Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe Maanpuolustuskiltojen liiton valtakunnallisessa maanpuolustusjuhlassa Porvoossa 11.11.1990
Arvoisa juhlayleisö! Hyvä maanpuolustusväki!
Tuon tänne Maanpuolustuskiltojen liiton
valtakunnalliseen maanpuolustusjuhlaan
Puolustusministeriön tervehdyksen samalla kun lausun iloni siitä,
että voin osallistua kanssanne tähän tilaisuuteen.
Olemme viime kuukausien aikana olleet kiihkeän
turvallisuuspoliittisen muutosvyöryn keskellä,
mikä tulee vaatimaan meiltä ainakin
puolustuspolitiikkamme avointa arviointia. Olemme saaneet nähdä
Euroopan pysyvänä pidetyn kahtiajaon kadonneen
kuin taikaiskusta ja sotilasliittoutumien
siirtyneen kilpavarustelusta todelliseen
aseidenriisuntaan. Myönteisen kehityksen vastapainoksi olemme
myös joutuneet seuraamaan Persianlahden alueella,
kuinka yllättäen valtioiden turvallisuustilanne
voi muuttua.
Saksojen yhdistyminen ja porttien avautuminen
Euroopan molempien puoliskojen yhteistyölle on
kiistatta poistamassa maanosaamme varjostaneen
sotilasliittoutumien yhteenoton riskiä. Itä-Euroopan
maiden saatua todellisen valintamahdollisuuden
monet niistä ovat astumassa Länsi-Euroopan maiden
kanssa samaan veneeseen. Unkari on jo hyväksytty
Euroopan neuvoston jäseneksi ja Puola ja
Tsekkoslovakia ovat tiellä jäsenyyteen. Useiden maiden
poliittiset esteet liittyä myös muihin Länsi-Euroopan
yhteisöihin ovat madaltuneet.
Tiedotusvälineet ovat kertoneet suurin otsikoin,
kuinka suurvallat ovat luopumassa merkittävästä
määrästä strategista ydinaseistustaan. Sen lisäksi
tämän kuun 19. päivänä allekirjoitettaneen Pariisissa
tavanomaisen aseistuksen vähentämistä koskeva
TAE-sopimus, jolla useiden aseryhmien maksimimäärät
rajoitetaan nykyistä tasoa alemmaksi.
Aseiden vähentäminen, sovitut joukkojen siirrot ja
sopimusten noudattamisen todentamismahdollisuudet
vähentävät yllätyshyökkäysten mahdollisuutta koko
maanosassa, mutta erityisesti Keski-Euroopassa.
Liennytystä korostavat lehtiotsikot eivät
kuitenkaan saa sokaista meitä koko totuudelta. Vaikka
strategisten ydinaseiden supistus toteutuisikin
kaavaillun START- sopimuksen mukaisesti, suurvalloille
jäisi edelleen lähes 12 000 nykyaikaista
ydinkärkeä. Parhaimmassakin tapauksessa rajoitukset
tulisivat voimaan vasta vuonna 1998.
START-sopimuksella purettaisiinkin todellisuudessa
vain suurvalloille taloudelliseksi rasitukseksi
muodostuvat, tekniikaltaan vanhentuvat ydinaseet.
Englannin ja Ranskan ydinaseistus samoin kuin
suurvaltojen lyhyen kantaman aseet ovat edelleen
neuvottelujen ulkopuolella. Jäljelle jäävä aseistus
riittäisi maapallon monenkertaiseen tuhoamiseen.
Eurooppa säilyy kaikissa tapauksissa ydinaseiden
keskeisenä ryhmitysalueena.
Tavanomaisia aseita koskevalla TAE-sopimuksella
leikattaisiin samoin sotilasliittoihin kuuluvien
maiden rauhan aikaisten asevoimien tarpeettoman
suurta kapasiteettia. Sotavoimat ylittävät edelleen
runsaasti pelkän puolustuksen vaatiman tarpeen.
Keskeisen rajoituksen mukaan kumpikin liittoutuma
saisi sijoittaa Eurooppaan enintään 20
000 panssarivaunua ja 30 000 panssaroitua ajoneuvoa.
