Arkistonumero
2876
Luokka
Puheet
Puhuja
Ulkoministeri Pertti Paasio
Lähde
Ulkoasiainministeriö
Alkuperäinen kieli
englanti
Kieli
Päiväys
6.2.1990

Ulkoasiainministeri Pertti Paasio: Suomen kansainvälinen ympäristöpolitiikka 1990-luvulla

YK-asiain neuvottelukunnan seminaari 6.2.1990

Päättynyt vuosi on vahvistanut käsitystäni siitä, että kasaantuvien ympäristöongelmien ratkaiseminen nousee kansaivälisen yhteistyön keskeiseksi kysymykseksi 90-luvulla. Olen entistä vakuuttuneempi, että maailman turvallisuutta uhkaa pitkällä tähtäyksellä yhtä paljon - näillä näkymin ehkä enemmänkin - ympäristön saastuminen, luonnonvarojen lyhytnäköinen käyttö ja kehitysmaiden köyhtyminen kuin aseelliset selkkaukset, ydinsodan uhkakin mukaanlukien. Perimmiltään on kysymys koko ihmiskunnan tulevaisuudesta.

Vaikka yleiskuva on masentava, näkyy rohkaisevia merkkejä uudesta tietoisuudesta, uusista asenteista. Ihmiset heräävät. Hallitukset tiedostavat vastuunsa. Ensimmäiset merkittävät sopimukset on solmittu saastumisen vähentämiseksi ja ympäristökysymykset on nostettu kansainvälisen politiikan asialistalle korkeimmalla tasolla. YK:n yleiskokouksen viimesyksyinen istunto oli tästä osoituksena. Osallistuin yhdessä kolleegojeni kanssa istunnon yleiskeskusteluun, jossa ensimmäisen kerran YK:n historiassa lähes poikkeuksetta kaikki valtuuskuntien johtajat näkivät ympäristökysymysten ratkaisemisen kansainvälisen yhteistyön polttavana haasteena.

Suomi on ollut kansaivälisen ympäristöyhteistyön etulinjan maita. Ulkopoliittiseen toimintaamme sopii hyvin, että jatkamme tällä linjalla. Omaan ympäristöömme ja taloudelliseen kehitykseemme vaikuttaa ratkaisevasti se, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Olen vakuuttunut, että kansainväliseen ympäristöyhteistyöhön kannattaa panostaa. Se maksaa itsensä takaisin, ei ainoastaan ympäristömme ja kansalaisten terveyden kautta, vaan myös lisääntyvien markkinoiden, vakaan
talouskehityksen ja kansainvälisen turvallisuuden lujittumisen kautta.

Valmistaudumme 90-luvun haasteisiin. Tämä ei ole helppoa, koska tarvitaan yhtä aikaa toimenpiteitä, jotka ovat sekä globaaleja ja kokonaisvaltaisia että käytännöllisiä ja meitä lähellä. On selvää, että Suomen kansainvälisen ympäristöpolitiikan ensisijainen painopiste on maamme lähialueilla, joiden saasteet vaikuttavat suoraan ympäristömme terveyteen ja joiden tilaan myös itse voimme vaikuttaa. Samalla meillä on oltava viisautta nähdä myös lähellä olevien ongelmien yli.

Ympäristö ja kehitys ovat tiukasti toisiinsa sidoksissa. Kansainvälisen talouden kehitys, kaupan ongelmat, raaka-aineiden hinnan muodostus ja kehitysmaiden velkaantuminen vaikuttavat ympäristön tilaan ja luonnonvarojen järkiperäiseen käyttöön ratkaisevasti. Yhdessä samaan suuntaan toimivien hallitusten kanssa voimme toimia sellaisten monenkeskisten ratkaisujen löytämiseksi, jotka tukevat luonnonvarojen järkevään käyttöön perustuvaa talouskasvua. Bruntlandin komission esitykset ovat tiedossamme. On kiistatonta, että kehitysmaiden köyhyyskierre johtaa yhä enemmän luonnonvarojen lyhytnäköiseen tuhoamiseen ja
saastuttavan tuotantoteknologian käyttöön.

