Pääministeri Marinin puhe Valtakunnallisessa lasten itsenäisyyspäivän juhlassa 7.12.2022
Arvoisat lapset ympäri Suomen!
Lämpimästi tervetuloa viettämään lasten itsenäisyyspäivän juhlaa. Minä olen Sanna ja toimin pääministerinä. Täällä minun seurassani ovat myös ministerit Annika ja Anna-Maja. Meidän hallituspuolueiden puheenjohtajiin kuuluvat myös Li ja Maria, joka piipahti täällä juhlien alussa. Yhdessä toivotamme teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää. Kahtena viime itsenäisyyspäivänä emme ole voineet kokoontua yhteen tällä tavalla, mikä on ollut todella valitettavaa. Otetaan siis näistä juhlista ilo irti.
Meidän hallituksen ministereiden tehtävänä on huolehtia siitä, että Suomi on hyvä paikka elää ja kasvaa teille kaikille. Meidän tavoitteenamme on rakentaa monella tavalla kestävää Suomea. Sellaista, jossa jokainen voisi oppia koulussa mahdollisimman paljon. Jossa kaikilla olisi ystäviä ja läheisiä, joista pidetään huolta. Sellaista Suomea, jossa tehdään jatkuvasti töitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja maamme vaurauden eteen. Sanalla sanoen, jossa jokaisella meistä olisi mahdollisuus hyvään tulevaisuuteen ja jossa jokainen voi kokea olevansa tärkeä.
Tämän juhlan teema onkin Tulevaisuuden tekijät. Sellaisia te näette talon täydeltä, kun katsotte ympärillenne. Te lapset teette tulevaisuuden. Teitä juhlavieraita on täällä noin 560 ja te tulette yli 280 eri kunnasta ympäri Suomea. Jotkut teistä ovat tulleet niinkin kaukaa kuin yli 1 000 kilometrin päästä. Laajaan maahan mahtuu myös erilaisuutta. Te puhutte äidinkielenänne 11 eri kieltä, mikä on valtava rikkaus.
Haluan sanoa teille, että maailma ympärillämme ei vain muutu, vaan me pystymme itse vaikuttamaan muutokseen. Teidän mielipiteellänne on väliä. Siksi on tärkeää, että te olette täällä tänään monilukuisina yhdessä juhlimassa Suomen itsenäisyyttä. Me kuulemme ilolla teidän kaikkien ajatuksia tulevaisuudesta.
Muistakaa kuitenkin, että yksi tärkeimmistä lapsen oikeuksista on oikeus olla lapsi. Toivon, että iloitsette ja nautitte tästä juhlasta!