Puolustusministeri Elisabeth Rehnin puhe Tampereen Sotaveteraanien Huoltoyhdistyksen 30-vuotisjuhlassa 8.2.1991 klo 18.00
Kunnioitetut veteraanit!
Arvoisat kuulijat!
Noin vuosi sitten elettiin maailmassa rauhan ja
liennytyksen odotuksen aikaa. Kehitys oli
johtamassa avoimeen ja luottamukselliseen ilmapiiriin.
Rohkeimmat puhuivat jopa tuhatvuotisen rauhan
aikakauden alkamisesta.
Tälle odotukselle, ja varmasti meidän kaikkien
toiveille, oli nähtävissä selviä tunnusmerkkejä:
Idän ja lännen välinen kylmän sodan ilmapiiri oli
sulamassa. Suurvaltajohtajat pystyivät vakuuttamaan
televisionkatsojat sovusta näyttävissä
yhteisesiintymisissään annetuilla lausunnoillaan
sekä kädenheilutuksillaan. Yhteisymmärryksen
orastavassa myötätuulessa oli mahdollista sopia
Saksojen yhdistymisestä. Aserajoitusneuvottelut
saivat uutta vauhtia. Itäisen Keski-Euroopan
valtiot ottivat ensiaskeleitaan demokratian tiellä.
Neuvostoliiton aseiden ja joukkojen vetäytyminen
Keski-Euroopasta oli käynnistymässä.
Tulikohan silloin jonkin mieleen, että lopullisen
rauhan odotuksessa ja huumassa edettiin sittenkin
liian toiveikkaasti ja optimistisesti. Jotain jäi
ehkä huomaamatta. Jokin kehityksessä meni vikaan.
Tämä vuosi alkoi sodan odotuksella, joka edelleen
kehittyi täysmittaisiksi taisteluiksi Persian
lahdella ja väkivaltaisuuksiksi Baltiassa. Tämän
päivän lehdistä luimme, ettei USA:n johto ole
toistaiseksi esittämässä viime vuoden marraskuussa
allekirjoitettua tavanomaisten aseiden rajoitussopimusta
(TAE) kongressissa ratifioitavaksi. Syyksi
tähän on ilmoitettu sopimuksen hengen vastaiset
toimet, joista ennen ratifiointia tulee päästä
yhteisymmärrykseen. Tälle jatkona on USA ilmaissut
huolensa strategisten asieden supistusneuvotteluiden
(START) etenemisen hidastumisesta.
Tilanteen ja kehityksen epäedullinen suunnanmuutos
on meille monelle yllätys, mutta varmasti se on
ollut meille kaikille suuri pettymys.
Puoli vuosisataa sitten mitattiin Suomen kansan
tahtoa ja kykyä pysytellä itsenäisten kansakuntien
joukossa. Tähän koetukseen pienen maamme oli
koottava kaikki mahdolliset voimavarat. Silloin
konkretisoitui ankaralla tavalla kansamme varautuminen
kriiseistä kaikkein pahimpaan, eli sotaan.
Meillä oli valmius puolustaa vapauttamme, joskin
uhrit olivat suuret. Tässä tilaisuudessa paikalla
olevien veteraanien, maamme puolustamiseen
osallistuneiden miesten ja naisten sekä taisteluissa
kaatuneiden sankarivainajien määrätietoisuus ja
uhrivalmius säilyttivät maamme itsenäisyyden.
Itsenäisyytemme menestyksellinen puolustaminen
meitä suurempaa ja voimakkaampaa valtakuntaa
vastaan osoittaa, että aseiden määrä ei yksin
ratkaise kansojen kohtaloa. Muut voimavarat;
aineelliset ja erityisesti henkiset, tulevat myös
mitatuiksi. Kokonaisuudessaan kyse on
maanpuolustustahdosta. Suomalaisten korkeaan
maanpuolustustahtoon on toiminnallaan vaikuttaneet voimakkaasti
veteraanijärjestöt. Veteraanit ovat tuoneet
kansalistemme tietoisuuteen sen arvomaailman merkityksen,
josta tänä päivänä saamme nauttia. Elämä
vapaassa maassa hyvissä olosuhteissa on sellainen
perintö, jonka voi ylpeyttä tuntien jättää
seuraaville sukupolville. Tämän perinnön siitymisestä
meidän tulee pitää hyvää huolta.
Yhteyksien luominen ja ylläpito nuorisoon on
saanut veteraani työssä paljon painoarvoa.
