Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Ulkoasiainministeri Paavo Väyrynen Udenrigspolitiske Selskabissa Kööpenhaminassa 25.1.1993

SUOMI JA POHJOLA UUDESSA EUROOPASSA

Kun maailma muuttuu, tarvitaan uusia käsitteitä. Uudet käsitteet auttavat meitä hahmottamaan muuttunutta todellisuutta.

Länsi-Euroopassa oli tapana aikaisemmin puhua Euroopasta, kun tarkoitettiin vain EY:n jäsenmaita. Nykyään puhumme uudesta Euroopasta, millä tarkoitamme kylmän sodan kauden jälkeistä Eurooppaa. Tässä yhteydessä ei tule epäselvyyttä siitä, että tarkoitamme koko Eurooppaa.

Suomalaiset ovat olleet ja ovat eurooppalainen kansakunta näiden sanojen täydessä merkityksessä. Koko maanosamme tapahtumat ovat kautta aikojen voimakkaasti vaikuttaneet meidän kohtaloihimme.

Vuosisatojen ajan olimme osa Ruotsia. Vuonna 1809 Ruotsi hävisi yhden monista sodistaan Venäjän kanssa ja Suomesta tuli sen seurauksena Venäjään kuuluva autonominen suuriruhtinaskunta. Itsenäisyytensä Suomi saavutti toisen eurooppalaisen mullistuksen yhteydessä vuonna 1917.

Suomessa toteutettiin vuonna 1906 - siis jo ennen itsenäistymistämme - radikaali parlamenttiuudistus, jonka osana annoimme naisille äänioikeuden ensimmäisenä maana Euroopassa. Itsenäisestä Suomesta tuli parlamentaarinen demokratia, tasavalta. Maamme kansanvaltaiset instituutiot ovat olleet toiminnassa koko itsenäisyytemme ajan, myös vaikeina sotavuosina.

Tasavaltaisen valtiomuodon valinta oli Suomelle ratkaisu, jolla oli syvällinen vaikutus myös turvallisuuspoliittiseen asemaamme. Saksalaissyntyisen kuninkaan asemesta Suomen ensimmäiseksi valtionpäämieheksi tuli presidentti, itsenäisyysmies K.J. Ståhlberg. Tämä ratkaisu oli käytännössä tuon ajan liittoutumattomuutta.

Toisen maailmansodan lähestyessä Suomi pyrki pysyttäytymään sodan ulkopuolella, puolueettomana, mutta Neuvostoliiton hyökkäys marraskuussa 1939 veti meidät sodan kurimukseen.

Suomi koki raskaat uhraukset, mutta maatamme ei valloitettu. Sotaan osallistuneiden Euroopan maiden pääkaupungeista vain Helsinkiä, Lontoota ja Moskovaa ei koskaan miehitetty.

Sotien jälkeen Suomesta tuli jälleen puolueeton maa. Vaikka säilytimme itsenäisyytemme, oli suvereeniteettimme aluksi rajoittunut: Helsingin länsipuolella oli Neuvostoliiton tukikohta. Sen palauduttua vuonna 1955, Suomi saattoi ryhtyä toteuttamaan täysipainoista puolueettomuuspolitiikkaa.

Kylmän sodan oloissa, kahtiajaetussa Euroopassa Suomen puolueettomuuspolitiikka oli laaja-alaista. Pyrimme pysyttäytymään suurvaltojen välisten eturistiriitojen
ulkopuolella ja ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin maihin. Pyrimme edistämään rauhaa ja turvallisuutta etenkin lähialueillamme ja koko Euroopassa. Tärkeintä meille oli, että meillä oli hyvät suhteet naapurimaihimme, Neuvostoliittoon ja pohjoismaihin.

Suomi on aina ollut osa länttä ja Pohjolaa. Joskus minusta on tuntunut, että Suomi on ollut kiinnostunut pohjoismaisesta yhteistyöstä enemmän kuin yksikään muu
pohjoismaa.

Nyt olemme siirtyneet vanhasta Euroopasta uuteen Eurooppaan. Kaikki tai lähes kaikki pohjoismaat saattavat kohta olla Euroopan yhteisön jäseniä.

* * *

Suomen hakiessa jäsenyyttä Euroopan yhteisössä meidän lähtökohtamme oli se käsitys, että voisimme tällä tavoin parhaimmin edistää kansallisia etujamme uudessa Euroopassa. EY on omalta osaltaan selvittänyt kysymystä Suomen jäsenyydestä ja todennut, ettei ole olemassa esteitä jäsenyysneuvottelujen käynnistämiselle. Viikon kuluttua viralliset neuvottelut alkavat.

