Arkistonumero
2973
Luokka
Puheet
Puhuja
Ulkoministeri Paavo Väyrynen
Lähde
Ulkoasiainministeriö
Alkuperäinen kieli
suomi
Päiväys
1.11.1991

Ulkoasiainministeri, valtiotieteen tohtori Paavo Väyrysen puhe Tarton yliopistossa 1.11.1991

Herra Rehtori, Arvoisat naiset ja herrat, Hyvät ystävät.

Tarton yliopiston juhlasali ja tämä kuulijakunta herättävät minussa saman kunnioittavan ja juhlallisen tunteen, jota Urho Kekkonen kuvaili täällä maaliskuussa 1964. Hän piti puheensa viron kielellä. Valitettavasti en pysty samaan; vain harvat sukupolvestani ovat toistaiseksi tämän taidon hankkineet.

"Suomi ei voi mitään väkivalloin: sivistyksen voima on sen ainoa pelastus", kirjoitti Juhana Vilhelm Snellman Uno Cygnaeukselle kesällä 1840. Viron kansan kohtalot ovat osoittaneet kouriintuntuvasti sen, että pienten kansojen voima todellakin on niiden sivistyksessä. Virossa sivistyksen voimaa on ylläpitänyt ennen muuta Tarton yliopisto, hengenviljelyn korkein tyyssija. Laajojen kansanjoukkojen keskuudessa tätä tehtävää ovat täyttäneet Tallinnan laulujuhlat ja niissä ilmenevä aito oman kansallisen kulttuurin arvostus. Sivistyksen voima on ollut mahtava; Viro on jälleen itsenäinen maa.

Tarton yliopisto on kasvattanut virolle akateemisen sivistyneistön, jonka johdolla itsenäinen kansakunta voi ryhtyä uudestaan rakentamaan omaa tulevaisuuttaan. Tämä juhlava ympäristö saa kävijän näkemään historian vaiheet kehityskaarena, jota muotouttavat joskus sattumat, useimmiten kuitenkin ihmisten määrätietoinen pyrkimys. On suuri kunnia saada puhua täällä ja Teille. On suuri ilo saada onnitella Teitä takaisin voitetun itsenäisyytenne johdosta.

Monessa suhteessa voimme nyt palata siihen laajaan ja luontevaan yhteistyöhön, josta meillä on kokemuksia muutaman sukupolven takaa. Viron itsenäisyyden merkittäviin piirteisiin kuuluu se, että Teillä perinne on säilynyt: viiden vuosikymmenen takainen itsenäisen Viron rakennustyö vaikuttaa vieläkin; viime vuosikymmeninäkään perinteen lanka ei ole katkennut.

Monet Viron nykyisistä johtajista ovat korostaneet sitä merkitystä, joka Suomella on ollut virolaisille erityisesti viime vuosikymmenten aikana. Yhtä lailla me suomalaiset voimme todeta, että Virolla on aina ollut meille suuri merkitys. Sitä symbolisoi Tarton yliopisto. Tämä akateeminen opinahjo on vanhempi kuin Helsingin yliopisto. Täällä Academia Gustavianiassa, kuten yliopistoa aluksi nimitettiin, opiskeli jo 1600-luvulla kymmenittäin suomalaisia. Nyt kun Viro on jälleen itsenäinen maa, meille avautuu uudelleen henkinen "Via Baitica" eurooppalaisen kulttuurin keskuksiin.

Urho Kekkonen viittasi "epävirallisen" vierailunsa yhteydessä pitämässään puheessa vuosisataiseen kulttuuriyhteyteemme muistuttamalla siitä, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa olivat rinnakkain yhtäältä suomalaisten Elias Lönnrotin ja August Ahlqvistin ja toisaalta virolaisten Lydia Koidulan, Anna Haavan, Friedrich Reinhold Kreutzwaldin ja Ferdinand Johann Wiedemannin muotokuvat. Näiden muotokuvien ilmentämä henkinen yhteys on säilynyt läpi vaikeidenkin
vuosikymmenten. Nyt meillä on jälleen täydet mahdollisuudet läheiseen ja täysipainoiseen vuorovaikutukseen ja kanssakäymiseen toisilleen niin läheisten kulttuuriemme kesken. Tätä jatkuvuutta kuvaa sekin, että opetusministeri Uuno Hannulan presidentti Kyösti Kallion valtuuttamana vuonna 1938 allekirjoittaman Viron ja Suomen välisen kulttuurisopimuksen voidaan katsoa olevan edelleen voimassa, sopimusta on tietysti tarkistettava nykytilannetta vastaavaksi.

Myös muilla yhteistyön aloilla meillä on vahvat perinteet. Kulttuurisopimuksen lisäksi saattaa olla maitakin vanhoja sopimuksia, joiden voidaan katsoa olevan edelleen voimassa.