YK:lla on 1990-luvulla entistä tärkeämpi osa kansainvälisessä ympäristöyhteistyössä. Koko YK-järjestelmän suurimpia haasteita 90-luvun alussa on vuonna 1992 pidettävä YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi. Konferenssissa on tarkoitus hyväksyä 90-luvun toimintastrategia yhdeksän polttavimman ongelma-alueen ratkaisemiseksi. Ilmakehän haitalliset muutokset ovat näistä vaikein. Konferenssin tärkeimmäksi poliittiseksi tulokseksi odotetaan sopimusta ilmastomuutosten ehkäisemiseksi. Ilmaston lämpenemisen vaikutukset valaisevat selkeästi ympäristöongelmien maailmanlaajuista riippuvuutta muualla tehtävistä ratkaisuista.

Tiedämme, että lisääntyvät hiilidioksiidipäästöt ovat suurin ilmastoa lämmittävä tekijä. Kun yli kolmannes maailman hiilivaroista sijaitsee Kiinassa, vaikuttavat Kiinan 90-luvun energiapoliittiset ratkaisut pitkällä tähtäyksellä Suomen talouden selkärankaan - metsien tilaan ilmeisesti enemmän kuin omat ratkaisumme. Tiedossamme on hyvinkin se, että lähiympäristömme kehitys, sanotaan vaikka Kuolan ja Puola saasteet, tuntuvat meillä nopeammin ja välittömämmin.

Emme voi heittäytyä ympäristöriskien varjolla imperialisteiksi. Kun teollisuusmaat ovat aiheuttaneet suurimman osan nykyisistä ongelmista, ne eivät voi sanella muille ehtoja yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Meidän on kannettava vastuumme ratkaisujen löytämisessä, tarvittavan teknologian sekä rahoitusmallien kehittämisessä. Emme voi estää minkään maan luonnonvarojen käyttöä, ellei meillä ole tarjottavana sijaan ympäristön kannalta tarveellisiä ja käyttökelpoisia ratkaisuja. Tämän vuoksi meidän on osallistuttava esimerkikisi kansainvälisen energiaohjelman luomiseen ja kehitettävä myös sellaisia ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole Suomessa käyttökelpoisia.

Yhdeksän toimintastrategian kehittämisen lisäksi YK:n kehitys- ja ympäristökonferenssissa tärkeiksi poliittisiksi kysymyksiksi nousevat teknologiayhteistyö kehitysmaiden kansa, kehitysmaille suunnattavan rahoituksen lisääminen ja YK:n toiminnan kehittäminen. YK:n nykyinen yhteistyö, käytettävissä olevat varat ja organisaatio vastaavat niitä tarpeita, jotka mitoitettiin kun YK:n ensimmäinen ympäristökonferenssi pidettiin 20 vuotta sitten Tukholmassa. Ongelmien vakavuus pakottaa meidät tarkastelemaan YK:n organisaatiota ja voimavaroja aivan uudella tavalla. Suomen aloitteesta YK:n yleiskokous päätti viime syksynä pyytää pääsihteeriä tekemään esityksen siitä, miten YK:n organisaatiota olisi kehitettävä, jotta se tehokkaammin kykenisi vastaamaan edessä oleviin valtaviin haasteisiin.

YK:n ympäristötoiminnan kehittämiseksi on tehty useita aloitteita. On esitetty uusien elinten kuten ympäristöneuvoston perustamista tai ympäristökysymysten siirtämistä sellaisille elimille, joiden tehtävät ovat loppumassa tai sitten nykyisten elinten toiminnan ratianalisointia. On myös esitetty turvallisuusneuvoston toimivallan lisäämistä näissä asioissa. Mihin ratkaisuihin päädytään, jää nähtäväksi.

Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet tuskin ovat valmiita tukemaan sellaisia päätöksiä, jotka vaativat muutoksia YK:n peruskirjaan. Tärkeää on joka apauksessa lujittaa YK: ympäristöohjelman UNEPin toimintaa ja lisätä sille taloudellista tukea. Suomi on näin tehnyt. Suomi valmisteli ja koordinoi viime syksynä yleiskokouksessa ympäristöohjelman ja koko YK-järjestelmän toimintaa koskevan päätöslauselman. Tänä vuonna Suomen maksuosuus UNEPille nousee yli 50 %. Olen valmis esittämään myös ensi vuoden budjettiin tuntuvaa korotusta.

Toiseksi yleiskokouksen asemaa olisi vahvistettava. Olisi ehkä perustettava kaikkien jäsenmaiden toimielin koordinoimaan ympäristökysymyksiä laajoin,
ylikansallisin valtuuksin.

