Puolustusministeri Elisabeth Rehnin Maanpuolustuskiltojen Liitto ry:n turvallisuuspolitiikan seminaarin avauspuheenvuoro Kadettikoulussa 26.1.1991
Arvoisat kuulijat!
Turvallisuuspolitiikan seminaarille ei valitettavasti
olisi voinut löytyä sopivampaa
ajankohtaa. Sanon valitettavasti, koska mieluummin
avaisin tilaisuuden, jossa voisin todeta
maailmassa vallitsevan jännityksen lientymisen
ja poikkeuksellisen myönteisen kehityksen.
Näin ei kuitenkaan nyt ole. Olemme viime elokuun
alusta joutuneet tiedotusvälineistä seuraamaan
kriisin kehittymistä Persianlahdella
paikallisesta selkkauksesta koko maailmaa monella
tavalla koskettavaksi avoimeksi sodaksi.
Mutta kriisit eivät ole ainoastaan olleet kaukana,
toisessa maanosassa tapahtuvia taisteluja,
joista saattaisi helposti todeta olevan
vain välillisiä vaikutuksia Pohjolaan. Myös
meidän lähialueellamme on huolestuttavia tapahtumia,
joiden vaikutuksia lyhyelläkään aikavälillä
ei voida luotettavasti ennakoida.
Olen tilaisuuden ohjelmasta voinut todeta,
että ensimmäisenä päivänä aiheena on naiset ja
maanpuolustus ja jälkimmäisenä päivänä käsitellään
Euroopan turvallisuuspoliittista tilannetta
ja Persianlahden kriisiä. Tilaisuuden
järjestäjät ovat siten ottaneet verrattain
mittavat tavoitteet; onhan käsiteltävänä sekä
Suomen kannalta tärkeä erikoiskysymys että
maailmanpolitiikan keskeiset ongelma-alueet.
Olen eräässä yhteydessä todennut, että olemme
liian pitkään eläneet illuusiossa, että kaikki
menee hyvin. Olemme kovaksikeitettyjä
hyvinvointimme vankeja. Tietyssä mielessä kriisi on
tälle kansalle terveellinen kokemus.
Tämä saattaa kuullostaa julmalta, mutta
toisaalta me olemme saaneet maailman todellisesta
luonteesta opetuksen, josta eräät toiset
kansakunnat maksavat parhaillaan korkeaa hintaa.
Ihmiskunta ei sittenkään näytä olevan valmis
elämään sovussa keskenään tuntien solidaarisuutta
toisiaan kohtaan. Optimistisesta luonteestani
huolimatta joudun kysymään onko se
valmis koskaan?
Olen koko ministerikauteni kantanut huolta
naisten turvallisuuspoliittisesta koulutuksesta.
Huolestumiseni johtuu aivan käytännöllisistä
syistä, joihin uskoakseni kaikki naiset
päätyvät pysähtyessään ajattelemaan näitä
asioita: Mitä minä osaan tehdä tosipaikan tullen?
Tosipaikalla tarkoitan ensisijaisesti
ympäristökatastrofia, luonnonmullistusta tai
suuronnettomuutta. Viime päivät ovat kyllä lisänneet
luettelooni onnettomuuksista pahimman, sodan.
Olenko varautunut ennakolta tällaisia tilanteita
varten? Osaanko neuvoa lapsiani
toimimaan oikein? Tiedänkö missä perheeni voi
suojautua?
Minä tarvitsen tietoa, jota on olemassa, mutta
valitettavan huonosti saatavilla.
Olen varma, että moni nainen ajattelee - ainakin
toisinaan - näitä asioita mutta ei tiedä
keneltä voisi kysyä, mistä saada tietoa. Naisten
olisi esitettävä, kysyttävä ja jopa
vaadittava, että myös heille on annettava turvallisuutta
koskevaa tietoutta. Sitten kun on
riittävästi kysyntää syntyy tarjontaa.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan
vuonna 1987 suorittaman tutkimuksen mukaan 93%
suomalaisista hyväksyisi maanpuolustuksellisen
tiedon antamisen koulutuksena naisille.
Suunnittelukunnan vuonna 1988 teettämän, suomalaisten
turvallisuuspoliittisten tietojen tasoa
käsittävän tutkimuksen mukaan miehet tiesivät
turvallisuuspolitiikasta merkittävästi
enemmän kuin naiset. Taloustutkimuksen vuonna
1990 tekemän tutkimuksen mukaan naisista 2/3
ja miehistä 71% oli maanpuolustukseen
liittyvän koulutuksen ja valistuksen lisäämisen
kannalla.
