Puolustusministeri Elisabeth Rehnin esitelmä naisten maanpuolustusseminaarissa Taivallahden sotilaskodissa 2.3.1991

NAISET JA MAANPUOLUSTUSTIETOUS

Arvoisat seminaarin osanottajat

Viimeiset viikot on julkisuutta hallinnut kaikista
tiedotusvälineistä tulviva Persian lahden tapahtumia
käsittelevä uutisvuo. Olemme saaneet päivän
toisensa jälkeen katsella television
ajankohtaisohjelmista ja lukea lehdistä kaikkein
moderneimman sodankäynnin tekniikasta ja taktiikasta.
Helpotukseksemme viime päivien pääuutiset ovat
liittyneet jo rauhan syntyyn ja keinoihin, joilla
turvallisuus voitaisiin taata Lähi-idän
läjähdysalttiilla alueella.
Katson perehtyneeni keskiarvoa paremmin sotilaallisen
ajatteluun ja käsitteistöön. Kuitenkin olen
joutunut tekemään lujasti töitä uutisten taustojen
hahmottamisessa. Kivulias rauhanprosessi lienee
saanut monen kansalaisen puntaroimaan, miksei
rauhaa saada aikaan, vaikka kaikki vakuuttavat
sitä haluavansa. Ei liene häpeäksi tunnustaa, että näissä asioissa olen joutunut turvautumaan miesten tietämykseen, kuten arvelen useimpien naisten joutuneen tekemään.
Meidän naispuolisilla kansalaisillamme ei ole miesten kanssa tasavertaisia mahdollisuuksia saada turvallisuuteen, erityisesti maanpuolustukseen, liittyvää tietoa. Sen osoitti kiistatta muun muassa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuonna 1988 teettämä tutkimus.
Sotilaallisten konfliktien ja voimapolitiikan lisäksi maanpuolustuksen käsitteeseen kuuluu paljon muutakin. Kun puhumme kaikista
yhteiskuntasektoreista olisikin ehkä parempi luonnehtia asiaa yhteiskuntamme kriisivalmiuden luomisella. Tärkeimpinä mainittakoon henkinen ja taloudellinen
maanpuolustus sekä väestönsuojelu. Eräissä maissa maanpuolustuksen piiriin luetaan myös
ympäristökatastrofit, nälänhädän liikkeelle ajama siirtolaisuus ja jopa pakolaiskysymykset. Tähän suuntaan ollaan ehkä meilläkin menossa.
Minulle on suotu mieluisa mahdollisuus tervehtiä Teitä, arvoisat naisten maanpuolustusseminaarin osanottajat. Olen käsitellyt naisten maanpuolustusopetusta useissa yhteyksissä, mutta minulle on
aina ilo alustaa tästä minulle niin läheisestä
aiheesta.

Turvallisuuteen liittyvän tiedon saanti

Mikä on sitten tilanne yhteiskunnassamme
turvallisuuspolitiikkaan ja maanpuolustukseen liittyvän
tiedonsaannin osalta naisnäkökulmasta asiaa
tarkastelIen?
Yleissivistävässä koulussa turvallisuuspolitiikan
opetusta ei ole selkeästi säännelty, sitä sisältyy
moneen eri oppiaineeseen ja ns. yleiseen koulunpitoon.
Peruskoulun yläasteella samoin kuin lukiossa
turvallisuuspolitiikan opetukseen käytetään vain
pari tuntia. Tiedän toki, että useissa kouluissa
turvallisuuspolitiikkaa opetetaan edellisen lisäksi
muissa yhteyksissä. Kun opettajien koulutukseen
kuuluu minimaalisesti turvallisuuspolitiikkaa ja
soveltuvaa opetusmateriaalia ei ole käytettävissä,
yleissivistävän koulun päättäneen nuoren
turvallisuuspoliittinen tietous ei ole kadehdittava.

Ammatillisessa koulutuksessa turvallisuuskasvatusta
käsitellään kolmen tunnin aikana kansalaistiedon
oppimäärissä.
Helsingin Yliopistolla on kolmisen vuotta ollut
turvallisuuskasvatuksen dosentuuri.
Korkeakoulutasoisia opinnäytteitä on toki tehty useita
turvallisuuspolitiikan alalta.
Kodit ja siellä äidit ovat edelleen keskeisiä
kansalaistemme yhteiskunnallisen ajattelun
muokkaajia. Mahdollisuudet antaa lapsille oikeaa
tietoa ja estää turhia pelkoja ovat varsin heikot,
jos otetaan lähtökohdaksi edellä esitetty
vanhempien koulutustaso.