Monet ajattelevat, että Suomen ja muiden EFTA-maiden jäsenyysneuvottelut ovat helpot ja että ne voidaan viedä päätökseen nopeasti. Tällöin viitataan siihen, että
ETA-sopimuksessa on jo ratkaistu suurin osa niistä kysymyksistä, jotka liittyvät EFTA-maiden jäsenyyteen. Lisäksi muistutetaan, että jäsenyysneuvotteluihin käyvissä
maissa on vain runsaat 20 miljoonaa asukasta.

Nämä ennakko-odotukset saattavat olla harhaanjohtavia. ETA-sopimus tehtiin räätälintyönä siten, että EFTA-maille vaikeimmiksi arvioidut yhteistyön alat - ennen muuta ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä maatalous - jätettiin sopimuksen ulkopuolelle.

Toisaalta tiedämme, että etenkin Pohjolan EFTA-maiden olosuhteet ovat nykyisiin jäsenmaihin verrattuna hyvin erilaiset. Ne ovat pinta-alaltaan suuria ja harvaanasuttuja. Jos kaikki nämä maat tulevat EY:n jäseneksi, kasvaa yhteisön pinta-ala noin 50 prosentilla. Ensimmäistä kertaa EY:öön on tulossa pohjoisen kylmiä, jopa arktisia alueita. Suomi ja Norja ovat Venäjän naapurimaita, joten yhteisölle tulisi yhteinen raja Venäjän kanssa.

Vaikka Euroopan poliittinen sääkartta on muuttunut nyt nopeasti, ovat Euroopan ilmastolliset ja maantieteelliset olot säilyneet ennallaan. Suomi on ja me tulemme olemaan arktinen ja subarktinen maa. Kasvukausi eteläisimmässäkin Suomessa on vain noin 190 päivää, kun se on jo Tanskassa noin kuukauden pitempi. Meillä on kylmä ilmasto ja harva asutus.

Euroopan yhteisön nykyinen maatalouspolitiikka ja aluepolitiikka on kehitetty Keski- ja Etelä-Euroopan oloja varten. Sellaisinaan ne eivät Pohjolan oloihin sovellu. Siksi meidän on voitava neuvotella ja sopia yhteisen maatalous- ja aluepolitiikan täydentämisestä siten, että niissä otetaan huomioon uusien jäsenmaiden erityisolosuhteet. Tästä olemme voineet päästä keskusteluissa EY:n ja sen jäsenmaiden kanssa periaatteelliseen yhteisymmärrykseen. Muutokset ovat välttämättömiä, jotta EY:n periaatteet ja tavoitteet voidaan toteuttaa myös Suomessa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei näytä synnyttävän ongelmia Suomen jäsenyydelle: yhteisön kansainvälispoliittiset tavoitteet ovat samankaltaiset kuin omamme. Omien näkemystensä pohjalta Suomi on valmis ottamaan aktiivisesti osaa EY:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen.

Sotilaallisen turvallisuuden osalta Euroopan yhteisössä ja myös NATO:ssa lähdetään ilmeisesti siitä, ettei uuteen Eurooppaan syntynyttä sotilaspoliittista tilannetta tule nyt ryhtyä muuttamaan. Suomen ja Ruotsin puolueettomuus - niiden sotilaallinen liittoutumattomuus ja niiden itsenäinen, uskottava puolustuskyky - näyttävät sopivan hyvin Euroopan nykyiseen turvallisuuspoliittiseen arkkitehtuuriin.

On luonnollista, ettei Suomi EY:n jäsenenä pyri estämään sen puolustusulottuvuuden kehittämistä Maastrichtissa päätetyllä tavalla. Olemme valmiit ottamaan tähän työhän rakentavasti osaa ja antamaan oman panoksemme mm. rauhanturvatoimintaan. Emme sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että joskus tulevaisuudessa osallistuisimme Euroopan unionin mahdolliseen yhteiseen puolustukseen WEU:n puitteissa tai liittyisimme NATO:n jäseneksi.

Meillä on siis avoin mieli, kun järjestämme suhdettamme uuteen Eurooppaan. Tämä on oikea asenne alati muuttuvassa toimintaympäristössämme. Tärkeintä meille on, että tulevaisuuden ratkaisut osaltaan vahvistavat Pohjois-Euroopan turvallisuutta ja vakautta.

