Archive and Chronology of Finnish Foreign Policy
Remove bookmark

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe suurlähettiläskokouksessa 22.8.2023

Arvoisat edustustojen päälliköt, hyvät naiset ja herrat

Elämme kasautuvan ja nopeutuvan muutoksen aikaa. Vuosien ja vuosikymmenten liikevoimat ja kasvaneet paineet purkautuvat maailmassa nyt vauhdilla.

Tuntuu kuin historiaa pikakelattaisiin. Niin paljon on tapahtunut sitten edellisen suurlähettiläskokouksen. Sekä maailmalla että meillä täällä.

Sodan riehuessa Euroopassa olemme vahvistaneet Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Suomesta on tullut puolustusliitto Naton jäsen. Ja samalla olemme entisestään tiivistäneet kahdenvälisiä suhteitamme keskeisiin liittolaisiin ja kumppaneihin.

Tänä poikkeuksellisena aikana suomalainen diplomatia on osoittanut vahvuutensa ja arvonsa. Suuria kokonaisuuksia on saatu valmiiksi ja pienemmistä asioista koostuva arkinen, mutta tärkeä työ on jatkunut.

Helppo tämä vuosi ei ole ollut. Aikamme levottomuus on heijastunut suoraan myös teidän työhönne. Suurlähetystömme eri puolilla maailmaa ovat joutuneet toimimaan alati vaikeutuvissa olosuhteissa. Kiovassa on tehty töitä sodan ympäröimänä jo pitkään. Moskovassa ja Pietarissa ikävät yllätykset ovat seuranneet toisiaan. Syksyllä Pietarissa päätetään eräs aikakausi pääkonsulaatin sulkeutuessa. Myös Lähi-idässä on jouduttu reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin,  ja viimeksi Bagdadissa.

Haluankin kiittää teitä ja johtamienne edustustojen osaavaa väkeä kaikesta siitä työstä, mitä olette tämänkin vuoden aikana väsymättä ja olosuhteista riippumatta tehneet.

***

Vaikka paljon on muuttunut, paljon säilyy myös ennallaan. Suomi on ja pysyy vakaana ja ennustettavana Pohjoismaana. Pohjoismaisuus ei ole meille vain poliittinen viiteryhmä, vaan se on perustavaa laatua oleva identiteetti ja arvopohja. Se on samanmielisten maiden joukko, joka kykenee yhteiseen toimintaan ja taakanjakoon. Turvaamaan tarvittaessa toisiaan. Ja myös varjelemaan meille tärkeitä arvoja. Yhdessä olemme vahvempia kaikilla sektoreilla, olipa sitten kyse ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteidemme tai liike-elämän intressien edistämisestä.

Pohjoismaisuudessa on vetovoimaa. Toukokuussa sain kunnian isännöidä presidentti Zelenskyiä Helsingissä muiden Pohjoismaiden pääministereiden kanssa. Heinäkuussa kokoonnuimme jälleen, tällä kertaa vieraanamme Yhdysvaltain presidentti Joe Biden. Uskon, että jatkossa pohjoismainen brändi tuo meitä yhä lähemmin yhteen.

Todellisia ystäviä meillä on toki muuallakin. Ruotsin Nato-jäsenyyden toivottavasti pian toteuduttua liittolaisuus yhdistää meitä 31 valtioon. Tämä yhteys kattaa lähes koko Itämeren. Myös suhteemme Yhdysvaltoihin on nyt vahvempi kuin koskaan ja se vahvistuu edelleen kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen myötä.

Kuitenkin myös jatkossa Suomi kantaa viimekätisen vastuunsa omasta turvallisuudestaan. Mutta me teemme sen puolustusliitto Naton jäsenenä ja sen jäsenmaiden läheisenä liittolaisena. Tämä maksimoi oman turvallisuutemme. Se myös vahvistaa liittolaistemme turvallisuuttamme.

Liittoutuminen on suuri muutos turvallisuuspolitiikassamme. Suomen sotilaallinen asemoituminen Naton rakenteisiin on muodollisesti saatettu päätökseen, mutta varsinainen työ on vasta alussa. Monelle teistä se tuo konkreettisia muutoksia työhönne. Haluan kuitenkin muistuttaa, että liittoutuneenakin olemme edelleen se sama Suomi, ei itseään isompi, mutta omastaan tiukasti kiinni pitävä.

