Ulkoasiainministeri Paavo Väyrynen UKK-perinneyhdistyksen kokouksessa
Hyvät naiset ja herrat!
Ennakkoon on ollut puhetta siitä, että tämän alustuksen aiheena olisi "Suomi alueiden Euroopassa". Tällaista termiä käytetään nykyään kahdessakin merkityksessä. Yhtäältä viitataan siihen, että Eurooppaan on syntymässä valtioryhmittymiä tai laajemminkin ajatellen useammasta valtiosta koostuvia alueita, subregioneja, joilla yhteistyö tiivistyy pitemmälle kuin mitä koko Euroopan puitteissa päästään. Toisaalta käsitettä "alueiden Eurooppa" käytetään myöskin siinä mielessä, että valtioiden sisällä alueet, maakunnat, saavat entistä itsenäisemmän aseman ja suuremman merkityksen tässä eurooppalaisessa yhteistyöjärjestelmässä. Näiltä molemmilta näkökannoilta ajattelin tätä aihepiiriä käsitellä.
Euroopassa on eletty viime vuosina tilanteessa, jossa yhtä aikaa on meneillään yhdentymiskehitys, integraatio, ja hajoamiskehitys, disintegraatio. Nyt ilmeisesti ollaan siirtymässä tilanteeseen jossa alkaa toteutua koko Euroopan kattava integraatiokehitys. Itäisen Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan maat tulevat läheiseen yhteistyöhön Länsi-Euroopan kanssa. Tämä tulee luonnollisesti monin tavoin mullistamaan oloja meidän maanosassamme. Sekä integraatio että disintegraatio ovat omiaan edistämään alueellista subregionaalista yhteistyötä. Integraation osalta tämä on jo pitkään ollut nähtävissä. Tästä ilmiöstä on paljon puhuttu ja kirjoitettu, on myöskin todettu että Itämeren alue tai Pohjola tulisi olemaan uudessa Euroopassa yksi tällainen elinvoimainen regioni.
Myöskin disintegraatio on ollut johtamassa samantapaiseen lopputulokseen. Niin kauan kuin Neuvostoliitto oli olemassa, niin kauan kuin Varsovaniiitto ja SEV olivat voimissaan, koko itäinen Eurooppa oli hyvin keskitetyn päätöksentekojärjestelmän alaisuudessa. Kun Varsovanliitto hajosi ja SEV purkaantui, syntyi uusia itsenäisiä
toimintayksiköitä. Itäisen Keski-Euroopan valtiot tulivat sanan täydessä merkityksessä itsenäisiksi. Tämä on omalta osaltaan omiaan edesauttamaan regionalistisia järjestelyjä. Viittaan tässä esimerkiksi Puolan, Tsekkoslovakian ja Unkarin keskinäiseen yhteistyöhön.
Baltian maiden itsenäistyminen paransi merkittävällä tavalla Itämeren alueen yhteistyömahdollisuuksia. Itse asiassa kiista Baltian maiden asemasta siinä vaiheessa kun ne vielä kuuluivat Neuvostoliittoon, oli varsin ehdoton este Itämeren alueen yhteistyön kehittämiselle. Nyt tässä suhteessa tilanne on kovasti parantunut.
Mitä tulee Venäjän sisäiseen kehitykseen, Moskovan keskusjohdon ote alueista on löyhtynyt. Venäjän sisällä on tietyllä tavalla desentralisaatioajattelu edistynyt. Tämä on myöskin omiaan parantamaan regionaalisen yhteistyön mahdollisuuksia.
Kun nyt katsotaan Suomen politiikkaa alueiden Euroopassa, siinä tulee esille useitakin sellaisia yhteistyömuotoja, jotka joko ovat saamassa entistä suuremman merkityksen tai sitten on kysymys kokonaan uusien yhteistoimintamuotojen kehittymisestä. Pohjoismaiden keskenhän on käynnistetty pohjoismaisen yhteistyön uudistustyö, joka on nimenomaan tullut tarpeelliseksi Euroopassa tapahtuneen kehityksen vuoksi. Me joudumme pohtimaan Pohjoismaiden keskinäisen
yhteistyön sisältöä ja organisaatiota tilanteessa, jossa mm. ETA-sopimuksen kautta siirtyy koko Länsi-Euroopan puitteissa hoidettaviksi asioita, jotka aikaisemmin olivat pohjoismaisen yhteistyön piirissä. Toisaalta pohjoismaista yhteistyötä tarkastellaan osana laajempaa eurooppalaista yhteistyötä. Nyt kun ETA-järjestely
syntyy, meille tarjoutuu mahdollisuus ETA-päätöksenteossa pohjoismaiseen koordinaatioon, Pohjoismaiden yhteisten tavoitteitten asettamiseen ja tavoittelemiseen.