Normaalin koulujärjestelmän läpikäynyt nainen
saa kuitenkin vain vähän tietoa
turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta.
Peruskoulun yhdeksännen luokan ja lukion kolmannen
luokan lukusuunnitelmaan sisältyy kaksi tuntia
turvallisuuspolitiikan opetusta. Ammatillisessa
koulututuksessa turvallisuuskasvatusta
käsitellään kolmen tunnin aikana kansalaistiedon
opiskelun yhteydessä.
Tällaisen tuntimäärän puitteissa ei hyväkään
opettaja kykene muuhun kuin aiheen ylimalkaiseen
käsittelyyn. Ja mikä on opettajien valmius
tällaisen opetuksen antamiseen? Opettajien
tehtävien helpottamiseksi on sovittu, että
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta laatii
turvallisuuspolitiikan opetuspaketin peruskoulun
ja lukion opettajille.
Mistä sitten saataisiin tietoa koulunsa
päättäneille naisille?
Olen eri yhteyksissä pitämissäni puheenvuoroissa
korostanut naisille suunnatun
turvallisuuspoliittisen tiedotuksen tärkeyttä.
Ulkopolitiikasta sekä kauppa- ja talouspolitiikasta
naisilla on ainakin periaatteessa yhtä hyvät
tiedonsaantimahdollisuudet kuin miehilläkin.
Eriarvoisuutta ilmenee maanpuolustusta
koskevan tiedon saannissa. Samasta asiasta ovat
monet naiskansanedustajat olleet siinä määrin
huolestuneita, että ovat useassa raha-asia-
aloitteessa esittäneet määrärahaa naisten
maanpuolustustietouden ja -valmiuden lisäämiseksi.
Naisten turvallisuuspoliittisen koulutuksen
edistämiseksi on viimeksi kuluneen kahden
vuosikymmenen aikana käynnistetty useita
työryhmiä ja komiteoita, on aikaansaatu mietintöjä
ja selvityksiä mutta todellista, näkyvää
tulosta on tullut varsin vähän. Viime syksystä
lähtien on puolustusministeriössä paneuduttu
tähän asiaan aikaisempaa syvällisemmin.
Ei ole tarkoituksenmukaista, eikä mahdollistakaan,
että yksinomaan puolustusvoimat vastaisivat
tästä koulutuksesta. On löydettävä toisenlaisia
malleja. Luontevaa on, että maanpuolustusjärjestöt
osaltaan vastaavat maanpuolustustietouden
tiedon välittämisestä myös
naisille. Näinhän on onnistuneesti tehty
tänäänkin tässä maanpuolustuskiltojen liiton
järjestämässä tilaisuudessa. Saattaa kuitenkin
olla, että näihin tilaisuuksiin osallistuvat
ne naiset, joilla tietoutta maanpuolustusasioista
on huomattavasti keskimääräistä
enemmän.
Kansalais- ja Työväenopistojen Liiton johdon
kanssa on sovittu, että opistot järjestävät
ensi syksystä alkaen turvallisuuspolitiikan
kursseja, joihin luonnollisesti voivat osallistua
sekä miehet että naiset. Tämän lisäksi
opistot järjestävät tarvittaessa erityisesti
naisille suunnattuja kursseja.
Alustavasti on suunniteltu 20 tunnin
opetuspakettia, joka asiantuntevan opettajan johdolla
antaisi mahdollisuuden verrattain kattavasti
syventyä maanpuolustustietouteen. Vaihtoehtona
on suunniteltu 10 tunnin, tiiviimpää
kokonaisuutta.
Odotan mielenkiinnolla ohjelmaan merkittyä
prikaatinkenraali Ramseyn näkemyksiä naisten
asemasta maanpuolustuksessa Iso-Britanniassa.
Usein unohdetaan, että myös Suomen
puolustusvoimissa palvelee sotilaiden lisäksi runsaasti
siviilihenkilöstöä. Itse asiassa siviilejä
puolustusvoimien palkatusta henkilöstöstä on
yli puolet ja naisia kaikkiaan lähes 7 000.
Pääosa naisista palvelee toimisto- ja keittiö-
sekä varusteiden huoltotehtävissä.
