Puolustusministeri Elisabeth Rehn Helsinki 7.2.1991

NAISTEN OSALLISTUMINEN SUOMEN TURVALLISUUSPOLITIIKKAAN

Käsitteistä

Turvallisuudella tarkoitetaan sitä, että yksilön tai yhteisön hyvinvointi ja arvot
eivät ole uhattuina taikka vaikka uhkaa olisikin olemassa, olisi myös keinot tuon
uhkan torjumiseen.

Kansalaisen turvallisuus koostuu henkisestä, fyysisestä, taloudellisesta ja sosiaalisesta
komponentista. Kansalaisen turvallisuus on valtiollisen toiminnan perusarvo
tähdäten valtion olemassaolon säilymiseen kaikissa oloissa. Kansainvälinen turvallisuus
on määritelty kansainvälisen yhteisön turvallisuuden varmistavien olosuhteiden
kokonaisuudeksi. Yksityisen kansan turvallisuus on siis osa suuremmasta
kokonaisuudesta.

Turvallisuuspolitiikan voidaan katsoa olevan osa yleiseen olemassaolon turvaamiseen
tähtäävästä laajasta politiikasta. Suomen turvallisuuspolitiikan tärkeimmät
välineet ovat ulkopolitiikka ja puolustuspolitiikka, joista ulkopolitiikalla on etusija.
Maanpuolustus on nähtävä ulkopolitiikan tukijana niin rauhan kuin mahdollisen
kriisin aikana. Talous- ja kauppapolitiikka liittyvät yhä kiinteämmin
turvallisuuspolitiikkaan.

Turvallisuuskasvatuksella välitetään kansalaisille tietoja turvallisuudesta sekä sitä
edistävistä että uhkaavista asioista. Turvallisuuskasvatukseen kuuluvat ainakin
turvallisuuspolitiikan opetus (ulkopolitiikka; puolustuspolitiikka: sotilaallinen
maanpuolustus, taloudellinen maanpuolustus, maanpuolustustiedotus, väestönsuojelu),
talous- ja kauppapolitiikan opetus, kansainvälisyyskasvatus ja rauhankasvatus sekä
ympäristökasvatus.

Edellä olevan perusteella voidaan helposti todeta, että turvallisuus-termin sisältö
on erittäin laaja ja siihen sisältyvien käsitteiden yksiselitteinen määritteleminen on
hankalaa. Onkin perusteltua esittää, että ainakin käsitteet turvallisuuspolitiikka ja
turvallisuuskasvatus tulisi määritellä uudestaan vastaamaan ajan vaatimuksia.

Naisten mahdollisuudet osallistua turvallisuuspolitiikkaan

Yleinen edellytys kaikkeen toimintaan osallistumiselle on, että lainsäädäntö ei
aseta sille esteitä. Osallistumisen painoarvoon vaikuttavia tekijöitä ovat halu, tieto
ja taito. Tietoa ja taitoa saadaan koulutuksen ja kokemuksen kautta, ja näin niillä
on myös vaikutusta haluun osallistua.

Pääperiaatteena tulisi lainsäädännössä ja koulutuksessa olla se, että ne erillisinä
eivät kohdistuisi naisiin. Vain jos lainsäädännön tai koulutuksen tarkoitus ei
toteudu naisten osalta, tulisi asia korjata erityistoimenpitein.

Naisten turvallisuuspolitiikkaan osallistumista säätelevät tekijät ovat lainsäädäntö,
eri hallinnonalojen valmius henkilöstön varaamiseen ja kouluttamiseen poikkeusoloja
varten, taloudellinen ja sosiaalinen valmius naisten vapaaehtoiseen
kriisienhallintakoulutukseen ja kaikkia kansalaisia koskevan opetuksen oppisisällöt.

