Dokumentarkiv och kronologi för Finlands utrikespolitik
Tillägg bokmärke

Ulkoasiainministeri Pertti Paasio Kirkon nuorisotyön neuvottelupäivät Turussa 3.1.1990

LYHENNELMÄ 

MINÄ EUROOPPALAINEN

Max Jakobson sanoi, että Suomi käy suhteessa Euroopan yhdentymiseen edelleen puolustussotaa, talvisodan jatketta. Jörn Donner taas puolestaan lausahti eräässä haastattelussa, että Suomi on Euroopan umpisuoli.

Keskustelua käydäänkin meillä paljolti niin kuin jokin outo eurooppalaisuus olisi uhkaamassa jotakin, jota me kutsumme suomalaisuudeksi. Johtavat keskustalaiset ideologit sanovat, että Suomi pian menettää identiteettinsä, parhaan väestönsä ja oman alueensa kontrollin.

Ne joiden mielestä eurooppalaisuus tarjoaa Suomelle uusia mahdollisuuksia puhuvat kehittyvästä maanosasta, jonka yksi osa Suomi on, ja josta se pystyy monin tavoin hyötymään. Tunnustaudun yhdeksi heistä.

Pohjolan asukkaat ovat olleet mukana Euroopan yhteismarkkinoilla siitä lähtien kun he alkoivat toimittaa turkiksia, puuta ja tervaa etelään maksuksi suolasta, viljasta, käyttöesineistä ja aseista. Jo yli vuosituhannen ajan me suomalaisetkin olemme tällä tavalla olleet integroitumassa muuhun Eurooppaan.

Suomen nivoutuminen osaksi Ruotsia takasi sen, että olemme myös yhteiskunnaltamme ja lainsäädännöltämme integroituneet varsinaiseen Eurooppaan. Vaikka Suomi toistasataa vuotta kuului yksinvaltaisen Venäjän imperiumin alaisuuteen, noudatettiin meillä kaiken aikaa kuitenkin eurooppalaisia, Ruotsin vallan ajalta peräisin olevaa lainsäädäntöä.

Meillä suomalaisilla näyttää kuitenkin vielä olevan komplekseja ja epäilyksiä omasta eurooppalaisuudestamme. Kun monet pienet eurooppalaiset kansat nyt pohtivat kiihkeästi omaa eurooppalaisuuttaan ja haluavat päästä takaisin juurilleen, vanhan Euroopan yhteyteen, meillä monet viisaatkin vielä miettivät,
kuinka suojautua muun maailman vaikutuksilta.

Joistakin aivan erityisistä syistä Suomessa keskustellaan kovin mahdollisesta ulkomaalaisten invaasiosta Suomeen. Myös kansainvälisessä katsannossa Suomessa on erittäin vähän ulkomaalaisia. Tällä hetkellä heitä on noin 19 000, suurimpana ryhmänä ruotsalaiset, joita ei tulisi itse asiassa ulkomaalaisiksi laskea. Ennen toista maailmansotaa Suomessa oli asukaslukuun suhteutettuna kolme kertaa enemmän ulkomaalaisia, eikä silloin keskusteltu koko aiheesta. Pakolaisia meillä on nyt tuhat, 1920-luvulla heitä oli yli 30 000.

Tänä päivänä tiedetään, että suomalaiset yritykset investoivat kymmenen kertaa enemmän ulkomaille kuin ulkomaalaiset meille. Tunnemme jopa kansallista ylpeyttä, kun kuulemme, että suomalaisyritys on perustanut tai ostanut tehtaan vieraassa maassa. Meidän tulisi kuitenkin samalla huolestua siitä, miten vähän
houkutteleva Suomi on kansainvälisille yrittäjille. Ei voi olla oikein, että pääomat ja työpaikat vähitellen valuvat vain yhteen suuntaan.

Meidän on luotettava osaamiseemme ja parannettava valmiuksia sillä alueella. Vierasmaalaisen yrittäjän on saatava tietää, että hänen kannattaa avata tai ostaa yritys Suomessa siksi, että täällä tehdään asiat paremmin, nopeammin ja asiantuntevammin kuin kilpailijamaissa. Jotta pystyisimme sangen hyvän
peruskoulutuksemme päälle rakentamaan todellista kilpailukykyistä, kansainvälistä osaamista, edellyttää se opetuksen ja tutkimuksen edelleen kansainvälistämistä. Meistä on tultava entistä eurooppalaisempia.