Meidän on käytävä keskusteluja EY:n kanssa myös mukanaolostamme talous- ja rahaliitossa. Suomen erityinen talouspoliittinen ongelma on meidän taloutemme suuri suhdanneherkyys. Liittyessämme EMU:uun meidän on kehitettävä tehokkaita kansallisia tulo- ja finanssipoliittisia välineitä, joilla voimme turvata taloutemme tasapainoisen kehityksen.
Jäsenyysneuvotteluissa meidän on selvitettävä, kuinka nämä keinot sopivat yhteen mm. niiden suunnitelmien kanssa, joita EY:llä on verotuksen harmonisoimiseksi. Lisäksi haluamme keskustella siitä, kuinka EY:n puitteissa voitaisiin auttaa jäsenmaita vähentämään suhdanneherkkyyttään ja pehmentämään suhdannevaihtelujen
vaikutuksia.

* * *

Kullakin jäsenyyttä hakeneella EFTA-maalla on siis suuri joukko neuvottelutavoitteita. Jokainen jäsenkandidaatti neuvottelee erikseen yhteisön kanssa. Yhteisön
tavoitteista on puolestaan kaikkien 12 jäsenmaan yksimielisesti sovittava. Kun EFTA-maiden neuvottelut lisäksi pyritään hoitamaan paralleelisti, rinnakkain,
syntyy varsin monimutkainen neuvottelujen kokonaisuus. Tästäkin syystä kunnianhimoisimmat aikataulutavoitteet saattavat osoittautua epärealistisiksi.

Suomi on omalta osaltaan valmis ripeisiin neuvotteluihin. Suomen perusasenne on se, että tahdomme neuvottelujen yhteydessä avoimesti selvittää kaikki ne ongelmat, joita meille ja EY:lle saattaa jäsenyytemme toteuduttua tulla. Tästä syystä neuvottelut saattavat olla vaikeat, mutta jos ne päätyvät myönteiseen lopputulokseen, meistä tulee mallikelpoinen yhteisön jäsen.

Tanska kuuluu yhteisön kärkijoukkoon jäsenyysvelvoitteiden täyttämisen osalta. Maastrichtin sopimuksen hylkäämisestä Tanskan kansanäänestyksessä muodostui yhteisölle vaikea kysymys. Edinburghissa sovitut ratkaisut ovat monessa suhteessa myönteisiä koko yhteisön kehittämiselle.

Siellä ensinnäkin selvennettiin, että Euroopan unioni muodostuu itsenäisistä ja täysivaltaisista kansakunnista, jotka ovat vapaaehtoisesti päättäneet käyttää yhdessä
toimivaltaansa eräillä alueilla. Toiseksi kukin jäsenmaa voi soveltaa yhteisösäännöksiä tiukempia säädöksiä esimerkiksi sosiaalipolitiikan, ympäristönsuojelun,
työsuojelun ja kuluttajansuojan alueella sekä kehittää tulonjako- ja hyvinvointipolitiikkaansa kansallisella pohjalla. Kolmanneksi avoimuus- ja läheisyysperiaatteita sovelletaan nyt mahdollisimman laajasti yhteisön päätöksentekoon, ja EY:n sisäistä demokratiaa kehitetään.

Usein kysytään, eikö myös meidän suomalaisten olisi haettava Tanskan ratkaisua. Tähän on todettava, että jokainen maa toki pyrkii löytämään ne ratkaisut, jotka parhaiten palvelevat sen etuja. Meidän tavoitteenamme on paras mahdollinen suomalainen ratkaisu.

Euroopan talousalueen ETAn syntyminen ja EY:n laajentuminen muuttavat oleellisella tavalla sitä toimintaympäristöä, jossa pohjoismaista yhteistyötä harjoitetaan. Jäsenyysneuvottelut ja myöhemmin yhteistyö EY:n puitteissa asettavat tälle yhteistyölle uusia haasteita ja tarjoavat sille uusia mahdollisuuksia. On erinomaista, että jäsenyysneuvottelumme voivat käynnistyä Tanskan ollessa EY:n puheenjohtajamaa.

Neuvotteluissa Suomella, Ruotsilla ja Norjalla on monia yhteisiä ja samansuuntaisia tavoitteita. Voimme tukea toinen toistamme. Tämä koskee erityisesti maatalous- ja aluepolitiikkaa, joilla aloilla meidän on löydettävä Pohjolan erityisolot huomioon ottavat periaatteelliset ratkaisut.