Naiset ovat Suomessa voineet osallistua poliittiseen päätöksentekoon ja siten
turvallisuuspolitiikkamme muotoiluun koko itsenäisyytemme ajan. Alkuaikoina tosin
varsin vähäisessä määrin ja myös lainsäädännön asettamin rajoituksin, mutta
lisääntyvän yhteiskunnallisen osallistumisen kautta naisia on yhä enenevässä määrin
yhteiskunnan vaikuttajina. Johtavissa asemissa toimivat naiset osallistuvat siten
turvallisuuspolitiikan eri alojen kehittämiseen. He myös jatkavat työtään poikkeusoloissakin
valtakunnan turvallisuuden hyväksi. Tietyillä erikoisaloilla naisia on
koulutettu poikkeusolojen vaatimiin tehtäviin. Kuitenkin koko naisväestöstä vain
pieni osa on tätä kautta saanut selkeät tehtävät tai koulutusta turvallisuuspolitiikan
alalla.

Laki ei nykyisin aseta esteitä naisten toiminnalle ulkopolitiikan tehtävissä. Valtioiden
välisessä toiminnassa ja talouselämän alalla naisten osuus on kuitenkin huomattavasti
vähäisempi kuin miesten. Valtioiden välisessä virallisessa kanssakäymisessä
naisten ja miesten osallistuminen on tasavertaisinta opetuksen, sosiaalitoimen
ja terveydenhoidon aloilla.

Sotilaallisen maanpuolustuksen osalta asevelvollisuus on säädetty vain miehille.
Lainsäädäntö ei kuitenkaan aseta esteitä aseettoman ja vapaaehtoisen
maanpuolustuskoulutuksen antamiselle naisille. Toisaalta lainsäädäntö ei myöskään selkeästi
tähän velvoita. Näin ollen ongelmana on naisten toimeentulon, sosiaaliset ja
taloudelliset etuudet, turvaaminen koulutuksen aikana.

Muun maanpuolustuksen osalta ja poikkeusoloja silmälläpitäen eri hallinnonalojen
tulee varautua niihin jo normaaliajan toiminnassaan. Tämä edellyttää viranomaisten
selvittävän hallinnon alojensa henkilöstötarpeet eriasteisissa kriisitilanteissa.
Henkilöstö on tällä perusteella varattava ja koulutettava tehtäviinsä. Menettelyn
tulee koskea luonnollisesti myös naisia. Tällä alueella lienee vielä paljon tehtävää.

Väestönsuojelulaki koskee naisia ja miehiä yhteisesti. Väestönsuojelutehtäviin
kouluttaminen perustuu vapaaehtoisuuteen poislukien tietyt johto- ja erityistehtävät.
Työvelvollisuuslaki ja laki palo- ja pelastustoimesta koskevat naisia ja miehiä
yhteisesti. Kummassakaan ei ole velvoitteita ennakkokoulutuksesta. Naisten on
mahdollista osallistua YK:n rauhanturvaamistoimintaan.

Yleissivistävässä koulussa turvallisuuspolitiikan (-kasvatuksen) opetusta ei ole
selkeästi säännelty, sitä sisältyy moneen eri oppiaineeseen ja ns. yleiseen koulunpitoon.
Peruskoulun yhdeksännellä luokalla turvallisuuspolitiikan opetukseen käytetään
kaksi tuntia samoin kuin lukion kolmannella luokalla. Mikäli opettajien koulutuksessa
tilanne on sama ja asiallista opetusmateriaalia ei ole käytettävissä, lähtökohta
yleissivistävän koulun päättäneen nuoren turvallisuuspoliittisessa tietoudessa
on huono.

Ammatillisessa koulutuksessa turvallisuuskasvatusta käsitellään kolmen tunnin
aikana kansalaistiedon oppimäärissä.

Vapaan sivistystyön piirissä ei liene turvallisuuspolitiikan (-kasvatuksen) opetussuunnitelmia.
Kansalais- ja työväenopistot ovat järjestäneet joitakin, jopa naisille
tarkoitettuja turvallisuuspolitiikan kursseja. Kouluhallitus on vuonna 1982 jakanut
turvallisuuspolitiikan opetusta koskevan yleiskirjeen kansalais- ja työväenopistoille.