Naisten halukkuus turvallisuuteen liittyvän tiedon
saantiin

Vaikuttaa ilmeiseltä, että naiset tarvitsevat ja
haluavat tietoa turvallisuuspolitiikasta ja
maanpuolustuksen perusteista. Julkisuudessa on jo
pitkään yksilö- ja yhteisötasolla tehty esityksiä,
jotka koskevat naisten osallistumista välttämättömien
poikkeusolojen tehtävien hoitamiseen ja
naisille annettavaa koulutusta.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan
suorittaman tutkimuksen mukaan 93 % suomalaisista
hyväksyisi maanpuolustuksellisen tiedon antamisen
koulutuksena naisille.
Taloustutkimuksen vuonna 1990 tekemän tutkimuksen
mukaan naisista lähes kaksi kolmannesta ja
miehistä 71 % oli maanpuolustukseen liittyvän
koulutuksen ja valistuksen lisäämisen kannalla.
Mikäli suoritettaisiin tutkimus, missä
tiedusteltaisiin suomalaisten halukkuutta saada tietoa
turvallisuuteen liittyvistä muista osa-alueista,
uskon prosenttilukujen nousevan vielä edellä
mainituistakin. Eikä maanpuolustus liene mikään
poikkeus säännöstä, että tiedon lisääntyminen
puolestaan lisää kiinnostusta.

Osallistumisen muodot puolustuspolitiikkaan ja
maanpuolustukseen

Puolustuspolitiikan tuntemista en suinkaan pyri
edistämään siksi, että puolustuspolitiikalla
elämöitäisiin tai militarismilla uhottaisiin, vaan
siksi, että puolustuspoliittisia päätöksiä on
yhteiskunnassa tehtävä ja viisaat päätökset ovat
toivottavampia kuin harkitsemattomat. Enkä puolusta
maanpuolustuskoulutusta siksi, että ihailisin
kriisejä, vaan siksi että voisimme väistämättömissä
kriiseissä lieventää inhimillisiä ja taloudellisia
menetyksiä.

Naiset ovat Suomessa voineet osallistua äänestämällä
poliittiseen päätöksentekoon ja siten
puolustuspolitiikkamme muotoiluun koko
itsenäisyytemme ajan. Monet meistä muistavat, että esimerkiksi
viime presidentinvaaleissa puolustuspoliittiset
kysymykset olivat keskeisesti esillä.
Samalla tavoin voimme vaikuttaa sekä
valtakunnallisesti että paikallisesti kansalaisjärjestöissä,
joiden ääntä päättäjien on yhä enenevässä määrässä
kuunneltava. Yhä useampi nainen istuu myös
päättävissä elimissä vaikuttamassa suoraan
puolustuspolitiikan muotoiluun.
Mielestäni päätöksiin vaikuttavalta henkilöltä
voidaan vaatia perustiedot päätettävän asian
taustoista ja erityisesti päätösten seurauksista.
Naisten painoarvo poliittisten päätösten teossa
on lähes yhtä suuri kuin miesten ja heillä on
oikeus saada tietoa päätettävistä asioista - myös
puolustuspoliittisista.

Varsin toisenlainen osallistumisen muoto on
toimintao jollakin maanpuolustussektorilla rauhan
ja varsinkin kriisin aikana. Aluksi haluan
painokkaasti toistaa sen, minkä hallitus toi esille
viime kuussa vastatessaan eduskunnan suulliseen
kysymykseen: Suomessa ei ole tarkoitus antaa
naisille koulutusta aseellisiin tehtäviin.
Sen sijaan tietyillä erikoisaloilla naisia on
koulutettu poikkeusolojen vaatimiin tehtäviin.
Kuitenkin koko naisväestöstä vain pieni osa on
tätä kautta saanut selkeät kriisiajan tehtävät ja
tehtävää varten.
Sotilaallisen maanpuolustuksen osalta asevelvollisuus
on säädetty vain miehille. Lainsäädäntö ei
kuitenkaan aseta esteitä naisten aseettoman ja
vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen antamiselle.
Toisaalta lainsäädäntö ei myöskään selkeästi
tähän velvoita. Naisten maanpuolustuskoulutuksen
ongelmat liittyvätkin enemmän perinteisiin sekä
sosiaalisiin ja taloudellisiin tekijöihin.

Kaikkien hallinnonalojen tulee varautua poikkeusoloihin
jo normaaliajan toiminnassaan. Sama koskee
talouselämämme keskeisiä sektoreita. Tämä
edellyttää viranomaisten ja talouselämän varaavan eri
asteisissa kriiseissä tarvittavan henkilöstön ja
kouluttavan sen tehtäviinsä. Menettelyn tulee
koskea luonnollisesti myös naisia. Voinen mainita
esimerkiksi sairaalatoimen tyypillisenä alueena,
jossa kriisivalmius ei voi olla sidottu
sukupuoleen.

