Puolustusministeri Elisabeth Rehnin esitelmä Res.Ups. Naisten Uudenmaan piirin järjestämässä yleisötilaisuudessa Taistelukoululla 22.1.1991
NAISET JA TURVALLISUUS
Arvoisa maanpuolustusväki
Olemme eläneet viime kuukaudet sellaisessa
tiedotusvälineiden tuotoksen ilmapiirissä, missä olemme
voineet aistia huolen yleismaailmallisten ilmiöiden
nopeista vaikutuksista yleiseen turvallisuuteemme.
Tällaisia ovat sotilaalliset konfliktit,
voimapolitiikan vaihtelut, pakolaiset, maailmantalouden
heilahtelut, energian saanti ja tuotannon
jatkuvuus, ympäristökatastrofit ja -ongelmat,
nälänhätä sekä yhä kasvava teknologinen riippuvuus
ulkomaista. Euroopan äärialueella sijaitseva
Suomikaan ei jää paitsi näiden ilmiöiden
vaikutuksia.
Erityisesti Persianlahden sota ja voimatoimet
Baltiassa ovat herättäneet kansalaisissamme
turvattomuutta ja epätietoisuutta tulevaisuudesta.
Reserviläisjärjestöt ovat tehneet jo vuosikymmeniä
arvokasta vapaaehtoista työtä maamme turvallisuuden
hyväksi. Työn vaikutukset ulottuvat mittavina
myös järjestöjen ulkopuolelle. Tämä on tärkeää sen
vuoksi, että kaikilla kansalaisillamme ei ole
tasavertaisia mahdollisuuksia saada turvallisuuteen
liittyvää tietoa. Erityisesti maanpuolustusta
koskevan tiedon saannissa naiset ovat selvästi
miehiä huonommassa asemassa.
Minulle on suotu mieluisa mahdollisuus tervehtiä
Teitä, arvoisat maanpuolustuksesta kiinnostuneet
kuulijat, tässä Reservin Upseerien Naisten
Uudenmaan piirin järjestämässä esitelmätilaisuudessa.
Esitelmässäni olen halunnut keskittyä käsittelemään
naisten turvallisuuspoliittisen tietouden
lisäämistä asian tärkeyden vuoksi, vaikka olenkin
aihetta käsitellyt julkisuudessa useissa eri
yhteyksissä.
Taustaksi totean kuitenkin yhden asian.
Pääperiaatteena tulisi lainsäädännössä ja koulutuksessa
olla se, että ne erillisinä eivät kohdistuisi
naisiin. Vain jos lainsäädännön tai koulutuksen
tarkoitus ei toteudu naisten osalta, tulisi asia
korjata erityistoimenpitein.
Turvallisuus naisen eri elämänvaiheissa
Seuraavaksi luettelen eräitä vaiheita naisen
elämästä, jolloin turvallisuuteen liittyvät
kysymykset koskettavat häntä:
- Lapsuusvaihe, jolloin koti ja päiväkoti
toimivat turvallisuuden perustarpeiden
tyydyttävinä ja lähiympäristön
turvallisuustekijöiden opettajina vanhempien,
isovanhempien ja päiväkotien hoitohenkilöstön
kyvykkyyden mukaisesti.
- Koulu- ja opiskeluvaihe, jolloin
yleissivistävä koulu ja ammattikoulu toimivat
turvallisuuspolitiikan perusteiden opettajina,
korkeakoulu turvallisuuspolitiikan tietouden
syventäjänä ja vapaa sivistystyö
turvallisuuspolitiikan tietouden täydentäjänä tai
jopa perusteiden jakajana viranomaisten
kulloinkin asettamien reunaehtojen puitteissa.
- Seurusteluvaihe, jolloin varusmiespalvelustaan
suorittava poikaystävä kertoo värikkäitä tarinoita
osin yli ymmärryksenkin menevistä sotilaallisen
maanpuolustuksen asioista.
- Avioliittovaihe, jonka aluksi tulisi kyetä
tarjoamaan perusturvallisuus kasvavalle ja
kehittyvälle ihmistaimelle. Myöhemmin
kertausharjoituksissa käyvä aviomies ja varusmiespalvelustaan
suorittava poika hämmentävät perheenäidin outoja
termejä sisältävillä puheillaan.
- Työssäkäyntivaihe, joka saattaa sisältyä jo
edellä mainitsemiini vaiheisiin. Työtehtävä
alasta ja työpaikasta riippuen saattaa asettaa
vaatimuksia turvallisuuteen liittyvälle
tietämykselle, esimerkiksi valmistelut poikkeusoloja
varten vain yhden mainitakseni.
- Eläke- ja vanhuusvaihe, johon liittyvät
lastenlasten perusturvallisuuden tyydyttäminen ja
omaehtoinen tiedon lisääminen ja itsensä
kehittäminen.
