästä on syytä pitää kiinni myös jatkossa, kun perinteisen vastakkainasettelun häviäminen avaa uusia mahdollisuuksia ETYK:n työlle.

En jaa niitä käsityksiä, joissa katsotaan puolueettomuuden menettäneen viimeaikaisen kehityksen myötä merkitystään. Suomen kaltaisten maiden omaksumaa välittäjän ja sillanrakentajan roolia on arvostettu ja samalla on syytä muistaa, että sen käyttökelpoisuus ei rajoitu Eurooppaan vaan valitsemallamme linjalla on tarkoituksensa myös laajemmin kansainvälisissä yhteyksissä. Liittokunnilla on taipumus sitoa jäsenensä laajemminkin kuin turvallisuuspoliittisesti yhteiseltä arvoperustalta nousevaan politiikkaan. Edessämme olevissa kiireellisissä haasteissa köyhyyden ja ympäristöongelmien
lievittämisessä saatetaan jatkossakin joutua ristiriitoihin, joiden sovittelu helpottuu mikäli käytettävissä on välittäjiä, jotka nauttivat laajaa luottamusta.

Myönteistä kehitystä Euroopassa ja kahden suurvallan välillä täydentävät ponnistelut useiden alueellisten konfliktien ratkaisemiseksi.  Suomi on voinut tarjota palveluksiaan YK:n käyttöön mm. Namibian itsenäistymisprosessin yhteydessä ja laajemminkin rauhanturvatoiminnassa. Olemme valmiita osallistumaan vastaaviin tehtäviin myös tulevaisuudessa ja on täysi syy olettaa, että kansainvälisen yhteistyön laajeneminen pitää oman ulkopolitiikkamme aktiivisena.

*****

Kansainvälisyys lyö leimansa myös yhä useampiin Suomessa tehtäviin ratkaisuihin. Kehitys on vienyt siihen suuntaan, että kansainvälistymistä voidaan yhä harvemmin pitää tyhjänä fraasina, jota meille markkinoidaan milloin missäkin yhteydessä. Yliopistomaailman on luonnostaan, tieteen universaalisuuden perusteella, katsottu olevan kansainvälinen yhteisö. Epäillä sopii, kuinka konkreettisesti tämä on näyttäytynyt tavallisen opiskelijan
kannalta. Tässäkin mielessä elämme nähtävästi voimakkaan muutoksen aikaa.

Muutoksesta kertovat useat tekijät, mutta parhaiten ehkä se, että kansainväliset yhteydet tulevat laajemmin kaikkien opiskelijoiden ulottuville, kun ne aikaisemmin korkeakouluissa merkitsivät pääasiassa tieteenharjoittajien välisiä yhteyksiä. Luonnollisesti opiskelijoiden omilla järjestöillä niin paikallisesti
kuin valtakunnallisesti on ollut omat yhteytensä vastaaviin elimiin monissa muissa maissa. Opiskelijat ovat omien järjestöjensä avulla hoitaneet kansainvälistä opiskelijavaihtoa jo kauan ennen kuin siitä tuli osa eurooppalaista yhdentymis-strategiaa.

Kansainvälistymisen tuominen yhä useamman ulottuville on tarkoittanut mm. opiskelija- ja harjoittelijavaihto-ohjelmien perustamista Pohjoismaiden välille ja neuvotteluja pääsystä mukaan Euroopan yhteisön käynnistämiin vastaaviin ohjelmiin. Korkeakouluissa on sekä opiskelijajärjestöillä että eri laitoksilla ollut myös kiitettävää aloitteellisuutta löytää omia kanavia ja työskentelymuotoja, jotka mahdollistavat kansainvälisen kokemuksen nivomisen
opiskeluun mukaan.

On syytä muistaa, että nämä pyrkimykset ovat vasta alussa ja varsin vaativien tavoitteiden saavuttamiseksi on tehtävä vielä paljon työtä. Olen ymmärtänyt, että opiskelijajärjestöt ovat toimineet aktiivisesti tuodakseen esille omat opiskelijan näkökulmasta havaitut esteet kansainvälistymiselle ja
opiskelijavaihdon kehittämiselle. Opetusministeriön asettaman työryhmän esittämä tavoite, jonka mukaan vuosittain 5000 suomalaista
korkeakouluopiskelijaa suorittaisi osan opinnoistaan ulkomailla, on kannatettava, mutta epäilemättä varsin haasteellinen pyrkimys.

Kansainvälistymisestä puhuttaessa on pantava merkille, että leimaa antavana kaikessa yhteistyössä on pyrkimys vastavuoroisuuteen. Tämän mukaisesti meidän on tehtävä mahdolliseksi paljon nykyistä ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää suuremman joukon opiskelu suomalaisissa korkeakouluissa. Tämä asettaa varsin mittavan haasteen niin opetukselle kuin opiskeluun liittyvien palvelujen järjestämiselle. Ottaen huomioon Suomessa tänä päivänä opiskelevien ulkomaalaisten varsin pienen lukumäärän, tulee muutos olemaan huomattava, mikäli suunnitelmat halutaan toteuttaa.

