Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe maanpuolustusjuhlassa Lahdessa 22.11.1990
KANSALLINEN TURVALLISUUTEMME MUUTTUVASSA MAAILMASSA
Arvoisat kuulijat!
Hyvä maanpuolustusvälki!
Yksilö tai yhteisö etsii turvallisuutta. Olo
koetaan turvalliseksi kun on olemassa varmuus
siitä, etteivät olemassaolo, vapaus, itsenäinen
päätöksenteko ja hyvinvointi ole uhattuina.
Turvallisuudentunnetta parantaa tieto siitä, että
vaikka uhka olisikin olemassa, olisi myös keinot
sen torjumiseksi.
Pienissä puitteissa yksilö huolehtii oman
turvallisuutensa luomisesta ja ylläpitämisestä. Hänelle
ovat keskeisiä elämän perustarpeiden varmistaminen.
Yhteiskunta rakentaa puolestaan sellaiset
turvallisuusjärjestelmät, joihin yksilön omat
voimavarat eivät riitä. Järjestelmien tarve ja
mitoitus perustuvat todettuun tai arvioituun
uhkaan, jota vastaan ja jonka varalle halutaan
suojautua. Tällaisia turvallisuusjärjestelmiä
ovat esimerkiksi väestönsuojelu, sotilaallinen
maanpuolustus tai huoltovarmuus. Niiden luominen
vaatii lainsäädäntöä, rahaa ja aikaa. Niillä on
vakuutuksen luonne: ne ovat välttämättömiä, vaikka
me kaikki toivomme ettei niitä tarvittaisi.
Yhteiskuntamme turvallisuusjärjestelmiä ei voi
luoda tyhjästä. Niiden jatkuva olemassaolo ja
valmius niiden käyttöön on välttämättömyys.
Kriisivalmius on luotava hyvinä aikoina. Vaikeuksien
keskellä olemme auttamatta myöhässä. Tärkeintä on
oivaltaa, että turvallisuudesta on huolehdittava
ennakolta.
Suomen turvallisuus on suuresti riippuvainen
maantieteellisestä sijainnistamme ja alueemme
merkityksestä naapureidemme näkökulmasta.
Ympäristössämme vallitsevalla turvallisuudella on yhä
keskeisempi merkitys. Lähi alueidemme taloudellisella
kehityksellä, ympäristön elinkelpoisuudella ja
poliittisella sekä sotilaallisella vakaudella on
korostunut vaikutus myös meihin. Itse voimme
edistää asemaamme mm. toimivilla kansainvälisillä
suhteillamme, ulkomaankaupallamme ja hyvällä
taloudenpidolla. Meidän kannaltamme on olennaista,
että kaikilla yhteiskuntasektoreillamme on kykyä
viestittää ulospäin valtakuntamme valmiudesta
huolehtia väestöstämme. Samalla kohenee omien
kansalaistemme turvallisuudentunne. Tätä kautta on
Suomella myös parhaat mahdollisuudet edistää
ihmiskunnan yhteistä turvallisuutta.
Kansainvälinen riippuvuus on kasvanut. Monet
globaalista ulottuvuutta omaavat seikat ovat
lisänneet meidänkin turvallisuuteemme vaikuttavien
tekijöiden määrää. Tällaisia ovat jatkuva
väestönkasvu, laajat ympäristötuhot ja veden puute.
Näiden seurauksena viljely- ja elinkelpoiset
alueet pienenevät. Köyhyys, nälkä ja väestön
vaikeasti hallittava siirtyminen uusille alueille
on lisääntymässä. Näitä ongelmia korostavat
rikkaiden ja köyhien maiden välinen eriarvoisuuden
kasvu sekä toimintakyvyttömät talousjärjestelmät.
Turvallisuuteemme voivat vaikuttaa myös voima- ja
valtapolitiikasta johtuvat ongelmat. Ne
kytkeytyvät usein energian ja raaka-aineiden hallintaan
tai niiden saatavuuteen. Etniset ja uskonnolliset
erimielisyydet osoittavat kärjistymisen merkkejä.
Epävakautta lisäävät ne monet vuosikymmeniä
tukahdutettuina olleet kansallisuuskiistat, jotka nyt
ovat puhjenneet tai puhkeamassa Euroopassa tai
maanosaamme rajoittuvilla alueilla.
Kaukaisilla ja pieniltäkin näyttävillä kriiseillä
voi olla vakavia seurauksia koko maailmanyhteisölle.
Tämä johtuu keskinäisestä riippuvuudesta. Erityisen
vaarallisia selkkaukset ovat silloin, kun
ne koskettavat maailmantaloutta ja johtavat
suurvaltojen asioihin puuttumiseen. Alueellisten
kriisien eskalaatioriskiä lisää valmistautuminen
maailmanlaajuisen terrorismin käyttöön.
