Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Poista kirjanmerkki

Puolustusministeri Elisabet Rehn Rotarypiiri l420:n piirikokouksessa Helsingissä 20.3.1992

VOIMME KEHITTÄÄ ITÄMERTA RAUHAN MEREKSI

Harvoin olen voinut osallistua paneelikeskusteluun niin hyvin brieffattuna
kuin tänään. Minulla oli tilaisuus viime viikolla vaihtaa ajatuksia mm.
keskeisistä Itämeren turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä Venäjän
puolustuministeri Pavel Gratshevin kanssa.

Itämeren alueen suurin epävarmuustekijä on luonnollisesti kehitys
Venäjällä. Kenraali Kanninen kysyikin erinomaisessa alustuksessaan,
tuleeko Venäjä jälleen kerran pyrkimään Itämerelle. Kysymys on aiheellinen,
sillä Venäjällä on lisäksi runsaasti niitä, joiden on vaikea käsittää, etteivät
1700-luvun alusta maailmansotien välistä lyhyttä kautta lukuunottamatta
Venäjään kuuluneet maat enää olekaan osa valtakuntaa. On
todella syytä muistaa pitää mielessä, että Baltian maat liitti venäläiseen
imperiumiin ei suinkaan bolsevistinen Neuvostoliitto vaan Pietari Suuri.
Toistaako historia Baltian kohdalla itseään, riippuu käsitykseni mukaan
Venäjän demokratisoitumisprosessin onnistumisesta. Onhan niin, että
demokraattiset maat eivät yleensä ole imperialistisia.

Olen vakuuttunut, että Venäjän asevoimat ovat vetäytymässä Baltiasta. Mutta toisin kuin ennen, nyt pyritään joukkoja siirrettäessä, ottamaan huomioon myös ihmiset, sotilaat ja heidän perheensä. Siksi joukkojen siirto ei suju nappia painamalla. Venäläiset joutuvat nyt niittämään sitä katkeraa satoa, jonka Neuvostoliiton miehityspolitiikka Baltiassa on kasvattanut. Vaikkakin Baltian maiden asukkaiden katkerat tunteet venäläisiä kohtaan voikin ymmärtää, on olemassa esimerkkejä, ettei silloin tällöin esiintyvä joustamattomuus ainakaan helpota venäläisjoukkojen vetäytymistä.

Kenraali Kanninen totesi, ettei Itämeri ole koskaan ollut rauhan meri. Näinhän todella on ollut, eikä Itämeri nytkään ole absoluuttinen rauhan meri. Ruotsin rannikkopuolustus tekee edelleen sukellusvenehavaintoja ja käytti viime syksyn mittaan myös aseita etsimiään vedenalaisia vastaan. Mutta rauhan meri nyt kuitenkin paljon enemmän todellisuutta kuin joitain vuosia sitten, jolloin Neuvostoliitto propagoi Itämerta rauhan merenä. Kuitenkin se oli sijoittanut alueelle ydinohjuksin varustettuja sukellusveneitä. Nyt ohjusveneet aseineen on romutettu ja voidaan paljon paremmin perustein puhua rauhan merestä. Onhan meren ympärille sijoittetujen taistelualusten määrä pienentynyt ratkaisevasti muutaman viime vuoden aikana.

Mutta rauhan merikin edellyttää valvontaa. Itse asiassa meidän osaltamme
valvonnan tarve korostuu. Viron määriteltyä aluevesirajansa jää
Suomenlahden keskelle kansainvälinen vesialue, joka saattaa vetää
puoleensa merellistä aktiviteettia ja ilmasta tapahtuvaa tiedustelua, mikä
aikaisemmin tapahtui Itämerellä ja sen yläpuolella. Suomea ympäröivien
merialueiden valvonnan merkitys olikin yksi niistä monista asioista, joista
olimme yksimielisiä Venäjän sotilasjohdon kanssa.

Entä miten kehittää Itämerta rauhan mereksi. Yksi mahdollisuus NACC,
Pohjois-Atlantin yhteistyökomitea. Tähän kylmän sodan osapuolten
yhteenliittymään tulivat mukaan myös Neuvostoliitosta itsenäistyneet Baltian
tasavallat. Näille "uusille maille" sekä Puolalle NACC on eräs tie pyrkiä
löytämään paikkansa Itämeren turvallisuusjärjestelmässä. Mikä on tärkeää,
jäsenyys NACC:ssa näyttää muuttaneet Moskovassa ratkaisevalla tavalla
kuvaa Natosta. Niinpä Brysseliin esitelmämatkalle menossa oleva ministeri
Gratshev kutsui Natoa puolustuspoliittisesta järjestöksi.

Vaikka Suomi ei ollutkaan kylmän sodan osapuoli, olemme mukana
NACC:ssa tarkkailijajäsenenä. Se on luontevaa, sillä ovathan NACC:n
jäsenmaat ovat naapureitamme luoteessa, idässä ja etelässä.
Rauhan meren aikaansaamisesta edesauttaa mm. vajaa vuosi sitten perustettu
Itämeren neuvosto, jonka ulkoministerit kokoontuivat menneellä
viikolla Helsingissa, itse asiassa tässä rakennuksessa. Tämä uusi yhteistyöjärjestely
tuo saman pöydän ympärille kaikki Itämeren ympärysvaltiot.
Rauhalliselle kehitykselle on oleellista, ettei mikään valtio tunne itsenään
eristetyksi, vaan kaikki ovat mukana aktiivisessa yhteistyössä.
Perinteinen turvallisuuspolitiikka ei Itämeren neuvoston agendalle kuulu.
Sen käsittelemien asioiden joukosta löytyy kuitenkin sellaisia turvallisuuteen
liittyviä asioita, joita ollaan tuomassa perinteisen
turvallisuuspolitiikan käsitteiden piiriin. Tarkoitan teemoja, kuten ydin- ja
säteilyturvallisuutta koskevat asiat ja ympäristökysymykset. Ajatellen kehitystä
Venäjällä ja Neuvostovallasta vapautuneissa Itämeren maissa on
demokraattisten instituutioiden tukeminen keskeisen tärkeää alueen vakaudelle.
Myös nämä kysymykset ovat neuvoston asialistalla. Itämeren
neuvoston toiminnan tukeminen ja edistäminen on yksi niistä konkreettimmista
asioista, mitä voimme tehdä alueen vakauden edistämiseksi.
Kanninen kysyi myös, onko Ahvenanmaan demilitarisointi uhka vai
rauhoittava tekijä Itämeren turvallisuudelle. Minä haluan uskoa, että se on
rauhoittava tekijä. Mitä taas tulee Itämeren alueellisen vastuun siirtymiseen
Naton luoteiselle voimayhmälle näen sen pelkästään Naton uudistumiseen
liittyvänä organisatoorisena muutoksena.

Aktiivisena veneilijänä haluan yhtyä kenraali Kannisen kysymykseen, millaisia vaatimuksia kappamerenkulun ja huviveneilyn kasvu asettavat merenkulun turvallisuudelle, merivalvonnalle ja luonnonsuojelulle.

Poista kirjanmerkki