Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe YK:n Naisten Kehitysrahaston tilaisuudessa Hattulassa 7.11.1990
NAISTEN OSALLISTUMINEN SUOMEN TURVALLISUUSPOLITIIKKAAN
Arvoisat kuulijat
Turvallisuudella tarkoitetaan sitä, että yksilön
tai yhteisön hyvinvointi ja arvot eivät ole
uhattuina taikka vaikka uhkaa olisikin olemassa, olisi
myös keinot tuon uhkan torjumiseen.
Kansalaisen turvallisuus koostuu henkisestä,
fyysisestä, taloudellisesta ja sosiaalisesta
komponentista. Kansalaisen turvallisuus on
valtiollisen toiminnan perusarvo tähdäten valtion
olemassaolon säilymiseen kaikissa oloissa.
Kansainvälinen turvallisuus on määritelty
kansainvälisen yhteisön turvallisuuden varmistavien
olosuhteiden kokonaisuudeksi. Yksityisen kansan
turvallisuus on siis osa suuremmasta kokonaisuudesta.
Turvallisuuspolitiikan voidaan katsoa olevan osa
yleiseen olemassaolon turvaamiseen tähtäävästä
laajasta politiikasta. Kolmannen parlamentaarisen
puolustuskomitean mietinnön mukaan Suomen
turvallisuuspolitiikan päämääränä on valtiollisen
itsenäisyyden säilyttäminen ja kansalaisten
elinmahdollisuuksien turvaaminen. Tavoitteena on elää
rauhassa ja turvata kansalaisille mahdollisuudet
kehittää yhteiskuntaansa ja elinehtojaan
haluamallaan tavalla. Yleisen rauhantilan vahvistaminen
edistää tätä päämäärää. Turvallisuuspolitiikan
keinoista mietinnössä todetaan ulkopolitiikalla
olevan etusijan. Maanpuolustus on nähtävä
ulkopolitiikan tukijana niin rauhan kuin mahdollisen
kriisin aikana. Talous- ja kauppapolitiikka
liittyvät yhä kiinteämmin turvallisuuspolitiikkaan.
Viime kuukausien aikana on julkisuudessa
keskusteltu aktiivisesti naisten osallistumisesta
turvallisuuspolitiikkaan. On esitetty kannanottoja
puolesta ja vastaan siitä, tuleeko naisten
turvallisuuspoliittista tietoutta lisätä, tuleeko
naisten osallistua YK:n rauhanturvatoimintaan, tuleeko
naisten maanpuolustus- ja kriisienhallintatietoutta
lisätä ja tuleeko naisten osallistua
maanpuolustuksen eri alojen tehtäviin.
Voin vain olla tyytyväinen, että keskustelu on
päässyt käyntiin. Mielestäni on hyvä, että
erilaisia näkökantoja - kärkeviäkin - tuodaan vapaasti
ja ennakkoluulottomasti esille.
Luin mielenkiinnolla Ruotsin "Folk och Försvar" -
vuosikokouksessa lausuttuja näkökantoja. SIPUn
toimitusjohtaja Lars Jeding heitti kokousväelle
väitteen, että "kriisit ovat normaalioloamme". Kun
tätä väitettä lähtee lähemmin analysoimaan, on
helppoa todeta sen paikkansapitävyys. Arkipäivämme
on täynnä tilanteita, joita emme ole valmiita
kohtaamaan. Ne tapahtuvat kodissamme, työpaikoillamme
tai voivat olla äkillisiä sairastumisia,
tapaturmia tai työolosuhteiden muutoksia. Mutta ne
voivat olla myös ydinvoimalaonnettomuuksia,
öljyvuotoja, myrkyllisen levän kukintaa, voimakkaita
väkivaltaisuuksia tai tuhoisia
liikenneonnettomuuksia.
