Arkistonumero
3555
Luokka
Puheet
Puhuja
Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg
Lähde
Alkuperäinen kieli
suomi
Kieli
Päiväys
22.1.2018

Tervehdys 224. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 22.1.2018 Säätytalo

Herra ministeri,
hyvät 224. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin osanottajat,
hyvät naiset ja herrat!
Herr minister,
bästa deltagare i den 224:e riksomfattande försvarskursen,
mina damer och herrar!

Juhlimme tänä vuonna Puolustusvoimien 100-vuotistaivalta suurella ylpeydellä. Puolustusvoimilla on ollut tärkeä tehtävä Suomen itsenäisyyden ja kansalaisten hyvinvoinnin turvaamisessa läpi historian, niin rauhan kuin sotienkin aikana.

Puolustusvoimien sadan vuoden taipaleeseen sisältyy monia kehitysvaiheita. On selvää, ettei tämän päivän Puolustusvoimilla ole ulkoisesti juurikaan yhtäläisyyksiä itsenäisyytemme alun Puolustusvoimien kanssa. Käytännön toiminnan muutoksista huolimatta on toimintamme kova ydin kuitenkin pysynyt ennallaan koko olemassaolomme ajan. Olemme läpi maamme itsenäisyyden varautuneet ja kehittäneet toimintaamme rauhan säilyttämiseksi, mutta tarvittaessa myös Suomen puolustamiseksi aseellisesti.

Försvarsmakten är i dag i gott skick. Grunden för Finlands försvar är den finländska modellen som är skapad för våra förhållanden och behov. Dess hörnstenar är värnplikten, ett trovärdigt försvar som täcker hela landet och militär alliansfrihet. Vår försvarslösning bygger på medborgarnas starka försvarsvilja. För förebyggande av militära hot och vid behov för avvärjning av dem behöver vi både spetsförmågor som grundar sig på modern teknologi och en omfattande reserv. Det bilaterala och multilaterala försvarssamarbetet stöder utvecklandet av vårt lands försvar.

Kansalaisten luottamus Puolustusvoimiin on vankkaa. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan yhdeksän suomalaista kymmenestä luottaa vähintään melko paljon Puolustusvoimiin, taustasta ja varallisuudesta riippumatta. Olemme tästä luonnollisesti hyvin ylpeitä. Puolustusvoimia kohtaan osoitettu arvonanto kertoo siitä, että olemme onnistuneet tehtäviemme hoidossa, liittyivätpä ne Suomen turvallisuuden ylläpitämiseen tai asevelvolliselle antamaamme koulutukseen. Kiitos tästä kuuluu ammattitaitoiselle ja työlleen omistautuneelle henkilöstöllemme, ja myös kaikille muille Puolustusvoimien parissa toimiville.

Haluamme olla suomalaisten luottamuksen arvoisia jatkossakin. Kehittyvänä organisaationa seuraamme valppaasti aikaamme ja mukautamme toimiamme ympäristön haasteisiin vastaamiseksi, mutta myös mahdollisuuksien lunastamiseksi. Vastikään käynnistynyt laaja koulutuksemme uudistusohjelma Koulutus 2020 ja muun muassa digitalisaatioon panostaminen kertovat uudistushalustamme ja -kyvystämme. Näillä kehittämistoimilla varmistamme toiminnan tehostamisen lisäksi sen, että koulutuksemme ja toimintamme vastaavat mahdollisimman hyvin nykyajan asevelvollisten arkea ja osaamista.

Työ Puolustusvoimien kehittämiseksi jatkuu edelleen. Tällä hallituskaudella laaditut ulko- ja turvallisuuspoliittinen sekä puolustuspoliittinen selonteko antavat puolustuksemme kehittämiselle selkeät suuntalinjat pitkälle 2020-luvulle. Näistä lähtökohdista Puolustusvoimilla on tukeva perusta ponnistaa toimintansa toiselle vuosisadalle.

Hyvä yleisö
Maanpuolustus kuuluu kaikille, niin myös Puolustusvoimien juhlavuosi. Juhlistamme merkkivuottamme yli 120 tapahtumassa ympäri Suomea. Esittelemme Puolustusvoimia ja toimintaamme muun muassa Puolustusvoimat 100 vuotta -juhlanäyttelyssä Helsingissä, avoimet ovet -tapahtumissa eri joukko-osastoissa, soittokuntien kesäkiertueella sekä Suomi Areenalla Porissa. Perinteikkääseen Hamina Tattooseen osallistumme kaikkien soittokuntiemme voimin. Juhlavuoden valtakunnalliset paraatit järjestetään Seinäjoella ja Mikkelissä. Olkaa tervetulleita juhlimaan kanssamme merkkivuottamme.

Hyvät 224. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin osanottajat
Tulevien viikkojen aikana saatte laaja-alaisen kattauksen Suomen kokonaisturvallisuudesta ja sen sotilaallisen maanpuolustuksen osuudesta. Kurssilla oppiminen on vuorovaikutteista ja yhteistoiminnallista. Te kurssilaiset edustatte mittavasti yhteiskuntamme eri lohkoja. Osaamistenne ja kokemustenne kirjo luo teille erinomaiset mahdollisuudet pohtia kokonaisvaltaisesti yhteiskuntamme ja sen toimijoiden varautumista erilaisiin häiriö- ja poikkeusoloihin.

Toivon, että kurssi vahvistaa käsitystänne siitä, että myös turvallisuus on meidän kaikkien asia ja että yhdessä toimien voimme parhaiten vaikuttaa niin omaan kuin yhteiskuntammekin turvallisuuteen.

Toivotan teille antoisaa maanpuolustuskurssia.

Puolustusvoimain komentaja

Kenraali Jarmo Lindberg

Tämä puhe on tulostettu Ulkopoliittisen instituutin ylläpitämästä EILEN-arkistosta.

Suositeltava viittaustapa:
Jarmo Lindberg: Tervehdys 224. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 22.1.2018 Säätytalo, 22.1.2018, http://www.eilen.fi/fi/3555/ (20.6.2018)

Tulosta sivu Lisää kirjanmerkki