Dokumentarkiv och kronologi för Finlands utrikespolitik
Tillägg bokmärke

Ministeri Elisabeth Rehnin puhe suuressa vaalijuhlassa Korsholm 5.3.1991

NAISET JA EUROOPAN YHDENTYMINEN


Meidän tulee olla mukana yhteisrintamassa, emme saa jättäytyä Eurooppalaisen
tasa-arvotyön ulkopuolelle. On tärkeää voida ennakkoluulottomasti
keskustella siitä, millaisia seurauksia mahdollisella EY:hyn liittymisellä olisi
yhteiskuntamme kehitykseen. Tähän asti olemme kiinnittäneet melkein kaiken
huomion taloudellisiin kysymyksiin ja turvallisuuspolitiikkaan. Me emme
saa unohtaa, että on myös muita tärkeitä alueita, joista tulee keskustella
EY:n näkökulmasta katsottuna.

Eräs kysymys, joka tuli esiin yhdentymiskeskustelussa myös täällä Suomessa,
on miten mahdollinen EY:hyn liittyminen tulisi vaikuttamaan naisten
asemaan ja tasa-arvoon. Monet naiset ovat varoneet sanomasta negatiivistä
mielipidettään mahdollisesta EY-jäsenyydestä. Kriittisen pidättyväisyyden
takana on pelko muutoksia kohtaan, joiden seurauksia ei aina voi ennustaa.
Uudistuksien aallon ei tarvitse olla negatiivinen naisperspektiivistä katsoen.
Kun markkinat avautuvat, luovutaan kartelleista ja monopoleista ja monista
niistä esteistä joita vanhentunut työvoimamarkkinoiden sukupuolirakenne on
pitänyt sisällään. Dynaamisemmat ja monivivaiheisemmat työmarkkinat
tulevat tarkoittamaan lisää tilaa uudelle yrittämiselle sekä urakkahengelle
terveys- ja sosiaalihuollossa, vapaa-ajanpalveluissa ja terveydenhoidon,
kaupan ja koulutuksen aloilla on naisilla perinteisesti on suuri osuus.
Suomalaisen naisen tulee aktiivisesti olla mukana eurooppalaisessa tasa-
arvotyössä sukupuolten eriarvoisuuden poistamiseksi.

Tillägg bokmärke