Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Ulkoasiainministeri Paavo Väyrysen puheenvuoro 8.1.1992 Lääkäriliiton koulutuspäivillä

Pakolaisuus ja muuttoliikkeet

Hyvät kuulijat,

Teidän tämän aamupäivän erityisteemana on pakolaisten -nimenomaan lasten- terveysongelmat. Minun tehtäväni tässä
tilaisuudessa on tuoda esille niitä pakolaisuuteen liittyviä kysymyksiä, joilla on yhtymäkohtia ulkopolitiikkaan ja
ulkoasiainhallintoon.

Pakolaisuudesta puhuttaessa on hyvä kerrata mitä sillä tarkoitetaan. Pakolaisen määritelmä on varsin suppea. Vuoden
1951 YK:n pakolaisen oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen mukaan pakolainen on henkilö, joka on kotimaansa ulkopuolella ja jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden,
tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteensä vuoksi. Määritelmän ulkopuolelle jäävät muista syistä asuinsijoiltaan poisjoutuneet henkilöt samoin kuin parempaa elintasoa etsivät ns. talouspakolaiset.

Huolimatta nykyisistä avustustoimista pakolaisuus on lisääntynyt vuosikymmen vuosikymmeneltä. Tällä hetkellä pakolaisia arvioidaan olevan noin 17 miljoonaa. Vain osa heistä täyttää suoranaisesti YK:n pakolaissopimuksen määritelmän pakolaisesta. Suurin osa on joutunut jättämään kotimaansa sota- tai sekasortotilanteen vuoksi. Tällaisiksi pakolaisiksi voidaan katsoa suuri osa somali-, kurdi- ja afgaanipakolaisista. Ominaista yleismaailmalliselle pakolaistilanteelle on, että pakolaisuus koettelee nimenomaan maailman köyhimpiä maanosia, Aasiaa ja Afrikkaa, (kalvot "Yleismaailmallinen pakolaistilanne" ja "Pakolaiset maittain")

Me olemme Suomessa olleet pitkään syrjässä pakolaisvirroista. Tilanne on kuitenkin viime vuosina muuttunut. Kun vielä muutamia vuosia sitten meillä oli vain pari sataa turvapaikanhakijaa, viime vuonna heidän määränsä oli noin 2 100. Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomen turvapaikanhakijoiden määrä on kuitenkin edelleen vaatimaton. (Kalvo "Turvapaikanhakijat eräissä Länsi-Euroopan maissa")

Pakolaisten osuus maassamme olevasta 34 000 ulkomaalaisesta on noin 3 300. Heidän lisäkseen on vielä noin 1 800 pakolaisiin verrattavaa humanitäärisistä syistä tai suojelun perusteella oleskeluluvan saanutta henkilöä. Eurooppalaisittain Suomen luvut ovat vaatimattomia: Saksaan tulee vuosittain noin 150 000 pakolaista ja Ruotsiin 30 000.

Pakolaisuus koskettaa kuitenkin yhä enemmän myös meitä suomalaisia. Tietoisuuttamme pakolaisuudesta ja mahdollisista muuttoliikkeistä on lisännyt myös Euroopan viimeaikainen kehitys.

Poliittiset muutokset Itä-Euroopassa ja entisen Neuvostoliiton alueella ovat luoneet uuden tilanteen maanosaamme. Jugoslavian sotatilanne on ajanut puoli miljoonaa ihmistä pois asuinsijoiltaan. Venäjän merkittävästi huonontunut elintarviketilanne on luonut osaltaan uhkaa jopa sadoistatuhansista liikkeelle lähtevästä henkilöstä. Ei siis ole ihme, että naapurimaat ovat huolestuneita tilanteen kehittymisestä ja pyrkivät erilaisin aputoimin estämään tilanteen muuttumista täydelliseksi katastrofiksi.

Ennen kuin puhun Suomen osuudesta pakolaisuuden estämiseksi, tuon esille muutamia näkökohtia kansainvälisistä pakolaisjärjestöistä sekä pakolaisuudeen poistamiseen liittyvistä ongelmista.

Genevessä toimiva YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu UNHCR on tärkein kansainvälinen pakolaisasioista vastaava järjestö. UNHCR pyrkii yhteistyössä hallitusten ja kansalaisjärjestöjen kanssa löytämään pysyviä ratkaisuja pakolaisten ongelmiin. Tällaisia pysyviä ratkaisuja ovat ensisijaisesti paluumuutto omaan maahan, sijoittaminen sen lähialueille tai muiden keinojen epäonnistuessa uudelleensijoittaminen asianomaisen alueen ulkopuolelle. UNHCR:n lisäksi YK:lla on erillinen järjestö, UNRWA, palestiinalaispakolaisia varten. Sen päämaja sijaitsee Wienissä.

Pakolaisten ja muuttajien määrät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Eniten pakolaisia on köyhissä maissa. Pakolaisuus on monissa tapauksissa muodostunut pitkäaikaiseksi. On tunnustettava, että kansainvälinen yhteisö on ollut kyvytön poistamaan pakolaisuutta aiheuttavia perussyitä. Ensiarvoisen tärkeää olisikin puuttua juuri pakolaisuutta ja massamuuttoliikkeitä aiheuttaviin taustatekijöihin. Köyhyyden ohella yleisten elinolosuhteiden huononeminen, kuten ihmisten itsensä aiheuttamat luonnonkatastofit, sotatilanne ja ihmisoikeusloukaukset ovat luoneet ja luovat pakolaisuutta tai siihen verrattavia tilanteita.