Helsingin Yliopistolla on kolmisen vuotta ollut turvallisuuskasvatuksen dosentuuri.
Korkeakoulutasoisia opinnäytteitä on toki tehty useita turvallisuuspolitiikan alalta.

Kotien ja päiväkotien kautta välittyy suhtautumista turvallisuuteen ja turvallisuuspolitiikkaa
kohtaan. Anti ei voi olla kovin kattava, mikäli otetaan lähtökohdaksi
edellä esitetty tilanne vanhempien koulutuksen osalta.

Vastuu ja velvollisuudet

Yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta. Poikkeusolojen
vaikutukset koskevat koko yhteiskuntaa, myös naisia. Kansalaisten vastuu ja
velvollisuudet ovat yhteiset. Poikkeusolojen tehtävien määrittäminen ja niihin
varautuminen on järjestyneen yhteiskunnan etujen mukaista. Asiantilan korjaaminen
on paitsi oikeus- myös tasa-arvokysymys.

Lainsäädännön avulla luodaan edellytykset turvallisuuden vaatimien järjestelmien
ylläpitämiseksi. Käytännön toteutukseen tarvittavat taloudelliset resurssit saadaan
yksityistä kansalaistakin koskettavista veroista. Näin ollen yksilö osallistuu myös
hänen turvallisuutensa takaamiseksi luotujen järjestelmien ylläpitoon. Hän olettaa
luonnollisesti saavansa vastinetta panoksestaan. Minkä vastineen on saanut 52%
maamme kansalaisista - naisista - esimerkiksi turvallisuuteen liittyvän koulutuksen
tai tiedon muodossa?

On siis yhteiskuntamme edun mukaista ja välttämätöntä, että kansalaisillamme on
valmiuksia selviytyä eriasteisten kriisitilanteiden aiheuttamista seuraamuksista.
Valmiudet on luonnollisesti mahdollista saavuttaa vain koulutuksen kautta. Mainittakoon
vaikkapa esimerkkinä suuronnettomuuksien tai ympäristökatastrofien aiheuttamissa
tilanteissa toimiminen. Puhelinluettelon yleisestä hälytysmerkistä antamat
ohjeet eivät voi olla riittävä tiedon lähde, vaikka ne tärkeitä ovatkin.

Naisten halukkuus turvallisuuspoliittisen tiedon saantiin

Kiistaton tosiasia on, että naiset tarvitsevat ja haluavat tietoa turvallisuuspolitiikan
ja maanpuolustuksen järjestelyistä. Julkisuudessa on jo pitkään yksilö- ja yhteisötasolla
tehty esityksiä, jotka koskevat naisten käyttöä poikkeusoloissa ja naisille
annettavaa turvallisuuspolitiikan koulutusta.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuonna 1987 suorittaman
tutkimuksen mukaan 93% suomalaisista hyväksyisi maanpuolustuksellisen tiedon
antamisen koulutuksena naisille. Suunnittelukunnan vuonna 1988 teettämän, suomalaisten
turvallisuuspoliittisten tietojen tasoa käsittävän tutkimuksen mukaan
miehet tiesivät turvallisuuspolitiikasta merkittävästi enemmän kuin naiset.

Taloustutkimuksen vuonna 1990 tekemän tutkimuksen mukaan naisista lähes kaksi
kolmannesta ja miehistä 71% oli maanpuolustukseen liittyvän koulutuksen ja valistuksen
lisäämisen kannalla.

Mikäli suoritettaisiin tutkimus, missä tiedusteltaisiin suomalaisten halukkuutta
saada tietoa turvallisuuteen liittyvistä kaikista osa-alueista, prosenttiluvut nousisivat
selvästi edellämainituista.