Kriisien hallinta on helpompaa, mikäli olemme edes
jollakin lailla niihin varautuneita. Jos pystymme
tunnistamaan shokkitilan ja hallitsemme ensiavun
antamisen, on kriisi vähäisempi kuin ollessamme
täysin ilman tietoa. Mikäli olemme tarkastaneet
etukäteen vieraan hotellin varauloskäynnit, on
mahdollisuutemme pärjätä savuisissa käytävissä
mahdollisen palon syttyessä paremmat. Kuitenkaan
emme luonnollisesti halua kriisejä, mutta niihin
varautuminen on erinomaista ennaltaehkäisyä. Sen
vuoksi on tärketätä keskustella naisten
kriisivalmiudesta.
Rakentavan keskustelun edellytys on
luonnollisesti, että esitetyt näkökannat perustuvat
tosiasioitten huolelliseen arviointiin. Vastuussa olevat
päätöksentekijät eivät voi toimenpiteissään lähteä
tunnepohjalta eivätkä lyhytnäköisestä ajattelusta.
Yleinen edellytys kaikkeen toimintaan
osallistumiselle on, että lainsäädäntö ei aseta sille
esteitä. Osallistumisen painoarvoon vaikuttavia
tekijöitä ovat halu, tieto ja taito. Tietoa ja taitoa
saadaan koulutuksen ja kokemuksen kautta, ja näin
niillä on myös vaikutusta haluun osallistua.
Pääperiaatteena tulisi lainsäädännössä ja
koulutuksessa olla se, että ne erillisinä eivät
kohdistuisi naisiin. Vain jos lainsäädännön tai
koulutuksen tarkoitus ei toteudu naisten osalta, tulisi
asia korjata erityistoimenpitein.
Naiset ovat Suomessa voineet osallistua poliittiseen
päätöksentekoon ja siten turvallisuuspolitiikkamme
muotoiluun koko itsenäisyytemme ajan.
Alkuaikoina tosin varsin vähäisessä määrin ja myös
lainsäädännön asettamin rajoituksin, mutta
lisääntyvän yhteiskunnallisen osallistumisen kautta
meitä on yhä enenevässä määrin yhteiskunnan
vaikuttajina. Johtavissa asemissa toimivat naiset
osallistuvat siten turvallisuuspolitiikan eri
alojen kehittämiseen. He myös jatkavat työtään
poikkeusoloissakin valtakunnan turvallisuuden
hyväksi. Tietyillä erikoisaloilla naisia on
koulutettu poikkeusolojen vaatimiin tehtäviin.
Kuitenkin koko naisväestöstä vain pieni osa on tätä
kautta saanut selkeät tehtävät tai koulutusta
turvallisuuspolitiikan alalla.
Laki ei nykyisin aseta esteitä naisten toiminnalle
ulkopolitiikan tehtävissä. Naiset osallistuvat
ulkopolitiikkaan monilla aloilla: valtioneuvoston
jäseninä, kansanedustajina, hallinnon eri aloilla,
Pohjoismaiden Neuvostossa, YK:n ja sen piiriin
kuuluvien järjestöjen toiminnassa, talouselämän
kansainvälisissä tehtävissä ja kansainvälisten
sekä kansallisten ei-valtiollisten järjestöjen
toiminnassa.
Valtioiden välisessä toiminnassa ja talouselämän
alalla naisten osuus on huomattavasti vähäisempi
kuin miesten. Kansalaisjärjestöissä naiset ovat
olleet miehiä runsaammin liikkeellä aktiivisina
osallistujina jo kymmenien vuosien ajan. Naiset
ovat osallistuneet aktiivisesti myös YK:n
erilaisiin toimintoihin.
Valtioiden välisessä virallisessa kanssakäymisessä
yleensä miesten ja naisten osallistuminen on
tasavertaisinta opetuksen, sosiaalitoimen ja
terveydenhoidon aloilla. Poliittisissa ja
taloudellisissa asioissa sen sijaan naisten osuus on
varsin pieni.
Kaikkien turvallisuusjärjestelmien tarpeellisuus
perustuu todettuun tai arvioituun uhkaan, jota
vastaan ja jonka varalle halutaan suojautua.
Maanpuolustuksen tarpeellisuus perustuu arviointiin,
että tulevaisuuteen voisi sisältyä riittävällä
todennäköisyydellä sellainen aseellinen
konflikti, johon meidän tulee varautua. Tällainen
arviointi on toki luonnollista. On varsin
epätavallista, että joku arvioisi kansainvälisen
tulevaisuuden olevan kokonaan vailla konflikteja.