Vielä paremmaksi tässä suhteessa tilanne muodostuu sitten, jos useammat Pohjoismaat ovat Euroopan yhteisön jäseniä. EY:n piirissä Pohjoismaista ilmeisesti muodostuu hyvinkin vahva alialue, subregioni. Pohjoismailla on monessa suhteessa erilainen arvomaailma, erilaiset tavoitteet kuin Keski-Euroopan kansakunnilla
yhteiskunnallisen kehityksen suhteen. Pohjoismaiset näkemykset voivat vaikuttaa koko Euroopan kehitykseen aivan toisella painoarvolla, jos Pohjoismaat kykenevät tiiviiseen yhteistyöhön EY:n puitteissa.
Mitä EY:n laajenemiseen tulee, niin Sveitsin jätettyä jäsenhakemuksensa ilmeisesti Norja seuraa perässä. Ainakin toistaiseksi Norjassa on lähdetty siitä, että päätös tehtäisiin vasta myöhään syksyllä. Saattaa olla, että Sveitsin ratkaisu nopeuttaakin Norjan aikataulua. Sitten herää kysymys, jääkö Islanti ainoana EFTA-maana
tämän prosessin ulkopuolelle. Islannissakin on jo syntynyt keskustelua siitä, eikö Islanti voisi tietyin reunaehdoin myöskin jäsenyyttä hakea. Jos näin käy, niin silloinhan tietysti pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuudet merkittävästi paranevat.
Toinen alueellinen yhteistyöjärjestely, joka on parhaillaan kehittymässä, on Itämeren valtioiden välinen yhteistyö. Maaliskuussa Kööpenhaminassa pidettiin ministerikokous, jossa päätettiin perustaa Itämeren valtioiden neuvosto eräänlaiseksi sateenvarjo-organisaatioksi kaikelle sille yhteistyölle, mitä Itämeren alueella tapahtuu. Suomi on ensimmäinen neuvoston puheenjohtajamaa. Ensi maaliskuussa pidetään Suomessa toinen tällainen ministerikokous. Hyväksyttyjen sääntöjen mukaan aina seuraavan kokouksen isäntämaa huolehtii työnjohtamisesta tähän kokoukseen saakka ja valmistelee seuraavan kokouksen.
Itämeren valtioiden neuvoston piirissä on esillä hyvin monenlaisia yhteistyöideoita. Liikenne, energiayhteistyö, taloudellinen yhteistyö ovat hyvin merkittäviä alueita jotka tulevat olemaan esillä. Nyt alkuvaiheessa esille ovat tulleet mm. ydinturvallisuuteen liittyvät asiat, vähemmistöjen oikeuksiin Itämeren alueella liittyvät kysymykset jne. Tämä Itämeren valtioiden neuvosto tulee siis toimimaan eräänlaisena raatina kaikelle yhteistyölle. Itse neuvostolla ei tule näillä näkymin olemaan mitään omaa sihteeristöä tai mitään muita toimielimiä, vaan yhteistyö tulee olemaan hyvin löyhää tässä mielessä. Yhteistyössä pyritään antamaan poliittista hallitusten tukea kaikelle sellaiselle yhteistyölle, joka Itämeren piirissä hyödylliseksi havaitaan.
Kolmas alueellisen yhteistyön muoto, joka on vielä syntymisvaiheessa, on arktinen yhteistyö. Arktinen yhteistyö on käynnistynyt jo ympäristönsuojelun alalla; vuosi sitten allekirjoitettiin tätä asiaa koskeva sopimus. Sen jälkeen keskustelu on laajentunut. Kanadan hallitus on tehnyt aloitteen Arktisen neuvoston perustamisesta. Äskettäin oli tätä asiaa valmisteleva virkamieskokous, jonka tulokset näyttivät viittaavan siihen, että ehkä jo tämän vuoden puolella voitaisiin järjestää hallitustason kokous ja päättää Arktisen neuvoston perustamisesta. Tämä yhteistyö tulee olemaan ilmeisesti samankaltaista kuin Itämeren valtioiden neuvoston piirissä tapahtuva yhteistyö. Arktisen yhteistyönkin on määrä periaatteessa käsittää kaikki mahdolliset alat. Kuitenkin tarkoituksena on, että sotilaalliseen turvallisuuteen liittyvät kysymykset eivät olisi tämän yhteistyön piirissä, kuten eivät myöskään Itämeren valtioiden neuvoston yhteistyön piirissä. Arktiseen yhteistyöhön liittyy Suomen kannalta hyvin mielenkiintoisia näköaloja. Esillä on arktisten alueitten luonnonvarojen hyödyntäminen ja myöskin laivaliikenteen kehittäminen arktisilla alueilla.