Korkeakoulujen ja opiskelun sisällön kannalta saattavat lisääntyneet ulkomaiset yhteydet olla varsin terveellinen ilmiö. Pienessä maassa myös tiedeyhteisöt ovat pieniä, eikä tämä ole välttämättä etu uudistumista ja uusien ajatusten syntymistä ajatellen. Tämänkin vuoksi on tärkeää, että kansainväliset yhteydet toimivat molempiin suuntiin ja myös Suomi saadaan kiinnostavaksi ulkomaalaisten kannalta. En epäile tutkimuksemme ja korkeakouluopetuksemme tasoa - se kestää varmasti kansainvälisen vertailun - mutta uusien haasteiden edessä on syytä tarkastella kriittisesti
opetuksen ja tutkimuksen kykyä uusiutua. Korkeakoulututkintojen keskimääräisten suorittamisaikojen venymiseen näyttäisi olevan kaksi pääasiallista syytä: ensinnäkin nykyisen opintotukijärjestelmämme puutteellisuudet ja toiseksi korkeakoulujen kyvyttömyys saada mahdutettua tutkinnot järkeviin mittoihin vaatimusten osalta.

Opintotuen osalta totean tässä vain hallituksen toimet nykyisen opintotuen kehittämiseksi sekä valmistumassa olevat esitykset koko
opintotukijärjestelmän perusteelliseksi uudistamiseksi. Pian on aika katsoa yhdessä opiskelijajärjestöjen kanssa mihin suuntaan tässä remontissa edetään. Mitä puolestaan tulee korkeakouluihin olisi ilmeisesti aika ryhtyä aikaisempaa järjestelmällisempiin toimiin tutkintojen tiivistämiseksi, kuitenkin niin ettei opetuksen ja tutkimuksen taso kärsi. Eräiden selvitysten mukaan sen kirjallisuuden määrä, mikä vaaditaan nykyisin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen on joillakin aloilla kasvanut mittoihin, joka yltää aikaisempien vuosikymmenten lisensiaatin tai jopa tohtorin tutkintoon.

Yhteiskunnassamme on yleistynyt ajattelu tulosvastuusta. En pidä tuon liike-elämästä lähteneen ajattelun soveltamista yhteiskunnassa laajemmin välttämättä onnistuneena ratkaisuna, mutta siihen sisältyvällä ajattelutavalla on kieltämättä tukenaan myönteisiä kokemuksia. Niihin ei kylläkään mielestäni kuulu se harvainvaltaisuuden korostaminen, mitä on ollut nähtävissä joissakin professoritason kommenteissa Helsingin yliopiston hallinnonuudistuksesta. Hallituksen eduskunnalle antamassa esityksessä on lähdetty siitä, että demokratia ei yliopistoyhteisössäkään ole vamma vaan edellytys onnistuneiden päätösten tekemiselle. Absoluuttista valtaansa menettävien tulisi nyt keskittyä yliopistoyhteisön toimintaedellytysten parantamiseen uudella tavalla, yhteistyössä ja keskustellen kaikkien valtaa ja vastuuta jakavien kanssa.

Tänä päivänä yhä harvempi työelämään astuva voi olettaa työtehtäviensä säilyvän muuttumattomina tai ammattinsa samana koko aktiivin työikänsä. Tehtävien ja toimenkuvien ja henkilöiden vaihtuminen tuo mihin tahansa yhteisöön myös dynaamisuutta ja usein parempaa kykyä ottaa vastaan uusia ajatuksia. Eikö myös korkeakouluissa tulisi yhä laajemmassa määrin lähteä siitä, että opetuksen ja tutkimuksen virkoihin ei nimitetä ketään pysyvästi vaan määräajoiksi, jotka olisivat riittävän pitkiä tuodakseen jatkuvuutta tieteen harjoittamiseen, mutta avaisivat virat aiempaa paljon useammin pätevöityneiden
haettavaksi?

Kankea virantäyttömenettely ei myöskään luo kuvaa korkeakoululaitoksesta muuttuviin vaatimuksiin vastaavana instituutiona. Nykyinen järjestelmä ei rohkaise akateemiselle uralle, vaan toimii pikemminkin tulppana. On ilmeistä, että moni nuori tutkijan uraa harkinnut kavahtaa sitä pitkällistä ja usein
piinallista prosessia, johon yliopistollista virkaa hakeneet alistetaan. Hallitus on äskettäin antanut eduskunnalle esitykset siitä, miten näitä menettelyjä voitaisiin yksinkertaistaa.