Suomi ei rakennakaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa vain sotilaallisen pelotteen varaan. Tarve omalle diplomatialle ei ole vähentynyt. Päinvastoin. Edelleen me uskomme vuoropuhelun ja yhteistyön voimaan kaikkialla, missä se vain on mahdollista. Edelleen me pyrimme jakolinjojen lievittämiseen ja ylittämiseen sekä keskinäisen kunnioituksen ja luottamuksen kasvattamiseen. Jatkossakin Suomi hakee yhteistä nimittäjää, vaikka sitten sitä pienintäkin.

Kaikkien kanssa se valitettavasti ei ole nyt mahdollista. Venäjä rakentaa vauhdilla meistä viholliskuvaa. Tarpeet ovat ensi sijassa Venäjän sisäiset, mutta vaikutuksia on myös ulkoisesti. Siinä syyt ja seuraukset käännetään päälaelleen. Hyökkääjästä tehdään uhri. Suomesta ja lännestä uhka ja vaara. Sellainen on informaatiosodankäynnin kieroutunut luonne.

Myös monenmoiseen muuhun ilkeyteen on syytä varautua. Lukuisat kyber- ja hybriditoimet ovat arkipäivää. Puolan ja Latvian rajoilla näkyy jälleen kasvava laittoman siirtolaisuuden paine. Uutiset Ruotsista hälyttävät havahtumaan myös terrorismin uhkaan.

Mekään emme ole tällaisille toimille immuuneja. Tämä vaatii oman toimintamme ja valmiutemme terävöittämistä. Ei vain suhteessa Venäjään vaan myös laajemmin. Turvallisuuteen sen kaikilla sektoreilla on nyt panostettava ja aukot tilkittävä niin suorituskyvyissä kuin lainsäädännössäkin.

Haaste koskee koko Eurooppaa – ja Euroopan unionia. Yhdysvallat kantaa edelleen kovin suurta vastuuta maanosamme turvallisuudesta. Se on tietysti meille arvokasta, mutta ei ole itsestään selvää, että aina on näin asian laita. Kestoteemani on ollut, että Euroopan tulee ottaa oma vastuunsa huomattavasti vakavammin. Viimeistään nyt tuohon vastuunkantoon on pakko herätä. Se ei ole transatlanttisesta yhteistyöstä pois. Päinvastoin. Vahvempi Eurooppa voimistaa myös kykyämme toimia yhdessä Yhdysvaltain kanssa yhdessä .

* * *

Reilu sata vuotta sitten suomalainen diplomaatti Herman Gummerus toimi Ukrainassa maan ensimmäisen, lyhyeksi jääneen itsenäisyyden aikana. Hänen keskeisiin havaintoihinsa kuului ukrainalaisten vahva kansallinen identiteetti ja isänmaanrakkaus. Hän näki, että Ukrainan kansa ei tule tyytymään alistettuun asemaan, ja katsoi että Ukrainan vapaus on myös Suomen intresseissä. ”Me suomalaiset tulemme iloitsemaan Ukrainan kansan vapautuspyrintöjen onnistumisesta, joka niin suuresti on oman maamme etujen mukaista”, hän kirjoitti. Maailma ja Suomi ovat muuttuneet, mutta nämä havainnot pitävät.

Ukrainassa aseet edelleen puhuvat. Kuukausi kuukaudelta Venäjä on eskaloinut sotatoimiaan. Se on pommittanut siviili-infrastruktuuria ja kaupunkeja, annektoinut uusia alueita ja käyttänyt aseinaan kylmää ja nälkää. Mustanmeren viljasopimuksesta irrottautumalla Venäjä on ottanut yhä selvemmin panttivangikseen globaalit elintarvikemarkkinat ja ne lukemattomat ihmiset, joita viljan hinnan nousu ankarimmin koskettaa.

Uutta kuitenkin on, että nyt puhutaan myös rauhasta. Ukrainan ansaitsema oikeudenmukainen ja kestävä rauha lienee yhä kaukana, mutta kaksi sen ääriviivoista alkaa jo hahmottua.