Kaikessa tässä toiminnassa tarjoutuu mahdollisuuksia Suomen telakkateollisuudelle, jolla on hyvin merkittävä jalansija arktisen meriteknologian kehittämisessä ja rakentamisessa. Toisaalta luonnonvarojen hyödyntäminen ja laivaliikenteen kehittäminen tulevat myöskin ilmeisesti monin tavoin hyödyttämään Suomea. Tämän yhteistyön osalta on meneillään monenlaisia käytännön hankkeita. Aivan lähiaikoina pidetään Suomessa yksi nimenomaan laivaliikenteeseen liittyvä kokous. Ensi syksynä on tarkoitus järjestää Norjassa Suomen ja Norjan yhteisesti koolle kutsuma kokous, joka myöskin tulee pitkälti keskittymään laivaliikenteen asioihin. Tämä arktinen pohjoinen meriväylä kiinnostaa paitsi Eurooppaa ja Japania, myöskin Alaskaa ja tämän lisäksi Yhdysvaltain länsirannikkoa, mistä sieltäkin tämä pohjoinen meriväylä tulisi olemaan huomattavasti lyhyempi kuin nykyiset reitit ovat. Tästä saattaa vuosikymmenten mittaan tulla hyvinkin merkittävä hanke meidän kannaltamme katsoen ja laajemmaltikin ajatellen.
Vielä on yksi monenkeskiseen yhteistyöhön liittyvä alueiden Euroopan yhteistyömuoto, joka on tässä syytä ottaa esille. Se on ETYKin piirissä käynnistymässä oleva uusi turvallisuusfoorumi. Nyt on tarkoituksena, että yhdistetään Helsingin huippukokouksen jälkeen aseidenriisuntaa koskevat neuvottelut ja luottamusta ja turvallisuutta lisääviä toimenpiteitä koskevat neuvottelut ja mukaan tulevat kaikki ETYKin osanottajamaat, joita nyt on 52 jo olemassa ja ilmeisesti lisää tulossa. Tämä turvallisuusfoorumi on luonteeltaan sellainen, että sen puitteissa voidaan ottaa esille myöskin alialueellisia, subregionaalisia kysymyksiä.
Pohjoismaat ovat yhdessä valmistautumassa näihin neuvotteluihin ja niiden tarkoituksena on ottaa esille Pohjois-Euroopan turvallisuuteen liittyvät kysymykset. Euroopassahan on saavutettu hyvin merkittäviä tuloksia aseidenriisunnan alalla ja luottamusta ja turvallisuutta lisäävien toimenpiteiden alalla, mutta nämä toimenpiteet eivät ole vielä kovin paljon vaikuttaneet Pohjois-Euroopan tilanteeseen. Joukkoja on vähennetty ja vähennetään ennen muuta Keski-Euroopan alueilla. Tästä syystä on olemassa erityinen tarve juuri Pohjois-Eurooppaa koskevien neuvottelujen käymiseen, jotka tietysti tulevat sitten koskemaan kaikkia alueen haltijoita ja niillä olevia sotilaallisia järjestelmiä.
Tietysti alueiden Eurooppa-ajatus koskee myöskin meidän kahdenvälistä yhteistyötämme omalla lähialueellamme. Viime vuosien kehityksen tuloksena on tässä suhteessa syntynyt aivan uusia mahdollisuuksia. Itsenäistyneet Baltian maat ovat meille hyvin tärkeitä yhteistyökumppaneita. Toisaalta me olemme nyt hyvin aktiivisesti kehittämässä yhteyksiä ja yhteistyötä Venäjän suuntaan nimenomaan kehittääksemme yhteistyössä niitä alueita, jotka rajoittuvat meidän rajaamme: Murmanskin, Karjalan ja Pietarin alueita. Meillähän on eduskunnassa ollut käsiteltävänä lähialueyhteistyötä koskeva puitesopimus ja myöskin valtion budjetissa on ryhdytty suuntaamaan varoja tähän toimintaan. Määrärahoja käytetään sekä Baltian maiden että myöskin Venäjän lähialueiden kehityksen tukemiseen. Suomen kannalta katsottuna nämä määrärahat ovat osa Suomen panoksesta itäisen Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan maiden tukemiseksi. Tämä on laaja länsimainen yhteinen hanke, jossa Suomen on joka tapauksessa oltava omalla panoksellaan mukana. On järkevää että me käytämme oman panoksemme ennen muuta juuri näiden lähialueiden kehittämiseen.
