Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe talvisodan päättymisen muistojuhlassa Kirkkonummella 13.3.1991 klo 19.00
Arvoisat veteraanit, hyvä juhlayleisö! Ärade veteraner, bästa festpublit!
Minulla on mieluisa kunniatehtävä Suomen
puolustusministerinä tuoda valtiovallan tervehdys tähän talvisodan päättymisen muistoksi järjestettyyn juhlatilaisuuteen. Erityisellä lämmöllä teen sen juuri täällä, "oman" kuntani naisten ja miesten edessä.
Det är för mig ett angenämt hedersuppdrag att i egenskap av Finlands försvarsminister få framföra statsmaktens hälsning till denna fest som
arrangerats till minne av Vinterkrigets slut. Med en speciell värme gör jag det just här, framför kvinnor och män i min "egen" kommun.
Tänään tulee kuluneeksi 51 vuotta talvisodan päättymisestä. Aseiden vaikeneminen merkitsi sitä,
että Suomi säilytti asemansa ja tulevaisuutensa itsenäisenä valtiona.
Noin puolen vuosisadan takaisia asioita
tarkasteltaessa unohdetaan helposti, että talvisodan
syttyessä maamme itsenäisyyden saavuttamisesta oli
kulunut vain kaksi vuosikymmentä. Se oli kovin
lyhyt aika uudelle, vailla kokemusta toimivalle
kansakunnalle. Tänä päivänä on ehkä liiankin
helppoa arvostella 1920- ja 1930-luvuilla tehtyjä
ulkopolitiikassa ja maanpuolustuksessa tehtyjä
ratkaisuja. Asennoitumisessa ympäristöömme me
olimme vasta alkutaipaleella. Tärkeimpänä naapurinamme
oli uutta yhteiskuntamuotoa ja kansainvälistä
käyttäytymismallia kehittävä jättiläisvaltio
- Neuvostoliitto. Voidaan sanoa, että sekin oli
meidän laillamme nuori ja kypsymätön voimansa
käyttämiseen.
Oman maamme itsenäisyyden ensihetket olivat
jättäneet yhteiskuntaamme sellaisia haavoja, jotka
eivät 1920- ja 1930-luvuilla olleet omiaan luomaan
suotuisia edellytyksiä nykyisenkaltaiselle
ulkopolitiikalle eivätkä maanpuolustuksen tehokkaalle
rakentamiselle. Vasta kun saavutettu itsenäisyys
oli vaarassa, syntyi maailmaa hämmästyttänyt
yksimielisyys ja taistelutahto. Nuori maamme
joutui tuhoisan sodan osapuoleksi. Kohtalonamme
oli lopulta taistella kolmessa eri sodassa toisen maailmansodan aikana.
Då Finland utsattes för anfall för cirka 50 år sen, var det åtminstone i någon mån en oförutsedd omvälvning i den dåtida politiska och militära utvecklingen. I stället för krig var förtroendet för avtalen, skyddet som vårt lands avlägsna läge erbjuder, och rättigheterna som även ett litet land har, mycket seglivade i vår fredsoptimism.
Försvarets behov lades i vågskålen och
konfronterades synnerligen allmänt med andra nödvändiga utvecklingbehov i samhället. De brister som fanns inom försvaret kunde man inte och hann inte heller avhjälpa. Då uppstod det en avvärjningsstrid som kallas för Vinterkrigets under. Genom denna kamp kunde friheten och självständigheten bevaras, men den kostade oss över 25.000 människoliv i totalförluster,
för att inte tala om annat lidande. Att förhindra krig, vilket vi i dag uppställer som vårt främsta mål, blev då oförverkligat.
Vaikka itsenäisyytemme eri
vuosikymmenet ovat luonnollsesti
erilaisia ja ikäänkuin omia kokonaisuuksiaan,
saattaa niistä kuitenkin olla jotakin
opittavaa.
Vertaillessamme 1920-lukua nyt viimeksi kuluneeseen
vuosikymmeneen, voidaan löytää merkittäviä
samankaltaisuuksia: 1920-luvulla elettiin
Euroopassa ja koko maailmassa rauhankautta, jota mikään
ei näyttänyt vakavasti uhkaavan. Kansallisuusaate
oli vahva ja Eurooppaan syntyi uusia valtioita.
Venäjä oli ensimmäisen maailmansodan ja sitä
seuranneiden sotien heikentämä sekä sisäisesti
eripurainen eikä muodostanut uhkaa lännelle.