Yhä useammat maat ovat hankkineet tai hankkimassa
biologisia, kemiallisia tai ydinaseita ja tähän
liittyen pitkän kantaman omaavia ohjuksia. Käytäntö
on osoittanut, että on olemassa valtioita,
jotka eivät tyydy pelkästään näillä aseilla
uhkaamaan. Tuhojen ja kärsimysten ohella tästä voisi
olla seurauksena se, että näiden aseiden käyttö
laukaisee monenvälisiä sopimusmekanismeja. Tällöin
sotatoimet ulottuisivat koskettamaan monia,
konfliktipesäkkeistä kaukanakin sijaitsevia maita.
Äskettäin Pariisissa solmittua TAE-sopimusta on
käsitelty laajasti tiedotusvälineissä. Tästä
syystä en ryhdy ruotimaan sopimuksen
seurannaisvaikutuksia. Totean vain, että TAE-rajoitusten
ulkopuolelle jää monia merkittäviä asevoimien
elementtejä. Pohjolan kannalta tärkeimpiä ovat
maihinnousu- ja maahanlaskujoukot sekä vaikeissa
maasto-olosuhteissa liikkuvuutta lisäävät
erikoisajoneuvot. Sopimus ei myöskään aseta
allekirjoittajamaille minkäänlaisia
tuotantorajoituksia, ja niinpä lähes entisen kaltainen uustuotanto
on edelleen käynnissä. Aseiden vieläkin jatkuvaa
laatukehittelyä ei rajoiteta millään tavalla.
Uralin taakse ja Pohjois-Amerikkaan voi kalustoa
varastoida rajattomasti. Suuria kalustomääriä
lienee jo siirretty. TAE-sopimuksessa sivusta-ja
reuna-alueet jäävät vähemmälle huomiolle. Asevoimia
koskevat vähennykset eivät ole meidän lähialueillamme
Keski-Euroopan aluetta vastaavaa luokkaa.
Totean myös, että toisen maailmansodan jälkeen
eteläiselle Itämerelle sijoittunut sotilaallinen
painopiste on nyt siirtymässä pohjoisemmaksi,
lähemmäksi meidän eteläistä rannikkoaluettamme.
Aseidenriisunta ja -valvonta on edistynyt. Tästä
huolimatta suurstrateginen mielenkiinto Pohjolaa
ja siihen liittyviä merialueita kohtaan tulee
jatkossakin olemaan näiden alueiden kannalta
ratkaisevan tärkeä turvallisuustekijä. On jopa
nähtävissä, että eräiltä osin Pohjolan alueen
strateginen merkitys korostuu. Neuvostoliiton
asema maailman toisena supervaltana perustuu yhä
selvemmin sen kykyyn haastaa Yhdysvallat ydinasein.
Tämä puolestaan korostaa Muurmannin rannikon
tukikohtaverkoston ensiarvoista merkitystä,
koska Neuvostoliiton vasta iskukykyä edustava
sukellusvenelaivasto tukeutuu sinne. Myös merelle
sijoitettujen risteilyohjusten määrä on jatkuvasti
kasvussa.
Kaikesta edellä kuvatusta seuraa, että lähialueidemme
sotilaspoliittinen tilanne ei Suomen kannalta
tarkasteltuna ole merkittävästi muuttumassa.
Tämä on se maisema, jossa Suomi joutuu ainakin
tämän vuosikymmenen mittaan toimimaan.
Uudelleen muotoutuvassa Euroopan
turvallisuuspoliittisessa tilanteessa toimiminen edellyttää
Suomelta muutakin kuin sotilaallista
maanpuolustusvalmiutta. Voi nimittäin olla, että
sotilaallisen voiman suhteellinen merkitys Euroopan
valtioiden välisessä turvallisuusjärjestelmässä on
vähenemässä ja muut kuin sotilaalliset ongelmat
nousevat etualalle. Tulee ehkä aikoja, jolloin
esimerkiksi ympäristötuhojen estäminen tai
ydinonnettomuuksista johtuvilta saasteilta suojautuminen
on tärkeintä turvallisuutemme kannalta. Joissakin
tilanteissa taas taloudellisen eriarvoisuuden
vähentäminen Euroopan eri osien välillä saattaa
parhaiten lujittaa maanosamme rauhaa ja vakautta.
Voi myös syntyä tilanteita, joissa maamme
puolustuskyky jälleen nousee ratkaisevaan asemaan.
Kansalliset puolustusjärjestelyt säilynevät
edelleen osana maanosaamme muotoutumassa olevaa
turvallisuusjärjestelmää. Nähtävissä olevassa
tulevaisuudessa Euroopan turvallisuuspoliittinen
kehitys sisältää perinteisen voimatasapainon aineksia
sekä uudenlaisia turvallisuusuhkia. Väkivaltaisuuksien
tai aseellisten konfliktien mahdollisuus
on edelleen otettava huomioon. Levottomuuksista on
jo näyttöä. Vaikka suoranaista vaaraa maamme
joutumisesta sotilaallisten voimatoimien kohteeksi
ei olekaan, heijastuisivat eurooppalaisten tai
jopa maailmanlaajuisten jännitteiden laukeamiset
myös Suomeen. Näin ollen meidänkin on huolehdittava
vakaan ja turvallisuuspoliittiseen ympäristöömme
nähden uskottavan sekä teknisesti korkealaatuisen
kansallisen puolustuskyvyn säilymisestä. Näin
torjumme jo etukäteen kuvitelmat, että meidän
maamme alue olisi käytettävissä vihamielisiin
tarkoituksiin.