- Lisäksi turvallisuuteen liittyvää
tiedontarvetta aiheuttavat yhteiskunnallinen osallistuminen,
luottamustehtävät tai yksilöllinen kiinnostus
johonkin turvallisuuden osa-alueeseen kuten
ympäristönsuojeluun, väestönsuojeluun tai
maanpuolustukseen vain eräitä mainitakseni.
Turvallisuuteen liittyvän tiedon saanti
Mikä on sitten tilanne yhteiskunnassamme
turvallisuuteen liittyvän tiedonsaannin osalta
naisnäkökulmasta asiaa tarkastellen?
Yleissivistävässä koulussa turvallisuuspolitiikan
opetusta ei ole selkeästi säännelty, sitä sisältyy
moneen eri oppiaineeseen ja ns. yleiseen
koulunpitoon. Peruskoulun yhdeksännellä luokalla
turvallisuuspolitiikan opetukseen käytetään kaksi tuntia
samoin kuin lukion kolmannella luokalla. Mikäli
opettajien koulutuksessa tilanne on sama ja
soveltuvaa opetusmateriaalia ei ole käytettävissä,
lähtökohta yleissivistävän koulun päättäneen
nuoren turvallisuuspoliittisessa tietoudessa on
huono.
Ammatillisessa koulutuksessa turvallisuuskasvatusta
käsitellään kolmen tunnin aikana kansalaistiedon
oppimäärissä.
Helsingin Yliopistolla on kolmisen vuotta ollut
turvallisuuskasvatuksen dosentuuri.
Korkeakoulutasoisia opinnäytteitä on toki tehty
useita turvallisuuspolitiikan alalta.
Vapaan sivistystyön piirissä ei liene
turvallisuuspolitiikan opetussuunnitelmia. Kansalais- ja
työväenopistot ovat järjestäneet joitakin, jopa
naisille tarkoitettuja turvallisuuspolitiikan
kursseja.
Kotien ja päiväkotien kautta välittyy suhtautumista
turvallisuuteen ja turvallisuuspolitiikkaa
kohtaan. Anti ei voi olla kovin kattava, mikäli
otetaan lähtökohdaksi edellä esitetty tilanne
vanhempien koulutuksen osalta.
Julkisissa tiedotusvälineissä käsitellään
turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä päivittäin. Naisten
lienee kuitenkin vaikea tehdä omakohtaisia
arvioita tapahtumista ja niiden seuraamuksista
perustietojen vajavuuden vuoksi.
Naisten halukkuus turvallisuuteen liittyvän tiedon
saantiin
Yleinen edellytys kaikkeen toimintaan
osallistumiselle on, että lainsäädäntö ei aseta sille
esteitä. Osallistumisen painoarvoon vaikuttavia
tekijöitä ovat halu, tieto ja taito. Tietoa ja taitoa
saadaan koulutuksen ja kokemuksen kautta, ja näin
niillä on myös vaikutusta haluun osallistua.
Kiistaton tosiasia on, että naiset tarvitsevat ja
haluavat tietoa turvallisuuspolitiikan ja
maanpuolustuksen järjestelyistä. Julkisuudessa on jo
pitkään yksilö- ja yhteisötasolla tehty esityksiä,
jotka koskevat naisten käyttöä poikkeusoloissa ja
naisille annettavaa turvallisuuspolitiikan
koulutusta.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuonna
1987 suorittaman tutkimuksen mukaan 93%
suomalaisista hyväksyisi maanpuolustuksellisen tiedon
antamisen koulutuksena naisille. Suunnittelukunnan
vuonna 1988 teettämän, suomalaisten
turvallisuuspoliittisten tietojen tasoa käsittävän tutkimuksen
mukaan miehet tiesivät turvallisuuspolitiikasta
merkittävästi enemmän kuin naiset.
Taloustutkimuksen vuonna 1990 tekemän tutkimuksen
mukaan naisista lähes kaksi kolmannesta ja miehistä
71% oli maanpuolustukseen liittyvän koulutuksen
ja valistuksen lisäämisen kannalla.
Mikäli suoritettaisiin tutkimus, missä tiedusteltaisiin
suomalaisten halukkuutta saada tietoa
turvallisuuteen liittyvistä kaikista osa-alueista,
uskon prosenttilukujen nousevan vielä edellä
mainituistakin.
Vastuu ja velvollisuudet
Yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia kansalaistensa
turvallisuudesta. Poikkeusolojen vaikutukset
koskevat koko yhteiskuntaa, myös naisia. Kansalaisten
vastuu ja velvollisuudet ovat yhteiset.
Poikkeusolojen tehtävien määrittäminen ja niihin
varautuminen on järjestyneen yhteiskunnan etujen
mukaista. Asiantilan korjaaminen on paitsi oikeus-
myös tasa-arvokysymys.