Useimmilla aloilla tarvitaan kuitenkin kokonaan uusi sopimusjärjestelmä. Suomen ja Viron väliset neuvottelut kaupallis-taloudellisista järjestelyistä käynnistyvät jo ensi viikolla. Seuraavaksi ovat vuorossa muiden muassa investointisuojasopimus, verosopimukset ja liikennettä koskevat sopimukset. Maittemme välille on luotava kattava, nykyaikainen sopimusten verkosto. Toisaalta meidän tulee länsimaisen yhteistyöperinteen mukaisesti lähteä siitä, että yhteistyö muodostuu lujaksi ja luontevaksi mahdollisimman vähillä sopimuksilla. Kansalaisyhteiskunnalle on ominaista, että niin yksilöt, yhteisöt kuin yrityksetkin voivat toimia vapaasti julkisen
vallan säätelyä välttäen.

Taloudellisen ja kaupallisen yhteistyön tarpeet ja mahdollisuudet näyttävät olevan suurimmat metsätaloudessa ja puunjalostusteollisuudessa, energiantuotannossa,
ympäristönsuojelussa, maataloudessa, elintarvike-, pakkaus- ja rakennusaineteollisuudessa sekä telekommunikaatioalalla. Via Baltica-hanke ja siihen liittyvät tiestön rakennus- ja perusparannustyöt sekä majoitus- ja huoltoasemaverkoston luominen kiinnostavat suomalaisia mitä suurimmassa määrin. Hanke avaa sekä Baltian maille että Suomelle uusia näkymiä.

Suomen ja Viron välistä yhteistyötä voidaan edesauttaa suomalaisilla avustuksilla, lainoilla ja takuilla, jotka ovat osa Suomen taloudellisesta tuesta itäisen ja Keski-Euroopan maille. Suomen hallitus viimeistelee parhaillaan erityistä Baltian toimintaohjelmaa, jonka painopiste on yhteistyössä Viron kanssa. Ohjelma painottuu ainakin aluksi ympäristö-, koulutus-, maatalous- ja liikennesektoreille sekä tekniseen apuun.

Saavutettuaan jälleen itsenäisyyden Viro joutuu luomaan itselleen myös yhteiskunnalliset instituutiot ja hallinnon. Tässäkin työssä olemme valmiit naapureitamme auttamaan. Ulkoasiainhallinnon osalta työ on jo käynnistynyt. Suomen ulkoministeriö on asettanut Viron ulkoministeriön käyttöön eri alojen asiantuntijoitaan ja mm. lahjoittanut sille viestintäkalustoa. Olemme valmiit harjoittamaan yhteistyötä ja antamaan tukea myös erilaisissa kansainvälisissä kokouksissa. Tämä yhteistyö alkoi hyvin mieleenpainuvalla tavalla jo ETYK:in ihmisoikeuskonferenssissa Moskovassa syyskuun alussa. Siellä pidetyssä ulkoministerineuvoston kokouksessa Baltian maat hyväksyttiin täysivaltaisiksi ETYK:in osanottajamaiksi. Viro asettui molempien maiden ranskankielisten nimien perusteella meidän viereemme - naapuriksemme tässäkin mielessä. Samalla Viro tuli Suomen asemesta kolmannen kokouspäivän puheenjohtajaksi. Tässä Virolle yllättäen eteen tulleessa tehtävässä saatoimme tukea ETYK-naapuriamme.

Suomi ja Viro tulevat olemaan toinen toisilleen mitä läheisimmät yhteistyökumppanit. Pieninä pohjoiseurooppalaisina maina meillä on runsaasti yhteisiä etuja puolustettavina.

Pohjoisten maiden yksi keskeinen yhteistyön alue on Itämeren, - Teidän näkökulmastanne ja Teiden kielellänne - Länsimeren piiri. Tähän mennessä Itämeren alueella on saatu aikaan yhteistyötä vain ympäristönsuojelun alalla, eikä sekään ole ollut vielä riittävän tuloksellista. Nyt on vireillä useita hankkeita Itämeren alueen yhteistyön tehostamiseksi ja sen laajentamiseksi. On esitetty erityisen Itämeren neuvoston perustamista. Suomi on ollut ja on aloitteellinen tässä kysymyksessä. Virolle ja Suomelle avautuu Itämeren yhteistyön piirissä kiinnostava työkenttä.

Ajaessaan Itämeren yhteistyön kehittämistä Suomi ei pyri tekemään siitä vaihtoehtoa Baltian maiden pyrkimyksille luoda yhteyksiä Pohjoismaiden Neuvostoon. Tiedämme, että varsinkin Viro kokee olevansa pohjoismaa ja tahdomme edesauttaa läheisten suhteiden aikaansaamista Baltian maiden ja Pohjolan välille.

Turvallisuuspoliittisessakin mielessä Baltian maat ovat lähellä Pohjolaa. 1960-luvulta lähtien vireillä ollut hanke Pohjolan ydinaseettoman vyöhykkeen aikaansaamiseksi on kehittynyt laaja-alaiseksi koko Pohjois-Eurooppaa käsittäväksi turvallisuuspoliittiseksi hankkeeksi. Tätäkin ajatusta voidaan edistää ETYK:in piirissä, kun Helsingin huippukokouksen jälkeen ryhdytään käymään kaikkien osanottajamaiden välisiä neuvotteluja sekä aseidenriisunnasta että luottamusta ja turvallisuutta lisäävistä toimenpiteistä. Pohjoismaat ja muut pohjoiseurooppalaiset maat voivat tuolloin tehdä aloitteita sellaisten neuvottelujen käymiseksi
ja sellaisten sopimusten aikaansaamiseksi, joilla voitaisiin vähentää aseistusta ja sotilaallista toimeliaisuutta koko Pohjois-Euroopassa, sekä maa- että merialueilla.