Mittasuhteiden ymmärtämiseksi voin todeta,
että Saksan mahtavana pidetty panssariase käsitti
vain 3500 panssarivaunua sen hyökätessä
Neuvostoliittoon vuonna 1941.
Suomen asemaan kehityksellä voi olla myös
negatiivisia vaikutuksia. Joukkojen vähentäminen Keski-
Euroopassa voi johtaa Neuvostoliiton joukkojen
lisääntymiseen myös lähialueillamme Kuolassa ja
Karjalassa. Ilmavoimia on jo siirretty ainakin
Kuolaan. Mm. Norja on avoimesti tuonut julki
huolestumisensa tilanteen kehittymisestä ja pelännyt
sen lisäävän jännitystä. Uskon, että pääosa
mahdollisista joukoista tullaan siirtämään muualle
majoitusmahdollisuuksien kehittymisen myötä ja
että pysyvä joukkojen lisääntyminen lähialueellam-
me jää vähäiseksi. Kuitenkin seuraan huolestuneena
pohjoisten merialueiden toimeliaisuuden kasvua ja
Itämeren laivastollisen painopisteen siirtymistä
kohti pohjoista ja Suomenlahden suuta.
Huolimatta kehityksen keskeneräisyydestä meidän
kaikkien on syytä tervehtiä tyydytyksellä Keski-
Euroopan kehitystä, jonka seurauksena suursodan
vaara on oleellisesti vähentynyt. Sotilaallisen
vastakkainasettelun sijaan Eurooppaan on kuitenkin
kehittymässä uusia huolestuttavia epävarmuustekijöitä.
Selvän valtarakenteen kaaduttua Eurooppa on alkanut
hakea uutta rakennetta. Kansallisuus- ja
valtapyyteet ovat olleet kärkkäinä käyttämässä
tilaisuutta hyväkseen. Tilanne on ryöstäytynyt
väkivaltaisuuksiksi erityisesti kaakkoisessa
Euroopassa ja Neuvostoliitossa. Suomen kannalta
voidaan ilolla panna merkille, että vaikka lähialueillammekin
Baltiassa on syntynyt voimakas
kansallisuusliikehdintä, se on toistaiseksi
säilytänyt malttinsa ja edennyt rauhallista tietä.
Käymistilan vallitessa voimme kuitenkin vain
arvailla millaiseksi Euroopan - myös Baltian -
turvallisuusrakenne muodostuu ja millaisen prosessin
kautta uusi turvallisuusjärjestelmä tullaan
saavuttamaan.
Huolimatta aseiden kalistelusta olemme saaneet
viime vuosikymmeninä luottaa eurooppalaiseen
kulttuuripiiriin kuuluvien hallitusten vastuulliseen
ja rationaaliseen käyttäytymiseen. Maailman
turvallisuusrakenteen suurimmat epävarmuustekijät
saattavatkin muodostua kehitysmaihin ja
kansallisuusliikkeiden ympärille. Aseistuksen vähentyessä
Euroopassa useat kolmannen maailman valtiot ovat
hankkineet tai hankkimassa sekä ydinaseita että
kemiallista aseistusta.
Maailman taloudellinen ja poliittinen rakenne on
niin integroitunut, että kaukaisenkin sotilaallisen
kriisin aallot voivat lyödä yli maapallon,
kuten Irakin hyökkäys on kouriintuntuvasti osoittanut.
Naapureistamme Tanska ja Norja ovat jo
lähettäneet aluksensa alueelle ja Ruotsissa
keskustellaan vilkkaasti sotilaallisesta
osallistumisesta. Katson Suomen edesauttavan parhaiten Lähi-
Idän kehitystä kohti rauhaa tukemalla
johdonmukaisesti ja avoimesti YK:n turvallisuusneuvoston
toimintaa ja osallistumalla mahdollisuuksiensa
mukaan jopa nykyistä laajemmin YK: n
rauhanturvatoimintaan.