Lainsäädännön avulla luodaan edellytykset
turvallisuuden vaatimien järjestelmien ylläpitämiseksi.
Käytännön toteutukseen tarvittavat taloudelliset
resurssit saadaan yksityistä kansalaistakin
koskettavista veroista. Näin ollen yksilö osallistuu
myös hänen turvallisuutensa takaamiseksi luotujen
järjestelmien ylläpitoon. Hän olettaa luonnollisesti
saavansa vastinetta panoksestaan. Minkä
vastineen on saanut 52% maamme kansalaisista-
naisista - esimerkiksi turvallisuuteen liittyvän
koulutuksen tai tiedon muodossa?
On siis yhteiskuntamme edun mukaista ja välttämätöntä,
että kansalaisillamme on valmiuksia selviytyä
eriasteisten kriisitilanteiden aiheuttamista
seuraamuksista. Valmiudet on luonnollisesti
mahdollista saavuttaa vain koulutuksen kautta.
Mainittakoon vaikkapa esimerkkinä suuronnettomuuksien
tai ympäristökatastrofien aiheuttamissa
tilanteissa toimiminen.
Naisten mahdollisuudet osallistua
turvallisuuspolitiikkaan
Naisten turvallisuuspolitiikkaan osallistumista
säätelevät tekijät ovat lainsäädäntö, eri
hallinnonalojen valmius henkilöstön varaamiseen ja
kouluttamiseen poikkeusoloja varten, taloudellinen
ja sosiaalinen valmius naisten vapaaehtoiseen
kriisienhallintakoulutukseen ja kaikkia kansalaisia
koskevan opetuksen oppisisällöt.
Naiset ovat Suomessa voineet osallistua poliittiseen
päätöksentekoon ja siten turvallisuuspolitiikkamme
muotoiluun koko itsenäisyytemme ajan.
Alkuaikoina tosin varsin vähäisessä määrin ja myös
lainsäädännön asettamin rajoituksin, mutta
lisääntyvän yhteiskunnallisen osallistumisen kautta
naisia on yhä enenevässä määrin yhteiskunnan
vaikuttajina. Johtavissa asemissa toimivat naiset
osallistuvat siten turvallisuuspolitiikan eri
alojen kehittämiseen. He myös jatkavat työtään
poikkeusoloissakin valtakunnan turvallisuuden
hyväksi. Tietyillä erikoisaloilla naisia on
koulutettu poikkeusolojen vaatimiin tehtäviin.
Kuitenkin koko naisväestöstä vain pieni osa on tätä
kautta saanut selkeät tehtävät tai koulutusta
turvallisuuspolitiikan alalla.
Laki ei nykyisin aseta esteitä naisten toiminnalle
ulkopolitiikan tehtävissä. Valtioiden välisessä
toiminnassa ja talouselämän alalla naisten osuus
on kuitenkin huomattavasti vähäisempi kuin
miesten. Valtioiden välisessä virallisessa
kanssakäymisessä naisten ja miesten osallistuminen on tasa-
vertaisinta opetuksen, sosiaalitoimen ja
terveydenhoidon aloilla.
Sotilaallisen maanpuolustuksen osalta asevelvollisuus
on säädetty vain miehille. Lainsäädäntö ei
kuitenkaan aseta esteitä aseettoman ja vapaaehtoisen
maanpuolustuskoulutuksen antamiselle naisille.
Toisaalta lainsäädäntö ei myöskään selkeästi tähän
velvoita. Näinollen ongelmana on naisten
toimeentulon - sosiaaliset ja taloudelliset etuudet-
turvaaminen koulutuksen aikana.
Muun maanpuolustuksen osalta ja poikkeusoloja
silmälläpitäen eri hallinnonalojen tulee varautua
niihin jo normaaliajan toiminnassaan. Tämä edellyttää
viranomaisten selvittävän hallinnonalojensa
henkilöstötarpeet eriasteisissa kriisitilanteissa.
Henkilöstö on tällä perusteella varattava ja
koulutettava tehtäviinsä. Menettelyn tulee koskea
luonnollisesti myös naisia. Tällä alueella lienee
vielä paljon tehtävää.
Väestönsuojelulaki koskee naisia ja miehiä
yhteisesti. Väestönsuojelutehtäviin kouluttaminen
perustuu vapaaehtoisuuteen poislukien tietyt
johto- ja erityistehtävät. Työvelvollisuuslaki ja
laki palo- ja pelastustoimesta koskevat naisia ja miehiä yhteisesti. Kummassakaan ei ole velvotteita ennakkokoulutuksesta. Naisten on mahdollista osallistua YK:n rauhanturvaamistoimintaan.
