Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puheenvuoro Millennium-teknologiapalkinnon palkitsemistilaisuudessa 25.10.2022
Kunnioitettu professori Martin Green, hyvät naiset ja herrat,
Millennium-teknologiapalkinto jaetaan nyt kymmenettä kertaa kunnianosoituksena globaaleille läpimurtoinnovaatioille. Innovaatioille, jotka parantavat elämänlaatua planeetallamme.
Aiemmat voittajat ovat ravistelleet maailmaa teknologioilla, joihin lukeutuvat muun muassa World Wide Web, led-valaistus, kantasolututkimus, avoimen lähdekoodin ohjelmistot sekä nopea DNA-sekvensointi.
Tänä vuonna tähän merkittävään joukkoon lisätään professori Greenin innovaatio.
Ilmastokriisi on yksi niistä toisiinsa kytkeytyvistä haasteista, jonka planeettaamme joutuu kohtaamaan. Emme kuitenkaan saa luopua toivosta: meillä on vielä aikaa toimia. Maailma tarvitsee meidän jokaisen panosta. Tieteellinen tutkimus antaa päättäjien käyttöön ne tosiasiat, joiden pohjalta päätökset tehdään. Tutkimusyhteisö on maailmanlaajuinen ja kaikkien kansallisuuksien panosta tarvitaan, jotta saamme pidettyä planeettamme hyvässä kunnossa ja pystymme parantamaan elinolosuhteita.
Ilmastonmuutos on yhteydessä uusiin energiamuotoihin siirtymiseen, joka vaikuttaa ihmisiin ja elinkeinoihin kaikkialla maailmassa. Perinteiset hiili-intensiiviset energiateknologiat korvataan vähitellen uusiutuvalla energialla. Tällä alkaa jo olla merkittäviä geopoliittisia vaikutuksia.
Tänään juhlimme kehitystä, joka on saavutettu yhdellä uusiin energiamuotoihin siirtymisen avainaloista eli aurinkoenergian hyödyntämisessä. Aurinkokennoilla on merkittävä rooli, kun pyrimme ratkomaan ilmastokriisiä vähentämällä riippuvuuttamme fossiilisista polttoaineista.
Arvoisa professori Green,
Olette todenneet, että ”valtava, historiallisesti merkittävä muutos on käynnissä.” Ihmiskunta on tosiaankin tärkeän ratkaisun edessä, ja te autatte meitä valitsemaan suuntamme.
Yksi keskeisistä perusteista Millennium-teknologiapalkinnon saajaa valittaessa on saavutettavuus. Professori Greenen aurinkokennoinnovaatio on erinomainen esimerkki teknologiasta, jota ihmiset voivat hyödyntää missä päin maailmaa tahansa. Sitä voivat käyttää niin rikkaat kuin köyhätkin. Aurinkopaneeleita voi asentaa sekä maalaiskylien vaatimattomiin asumuksiin että suurkaupunkien varakkaisiin naapurustoihin. Vuosien myötä aurinkoenergian hyödyntämisestä on tullut aiempaa edullisempaa.
Tänään juhlistamme tähänastisia saavutuksia vihreän energian alalla. Näiden sanojen myötä onnittelen Teitä professori Green tästä palkinnosta sekä tutkimustyöstänne, joka parantaa planeettamme hyvinvointia torjumalla ilmastonmuutosta.
Professori Green, olkaa hyvä ja liittykää seuraani tälle lavalle vastaanottamaan palkintonne.