Toimintamuotoina ovat olleet veteraanien vierailut
kouluissa ja osallistuminen asevelvollisten
kutsuntatilaisuuksiin. Yhteistoiminta ei ole
suuntautunut pelkästään veteraanijärjestöistä nuorisoon
päin. Myös nuoriso on osallistunut
veteraanitilaisuuksiin. Näkyvänä kunnianosoituksena ovat olleet
jokakeväiset ylioppilaiden tervehdyskäynnit
sankarihaudoilla. Tampereen Sotaveteraanien
Huoltoyhdistys on ollut erittäin aktiivinen
tiedotustoiminnassaan sotaveteraaneihin ja muuhun
yhteiskuntaan. Lukuisten lehdistökanavien lisäksi
yhdistys on esiintynyt eri ohjelmissa radiossa ja
televisiossa. Aktiivinen tiedottaminen on
mahdollistanut veteraani- ja maanpuolustustietouden
välittämisen laajoille kansalaispiireille.
Yhteyksien hoitamisella erityisesti nuorisoomme
välittyy tuleville sukupolville tieto veteraaniemme
Suomen hyväksi tekemästä työstä. Tämän tietouden
välittyminen on tärkeätä, koska eläminen
vapaassa ja vauraassa maassamme ei ole kaikkina
aikoina ollut itsestäänselvyys. Näitä arvoja on
jouduttu puolustamaan. Tämän tulisi olla oppina
historiastamme tälle päivälle sekä myös tuleville
ajoille. Kun tämä oppi pidetään mielessä, on
meillä enemmän toivoa siitä, ettemme hukkaa
vastanottamaamme arvokasta perintöä.
Sen lisäksi, että huolehdimme omasta puolustuksestamme,
tulee meidän ponnistella aktiivisesti
kansainvälisellä tasolla rauhan puolesta. Eräs
näkyvä osa tätä työtä on osallistuminen
rauhanturvaamistoimintaan. Tähän työhön minulla oli
mahdollisuus tutustua Yhdistyneiden Kansakuntien
suomalaisiin rauhanturvajoukkoihin tekemäni
tarkastusmatkan aikana viime vuoden lokakuussa. Erityisen
tyytyväinen olin paikan päällä käymissäni
keskusteluissa esille tulleeseen tyytyväisyyteen ja
luottamukseen, mitä kaikki osapuolet tunsivat
suomalaisia rauhanturvaajia kohtaan. Tähän työhön
liittyy kiinteänä osana humanitäärinen apu paikan
päällä. Tämän kaltaisella toiminnalla meillä on
mahdollisuus saavuttaa kaikkien osapuolten
luottamus, mikä on edellytyksenä päätehtävän - rauhan
turvaamisen - onnistumiselle.
Lähi-Idän asetelma Persianlahden kriisin
seurauksena on oleellisesti muuttunut. Se, että
Yhdysvaltojen ympärille ovat liittyneet sellaiset valtiot
kuin Egypti, Syyria ja Saudi-Arabia on hämmästyttävää.
Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton yhteisymmärryksen
myötä pystyttiin Yhdistyneiden Kansakuntien
turvallisuusneuvostossa päättämään voimatoimista,
joiden tavoitteena on sotilaallisesti
voimakkaan valtion karkottaminen miehittämästään,
voimavaroiltaan heikommasta valtiosta. Traagisuudestaan
huolimatta tämä tilanne antaa maailman
pikkuvaltioille toivoa kollektiivisesta, Yhdistyneiden
Kansakuntien koordinoimasta turvallisuudesta.
On kuitenkin todettava, että tämä järjestely
ei tee tarpeettomaksi jokaisen valtion omaa
puolustuskykyä. Ovathan Yhdistyneiden Kansakuntien
toimintamahdollisuudet varsin riippuvaisia
suurvaltojen välisestä yksimielisyydestä.
Suomen sotien aikaiset kokemukset, joita tukee
Baltian maiden kohtalo, antavat arvokkaita
opetuksia. Puolueeton valtio ei kriisitilanteessa voi
sallia vähäisintäkään puolueettomuutensa loukkausta.
Tästä johtuen Suomenkin tulee jatkuvasti
säilyttää sellainen sotilaallinen kapasiteetti,
joka mahdollistaa maan pitämisen konfliktien
ulkopuolella.
Suomen on ylläpidettävä riittävän puolustuskyvyn
omaavat teknisesti korkeatasoiset puolustusvoimat.