Etenemismahdollisuudet puolustusvoimien sisällä ovat
rajalliset.
Jo nyt osa puolustusvoimissa työskentelevistä
naisista palvelee miltei sotilaallisissa
tehtävissä. Nimittäin värvättyinä - piakkoin
sotilasammattihenkilön nimikkeen saavina
työskentelevät naiset tekevät samanlaisia
sotilaallisia tehtäviä kuin miespuoliset
työtoverinsakin. Luonnollisesti kuitenkin ilman
asetta.
Varsinaiset sotilasvirat ovat naisten
saavuttamattomissa. Tällä en tarkoita
taistelutehtäviin koulutettavia upseereita ja
toimiupseereita vaan tärkeitä tukitoimintoja suorittavia
erikoisupseerin tehtäviä. Mielestäni monet
erikoisupseerin tehtävät ovat sen laatuisia,
että oikean koulutuksen saanut nainen kykenee
niitä hoitamaan yhtä hyvin kuin miespuolinen
kollegansa. Ajatellaanpa vain lääkärin,
hammaslääkärin tai papin tehtäviä. Tavanomaisissa
olosuhteissa ei voi olla eroa siinä hoitaako
varusmiehen hampaita mies vai nainen.
Kun vielä muistetaan, että monella alalla
loppututkinnon suorittaneista suurin osa on
naispuolisia on meidän jo rekrytointisyistä
avattava nykyistä enemmän tehtäviä kaikille
pätevyyden omaaville kansalaisillemme.
Erikoisupseerin tehtävien kelpoisuusehtoja
koskeva asetusmuutos on puolustusministeriössä
valmisteltu niin pitkälle, että uskon voivani
viedä sen valtioneuvoston käsittelyyn jo
lähiviikkojen aikana. Korostan, että
puolustusvoimat, niinkuin kaikki muutkin työnantajat,
tulee antamaan uusille työntekijöilleen tehtävän
edellyttämän työpaikkakoulutuksen.
Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaamistehtävissä
ei palvele suomalaisia naisia.
Jo vuoden 1985 alusta on astunut voimaan laki,
joka poisti muodollisen esteen naisten
osallistumiselle rauhanturvaamistoimintaan.
Hyväksyessään lakimuutosta eduskunta edellytti,
että naisten toimiminen
rauhanturvaamisorganisaatiossa on rajoitettava siviililuonteisiin
tehtäviin.
Puolustusministeriö on valmistellut asiaa niin
pitkälle, että naisia voidaan ottaa koulutettavaksi
rauhanturvaamistehtäviin. Naisia
tultaisiin sijoittamaan ainoastaan suomalaisten
valvontajoukkojen esikunta- ja huoltokomppanioihin
tehtäviin, joissa on kiinteä toimipaikka.
Suunnitelmien mukaan nainen voisi palvella
toimisto- ja huoltotehtävien lisäksi
myös esimerkiksi sotilaslääkärin,
sotilashammaslääkärin tai sotilaslakimiehen tehtävissä.
Näyttää siltä, että molemmissa suomalaisissa
pataljoonissa löytyy kymmenkunta tehtävää,
joita voisi hoitaa joko nainen tai mies.
Käytännön järjestelyistä johtuen naisia
voitaisiin aikaisintaan saada koulutukseen ensi
syksynä.
Uskon, että nämä toimenpiteet, joiden toteutus
vielä on osittain kesken, johtavat vähitellen
siihen, että naisilla on mahdollisuus edetä
myös Suomen puolustusvoimissa sellaisiin
tehtäviin, joissa ei välttämättä edellytetä
asevelvollisuuden suorittamista.
Hyvät kuulijat
Olen varma, että te näiden kahden päivän
kuluessa saatte uusia näkemyksiä naisesta ja
maanpuolustuksesta niin täällä Suomessa kuin
Iso-Britanniassakin. Voitte verrata asenteita
ja asioiden toteuttamista eri maissa. Meillä
on aina opittavaa toisiltamme ja ehkä näiden
päivien jälkeen voimme entistä luottavaisemmin
ponnistella asioiden eteenpäin viemiseksi.
Perspektiiviä uskoakseni tulee antamaan toisen
päivän aiheet niin Euroopasta kuin
Lähi-Idästäkin.
Katson näillä sanoilla avanneeni
Maanpuolustuskiltojen Liitto ry:n turvallisuuspolitiikan
seminaarin.