Uutisotsikoista voimme aistia huolen
yleismaailmallisten ilmiöiden nopeista vaikutuksista
yleiseen turvallisuuteemme. Tällaisia ovat
sotilaalliset konfliktit, maailmantalouden heilahtelut,
energian saanti ja tuotannon jatkuvuus,
voimapolitiikan vaihtelut, pakolaiset, ympäristökatastrofit
ja -ongelmat sekä yhä kasvava teknologinen
riippuvuus ulkomaista. Euroopan äärialueella sijaitseva
Suomikaan ei jää paitsi näiden ilmiöiden
vaikutuksia.
Siis on yhteiskuntamme edun mukaista ja välttämätöntä,
että kansalaisillamme on valmiuksia selviytyä
eriasteisten kriisitilanteiden aiheuttamista
seuraamuksista. Valmiudet on luonnollisesti
mahdollista saavuttaa vain koulutuksen kautta.
Sotilaallisen maanpuolustuksen osalta asevelvollisuus
on säädetty vain miehille. Lainsäädäntö ei
kuitenkaan aseta esteitä aseettoman ja vapaaehtoisen
maanpuolustuskoulutuksen antamiselle naisille.
Toisaalta lainsäädäntö ei myöskään selkeästi tähän
velvoita.
Jotta koulutus voidaan tehokkaasti ja järkevästi
sekä taloudellisen kantokykymme puitteissa
toteuttaa, on oltava tieto siitä mihin tehtäviin koulutamme
kansalaisiamme. Tämä edellyttää viranomaisten
selvittävän hallinnonalojensa henkilöstötarpeet
eri asteisissa kriisitilanteissa, ja henkilöstö
on tällä perusteella varattava. Kansalaisella
tulisikin olla tieto siitä, mihin häntä tarvitaan
poikkeuksellisissa oloissa.
Oman merkittävän kokonaisuutensa muodostaa tiedon
jakaminen turvallisuuteen liittyvistä asioista.
Otan esimerkiksi vaikkapa suuronnettomuuksien tai
ympäristökatastrofien aiheuttamissa tilanteissa
toimimisen. Tämä koskettaa mitä suurimmassa määrin
meitä jokaista yksilötasolla. Puhelinluettelon
yleisestä hälytysmerkistä antamat ohjeet eivät voi
olla riittävä tiedon lähde.
Yhteiskuntamme elinkelpoisuus ja toimivuus
perustuvat kansalaistemme antamiin henkilökohtaisiin
panoksiin. Ei voida asettaa eri arvoiseen asemaan
miehen, naisen tai lapsen antamaa panosta. Ne ovat
kaikki yhtä tärkeitä. Ne ovat sitä, toimii
kansalainen sitten millä yhteiskunnan sektorilla
hyvänsä. Tasa-arvon tulee toteutua puhtaimmillaan juuri
tällä perustasolla.
Kriisien hallinnassa ja kriisinkestokyvyn
luomisessa maanpuolustuksella on turvallisuusmielessä
oma tärkeä tehtävänsä, jonka toteutukseen
osallistumiseen on jokaisella kansalaisella oltava
oikeus .
Yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia kansalaistensa
turvallisuudesta. Lainsäädännön avulla luodaan
edellytykset turvallisuuden vaatimien järjestelmien
ylläpitämiseksi. Käytännön toteutukseen tarvittavat
taloudelliset resurssit saadaan yksityistä
kansalaistakin koskettavista veroista. Näinollen
yksilö osallistuu myös hänen turvallisuutensa
takaamiseksi luotujen järjestelmien ylläpitoon.
Hän olettaa luonnollisesti myös saavansa vastinetta
panoksestaan. Minkä vastineen on saanut 52%
maamme kansalaisista - naisista - esimerkiksi
turvallisuuteen liittyvän koulutuksen tai tiedon
muodossa?