Väestönsuojelulaki koskee sekä naisia että miehiä.
Väestönsuojelutehtäviin kouluttaminen perustuu
vapaaehtoisuuteen poislukien eräät johto- ja
erityistehtävät. Kun piakkoin valittava eduskunta on
omalta osaltaan hyväksynyt uuden valmiuslain on
varaus- ja koulutustoimintaan odotettavissa
parannuksia. Myös laki palo- ja pelastustoimesta koskee
naisia ja miehiä yhteisesti. Laki
ennakkokoulutukseen.

Mitä on tehty

Naisten turvallisuuspolitiikan ja maanpuolustuksen
koulutusta on käsitelty ja niitä koskevia
esityksiä on tehty viimeisten 25 vuoden aikana useissa
komiteoissa, toimikunnissa ja työryhmissä sekä
niiden mietinnöissä. Tehdyt selvitykset ja mietinnöt
eivät ole johtaneet merkittäviin tai näkyviin
toimenpiteisiin. Ne tarjoavat kuitenkin
käyttökelpoisen perustan asian eteenpäin viemiseen.
Puolustusministeriössä on viime syksystä alkaen
ryhdytty vauhdittamaan naisten turvallisuuteen
liittyvän tiedon tason kohottamista. Lainsäädäntöön
ja eri hallinnonalojen toimenpiteisiin on
vaikutettu siten, että henkilöstöä -naisia
unohtamatta- varataan ja koulutetaan
kokonaismaanpuolustuksen tarpeiden mukaisesti.
Lainsäädäntöä on muutettu jo vuonna 1984 siten,
että naisten on mahdollista palvella YK:n
rauhanturvaamistehtävissä. Viime vuonna on muut
tarvittavat ministeriön päätökset tehty ja palvelun
mahdollistavat käytännön valmistelut, kuten
koulutuksen suunnittelu ja aineiston laadinta, ovat
käynnissä.
Puolustusministeriö pyrkii suuntaamaan
maanpuolustusjärjestöjen vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen tarkoitettuja määrärahoja turvallisuuspoliittisen opetuksen kehittämiseen erityisenä
painopistealueena naisille suunnattu opetus.
Kansalais- ja Työväenopistojen Liiton johdon
kanssa on sovittu siitä, että opistot alkavat
järjestää turvallisuuspolitiikan kursseja ja
tarvittaessa erillisiä kursseja naisille ensi syksystä
alkaen.
Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunta järjestää
naisille tarkoitettuja erikoiskursseja ja pyrkii
lisäämään maanpuolustuskursseille osallistuvien
naisten määrää. Lisäksi Maanpuolustustiedotuksen
suunnittelukunta laatii turvallisuuspolitiikan
opetuspaketin peruskoulun ja lukion opettajille ja
kehittää koteihin suunnattavaa
maanpuolustustiedotusta.
Emme toki saa unohtaa noin 7 000:n puolustusvoimissa
palvelevan naisen koulutusta. Pääesikunta
kehittääkin heidän koulutustaan ja tutkii mahdollisuudet
vapaaehtoisen koulutuksen järjestämiseksi
puolustusvoimien omalle henkilöstölle.

Mitä tulisi vielä tehdä

Puolustusministeriössä on tarkoitus vielä kuluvan
kevään aikana vauhdittaa maanpuoluskoulutuksen
kehittämistä yhdessä eri viranomaisten ja järjestöjen
kanssa.
Ylhäältä ohjattuja toimenpiteitä parempiin tuloksiin
päästäisiin kuitenkin sillä, että naiset
toimisivat aktiivisesti järjestöjensä ja yhteisöjensä
kautta sekä yksilöinä. Miksi me emme kukin
voisi olla koulutuksen toimeenpanijoita ja
puolestapuhujia kunnallisissa luottamustehtävissä,
kansalaisjärjestöissä ja harrastusyhteisöissä.
Kuka tahansa voi joutua tänäkin päivänä -tai
huomenna- silmätysten hätätilanteen kanssa.
Silloin jokaisen miehen, naisen tai lapsen apu voi
ratkaista lähimmäisemme hengen tai terveyden
säilymisen. Vaikka voimme osoittaa lukuisia
esimerkkejä vaistomaisesta neuvokkuudesta, ei kukaan
ole kiistänyt ennakkokoulutuksen ja -valmennuksen
merkitystä. Kuinka paljon merkityksellisempää
koulutus olisi laajassa kriisissä, joissa kaikkien
apu olisi välttämätön, niidenkin jotka eivät ole
luonnostaan neuvokkaita.