Hyvät liittokokousedustajat,

Kansainvälisessä yhteistyössä tarvitaan aloitteentekijöitä ja sillanrakentajia. Olen ymmärtänyt Suomen ylioppilaskuntien liiton pitäneen tätä roolia itselleen tärkeänä niin menneinä vuosikymmeninä kuin tänäänkin. Euroopan eläessä murroskautta ovat monet vanhat rakenteet murtuneet ja monia ollaan parhaillaan uusimassa, jotta ne pystyisivät toimimaan muuttuneissa oloissa tarkoitustaan vastaavasti. Vastakkainasettelun häviäminen
on avannut uusia mahdollisuuksia yleiseurooppalaiselle ja myös yleismaailmalliselle yhteistyölle. Opiskelijoiden etuja ajavien järjestöjen mahdollisuudet vaikuttaa opiskelijoita koskeviin ratkaisuihin, joissa kansainvälisyys korostuu siis aikaisempaa enemmän, ovat suoraan sidoksissa niiden oman kansainvälisen yhteistyön voimaan. On toivottavaa, että laajoja kansainvälisiä yhteyksiä ylläpitäneet tahot, kuten SYL käyttävät näitä yhteyksiä
ja kokemuksiaan nyt hyväksi.

Euroopassa tapahtuneet nopeat muutokset ja oma asemamme maanosassa ovat hallinneet kansainvälistymisestä käytyä keskustelua Suomessa. On aiheellista korostaa, että Euroopassa meneillään oleva yhdentymisprosessi ei saa merkitä kehitysmaiden unohtamista. Vapaat ja demokraattiset olot Euroopassa vahvistavat yhteistyön edellytyksiä ja tuon yhteistyön voimalla Euroopan on lähdettävä lievittämään ja ratkaisemaan köyhyyden ja ympäristötuhon aiheuttamia ongelmia myös muualla maailmassa.

Olen useisssa yhteyksissä korostanut kansalaisjärjestöjen tärkeää roolia kehitysmaasuhteissamme. Juuri kansalaisten vapaan yhteistoiminnan kautta syntyvät edellytykset poliittisen demokratian rakentamiselle, ihmisoikeuksien kunnioittamiselle ja kehityksen aikaansaamiselle. Näiden yhteyksien rakentaminen ja ylläpitäminen on tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Toivon, että tässäkin suhteessa voimme luottaa SYL:n pitkiin perinteisiin sekä
kehitysyhteistyössä että muissa yhteyksissä kehittyvien maiden opiskelijajärjestöihin.

Se, mitä meillä on annettavana näissä yhteyksissä on kokemuksemme oman yhteiskuntamme rakentamisessa. Niitä kokemuksia mitä olemme
saaneet oman demokratiaa, tasa-arvoa ja sosiaalista vastuuta korostavan yhteiskuntamme rakentamistyössä on syytä arvostaa. Syytä on arvostaa sitäkin, että pystymme näkemään sen puutteet ja keskeneräisyyden. Kun puutteet eivät tee jo saavutettua tyhjäksi on pohdittava, mikä kokemuksissamme olisi niin arvokasta, että sitä on syytä jakaa niiden kanssa, jotka ovat kiinnostuneita omien yhteiskuntiensa kehittämisestä.

Tämä on tärkeä näkökulma ja syytä muistaa kun ajattelemme erityisesti kehitysyhteistyöstä käytyä keskustelua. Kehitysyhteistyötämme arvostellaan ja antamamme avun lopettamista vaaditaan usein viittaamalla esimerkkeihin avun väitetystä väärinkäytöstä tai muusta epäonnistumisesta kehitystavoitteiden saavuttamisessa. Tekevälle on toki sattunut virheitäkin, mutta varsin kohtuullisessa määrin ja niistä on pyritty ottamaan opiksi.

Demokratiasta ja ihmisoikeuksista käyty keskustelu voi parhaimmillaan osoittaa meille, että yhtä väärin kuin on unohtaa kehitysmaat oman onnensa nojaan on lähteä rakentamaan suhteita siltä perustalta, että me voimme oppimestareina sanella yhteistyön säännöt. Nyt, jos koskaan on tärkeätä päästä todelliseen vuoropuheluun kehitysmaiden kanssa siitä, miten parhaiten pystytään aikaansaamaan kestävää kehitystä niin poliittisesti, taloudellisesti kuin ympäristön kannalta.

Kansalaisyhteiskunnan aikanaan luomat rakenteet ovat vieneet kehitystä eteenpäin Suomessa. Uskon, että kansalaisjärjestöjen toimintakentän laajentuminen kansainväliseksi on avaintekijöitä maailmanlaajuisessa työssä vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Opiskelijoiden rooli tässä työssä ei ole koskaan ollut vähäinen. Siitä kertoivat myös tapahtumat Euroopassa rauhanomaisen vallankumouksen vuonna 1989. Ympäri maailmaa tästä työstä maksetaan tänäkin päivänä kova hinta ihmisoikeusloukkausten uhreina.

Kansainvälisessä yhteistyössä tarvitaan muutoksen käynnistäjiä. Luotan siihen, että SYL löytää tässäkin työssä oman paikkansa ja omasta puolestani toivotan sille työssään menestystä.

Tämä puhe on tulostettu Ulkopoliittisen instituutin ylläpitämästä EILEN-arkistosta.

Suositeltava viittaustapa:
Pertti Paasio: Ulkoministeri Pertti Paasio Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksessa Espoossa 22.11.1990, 22.11.1990, http://www.eilen.fi/fi/2950/ (7.12.2019)

Tulosta sivu Lisää kirjanmerkki