ETYK-prosessi tarjoaa Baltian maille mahdollisuuksia myös monien muiden niille itselleen tärkeiden asioiden edistämiseen. Samalla ne joutuvat myös hyväksymään
kansainvälisen valvonnan ihmisoikeuksien alalla. Eurooppalaisen yhteistyön haasteiden lisäksi joutuu Viron vähitellen rakentuva ulkoasiainhallinto kohtaamaan myös
maailmanlaajuisen yhteistyön haasteet ja velvoitteet. Kaikessa tässä työssä suomalaiset diplomaatit ovat valmiit yhteistyöhön veljeskansansa kanssa. Me toivomme, että Viron sinimustavalkoinen lippu liehuu näyttävästi kaikkialla ja että Viron ääni kuuluu kirkkaana maailman kansojen kuorossa.

Hyvät kuulijat.

Valmistauduin tälle matkalleni katselemalla elokuvan Urho Kekkosen matkasta tänne Tallinnaan ja Tarttoon. Elokuva oli tehty viron kielellä, joten en siitä paljon ymmärtänyt. Huomioni kiinnittyi siihen, että alussa ja lopussa soi taustalla Sibeliuksen Finlandia. Se on siis virolaisillekin rakas sävelteos. Musiikin alalla meitä yhdistää kuitenkin vielä selvemmin Paciuksen säveltämä yhteinen kansallislaulu. Maamme-laulu, Muisamaa. Vaikka siis puhumme eri kieltä, olemme löytäneet yhteisen sävelen. Vironkielisessä tempomerkinnässä tosin lukee "hooksasti" eli nopeasti ja Teidän laulunne poljento on siten reippaampi kuin mihin meillä on
totuttu. Sitä paitsi me suomalaiset kertaamme säkeet kun Te virolaiset jo riennätte eteenpäin.

Täällä Tartossa, historian nykypäivään yhdistävässä ympäristössä, on paikallaan korostaa vielä kerran Suomen ja Viron kansojen vuosisataisia yhteyksiä, niiden
koettelemuksissakin kestänyttä keskinäistä kiintymystä ja yhteistyöhalua.

Kun 60 vuotta sitten vietettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 100-vuotisjuhlaa Helsingin yliopiston juhlasalissa, esitti tervehdyksensä Friadebert Tuglas, mies joka "eli niinkuin sanoi ja kirjoitti". Hän sanoi: "Olemme kaksi eri kansaa, välillämme on meri, historiamme ja olosuhteemme eroavat toisistaan. Emme ymmärrä toistemme kieltä, ja meidän jokapäiväiset elämänongelmamme poikkeavat toisistaan. Mutta kansallisen elämänne kireimpinä hetkinä olemme tunteneet olevamme lähempänä toinen toistamme kuin keitään muuta. Meidän kansallisuutemme maailmojen äärialueet ulottuvat kauas vieraiden heimojen joukkoon, mutta tietoiset sivistyskeskuksemme ovat tiivistyneet Suomenlahden molemmille rannoille. Meitä on vain kaksi, ja vain yhdessä me voimme toteuttaa yhteissuomalaista kulttuurityötä."

Meitä on todellakin vain kaksi, vähäisine ja enimmäkseen etäisine sukulaisinemme. Me molemmat olemme kansakuntia, jotka ovat oppineet elämään rauhantahtoisessa vuorovaikutuksessa toisten kansojen kanssa. Vaikka olemme olleet avoimet yhteyksille ja yhteistyölle, olemme voineet säilyttää
kumpikin oman kansallisen erityislaatuisuutemme ja kehittää sitä edelleen. En malta olla lainaamatta puheeni lopuksi tähän mojovasti osuvia Urho Kekkosen täällä aikanaan siteeraamia ylioppilas A. Motuksen sanoja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosijuhlista 110 vuoden takaa, kun hän toivoi, että kansojemme ystävyys "alati voimakkaasti kasvaisi ja kantaisi hedelmiä yksimielisesti ja rauhan kielellä Suomenmaan hyödyksi ja Viron kansan edistykseksi - kunniaksi Euroopan kansojen silmissä".

Tänan Teit.

Tämä puhe on tulostettu Ulkopoliittisen instituutin ylläpitämästä EILEN-arkistosta.

Suositeltava viittaustapa:
Paavo Väyrynen: Ulkoasiainministeri, valtiotieteen tohtori Paavo Väyrysen puhe Tarton yliopistossa 1.11.1991, 1.11.1991, http://www.eilen.fi/fi/2973/ (28.1.2020)

Tulosta sivu Lisää kirjanmerkki