Vaikka turvallisuusneuvostolla on nykyisenkin toimivallan nojalla mahdollisuus puuttua akuutteihin, äkillisiin ympäristöongelmiin, jotka
voivat aiheuttaa kitkaa valtioiden välillä, se näyttää sopivan aika huonosti käsittelemään laaja-alaisia, hidasvaikutteisia ympäristöongelmia, vaikka näiden aiheuttama uhka kansainväliselle turvallisuudelle olisi monin kerroin isompikin kuin jokin satunnainen katastrofi.

Yhteistyön rahoituksessa olemme aivan uuden suuruusluokan kysymysten edessä. Tarvitaan kokonaan uusia järjestelyjä niiden ratkaisemiseksi. Otsonikerroksen suojelu on ensimmäinen ala, jossa on tehty laskelmia tarvittavista määrärahoista. On lähdetty siitä, että teollisuusmaat maksavat omat kustannuksensa, jotka aiheutuvat siirymisestä ympäristölle turvallisten aineiden käyttöön. Sen sijaan kehitysmailla ei ole tähän vaadittavaa teknologiaa eikä rahaa. Ne ovatkin oikeutetusti vaatineet, että koska teollisuusmaat ovat ensi sijassa aiheuttaneet otsonikadon, niiden tehtävänä on tukea myös kehitysmaiden siirtymistä korvaavien aineiden käyttöön.

Nykyiset arviot kehitysmaiden tarvitsemasta tuesta vaihtelevat 800 miljoonan ja 2 miljardin markan vuositasolla, ja tukea tarvitaan noin 10 vuoden ajan. YK:n koko ympäristöohjelman vuosibudjetti on noin kymmenesosa alimmasta arviosta. En usko, että mikään valtio on valmis kymmenkertaistamaan maksuosuutta tulevien vuosien aikana.

Vakavasti harkittavaksi vaihtoehdoksi nousee nykyisen kulutuksen mukaan määrättävä tuotekohtainen maksu. Esimerkiksi uuden jääkaapin hintaan tämä merkitsisi 4-10 markan lisäkustannusta. Tuskin suomalainen kuluttaja jättäisi jääkaappia ostamatta tällaisen korotuksen vuoksi. Mikäli tällaisesta maksusta saataisiin toimiva, se tuottaisi kansainvälisessa järjestelmässä tarvittavat varat. Ymmärrämme kuitenkin kuinka vaikea tälläinen kysymys on maailmanlaajuisella tasolla, kun edes Suomessa ei ole saatu ohjattua ympäristömaksuja suojelutarkoituksiin. Tämä asia on Suomen johdolla neuvottelujen kohteena. Ellei
periaateratkaisua löydy ensi kesään mennessä, ei Helsingissä viime kevään poliittisella tasolla päätetty otsonikerrosta tuhoavien aineiden käytön lopettaminen toteudu. Päättäjien on tunnettava vastuunsa Helsingin otsonikokouksen jälkeenkin.

Otsonikerroksen suojeluun tarvittavat varat ovat kuitenkin suhteellisen pieniä, jos niitä verrataan ilmaston muutosten estämiseen tarvittaviin varoihin. Ilmaston muutosten estäminen vaatii uudenlaista energia-, maatalous- ja metsäpolitiikkaa.

Kehitysyhteistyörahoista ei tällaisia varojen siirtoja voida tehdä. Kehitysyhteistyö on kuitenkin hyvin tärkeää, jotta oikeansuuntaiseen kehitykseen saadaan vauhtia. Kehitysyhteistyömme sisältöä on tarkistettava, jotta se tukisi paremmin luonnonvarojen kannalta kestävää kehitystä. Esitin viime viikolla, että kehitysyhteistyön määrä tulisi nostaa 1 %:iin bruttokansantuotteesta ja tästä 0,3 % ohjata kansainväliseen ympäristönsuojeluun lähialueilla ja kehitysmaissa.

Sitä onko tästä mentävä vielä yli, voidaan pohtia sitten kun tämä tavoite on saavutettu. On myös korostettava päättäjille, ettei ole mahdollista, tuskin rehellistäkään, kannattaa kansainvälista ympäristönsuojelua ja vastustaa sen rahoitusta.