Jäseneksi tultuamme voimme edistää kaikille pohjoismaille yhteisiä tavoitteita. Tällä en tarkoita sitä, että meidän tulisi muodostaa jonkinlainen klikki, jonka toiminta suuntautuisi muita vastaan. Kysymys on siitä, että Pohjolan yhteiskunnat ovat monessa suhteessa hyvin kestävällä pohjalla sekä luonnontaloutta että ihmisten henkistä ja sosiaalista hyvinvointia ajatellen. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on perustunut kestäville arvoille ja sen tavoitteet ovat olleet oikeat, mutta olemme toteuttaneet niitä käytännössä usein väärin. Uudistuvalla pohjoismaisella yhteiskuntamallilla voi olla paljon annettavaa koko Euroopan yhteisölle ja sen kaikille jäsenmaille, kun ne pyrkivät ratkomaan vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia.

Uudessa Euroopassa myös pohjoismaiden keskinäiselle yhteistyölle avautuu uusia mahdollisuuksia. Tämä oli yksi syy siihen uudistukseen, joka on toteutumassa sekä Pohjoismaiden neuvoston että ministerineuvoston työssä. Nyt tarvitaan rohkeita askelia mm. teollisen yhteistyön, liikenneyhteyksien kehittämisen että energiatalouden aloilla. Pohjoismaisen kaasuverkon aikaansaaminen on yksi kiireellisimmistä tehtävistämme.

* * *

Vaikka elämme uudessa Euroopassa, monet ihmiset ajattelevat edelleen vanhan Euroopan käsittein ja sen lähtökohdista käsin. Monet eivät ole havainneet, että itäisen Euroopan disintegraation jälkeen on käynnistynyt paneurooppalainen yhdentymiskehitys, jonka myötä itäisen Euroopan kansakunnat tulevat läheiseen yhteistyöhön läntisen Euroopan kassa. Vaikka takatalvet ovat oikuttelevissa sääoloissa mahdollisia, voimme luottaa siihen, että Eurooppaan muodostuu vähitellen laaja paneurooppalainen yhteisö, johon kaikki Euroopan kansat kuuluvat.

Meidän on suunnattava katseemme erityisesti uusiin avoimiin ja demokraattisiin naapurimaihimme Itämeren piirissä ja Barentsin alueella. Erityisesti Baltian maat ja Venäjä tarvitsevat meidän apuamme ja niistä on tulossa meille hyvin tärkeitä yhteistyökumppaneita. Viro, Latvia ja Liettua sekä Venäjän länsiosat - Arkangelin ja Muurmanskin alueet, Karjalan tasavalta, Leningradin alue ja Pietarin kaupunki - ovat meidän lähimpiä naapureitamme, joiden kehitys merkitsee meille paljon. Suomen, Ruotsin ja Norjan tullessa EY:n jäseniksi, niistä tulee myös yhteisön naapurimaita ja -alueita. EY:n yleisten toimintaperiaatteiden pohjalta meillä on hyvät
mahdollisuudet saada yhteisön yhteisiä voimavaroja näiden alueiden kehittämiseen.

EY:llä ja sen jäsenmailla, samoin kuin kaikilla Länsi-Euroopan kansoilla, on suuri vastuu koko itäisen Europan tulevasta kehityksestä. Itäisen Euroopan
kansakunnat tarvitsevat teknistä ja taloudellista apua ja ne tarvitsevat markkinoita tuotteilleen. Euroopan kansojen kohtalot ovat yhteiset. Jos maanosamme itäisessä osassa menee huonosti, mekin joudumme siitä kärsimään. Kun taloudellinen ja yhteiskunnallinen nousu siellä toden teolla alkaa, tulemme mekin siitä hyötymään. Siksi meidän on otettava tämä kehityksen haaste rohkeasti vastaan ja käytävä ripeästi työhön.

* * *

Viime vuosina olemme usein kuulleet väitettävän, ettei pohjoismaista yhteistyötä tarvita enää, kun koko Eurooppa yhdentyy. Tämä käsitys on perin juurin väärä. Uudessa Euroopassa pohjoismaiden keskinäinen yhteistyö on entistäkin tärkeämpää ja sen mahdollisuudet ovat aikaisempaa suuremmat. Meistä itsestämme riippuu, kuinka hyvin kykenemme nämä mahdollisuudet hyödyntämään.

Lisää kirjanmerkki