Me olemme myöskin pyrkineet vaikuttamaan muihin länsimaihin, ennen muuta EY-maihin ja Yhdysvaltoihin siinä, että nekin kohdistaisivat omaa toimintaansa juuri näille meitä lähellä oleville alueille. Tähän on sellainen erityinen perustelu, että nämä alueet ovat ainoat Venäjän osat, jotka rajoittuvat kehittyneisiin markkinatalousmaihin, Suomeen ja Norjaan, joten näiden alueiden kehittäminen on monin verroin helpompaa kuin toimiminen Venäjän sisäosissa. Kun kehityksen aikaansaaminen Venäjällä tulee olemaan hyvin vaikea ja kivulias prosessi, niin tätä aluetta voitaisiin tarkastella eräänlaisena kehityksen laboratoriona, jossa aikaansaatava kehitys voitaisiin hyödyntää Venäjän muiden osien kehittämisessä myöhempinä aikoina.
Sekä länsimaiden hallitukset että yritykset ovat olleet tästä mahdollisuudesta hyvin kiinnostuneita. Viimeksi näistä asioista puhuttiin viime viikonloppuna Lissabonissa, missä oli toinen IVY-maitten avustamista käsittelevä konferenssi. Siellä oli esillä hyvin mittavia suunnitelmia ja puhuttiin myöskin hyvin suurista summista, joita kansainvälisen yhteisön olisi näihin tarkoituksiin kyettävä lähivuosina varaamaan. Suomi on tässä toiminnassa omalla panoksellaan mukana ja siis pyrkii vaikuttamaan siihen, että tämä yhteinen kansainvälinen toiminta mahdollisimman paljon vaikuttaisi juuri meitä lähellä olevien alueitten kehitykseen.
Sitten vielä lopuksi alueiden Euroopasta sanan toisessa merkityksessä. Tulevaisuuden visiot vaihtelevat varsin paljon. On niitäkin, jotka ajattelevat että kansallisvaltiot tulisivat tulevaisuudessa aika lailla kuihtumaan pois, että olisi Euroopan yhteisö ja sen päätöksenteko ja sitten muu toiminta siirtyisi valtiolliselta tasolta yhä enemmän maakunnalliselle ja alueelliselle tasolle ja tällä tavalla tultaisiin, niin kuin tässäkin yhteydessä usein sanotaan, alueiden Eurooppaan.
Minä en henkilökohtaisesti usko, että näin pitkälle tämä kehitys menee. Kyllä kansallisvaltiot tulevat olemaan tärkeä toiminnan ja päätöksenteon taso tulevaisuudenkin Euroopassa, mutta kieltämättä on näköpiirissä merkkejä siitä, että maakuntien merkitys korostuu.Tässä Suomella on melkoinen heikkous sen takia, että meiltä puuttuu
kansanvaltainen maakuntahallinto. Sitä meidän olisi nyt ripeästi kehitettävä, jotta voisimme olla täysipainoisesti mukana tässä yleisessä eurooppalaisessa kehityksessä. Esimerkiksi aluepolitiikka EY:n puitteissa tapahtuu pitkälti juuri alueiden kautta ja silloin tarvitaan toimiva kansainvaltainen maakuntahallinto. Läntisestä
Euroopasta ei juurikaan löydy muita maita Suomen lisäksi, josta tämä kansanvaltainen maakuntahallinto puuttuu. Hallituksella on tässä suhteessa kyllä omia suunnitelmiaan. Maakuntahallintokokeiluja pllaan käynnistämässä ja tarkoituksena on vähitellen meillä tätä hallintopuolta kehittää. Tämä on siis tarpeen joka
tapauksessa riippumatta siitä, kuinka pitkälle ajatellaan eurooppalaisen kehityksen tässä suhteessa johtavan.