Mihin rahoitusmalleihin sitten päädytäänkin, ympäristönsuojelu vaatii meiltä tulevaisuudessa todella tuntuvia taloudellisia uhrauksia. Puhdas ympäristö on suomalaiselle niin kallis asia, että uskon hänen olevan valmis näihin uhrauksiin. Kansalainen haluaa kuitenkin varmuuden siitä, että uhratut varat todella käytetään ympäristön hyväksi. Se varmuus hänen on myös saatava.

Lähialueet, joilta suurin osa ilman epäpuhtuksista maahamme kulkeutuu, ovat lähitulevaisuudessa painopistealue Suomen ympäristöpolitiikassa. Meidän on voitava suojella arvokkainta luonnonvaraamme, metsiämme.

Kysymys on ennen muuta yhteistyöstä Neuvostoliiton, Puolan ja Saksan Demokraattisen tasavallan kanssa. Näiden maiden kanssa on aloitettu avoin vuoropuhelu ja yhteistyö. Ensimmäiset sopimukset on solmittu. Tarvitsemme ensimmäiseksi tehokkaita sopimuksia päästöjen rajoittamiseksi. Toiseksi on sovittava rahoitusjärjestelyistä ja teknologian siirtoon liittyvistä toimenpiteistä. "Saastuttaja maksaa"-periaatetta voitaneen kyllä soveltaa varakkaiden OECD-maiden kanssa, mutta tiukka pitäytyminen tähän periaatteeseen talousvaikeuksien kanssa kamppailevien Itä-Euroopan maiden kanssa, kehitysmaista puhumattakaan, ei näytä realistiselta nykytilanteessa.

Meidän tulee osallistua yhdessä muiden läntisten teollisuusmaiden kanssa Itä-Euroopan jälleenrakentamiseen mm. perusteilla olevan jälleenrakennuspankin puitteissa. Koska Itä-Euroopan maiden tuotantotoiminnan uudistaminen vie aikaa, lisääntyvä taloudellinen toiminta voi aluksi johtaa runsaisiin saastepäästöihin. Ympäristönsuojelun onkin oltava etusijalla uudelleenrakentamisessa alusta alkaen. Tarvitaan erityistoimia niin kahdenvälisesti kuin laajemminkin. Ajatusta
eurooppalaisen ympäristörahaston perustamisesta on vietävä eteenpäin.

Kahdenvälistä yhteistyötä varten olemme ryhtyneet valmistelemaan sellaista yhteistyöstrategiaa, jossa pääpaino on koulutuksessa ja ympäristönsuojelussa. Neuvottelut Puolan kanssa ympäristönsuojelua ja energian säästöä koskevasta yhteistyöstä on jo saatu valmiiksi ja selvitämme ensimmäisiä yhteistyöhankkeita. Etusijalla ovat ilmansuojelua koskevat toimenpiteet. Tarkoitukseen on varattu yli 50 miljoonaa markkaa kuluvan vuoden budjetissa.

Myös Neuvostoliiton kanssa toteutetaan laajaa yhteistyötä. Presidentti Gorbatshovin vierailun aikana allekirjoitettiin kolme uutta ympäristönsuojelusopimusta. Näistä tärkein koskee ilmansaasteiden vähentämistä yhteisen rajan lähellä olevilta alueilta. Tässä kandenvälisessä ohjelmassa on hyväksytty ratkaisevasti tiukemmat päästöjen rajoitustoimet kuin mistä muualla Euroopassa on voitu sopia. Parhaillaan neuvottelemme taloudellisesta yhteistyöstä päästöjen rajoittamiseksi. Outokumpu on valmis uudistamaan Kuolan niemimaalla olevat maailman suurimmat nikkelin tuotantolaitokset niin, että niiden päästöt vähenevät
yli 95 %. Hallitus on myöntänyt tarkoitusta varten lainantakauksen ja korkotukea, joka on edullisempi kuin Suomessa tehtävien ilmansuojeluinvestointien tuki. Neuvotteluissa on tapahtunut edistystä ja uskon, että asiasta voidaan sopia Talouskomission seuraavassa istunnossa.

Itämeri on suojeltava. Itämeren alueen yhteistyön tiivistämisestä on tehty tärkeitä aloitteita. Suomi on valmis osallistumaan korkealla poliittisella tasolla ensi syksynä järjestettävään alueen maiden kokoukseen, jossa käsitellään Itämeren ympäristön suojelua ja muuta yhteistyötä. Aika on kypsä Itämeren alueen koko ympäristöä koskevan yhteistyön tehostamiseen meriympäristön suojelun lisäksi. Itämeren yhteistyön kehittämiseksi tehdyt erilliset aloitteet tulisi yhdistää
koordinoituksi toimintaohjelmaksi.

