Archive and Chronology of Finnish Foreign Policy
Bookmark

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puheenvuoro Naton huippukokouksessa Madridissa 29.6.2022

Hyvä pääsihteeri, arvoisat kollegat,

Eilen illalla otimme merkittävän askeleen kohti Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Yhdessä Turkin kanssa allekirjoittamamme yhteisymmärrysasiakirja avaa tien kohti liittymistämme Natoon. Haluan kiittää teitä kaikkia antamastanne vakaasta tuesta. Se on ollut ratkaisevan tärkeää.

Nyt voimme keskittyä tulevaan. Vakuutan, että Suomi tekee parhaansa vahvistaakseen liittokuntaa entisestään.

Ja liittokunnan vahvistamiselle, sille on myös kiireellinen tarve. Se alkaa Euroopasta. Venäjän laittoman hyökkäyssodan seurauksena turvallisuusympäristömme on muuttunut dramaattisesti.

Tiedän Nato-liittolaisten jo keskustelleen Presidentti Zelenskyin kanssa tänä aamuna. Ukrainan kansan urheus on koskettanut syvästi meitä kaikkia. Kun Ukraina puolustaa omaa itsenäisyyttään, itsemääräämisoikeuttaan ja vapauttaan, se puolustaa samalla myös yhteisiä arvojamme. Sen vuoksi meidän on annettava Ukrainalle vankkumaton tukemme. Suomi valmistelee parhaillaan seitsemättä puolustustarvikeapupakettia Ukrainalle. On tärkeää, että säilytämme yhtenäisyytemme. Se on vahvin valttimme.

Venäjän Ukrainassa käymällä sodalla on syvät seuraukset. Ja ne ulottuvat koko maailmaan. Koko kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden perusta horjuu vakavasti. Ruokaturvaa uhkaa vaikea kriisi. Meidän taloudellinen kestävyytemme joutuu koetukselle.

Kun tarkastelemme turvallisuutta maailmanlaajuisesti, kohtaamme välittömästi Kiinan. Uskon edelleen, että niin halutessaan Kiinalla voisi olla rakentava rooli Ukrainan sodan lopettamisessa. Mutta meidän on myös keskusteltava siitä, kuinka pidemmällä tähtäimellä reagoimme Kiinan kasvaviin alueellisiin ja maailmanlaajuisiin vaikutuksiin. Odotan tilaisuutta vaihtaa tänään näkemyksiä näistä kysymyksistä Aasian ja Tyynenmeren alueen kumppaneiden kanssa.

Koko maailma on nyt sekasorron vallassa. Jotta voimme vakaasti puolustaa yhteisiä arvojamme, tarvitsemme kumppaneita myös euroatlanttisen alueen ulkopuolelta. Se mikä pätee Natoon, pätee myös laajempaan yhteisöön. Yhdessä olemme vahvempia.

Bookmark