Mitä on tehty

Naisten turvallisuuspolitiikan koulutusta ja maanpuolustuskoulutusta on käsitelty ja
niitä koskevia esityksiä on tehty viimeisten 25 vuoden aikana useissa komiteoissa,
toimikunnissa ja työryhmissä sekä niiden mietinnöissä. Tehdyt selvitykset ja mietinnöt
eivät ole johtaneet merkittäviin tai näkyviin toimenpiteisiin. Ne tarjoavat
kuitenkin käyttökelpoisen perustan asian eteenpäin viemiseen.

Puolustusministeriössä on viime syksystä alkaen ryhdytty vauhdittamaan naisten
turvallisuuteen liittyvän tiedon tason kohottamiseen liittyviä toimenpiteitä.

Keskeisimpiä toimenpiteitä on lainsäädäntöön ja eri hallinnonalojen toimenpiteisiin
vaikuttaminen siten, että maanpuolustuksen tarpeet henkilöstön varaamisen ja
kouluttamisen osalta tulevat huomioon otetuiksi. Lainsäädäntöä on muutettu siten,
että naisten on mahdollista palvella YK:n rauhanturvaamistehtävissä. Tätä koskevia
valmisteluja on jo tehty.

Puolustusministeriö suuntaa maanpuolustusjärjestöjen vapaaehtoisen maanpuolustustyön
tukemiseen tarkoitettuja määrärahoja turvallisuuspoliittisen opetuksen
kehittämiseen erityisenä painopistealueena naisille suunnattu opetus.

Puolustusministeriö on tehnyt esityksen Kansalais- ja Työväenopistojen Liitolle
turvallisuuskasvatuksen opetuksen sisällyttämisestä opistojen opetusohjelmiin.

Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunta järjestää naisille tarkoitettuja erikoiskursseja
ja pyrkii lisäämään maanpuolustuskursseille osallistuvien naisten määrää.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta laatii turvallisuuspolitiikan opetuspaketin
peruskoulun ja lukion opettajille.

Pääesikunta kehittää puolustusvoimissa palvelevien naisten koulutusta, tutkii mahdollisuudet
naisten vapaaehtoisen koulutuksen järjestämiseksi omilla kursseilla
puolustusvoimien omalle henkilöstölle, toimii yhteistyössä MTS:n kanssa varusmiesten
turvallisuuspolitiikan opetusmateriaalin uusimistyössä tavoitteena materiaalin
hyväksikäyttö myös puolustusvoimien ulkopuolella ja kehittää koteihin suunnattavaa
tiedottamista maanpuolustuksesta.

Mitä tulisi vielä tehdä

Turvallisuuden kokonaiskentässä puolustushallinnon tehtävät liittyvät lähinnä
sotilaalliseen maanpuolustukseen. Puolustusministeriön intresseissä on toki olla
mukana kehittämässä kaikkea, mikä liittyy valtakunnan ja sen kansalaisten
turvallisuuteen.

Edellä mainitut toimenpiteet ovat vain osa turvallisuutta koskevan tiedonsaannin
parantamiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Puolustusministeriössä on tarkoitus vielä
kuluvan kevään aikana vauhdittaa tätä toimintakenttää yhdessä eri viranomaisten
ja järjestöjen kanssa.

Näitä toimenpiteitä tärkeämpää olisi kuitenkin, että naiset toimisivat aktiivisesti
järjestöjensä ja yhteisöjensä kautta sekä yksilöinä. Tällaisia toimenpiteitä voisivat
olla esimerkiksi esitykset maanpuolustusjärjestöille, kansalais- ja työväenopistoille,
kansanopistoille ja avoimille korkeakouluille turvallisuuteen liittyvän opetuksen
järjestämiseksi, toiminta kunnallisissa luottamustehtävissä päiväkotien ja yleissivistävän
koulun turvallisuuteen liittyvän opetuksen kehittämiseksi, valtionhallinnon ja
kuntien palveluksessa toimivien vaatimukset saada tietoa poikkeusolojen tehtävistään
ja niiden mukaista koulutusta sekä toimia julkisuudessa aktiivisesti asian
puolestapuhujana.