Suomi on onnekseen voinut pysytellä ja sillä on
hyvät mahdollisuudet edellään säilyä maanosamme
kuohunnan ulkopuolella. Sivustakatsojiksi emme
kuitenkaan ole voineet jäädä. Hallituksemme on
Saksojen yhdistymisen myötä jo tehnyt päätöksen,
jossa se on todennut että eräät Pariisin rauhansopimuksen
sotilasartiklat ovat vanhentuneina menettäneet merkityksensä.
Käytännössä ainoa päätöksen tuoma muutos on mahdollisuus
hankkia myös saksalaista alkuperää
olevaa puolustusmateriaalia. Julkisuudessa on
esitetty pelko meidän mahdollisista
taistelusukellusvenehankinnoistamme rajoitusten poistuttua.
Voin vakuuttaa, että sen paremmin niiden kuin
pommikoneidenkaan hankintaa ei edes harkita, eikä
niihin ole sen paremmin sotilaallista tarvetta
kuin mitään taloudellisia mahdollisuuksiakaan.
Euroopan ja Lähi-Idän kehitys ei ole pysähtynyt,
mutta epävarmuustekijät kuten Saksan aseman
kehittyminen, Itä-Euroopan talous ja kansallisuuspyrkimykset
eivät rohkaise ennustamaan kehityksen
suuntaa tai tuloksia. Jopa puolueettomuuden
merkitystä on eräissä maissa vähätelty voimakkaastikin
suurvaltaliittoutumien vastakkainasettelun
kadotessa. Muistettakoon kuitenkin, mikä merkitys
Ruotsin ja erityisesti Sveitsin hieman
erityyppisellä puolueettomuudella on maille ollut täysin
riippumatta Euroopan valtarakenteista.
Kuinka me olemme pystyneet vastaamaan muutosten
asettamiin sotilaallisiin vaatimuksiin? Olemme
johdonmukaisesti kehittäneet vuosikymmenien ajan
valvonta- ja torjuntakykyä painopisteiksi
korostuvilla Pohjois-Suomen ja Suomenlahden suun alueilla.
Meidän muutkin puolustusratkaisumme perusteet
vastaavat ajan vaatimuksia. Olemme toistaiseksi
myös pystyneet vastaamaan teknillisen kehityksen
perusvaatimuksiin, jotka tulevat kuitenkin
kasvamaan Eurooppaan jäävien joukkojen parantuneen
kaluston myötä.
Taloudelliset mahdollisuutemme vastata vaatimuksiin
alkavat kuitenkin olla loppuun käytetyt.
Sotiemme aikana tai ennen sotia hankittu runsas
materiaali on jo romutettu tai sen elinikä lähestyy
loppuaan.
Olemmekin todellisuudessa kaikessa hiljaisuudessa
olleet aseriisunnan edelläkävijöitä romuttamalla
enemmän aseita ja ampumatarvikkeita kuin olemme
pystyneet uusia hankkimaan ja vähentämällä
perustettavia sodanajan joukkoja jo vuosikymmenien
ajan. Samalla olemme toki voineet ajanmukaistaa
kalustoamme muiden maiden asevoimien tapaan.
Avoimempi ja aktiivisempi tiedottaminen käynnissä
olleesta kehityksestä olisi tehnyt turhiksi
lukuisat niin sanottua varustautumistamme
kritisoineet kannanotot.
Puolustushallinto ja puolustusvoimat ovat
ratkaisevien vuosien edessä. Samanaikaisesti kun
Euroopan arvaamaton kehitys jatkuu, taloutemme on
luisumassa ehkä useita vuosia kestävään
matalasuhdanteeseen.
Vähäisiä voimavaroja on käytettävä rationaalisesti.
Siksi puolustusvoimissa suunnitellaan useita
johtamisjärjestelmän, organisaation ja koulutuksen
uudistuksia, joilla uskotaan säästettävän voimavaroja
valmiudesta tinkimättä. Varusmiesten koulutusta
pyritään keskittämään ja kertausharjoitusten
todellista tehoa ja sisältöä lisäämään. Koulutuksen
motivaatioon on kiinnitetty vakava huomio,
sillä kehittyipä puolustusajattelumme mihin suuntaan
tahansa, maanpuolustustahtoinen reservi tulee
säilymään puolustuskykymme perustana.