Ensimmäinen on YK:n peruskirjan periaatteiden merkitys. Tämä vahvistettiin kansallisten turvallisuusneuvonantajien kokouksessa Saudi-Arabian Jeddassa muutama viikko sitten. Kiinan osallistuminen kokoukseen oli erityisen merkittävä asia.

Toinen on kasvava ja jaettu globaali huoli sodan seuraamuksista. Sotaa käydään Ukrainassa, mutta sen varjo lankeaa koko maailmaan.

Nämä kaksi tekijää tuovat nyt kansainvälistä yhteisöä yhteen keskustelemaan rauhasta. Se että keskustellaan lisää itsessään ymmärtämystä. Keskusteluissa paljastunut laaja yhteisymmärrys perusperiaatteista on vielä tätäkin merkittävämpi asia. Se on myös tekijä, jonka Venäjä joutuu ottamaan huomioon.

Oikeudenmukainen ja kestävä rauha Ukrainassa on itseisarvo. Tavoitteena se on ukrainalaisille itselleen kallisarvoisin ja mitä välttämättömin. Mutta siinä edistyminen voi palvella laajemminkin rauhan asiaa maailmassa ja edesauttaa globaalien jännitteiden purkamisessa.

Keskustelu Euroopan turvallisuusjärjestyksen tulevaisuudesta on myös käynnistymässä. Hyvä niin. Mutta niin kauan kuin sota raivoaa Euroopassa, on uuden turvallisuusjärjestelyn hahmottelu pimeässä hapuilua. Silti hapuiltava on.

Suomen Etyj-puheenjohtajakausi lähestyy. On päivänselvää, että elämme nyt tyystin toisenlaisessa maailmassa kuin silloin, kun tähän tehtävään sitouduimme. Ei kuitenkaan ole poissuljettua, että vuosi 2025 osuu Euroopan turvallisuusjärjestyksen kannalta ratkaisevaan saumakohtaan. Jos tuolloin on neuvotteluiden ja dialogin aika, on Etyj monista haasteistaan huolimatta niille luonteva alusta. Ja jos – kuten hartaasti toivon – sota on tuolloin päättynyt, voivat Etyj ja sen työkalut olla varmistamassa rauhantilan jatkumista ja edesauttamassa uuden, kestävän turvallisuusjärjestyksen muotoutumista. Puheenjohtajalta tämä kaikki edellyttää huolellista valmistautumista ja vakaan harkinnan diplomatiaa.

***

Kotoiset suurlähettiläspäivämme eivät ole kuluvan viikon ainoa merkittävä kokous. Viittaan BRICS-maiden huippukokoukseen Etelä-Afrikassa.

Kaksi asiaa tuossa kokouksessa pistää silmään. Ensiksikin, lännelle haetaan ja rakennetaan nyt vastavoimaa. Ja on tällä pyrkimyksellä vetovoimaakin. Moni maa haluaisi liittyä BRICS-joukkoon mukaan.

Toiseksi, näyttää selvältä, että BRICS ei ole mikään monoliitti. Se sisältää myös maita, joilla on kovin erilaiset lähtökohdat. Ryhmittymän jäsenet taitavat itsekin ymmärtää, että pelkästään jonkin asian vastustaminen ei riitä pontimeksi. Onkin syytä seurata tarkkaan minkälaisia uusia avauksia BRICS-maat alkavat tuoda esiin. Ne kaikki tuskin ovat lännelle mieleen.

Yksi on kuitenkin joukosta fyysisesti poissa. Venäjän presidentti Putin osallistuu kokoukseen etäyhteyksin. Tämä on osoitus Kansainvälisen rikostuomioistuimen voimasta.

Käynnissä on kamppailu kansakuntien sieluista. Usein kuulee sanottavan, että lännellä pitäisi olla parempi narratiivi. On selvää, ettei hyvästä ja selkeästä tarinasta olisikaan haittaa. Mutta maailma ei rakennu vain argumenttien varaan. Niiden tueksi vaaditaan selkeitä tekoja, jotka kertovat kenen sanaan sopii luottaa.