Olen edellä käsitellyt tärkeimpiä 90-luvun ympäristöyhteistyön kehitysnäkymiä. Kiteyttäisin lähiajan toimintalinjamme seuraavasti:

1) hallitus näkee ympäristökysymysten nousevan yhä keskeisemmäksi kansainvälisen yhteistyön kysymykseksi ja antaa ulkopolitiikassa ympäristöyhteistyölle tärkeän sijan

2) osallistumme aktiivisesti yhdessä muiden maiden kanssa sellaisten kansainvälisten taloussuhteiden kehittämiseen, jotka edistävät luonnonvarojen järkiperäistä käyttöä

3) toiminne aloitteellisesti YK:ssa, sen erityisjärjestöissä, muissa kansainvälisissä järjestöissä ja rahoituslaitoksissa luonnonvarojen kannalta kestävän kehityksen voimistamiseksi ja ympäristönäkökohtien ottamiseksi huomioon kaikessa kehityksessä

4) toimimme aktiivisesti erityisesti YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin valmisteluissa ja pyrimme saamaan aikaan sitovia toimintaohjelmia maailman keskeisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi, erityisesti ilmaston muutosten estämiseksi

5) toimimme aktiivisesti YK-järjestelmän kehittämiseksi niin, että se käsittelee tehokkaammin ympäristöongelmia

6) kehitämme teknologiayhteistyötä ja rahoitusjärjestelyjä niin, että kehitysmaat voivat saada ilman kohtuuttomia kustannuksia käyttöönsä ympäristölle vaarattomia tuotteita ja puhdasta tuotantoteknologiaa

7) kehitämme kehitysyhteistyötä siten, että kaikessa kehitysyhteistyössä otetaan ympäristönäkökohdat huomioon. Kehitysyhteistyömäärärahojen osuus nostetaan 1 %:iin bruttokansantuotteesta ja varsinaisten kehitysyhteistyömäärärahojen lisäksi 0,3 % BKT:sta käytetään ympäristöhankkeisiin lähialueilla ja kehitysmaissa.

8) Välittömän toimintamme painopiste on lähialueilla. Euroopan alueen yhteistyötä kehitetään ETYKin ympäristökokouksen suositusten mukaisesti ja erityisesti ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevia vähennystavoitteita tiukennetaan. Viemme eteenpäin aloitettamme arktisten alueiden herkästi vaurioituvan
luonnon suojelemiseksi

9) Itä-Euroopan alueen yhteistyötä varten kiirehditään ympäristöpainotteisen toimintastrategian valmistelua ja toteuttamista. Osallistumme aktiivisesti Itämeren alueen suojeluun ja yhteistyöhön

10) Neuvostoliiton kanssa tehostetaan erityisesti lähialueiden yhteistyötä ilman- ja vesiensuojelun alalla. Kuolan alueen yhteistyö on erityisen tärkeää.

Yhteistyön uudet mittasuhteet ja haasteet vaativat myös kansallisten resurssien lisäämistä. Ulkoministeriö käy parhaillaan keskusteluja ympäristöministeriön kanssa yhteistoiminnan tehostamisesta ja resurssien lisäämisestä. Ulkoministeriöön perustetaan kansainvälisen ympäristöyhteistyön toimisto.

Olen erittäin tyytyväinen, että pääministeri Holkeri on tehnyt aloitteen järjestää syksyllä ympäristöpolitiikkaa tarkasteleva päättäjien, talouselämän ja hallinnon korkean tason keskustelu (ympäristöpolitiikan Korpilammi). Uskon, että kansainväliset ympäristöpolitiikan kehitysnäkymät nousevat tällöin näkyvästi esille.

Tämä puhe on tulostettu Ulkopoliittisen instituutin ylläpitämästä EILEN-arkistosta.

Suositeltava viittaustapa:
Pertti Paasio: Foreign minister Pertti Paasio; Finland's international environment policy in the 1990s, 6.2.1990, http://www.eilen.fi/fi/2876/ (6.12.2019)

Tulosta sivu Lisää kirjanmerkki