Kansainvälistä rauhaa vahvistettiin sopimuksilla.
Sovittiin muun muassa Saksan rajoista ja
välitysmenettelystä mahdollisissa riitatapauksissa.
Konsensuksen hengessä kiellettiin sopimuksin
hyökkäykselliset sodat ja voiman käyttö kansallisen
politiikan välineenä. 1920-luvulla oli luotu
hienonhieno ristikkäisten liittosopimusten, takuiden
ja hyökkäämättömyyssopimusten järjestelmä.
Ahkerasta uurastuksesta huolimatta rakennelma
osoittautui korttitaloksi, joka luhistui nopeasti
valtapolitiikan käsissä.
Edellä esittämälläni vertailulla en missään
tapauksessa tahdo väittää, että menneisyytemme
toimisi tulevaisuutemme tulkkina, mutta sen
tarkoituksena on muistuttaa meitä koko ajan
muuttuvasta maailmasta. Tänäkin päivänä varmana ja
turvallisena kokemamme turvallisuuspoliittinen
ilmasto on herkkä muutoksille. Näihin muutoksiin
varautuminen ei ole turhaa eikä vanhanaikaista.
Haluan korostaa, että riskit varautumisen ja
varautumattomuuden välillä eivät ole symmetriset:
Mahdollisen kriisin varalta, jota ei sitten tulekkaan,
voimavarojen käytöstä aiheutuvat taloudelliset
menetykset ovat paljon pienemmät kuin silloin,
jos maamme joutuisi kriisiin täysin
varautumattomana.
Viime sotiemme kokemukset muodostivat pohjan ja
tausten nykyisen turvallisuuspoliittisen linjamme
muotoutumiselle. Sodan loputulos pakotti Suomen
perusteellisesti uudelleenarvioimaan niitä ehtoja,
joiden varassa pieni kansakunta voi ajatella
elävänsä itsenäisenä tässä maantieteellisessä ja
turvallisuuspoliittisessa asemassa. Me emme saa
kuitenkaan minään hetkenä jäädä paikoillemme
toimissamme ja ajatuksissamme. Ajat muuttuvat
kehityksen myötä kaiken aikaa ja jokaisella
vuosikymmenellä on omat erityispiirteensä. Näin
siitäkin huolimatta, että eri aikakaudet ulkoisesti
tarkasteltuna saattavat hyvinkin paljon muistuttaa
toisiaan. Emme voi pysäyttää ajankulkua meille
edullisimpana hetkenä, emmekä voi pakottaa
naapureitamme, puhumattakaan maanosaamme toimimaan
meidän ehdoillamme, mutta meidän tulee ohjata
turvallisuuspoliittista kehitystä kansamme edut
aina huomioonottaen parhaalla mahdollisella
tavalla.
Turvallisuuspoliittisten realiteettien tunteminen
ja tunnustaminen ei ole taipumista vahvimman
edessä unohtaen omat tarpeet. Olemme pystyneet
hyvin sopeuttamaan kansallisen edun ympäristömme
kehitykseen.
Pienelle maalle rauhan säilyminen on luonnollisesti
aivan olennainen asia. Se on itse asiassa
peruskysymys. Varsinkin nykyisin, kun asevarustelu
on saavuttanut järjettömät mittasuhteet. Tästä
johtuen aseistuksen rajoittamisneuvotteluista on
tullut keskeinen osa maailmanpolitiikkaa. Lukuisat
selkkaukset eri puolilla maailmaa, ja viimeiseksi
Persianlahden sota, ovat lisänneet pelkoa siitä,
että laajetessaan sodat sattaisivat johtaa
maailmanlaajuiseen katastrofiin. Rauhan puolesta
toimiminen onkin saanut merkittävän sijan myös Suomen
YK-politiikassa.
Tämän päivän sodat kohdistuvat myös siviiliväestöön.
Toisen maailmasodan jälkeen on käyty noin
150 sotaa, joissa noin 80 % uhreista on siviilejä;
varsinkin lapsia. Uhreja ei voida mitata ainoastaan
kaatuneissa ja haavoittuneissa. Sodan olosuhteissa
ahdistus, pelko ja viha syntyvät ihmisissä,
jotka joutuvat taistelutoimien kohteeksi. Olen
joutunut kehitysyhteistyön merkeissä käymään
monissa sotaa käyvissä kehitysmaissa, kuten
Mosambigissa, Sudanissa ja Libanonissa sekä
miehitetyillä alueilla Israelissa. Siellä lasten
kasvoista näkemääni ahdistusta en voi milloinkaan
unohtaa.