Mitä on tehty
Naisten turvallisuuspolitiikan koulutusta ja maanpuolustuskoulutusta on käsitelty ja niitä koskevia esityksiä on tehty viimeisten 25 vuoden aikana useissa komiteoissa, toimikunnissa ja työryhmissä sekä niiden mietinnöissä. Tehdyt selvitykset ja mietinnöt eivät ole johtaneet merkittäviin tai näkyviin toimenpiteisiin. Ne tarjoavat kuitenkin käyttökelpoisen perustan asian eteenpäin viemiseen.
Puolustusministeriössä on viime syksystä alkaen ryhdytty vauhdittamaan naisten turvallisuuteen liittyvän tiedon tason kohottamiseen liittyviä toimenpiteitä.
Keskeisimpiä toimenpiteitä on lainsäädäntöön ja eri hallinnonalojen toimenpiteisiin vaikuttaminen siten, että maanpuolustuksen tarpeet henkilöstön varaamisen ja kouluttamisen osalta tulevat huomioon otetuiksi. Lainsäädäntöä on muutettu jo vuonna
1984 siten, että naisten on mahdollista palvella
YK:n rauhanturvaamistehtävissä. Tätä koskevat
puolustusministeriön päätökset on tehty, ja
valmistelut ovat käynnissä.
Puolustusministeriö pyrkii suuntaamaan
maanpuolustusjärjestöjen vapaaehtoisen maanpuolustustyön
tukemiseen tarkoitettuja määrärahoja tehtyjen
esitysten perusteella turvallisuuspoliittisen
opetuksen kehittämiseen erityisenä painopistealueena
naisille suunnattu opetus.
Kansalais- ja Työväenopistojen Liiton johdon
kanssa on sovittu siitä, että opistot järjestäisivät
turvallisuuspolitiikan kursseja ja tarvittaessa
erillisiä kursseja naisille.
Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunta järjestää
naisille tarkoitettuja erikoiskursseja ja pyrkii
lisäämään maanpuolustuskursseille osallistuvien
naisten määrää.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta laatii
turvallisuuspolitiikan opetuspaketin peruskoulun
ja lukion opettajille.
Pääesikunta kehittää puolustusvoimissa palvelevien
naisten koulutusta, tutkii mahdollisuudet naisten
vapaaehtoisen koulutuksen järjestämiseksi omilla
kursseilla puolustusvoimien omalle henkilöstölle,
toimii yhteistyössä MTS:n kanssa varusmiesten
turvallisuuspolitiikan opetusmateriaalin
uusimistyössä tavoitteena materiaalin hyväksikäyttö
myös puolustusvoimien ulkopuolella ja kehittää
koteihin suunnattavaa tiedottamista
maanpuolustuksesta.
Mitä tulisi vielä tehdä
Turvallisuuden kokonaiskentässä puolustushallinnon
tehtävät liittyvät lähinnä sotilaalliseen
maanpuolustukseen. Puolustusministeriön intresseissä
on toki olla mukana kehittämässä kaikkea, mikä
liittyy valtakunnan ja sen kansalaisten
turvallisuuteen.
Edellä mainitut toimenpiteet ovat vain osa
turvallisuutta koskevan tiedonsaannin parantamiseen
tähtäävistä toimenpiteistä. Puolustusministeriössä
on tarkoitus vielä kuluvan kevään aikana
vauhdittaa tätä toimintakenttää yhdessä eri viranomaisten
ja järjestöjen kanssa.
Näitä toimenpiteitä tärkeämpää olisi kuitenkin,
että naiset toimisivat aktiivisesti järjestöjensä
ja yhteisöjensä kautta sekä yksilöinä. Tällaisia
toimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi esitykset
maanpuolustusjärjestöille, kansalais- ja
työväenopistoille, kansanopistoille ja avoimille
korkeakouluille turvallisuuteen liittyvän opetuksen
järjestämiseksi, toiminta kunnallisissa
luottamustehtävissä päiväkotien ja yleissivistävän koulun
turvallisuuteen liittyvän opetuksen kehittämiseksi,
valtionhallinnon ja kuntien palveluksessa
toimivien vaatimukset saada tietoa poikkeusolojen
tehtävistään ja niiden mukaista koulutusta sekä
toimia julkisuudessa aktiivisesti asian
puolestapuhujina.
Turvallisuuden tunteen järkkymisellä on eittämättä
vaikutusta ihmiseen itseensä ja hänen
lähiympäristöönsä. Yksilötasolla tämä ilmenee kotona,
koulussa ja työpaikalla. Kansallisella tasolla
vaikutukset voivat järkyttää yhteiskunnan perusrakenteita.
Tämän vuoksi on tärkeää, että turvallisuuden
keskeinen kulmakivi - tieto - olisi myös naisten
osalta luja.