Kokemuksemme osoittavat, että puolustuksemme viime
kädessä perustuu suorituskykyisiin puolustusvoimiimme.
Liittoutumaton pieni maa, kuten Suomi, ei
voi laskea sen varaan, että jokin muu valtio tai
Yhdistyneet Kansakunnat hoitaisivat tarvittaessa
puolustuksemme. Emme ainakaan voi luottaa siihen,
että tämä tapahtuisi meidän omien kansalaistemme
intressien mukaisesti. Tänäkin päivänä pätee
vuodelta 1938 silloisen pääministeri Cajanderin
budjettikäsittelyssä eduskunnassa lausumat sanat
puolustusvoimistamme:
"Meidän puolustuslaitoksemme ei ole minkään naapurin
vaarana. Se ei uhkaa mitään muuta kansaa. Sen
pyrkimyksenä on vain kaikkia aseellisia hyökkäyksiä
vastaan turvata kotikontumme, isiemme maa,
kansamme nykyisyys ja tulevaisuus".
Oikein mitoitetuilla puolustusvoimillamme on myös
signaaliarvoa valtakunnan rajojen ulkopuolella.
"Bluffiin" meillä ei ole mahdollisuuksia. Ne
tahot, jotka haluavat selvittää Suomen materiaaliset,
lainsäädännölliset ja muut maanpuolustukseen
vaikuttavat tekijät, voivat sen helposti tehdä.
Sijainnillamme Euroopan kartalla on omat
erityispiirteensä. Vaikka väestöllisesti ja sotilaallisesti
mielenkiintoa herättävien kohteiden osalta
olemme pieni valtio, on asemamme nyt ja tulevaisuudessa
tarkkailun kohteena. Rajojen valvonta- ja
puolustuskykymme niin maalla, merellä kuin ilmassa
punnitaan eri tavoilla ympäristössämme. Kansamme
maanpuolustustahdon voimakkuus noteerataan
omien poliittisten päättäjiemme lisäksi maan
rajojen ulkopuolella.
1990-luvulla täytyy kriisinhallinnassa sotilaallisen
uhan lisäksi ottaa huomioon myös muut mahdolliset
kriisit, jotka saattavat uhata kansamme
toimeentuloa ja olemassaoloa. Kriisivalmiuttamme
tulee kehittää siten, että yhteiskuntamme selviytyy
omassa maassamme tai lähialueilla sattuneista
suuronnettomuuksista, luonnon saastumisista tai
esimerkiksi odottamattoman suurista
muuttoaalloista.
Arvoisa juhlayleisö!
Kolmekymmentä vuotta sitten perustettiin Tampereella
sotaveteraanien auttamiseksi ja taloudellisen
tilanteen parantamiseksi Tampereen
Sotaveteraanien Huoltoyhdistys. Alkutaipaleella painottui
luonnollisella tavalla veteraanien taloudellisen
aseman ja jokapäiväisen elämän järjestelyyn liittyvät
toimet. Myöhempinä aikoina toiminta on
jatkunut vilkkaana yhdessäolona ja henkisenä
tukena jäsenille. Tampereella on järjestetty
paljon erilaisia tilaisuuksia, joista osa on ollut
valtakunnallisestikin merkittäviä. Tästä toiminnasta
kiitos kuuluu kaikille yhdistyksen jäsenille.
Aktiivinen toiminta kertoo yhteenkuuluvaisuudesta,
jota ilman mitkään ponnistelut eivät
tuota tulosta.
Kaikki se työ, jota tehdään veteraaniemme hyväksi
on erittäin merkityksellistä. Vapaaehtoinen auttaminen
on voinut kulkea sovussa yhteiskunnallisten
toimien kanssa. Nämä täydentävät hyvin toisiaan.
Erityisen kunniamaininnan ansaitsee yhdistyksen
ponnistelut Tammenlehväkodin perustamisessa. Tämä
on erinomainen lisä veteraaniemme paiveluolojen
parantamisessa.
Tervehtiessäni juhlivaa yhdistystä Puolustusministeriön
puolesta onnittelen Tampereen Sotaveteraanien
Huoltoyhdistystä ansiokkaasta taipaleesta ja
kiitän tarmokkaasta toiminnasta sotaveteraaniemme
hyväksi. Yhdistyksen jäsenille toivotan menestystä
ja toivon terveyttä ja voimia myös tuleville
vuosille.