Kun maailman eri valtioiden päämiehet kokoontuivat
30. päivänä syyskuuta viime vuonna New Yorkissa,
nostettiin esille sodan olosuhteista kärsimään
joutuneiden siviili-ihmisten asema. Mosambigin
presidentti käsitteli puheenvuorossaan vihaa, joka
turmelee kokonaisen sukupolven.
Pienentyneessä maailmassa meidän on tunnettava
vastuumme. Vaikeudet joka puolella maailmaa
koskettavat myös meitä. Tästä johtuen meidän on
oltava mukana auttamassa sekä ymmärtämässä myös
niitä, jotka ovat heikommassa asemassa kuin me.
Tämä koskee asennoitumistamme niihin, jotka joutuvat
vainon vuoksi jättämään oman maansa. Erityisesti
me suomalaiset tiedämme, että isänmaamme on
meille kaikkein tärkein. Tämä koskee kaikkia
kansoja. Kukaan ei halua jättää vapaaehtoisesti
isänmaataan. Meidän on ymmärrettävä heitä, jotka
joutuvat kuitenkin näin tekemään. Asenteillamme
meidän on osoitettava kristityn rakkautta. Maailman
rakentaminen tulee tapahtua yhdessä.
Vi har med oro och sorg fått följa
demokratiseringsprocessen i det östra Centraleuropa. Det
finns mycket som är positivt i utvecklingen vad
dessa folk beträffar, men tyvärr har vissa av
människans sämsta egenskaper också dykt upp.
Diskriminering av minoriteter ocdh kränkning av de
mänskliga rättigheterna har till och med lett till
folkvandring. Ett färskt exempel på hur grymt
människorna behandlas är händelserna i Bulgarien,
där zigenare och den turkiska minoriteten har
blivit utsatta för ett hårt förtryck. Sjuka barn
till dessa människor tas till exempel inte in på
sjukhus för vård, utan de lämnas hellre att dö. Vi
alla måste vidta åtgärder för att söka hindra
detta; saken berör ju även oss.
Bästa festpublik!
Man har velat förlägga vinterkrigetsminnesfest
till den dag då freden slöts. Även om freden var
tung, var den hederlig. Vi kunde bibehålla vår
frihet. Bara fria och oberoende kan vi leva och
utveckla oss. Bara fria och oberoende kan vi bygga
upp våra levnadsförhållanden enligt de egna
värderingarna.
Åren i kriget och på fronten var för våra
veteraner starkt upplevda år. Själva händelserna då
var tunga. Då måste man leva genom att kämpa för
varje dag, för att kunna hysa något hopp om den
framtid vi ville ha. Man var tvungen att tänja ut
sina krafter till det yttersta både fysiskt och
psykiskt för att kämpa för fosterlandet. I dag kan
vi vara nöjda, eftersom vår inre sammanhållning,
våra livsbetingelser och framtidsförhoppningar är
bättre än kanske någonsin under vår självständighet.
Till slut vill jag framför min respektfulla och
tacksamma hälsning till våra krigsveteraner samt
till arrangörerna av denna värdefulla fest, Lions
Klubbarna i Kyrkslätt.
Hyvät kuulijat!
Talvisodan muistojuhla on haluttu ajoittaa
rauhansolmimispäivään. Vaikka rauha oli raskas, se oli
kunniallinen. Pystyimme säilyttämään vapautemme.
Vain vapaana ja itsenäisenä voimme elää ja
kehittyä. Vain vapaana ja itsenäisenä voimme rakentaa
elämänolosuhteitamme omien arvostustemme
mukaisesti .
Toivokaamme, että pystymme pitämään maamme
mahdollisten kriisien ulkopuolella. Tänä päivänä meillä
on sekä materiaalisesti että henkisesti tähän
hyvät mahdollisuudet. Lisäksi Suomen kansalla on
kaikkien kokemusten ja mielipidemittausten
mukaisesti luja puolustustahto. On olemassa kaikki
edellytykset sille, että meillä vallitsisi myös
usko ja luottamus mahdollisuuksiimme selviytyä
tulevaisuudenkin haasteista yhteisin ponnistuksin.
Lopuksi esitän kunnioittavan ja kiitollisen
tervehdykseni sotimme veteraaneille sekä tämän
arvokkaan juhlan järjestäjille, Kirkkonummen Lions
Clubeille.