Toimintaa joudutaan keskittämään mm. siirtämällä
sotilaspiirien tehtävät sotilaslääneille, mikä
näkyy sotilaspiirien esikuntien lakkauttamisena.
Lakkautus on saanut maakuntien aktiiviselta
maanpuolustusväeltä voimakasta kritiikkiä. Tulen
vaikuttamaan kaikin keinoin siihen, että uudistuksen
jälkeenkin yhteydet sotilas- ja siviiliyhteisön
välillä säilyvät ja jopa paranevat joukko-osastojen saadessa lisävastuuta yhteyden pidossa. Olen vakuuttunut, että uudistuksen tuomat hyödyt ovat mahdollisia haittoja suuremmat.
Parlamentaarinen puolustuspoliittinen neuvottelukunta
antoi maaliskuussa lausuntonsa Euroopan
turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Voin todeta,
että lausunnon arviot ovat edelleen varsin
oikeita. Neuvottelukunta tulee antamaan lausuntonsa
puolustusvoimien tilasta ja kehittämisestä
tämän vuoden lopulla ja uskon tämänkin olevan
hyvin realistinen. Pidän välttämättömänä, että
muutostilan jatkuessa parlamentaarista
puolustuspoliittista valmistelua jatketaan myös seuraavan
hallituksen aikana.
Meidän on seurattava valppaasti Euroopan kehitystä
ja perusteiden ilmaantuessa oltava valmiit
uudistamaan puolustusajatteluamme. Meidän on haettava
keinot sopeuttaa sotilaalliset vaatimukset
taloudellisiin mahdollisuuksiimme ja luotava
keinot, joilla me vaatimuksiin vastaamme.
Tässä tilanteessa en halua, että puolustusvoimat
tai puolustushallinto joutuvat itsenäisesti tekemään
uusien poliittisten, yhteiskunnallisten ja
taloudellisten realiteettien vaatimat ratkaisut.
Nyt on aika keskustella avoimesti laajalla foorumilla.
Toimikunnan lausunto tulee olemaan hyvä
pohja sekä parlamentaariselle että sitä laajemmalle
keskustelulle.
Olen useissa yhteyksissä painottanut naispuolisen
väestön tarvetta perehtyä puolustuspoliittisiin
perusteisiin ja vaikuttaa puolustuspolitiikan
päätöksentekoon. Mm meidän korkeatasoisilla
kansalaisopistoillamme saattaisi olla tässä hyvä
mahdollisuus monipuolistaa toimintaansa.
Maanpuolustukseen liittyy aseiden käytön ohella lukemattomia
inhimillisiä arvoja, joissa naisten - äitien,
siskojen ja vaimojen - mielipide on mittaamattoman
arvokas. Haluankin taas kerran rohkaista naisia
osallistumaan vilkkaasti keskusteluun.
Hyvä maanpuolustusväki!
Olen vilpittömän kiitollinen siitä tuesta, jonka
maanpuolustuskillat ja muu maanpuolustusväki on
meille vuosikymmenien aikana antanut. Te olette
sisäistäneet sen tosiasian, että maanpuolustus ei
ole muoti-ilmiö, johon voi liittyä mukaan tai
hypätä pois virran mukana. Puolustuskyvyn ja
tahdon voi romuttaa hetkessä, mutta sen jälleen
rakentaminen tarpeen ilmaantuessa on vuosikymmenien
työ. Silloin on myöhäistä aloittaa.
Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on maallemme
erittäin arvokasta ja teemme parhaamme voidaksemme
omalta puoleltamme tukea toimintaanne. Samalla
tiedän, että Te välitätte todellista tietoa kentältä
ja maakunnasta maanpuolustuksen kehittämisen ja
toiminnan tueksi.
Toivotan Teille kaikille erittäin antoisaa
maanpuolustushenkistä juhlaa!