Suurimittaiset ihmisoikeuksien loukkaukset ovat nostaneet esiin mahdollisuuden jopa puuttua maiden sisäisiin asioihin pakolaisuutta synnyttävien tilanteiden estämiseksi. Ennen kaikkea olisi välttämätöntä, että keskeisten ihmisoikeussopimusten ja YK:n pakolaissopimuksen ulkopuolella olevat maat liittyvät niihin ja että sopimusten kaikki jäsenmaat noudattavat niitä.

Euroopan maiden tiukentuneella maahanmuuton valvonnalla on ollut kielteiset vaikutuksensa todellisten pakolaisten asemaan. Pakolaissopimuksen edellyttämää
turvapaikkainstituutiota on käytetty väärin siirtolaisuuden välikappaleena. Seurauksena on ollut turvapaikanhakijoiden määrän räjähdysmäinen kasvu ja anomusten käsittelyn pidentyminen.

Yleismaailmalliseen pakolaiskeskusteluun on uutena, huolestuttavana piirteenä tullut ulkomaalaisviha. Yhä useammin ulkomaalainen ei edustakaan enää tervetullutta työvoimanlisää, vaan päinvastoin uhkaa työvoimamarkkinoille. Toisaalta monia ärsyttää eräiden etnisten ryhmien haluttomuus sopeutua isäntämaan elämänmuotoon. Nämä tunteet ovat tulleet erityisen voimakkaasti esille Ranskan ja Saksan sisäpoliittisessa kesksutelussa. Valitettavasti meilläkään ei ole vältytty pakolaisiin kohdistuneista vihamielisistä purkauksista.

Entä miten Suomi on osallistunut ja tulee osallistumaan maailmanlaajuisen pakolaisongelman helpottamiseen?

Suomen pakolaispolitiikka perustuu YK:n vuoden 1951 pakolaissopimukseen sekä Suomen omaan lainsäädäntöön, mistä
tärkein on vuoden 1991 ulkomaalaislaki. Pakolaispolitiikassamme korostamme pakolaissopimuksen ja muiden kansainvälisten sopimusten periaatteiden johdonmukaista noudattamista.

Suomen toiminta pakolaisuuden ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi on perustunut pitkälti UNHCR:n toiminnan peruspilareille. Olemme tukeneet kansallisten resurssiemme mukaan ensisijaisesti pakolaisten paluumuuttoa omaan maahan sekä sijoittamista oman maan lähialueille.

Kansainvälisesti vertaillen Suomi on tukenut merkittävästi UNHCR:n toimintaa; olemme kymmenen eniten avustaneen valtion joukossa sekä suhteellisesti että absoluuttisesti laskettuna. Viime vuonna tuimme UNHCR:n toimintaa reilulla 130
miljoonalla markalla järjestön kokonaisbudjetin ollessa noin miljardin luokkaa. UNHCR:n kautta kanavoidusta tuestamme 32
miljoonaa kanavoitui pakolaisten paluumuutto-ohjelmiin ja 43 miljoonaa katastrofi- ja yleiseen apuun. Palestiinalaispakolaisten YK-järjestöä UNRWA:aa tuimme viime vuonna 22 miljoonalla markalla.

Kansainvälisten järjestöjen kautta osallistumisen lisäksi olemme vastaanottaneet Suomeen sekä kiintiöpakolaisia että
turvapaikanhakijoita. Viime vuonna Suomi käytti noin 300 miljoonaa markkaa STM:n kautta Suomeen saapuneiden
pakolaisten vastaanottoon (mukana myös turvapaikanhakijoiden ylläpito pakolaiskeskuksissa) ja sijoitukseen.

Suomen pakolaisväestöstä yli puolet on saapunut tänne kiintiöpakolaisina. Hallituksen vahvistama pakolaiskiintiö on
tällä hetkellä 500. Kiintiöönsä Suomi on pyrkinyt sisällyttämään mahdollisuuksien mukaan myös vammautuneita ja
muita vaikeasti sijoitettavia pakolaisia. Olemme ottaneet lähialueillemme. Lisäksi valtiovalta on myöntänyt takuut 400 miljoonan markan vientiluotoille lähinnä elintarvikkeiden vientiin lähialueille.

Suomen ulkomaalaishallinto, johon pakolaisasiat kuuluvat osana, hoidetaan usean ministeriön yhteistyönä. Kuten jo
alussa sanoin, ulkoministeriölle kuuluvat kysymykset, joilla on liittymäkohtia ulkopolitiikkaamme. Sisäasiainministeriö
hoitaa turvapaikka- ja oleskelulupa-asiat sekä pakolaisten matkustusasiakirjat. Työluvat ja siirtolaisuusasiat kuuluvat
osittain työministeriön hallinnonalalle. Yleiset pakolaisten vastaanottoon liittyvät periaatteelliset ja ja käytännön
järjestelyt kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. STM:llä on vastuu myös pakolaisten vastaanotosta. Lääninhallituksilla on puolestaan vastuu pakolaisten sijoittamisesta kuntiin.

Ulkomaalaishallintoamme ollaan parasta aikaa koordinoimassa uudelleen ministeriöiden välisten päällekkäisyyksien vuoksi.
Hallinnon uudistamiseksi asetettiin äskettäin ministerityöryhmä. Työryhmän tehtävänä on pohtia ulkomaaalaishallinnon yhdistämistä yhden ministeriön alaisuuteen.

Lisää kirjanmerkki