Puolustuskyvyn pohjana on korkeatasoinen koulutus,
teknisen tiedon hallitseminen, toimiva
ennakkovaroituskyky ja halu puolustaa tätä maata. Mutta
pelkästään koulutus ja halu eivät luo puolustuskykyä.
Myös materiaalin on oltava sellaista, että
sillä kyetään lakisääteiset tehtävät hoitamaan.
Puolustuskykyä ei voi loihtia käden käänteessä.
Tämä vakuutusturva on luotava pitkäjänteisesti ja
ajan kanssa. Tämä merkitsee myös sitä, että
vakaata puolustuspolitiikkaa ei voi tehdä
lyhytaikaisten suhdannevaihtelujen mukaan.
Jo vuosikymmeniä on turvallisuuspolitiikkaa
käsitelty lähinnä kahden peruspilarin varassa
toimivana järjestelmänä, jossa maanpuolustus on nähty
ulkopolitiikkaa tukevana tekijänä. Sivuosissa ovat
olleet talous- ja kauppapolitiikka. Eri osien
suhteellisista painoarvon muutoksista
turvallisuuspoliittisessa kokonaiskentässä ei ole
keskusteltu. Siihen ei ole ilmeisesti ollut tarvetta,
halua tai uskallusta. On ilahduttavaa, että
varsinkin nyt, kun monet Eurooppaa ravisuttavat
tekijät ovat ajankohtaisia, on
turvallisuuspoliittinen keskustelumme vilkastunut. Asioita pohditaan
eduskunnassa ja julkisessa sanassa.
Kun turvallisuus on muuttuvassa maailmassa ymmärrettävä
entistä laajempana käsitteenä olisi tämän
tietysti heijastuttava myös turvallisuuspoliittiseen
ajatteluumme. Eikä vain ajatteluun, vaan myös
sisältöön.
Olen edelleenkin vakuuttunut ulkopolitiikkamme ja
maanpuolustuksemme ensisijaisesta merkityksestä
turvallisuuspolitiikassamme. Samoin ole vakuuttunut
siitä, ettei linjanmuutoksiin ole nyt aihetta.
Olisin kuitenkin valmis sisällyttämään uuden
käsitteen turvallisuuspolitiikan kenttään. Tämä
käsite on kriisivalmius. Tällä tarkoitan erityisesti
kaikkia yhteiskuntasektoreitamme velvoittavaa,
joustavaa ja toiminnallista valmiutta. Samalla
toivoisin, että taloudelliselle valmiudellemme,
kauppapolitiikallemme ja monipuolisille
kauppasuhteillemme annettaisiin selkeästi enemmän arvoa
turvallisuuspolitiikassa. Osaksi maamme
kriisivalmiutta näkisin myös sellaiset valmiudet, joilla
voidaan vaikuttaa myönteisesti tilannekehitykseen
maamme rajojen ulkopuolella. Tällaisia valmiuksia
olisivat esimerkiksi elintarvike- ja talousapu
sekä ympäristötuhojen ennaltaehkäisy ja korjaaminen.
Nämä toimet olisi luonnollisesti toteutettava
järkevässä suhteessa kansallisiin voimavaroihimme
nähden. Ne eivät myöskään saisi heikentää
perinteisiä turvallisuuspolitiikkamme perusteita.
Hyvät kuulijat!
Turvallisuuden saavuttaminen on tämän päivän
maailmassa monimuotoinen prosessi. Täyttä
turvallisuutta ei mikään nykyaikainen ja entistä
haavoittuvampi yhteiskunta voi varmaankaan saavuttaa.
Varautua kuitenkin voi, ja siihen on aihetta.
Elämme edelleen riskialttiissa maailmassa.
Varautuminen osoittaa vastuuntuntoa kansaamme ja
maatamme kohtaan. Se edellyttää meiltä entistä
laaja-alaisempaa tietoa ja näkemystä niistä
tekijöistä, jotka turvallisuuteemme vaikuttavat.
Meidän on osattava punnita, mikä ominaispaino eri
turvallisuustekijöille muuttuvissa tilanteissa
annetaan ilman, että rakennelmamme horjuu. Samoin
on hyväksyttävä, että ympäröivässä maailmassa
tapahtuvat muutokset voivat aiheuttaa tarvetta
sijoittaa turvallisuutemme rakennuskivet uuteen
järjestykseen. On vain huolehdittava siitä, että
meillä todella on nämä rakennuskivet käsillä, että
ne ovat jatkuvasti kunnossa ja että me itse voimme päättää miten ne sijoitetaan.