Meidän panoksemme ei voi olla vain puutteiden osoittelu muiden ajattelussa. Meidän tulee näyttää sanoin ja teoin, miksi toisten kannattaisi nähdä jotkut asiat toisin. Eikä toisen mielipiteen muuttamisen pidä aina olla tavoitteena. Toisinaan yhtä tärkeää on kunnioittavasti todeta erimielisyydet ja koettaa nähdä niiden ylitse muuhun, mahdollisesti yhdistävään asiaan. Tässä Suomella on erityisen arvokas perinne varjeltavanaan.

***

Syyskuussa 2021 pidin YK:n yleiskokouksessa kansallisen puheenvuoromme, jossa kiinnitin huomiota siihen, kuinka ilmastonmuutos on etenemässä nopeammin kuin olimme kuvitelleet. Samalla totesin, että meillä on edessämme maailmanlaajuinen ilmastohätätila.

Kulunut kesä on osoittanut, että hätä alkaa olla nyt kädessä. Paahtavat helteet ja ennennäkemättömän rajut maastopalot ovat raivonneet yhtäällä, poikkeuksellisen runsaat sateet ja tulvat päässeet valloilleen toisaalla. Ja vaikka Suomea vastikään uhannut Lahja-myrsky päästikin meidät pälkähästä, ei ilmastonmuutosta ole meidänkään osaltamme peruutettu. Nyt koettu on näet vasta esimakua tulevista koettelemuksista, jos emme saa ilmastonmuutosta aisoihin.

Olemme mahdollisesti peruuttamattomien keikahduspisteiden äärellä. Sellaisessa tilanteessa on syytä havahtua siihen, ettei tällä planeetalla ole kolkkaa, joka voisi välttyä vakavilta vaikeuksilta. Ja vaikka ilmastonmuutos kohtelisikin jotakin seutua hieman suopeammin, koskettavat ankarimmin koeteltujen alueiden ongelmat koko muuta maailmaa.

Ilmastonmuutosta ei kuitenkaan hillitä puheita pitämällä. Eikä toimimalla vain täällä Suomessa. Tarvitaan pitkälle meneviä maailmanlaajuisia tekoja. Olemme jo pitkään sanoneet ja kuulleet, että niiden aika on nyt. Mutta niiden aika todellakin on nyt.

* * *

Diplomaateille ei tarvinne tähdentää, miten maailmaa rakennetaan myös sanoin. Yksi sana, vilpitön, tarkoin valittu ja ajoitettu, voi eheyttää tulehtuneen tilanteen ja tuoda ihmiset jälleen yhteen.

Sanoilla maailma voidaan myös rikkoa ja turmella. Ei ole yhdentekevää, millaista kieltä käytämme. Historia osoittaa, kuinka pahat puheet kylvävät vain eripuraa ja jopa vihaa. Viha puolestaan johtaa helposti tekoihin, jopa väkivaltaan.

Kansallinen eheytemme ja yksituumaisuutemme on Suomen perinteinen kivijalka. Sen voima näkyi myös nopeasti ja päättäväisesti tehdyssä Nato-ratkaisussa. Tässä maailmanajassa on edelleen ensiarvoisen tärkeää vaalia ja rakentaa yhtenäisyyttämme sen hajottamisen sijaan.

Riidan siementä kylvetään ja ravitaan myös maamme rajojen ulkopuolelta. Suomen ensimmäinen ja tärkein puolustuslinja sijaitsee edelleenkin suomalaisten korvien välissä. Sen kestävyydestä tulee meidän kaikkien yhdessä huolehtia.

***

Vaikka ajassamme on paljon vaaraa ja vastusta, ei kaikki ole suinkaan huonosti. Moni asia on kiistattomasti aiempaa paremmin. Meillä on myös kaikki edellytykset rakentaa parempaa maailmaa.

Ulkopolitiikka ei olekaan vain pelkkää kovaa turvallisuutta ja kovia kantoja. Toivon näköalojen paikantaminen on eräs diplomaatin tärkeimmistä tehtävistä. Sieltä usein löytyy myös se luova, ihmisiä ja kansakuntia yhdistävä ja yhteen tuova tekijä. Haluan toivottaa teille voimia ja menestystä myös tähän tärkeään tehtävään.

Remove bookmark