Ulkoasiainministeri Paavo Väyrynen UNCED-seminaarissa Helsingissä 18.5.1992

YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin yhteydessä allekirjoitettava ilmastonmuutossopimus on hyvin merkittävä askel siirtymisessä luonnontaloudellisesti kestävään kehitykseen. Vaikka sopimus on kompromissina sanamuodoiltaan väljä, se pakottaa kansakunnat suuntaamaan uudelleen omaa kehitystään. Ilmastonmuutossopimus opettaa kansakuntia ottamaan huomioon toimintansa maailmanlaajuiset vaikutukset ja valmentaa siten ihmiskuntaa pitemmälle menevään kansainväliseen ympäristöyhteistyöhön.

Suomenkin on ryhdyttävä toimimaan ilmastonmuutossopimuksen edellyttämällä tavalla. Meille hiilidioksidipäästöjen säänteleminen on ongelmallista sen vuoksi, että meillä on painava kansallinen tarve laajentaa energiavaltaista teollisuutta ja siten lisätä energian tuotantoa. Toisaalta ilmastonmuutossopimus tarjoaa
meille keinoja sitoumustemme toteuttamiseen. Sopimuksen mukaan hiilidioksidipäästöjä laskettaessa otetaan huomioon myös ilmakehän hiilidioksidin vähentäminen ns. nielujen avulla. Tärkein hiilidioksidinielu ovat metsät. Huomioon otetaan myös sellainen hiilidioksidin sitominen, joka toteutetaan oman maan rajojen ulkopuolella. Toinen erityisesti Suomelle tärkeä sopimuksen periaate on se, että biopolttoaineet ovat päästöjärjestelmän ulkopuolella.

Ilmastonmuutossopimus on liitetty myös keskusteluun ydinvoiman lisärakentamisesta. Ydinvoiman kannattajat ovat katsoneet, että hiilidioksidipäästöjä koskeva sopimus tekee ydinvoiman lisäämisen välttämättömäksi. Tätä ei voida ainakaan tässä vaiheessa varmuudella sanoa. Toisaalta tässä tilanteessa ei olisi viisasta sulkea pois sitä mahdollisuutta, että ydinvoiman lisärakentamiseen joudutaan turvautumaan.