Vaikka taloutemme integroituu yhä syvemmälle ympäröivään maailmaan, jää meidän päätettäväksemme lopulta se kaikkein tärkein, oman taloutemme hoitaminen. Mitkään tuotannon tekijät eivät saa käyttäytyä niin, että tasainen kasvu ja kehitys vaarantuvat. Työn, pääoman, raaka-aineen ja energian hintojen
on oltava järkevässä nuhteessa kilpailijoihimme.

Noususuhdanteen aikana teollisuuden palkkapolitiikka ja investointipäätökset ovat kritiikin ulottumattomissa. Laskukauden uhatessa kyllä huudetaan valtiota apuun ja vaaditaan päitä vadeille. Hallituksen jäsenenä tahdon hallitusta puolustaa. Kokemus ja viime aikoina etenkin havainnot Itä-Euroopassa ovat
opettaneet uskomaan markkintalouteen ja sen kykyyn uusiutua ajan vaatimusten mukaan, Mutta tiedämme myös kotimaisesta kokemuksesta, että elinkeinoelämän päättäjätkin ovat joskus erehtyväisiä, joskus itsekkäitä, joskus molempia.

Henkilökohtaisesti luulen, että suurin virhe, mikä yhteisessä taloudenpidossamme nyt voidaan tehdä, on rikkoa se yhteiskunnallinen rauha ja yksimielisyys, paljon puhuttu konsensus, jonka rakentamiseen kului miespolvia ja jota monet epävakaammat yhteiskunnat meiltä kadehtivat.

Maataloutta on Suomessa - niinkuin muissakin kehittyneissä teollisuusmaissa - tuettava, jotta viljely ylipäätään olisi mahdollista. Niinpä voidaan sanoa, että maatalous jo nyt meillä nauttii eräänlaista kansalaispalkkaa. Me tuemme elämäntapaa, emme elinkeinoa. Kun viljelijälle annetaan tukea, hän saa
tietenkin ihmisarvoinen palkan työstään, mutta samalla tapahtuu  myös muuta. Maataloustilan liikevaihdosta näet vain kolmasosa muodostuu viljelijän palkasta, loput ostetuista panoksista. Ostetut panokset ovat paljolti tuontia.

Kaikissa keskeissä tuotteissa Suomi on tänä päivänä ylituotantomaa. Niinpä jo kertaalleen tuettu tuotanto on markkinoitava osittain ulkomaille vielä toisenlaisten tukiaisten turvin. Ja siihen käytetään taas kerran yhteisiä varoja. Kansantaloudellisesti tästä on yhtä paljon hyötyä kuin pumpusta, joka pumppaa vettä kaivoon. Ja koko ajan kasvaa myös se rahamäärä, joka menee muualle kuin viljelijän taskuun. Viaton viljelijä, väärän tukipolitiikan uhri, saa lopulta kuluttajien vihat
syyttä suotta niskaansa.

Eurooppa yhdentyy kymmenillä eri tasoilla, niin talouden kuin hengen elämänkin aloilla kunhan eurooppalaisuuden henkinen virtaus voi palata vanhoihin uomiinsa tai sen sallitaan uurtaa itselleen uusia. Euroopan kohtalona oli joutua joksikin aikaan idän ja lännen välisen konfliktin maksajaksi. Liennytyskehityksen
myötä eurooppalaisuus palaa lähtökohdilleen ja siinä me suomalaiset haluamme olla vankasti mukana.

Kasvatuksen tärkein tavoite on kehittää ihmiselle terve itsetunto. Kun me itse saamme yleissivistystä, opimme ymmärtämään kokonaisuuksia, hallitsemaan oman ammattimme vaatimukset niin hyvin kuin mahdollista, kun me näemme hieman maailmaa ja opimme vieraita kieliä, meidän ei enää tarvitse kadehtia naapuria, pelätä Eurooppaa, vihata neekeriä ja kiusata luokkatoveria välitunnilla.

"Terve sielu terveessä ruumiissa" vanhat roomalaiset sanoivat. "Terve itsetunto vauraassa Euroopassa", voisi sopia nykysuomalaisten motoksi.

Tillägg bokmärke