Periaatteessa ulko- sekä kauppa- ja talouspolitiikan
alueilla naisilla on yhtä hyvät
tiedonsaantimahdollisuudet kuin miehilläkin. Sensijaan
maanpuolustusta koskevan tiedon saannissa naiset ovat
selvästi miehiä huonommassa asemassa. Heiltähän
puuttuvat varusmieskoulutuksen yhteydessä
annettavat perustiedot.
Kiistaton tosiasia on, että naiset tarvitsevat ja
haluavat tietoa turvallisuuspolitiikan ja
maanpuolustuksen järjestelyistä.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuonna 1987 suorittaman
tutkimuksen mukaan 93% suomalaisista hyväksyisi
maanpuolustuksellisen tiedon antamisen koulutuksena
naisille. Tietoa tarvitaan paitsi poikkeusolojen
tehtävistä ja niihin valmistautumisesta, myös
yhä enemmän kasvattajana, vaikuttajana ja
päätöksentekijänä yhteiskunnassamme.
Jotta naiset voisivat nykyistä paremmin osallistua
turvallisuuspolitiikkaan Suomessa, tulisi
osallistumisen perusedellytykset saattaa vastaamaan ajan
vaatimuksia. Nämä toimenpiteet jakaisin seuraaviin
kokonaisuuksiin:
- lainsäädäntöön kohdistuvat toimenpiteet
- hallinnonalojen henkilöstön varaamiseen ja
kouluttamiseen kohdistuvat toimenpiteet
- naisten vapaaehtoista kriisienhallintakoulutusta
tukevat toimenpiteet
- kaikille kansalaisille suunnattavan tiedon
jakamiseen liittyvät toimenpiteet.
Puolustusministeriössä onkin ryhdytty vauhdittamaan
mainitsemiini toimenpidekokonaisuuksiin
kuuluvia asioita. Kahden viikon kuluttua
keskustelen maanpuolustusopetuksen neuvottelukunnan ja
maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan edustajien
kanssa naisten turvallisuuspoliittisen tiedon
lisäämiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Tarkoitukseni
on tämän jälkeen laajentaa keskustelupiiriä
käytännön opetuksen toteuttajatasolle ja löytää
ratkaisumalleja.
Puolustushallinnon sisällä asiaa viedään eteenpäin
osana tasa-arvon edistämishanketta. Mainittakoon
vain toimenpiteet, jotka tähtäävät virkojen
avautumiseen naisille myös valmiudellisesti tärkeisiin
tehtäviin ja kouluttamiseen.
Edellä esittämieni toimenpiteiden muuttuminen
todellisuudeksi vaatii sivustatukea mahdollisimman
monelta taholta, sekä yhteistyötä eri viranomaisten
kuten esimerkiksi väestönsuojeluviranomaisten
kanssa. Pelkkä asian tarpeellisuuden toteaminen ja
julkinenkaan keskustelu ei riitä silloin, kun
ryhdytään puhumaan määrärahoista. Tarvitaan
riittävää poliittista tahtoa tarpeellisiin
säädösmuutoksiin ja budjettivaroihin.
Arvoisat kuulijat
Turvallisuuspolitiikan toisena komponenttina
toimivan maanpuolustuksen edellytyksiä luodaan
olemalla aktiivisesti mukana rauhan ponnisteluissa,
antamalla oma panos yleisen olemassaolon
turvaamiseksi sekä pitämällä yllä riittävää
puolustuskykyä ja valmiutta.
Turvallisuuspolitiikan päämäärän voidaan katsoa
edustavan pysyvyyttä. Turvallisuuspolitiikan
sisällön ja keinojen tulee sensijaan kyetä
reagoimaan kulloisenkin ajankohdan asettamiin
vaatimuksiin pitkällä tähtäimellä. Tähän vaikuttamiseen
tulee naisten voida osallistua edustamallaan
painoarvolla.
Rauhan työ ja maanpuolustus turvallisuuspolitiikan
osana eivät ole millään muotoa vastakkaisia
toimintoja. Minusta niitä tulisikin tässä kypsässä
yhteiskunnallisessa kehitysvaiheessamme pystyä jo
käsittelemään yhteisen nimikkeen - turvallisuuspolitiikan
- alla.